All Posts By

Heidi - Kärähtäneet

Reseptit

Ituhipin päiväkirja

helmikuu 19, 2018
mung-pavut

Tosi pitkästä aikaa meillä on viime viikkoina idätetty mung-papuja iduiksi. Edellisestä innostuksesta on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta ja se kuihtui, kun tuotokset eivät koskaan jotenkin onnistuneet, lupaavasti kasvamaan lähteneet papuset ruskistivat vartensa ja muuttuivat limaisiksi kerta toisensa jälkeen. Hain sen jälkeen ituni kaupasta. Mutta nyt idut ovat onnistuneet kotonakin, jihuu!

Vaikka kyseessä on helppo juttu, jaan ohjeen ja vinkit, koska tiedän, että jopa tässä on mahdollista mennä pieleen (ainakin minun). Näin siis onnistut:

Tarvitset: 1 dl kuivattuja mung-papuja, lävikön, puhtaan lasipurkin, puhtaan harsoliinan tai vastaavan (käytin astiapyyhettä) sekä kuminauhan, jonka saa pujotettua purkin suun ympäri.

Huuhtaise lävikössä kuivat pavut ja laita purkkiin likoamaan kylmään veteen 10-12 tunniksi. Huuhdo lionneet pavut sekä liotuspurkki ja palauta pavut purkkiin. Peitä purkin suu puhtaalla liinalla ja laita alassuin valumaan esim. tiskikaapin alahyllyyn). Huuhdo ituja kolmesti päivässä (ja tämä on nyt se tärkeä osa, missä olen luultavasti aiemmin möhlinyt – kahdesti päivässä huuhtoessa idut ovat päässeet kuivahtamaan ja menneet pilalle!) ja käännä taas uudestaan alassuin valumaan, noin parin päivän ajan. Ohjeen määrällä saat noin 5 dl valmiita ituja.

Kotikutoiset ituset ovat kauppaserkkuihinsa verrattuina olleet pulskia ja meheviä ja käyttökohteita niille löytyy vaikka miten: salaattiin, wokkiin, keiton päälle, lautasen reunalle sellaisenaan… vain mielikuvitus on rajana!

 

Ravintolat

Tour de Kaenkky eli pizzakierros Oulussa

helmikuu 10, 2018
da mario

Yksi parhaista asioista Ouluun muuttamisessa on ollut saada tutustua oululaisiin ruokabloggaajiin. Tämän mutkattoman, vieraanvaraisen ja kaikin puolin mahtavan ruokahörhöporukan kanssa tapaamme vähintään muutaman kuukauden välein erilaisissa ruokaan ja syömiseen liittyvissä merkeissä; viime vuodelle mahtui mm. brunssia, piknikkiä, kokkauskurssia ja syyshippoja, sekä tietysti grillikierros, joka poiki ajatuksia muistakin kierroksista. Tänä vuonna toteutimme jokunen viikko sitten ajatuksista ensimmäisen: pizzakierroksen eli tour de kaenkyn. Onko parempaa tapaa viettää lauantai-iltaa kuin vaeltaa yhdeksän hengen seurueena pizzapaikasta toiseen, tilaten aina vain kaksi pizzaa (ja vettä)? Saatat vastata tähän eri tavalla, mutta minä sanon, että ei.

Kiertueelle lähtivät allekirjoittaneen lisäksi luovat voimat Kokit ja Potit-, Pastanjauhantaa-, Aina nälkä– ja Kokkeillaan-blogien takaa. Etukäteen sovimme grillikierroksen kaltaiset speksit. Valikoimme saamiemme vinkkien sekä omien kokemustemme perusteella mukaan viisi pizzeriaa, Tarantellan Rajakylästä, Napolin Tuirasta sekä keskustasta Da Marion, Da Maxin sekä kalibrointiin taatusti standardituotetta tarjoavan Kotipizzan. Tämän kierroksen ulkopuolelle jäivät muutamat hintatasoltaankin eri luokassa olevat ns. premium-paikat, mutta niitä aiomme käydä kevätkuukausina testaamassa ihan muuten vaan.

Kaikissa paikoissa halusimme testata samat pizzat; Margheritan, joka kertoo oleelliset perusasiat (pohja-tomaattikastike-juusto) sekä Capricciosan lisätäytteenään salamia, jotta saisimme tuntumaa käytettyjen raaka-aineiden laadusta. Arviointiin käytettiin jälleen taulukkoa, johon pisteytettiin henkilökunnan asenne, ruoan ulkonäkö, maku ja muumimukit*. Lisäksi arvioitiin hinta-laatusuhdetta, kurkattiin salaattipöytää ja selvitettiin – jos muistettiin – mahdollisuus saada gluteenitonta pizzaa.

Tarantellan yhdeksään osaan leikattu Capricciosa.

Ensimmäisenä kurvasimme sympaattiseen pub-pizzeria Tarantellaan, joka oli raatimme mielestä hinta-laatusuhteeltaan paras testatuista paikoista. Tarantellan puutteet olivat samat kuin muissakin paikoissa, margherita oli turhankin juustoinen ja kinkku olisi voinut olla parempilaatuista, mutta samaan aikaan meitä vakuuttivat pizzapohjat (tai ainakin minä pidin Tarantellan pohjasta) sekä erityisesti palvelu. Pizzamme oli leikattu ruokailijoille yhdeksään (!) osaan ilman erillistä pyyntöä! Tarantellassa lätyillä oli kokoa ja tarjoilija kertoi niitä saatavan myös gluteenittomana. En ole yllättynyt, että lähtiessämme Tarantellan tiskillä oli pitkä jono pizzalistaa selaavia ruokailijoita.

Napolin Capricciosa oli kierroksen pizzoista suosikkini. Se katosi lautaselta jo ennen kuvan ottamista.

Seuraava kohde, Napoli, veti testipaikoista mielestäni pisimmän korren ruokansa puolesta. Perinteisessä ja pitkäikäisessä ravintolassa käytettiin kunnon kinkkua, ja margheritan tomaattikastikkeessakin oli makua, vaikka juustoa oli siinäkin aika paljon. Napolista voisin helposti kuvitella hakevani pizzat vaikka matkalla töistä kotiin. Palvelu oli täälläkin asiallista ja ystävällistä, ja kuulemma gluteenitontakin  on tarjolla.

Da Marion salaattipöytä näytti komealta ja tässä kohtaa kierrosta olisi salaatti jo maistunutkin.

Kolmas kohteemme oli niinikään perinteikäs Da Mario, jossa houkuttelevan näköinen ja notkuva salaattipöytä jätti oikeastaan pizzat varjoonsa. Nyt emme sieltä maistelleet, mutta Da Marioon voisin tehdä seuraavan reissun ihan vaan salaattien vuoksi. Pöytä oli kaukana raaste-italiansalaatti-jäävuorisalaattiviritelmistä, joita on tottunut pizzerioissa ja lounasravintoloissa näkemään. Plussaa viininlehtikääryleistä! Pizzoilta olisin tässä paikassa odottanut jopa hieman enemmän, mutta ehkä paikan peruslistan ulkopuoliset lätyt täytyy testata vielä toisen kerran erikseen.

Toiseksi viimeisenä marssimme – yllätys, yllätys – Kotipizzaan, joka selviytyi vertailusta mallikkaasti. Margherita oli kierroksen rasvaisin (jos ei juustoisin), mutta salamilla vahvistettu capricciosa vakuutti hyvillä täytteillään, kunnon kinkulla ja kierroksen ainoilla tuoreilla herkkusienillä. Kotipizza oli vertailupizzerioista kallein, muttei jättänyt pahaa makua suuhun.

Viimeinen kohteemme, Da Max, taisi olla myös kierroksen pizzapaikkojen kuopus, vaikka sekin on ilmeisesti ehtinyt olla jo pitkään toiminnassa. Da Maxin margherita taisi olla juustoisen kierroksen kaikkein tuhdein ja juustoisin yksilö, mutta pisteet henkilökunnalle siitä, että pizza tehtiin meille, vaikkei sitä listalla ollutkaan. Vilkuilin muihin pöytiin sen verran, että seuraavan kerran ottaisin ehkä burgerin tai ribsit pizzan sijaan.

Yhteenvetona koko kierroksesta, mietityttämään jäivät margheritat kautta linjan; olen itse ymmärtänyt klassisen margheritan olevan pizza, johon tulee tomaattikastiketta ja päälle silaus juustoa (basilika vapaaehtoinen), mutta ennen kaikkea juju on juuri tomaattikastikkeessa. Vertailussa maistellut margheritat olivat kaikki kuitenkin ennen kaikkea juusto- tai jopa tuplajuustopizzoja, mikä teki syömisestä aika tuhtia puuhaa. Kannustaisinkin pizzapaikkoja rohkeasti luottamaan tomaattikastikkeeseen, hyvät tuotteenne kestävät vertailun varmasti ilman ihan näin suurta juustopläjäystä! Juustopizzat voivat olla listalla sitten erikseen. Mutta tämän sanoo tietysti henkilö, joka haluaa aina pizzansa tomaattikastikkeella eikä ole koskaan ymmärtänyt ns. valkoisten pizzojen päälle. Toinen toivomukseni liittyy kinkkuun, kunnollinen kinkku maistuu ja tuntuu ihan erilaiselta, kuin se makkaramainen suikale.

Sen sanottuani, voisin jokaiseen vertailussa olleeseen kohteeseen mennä toisenkin kerran, vaikken ehkä juuri näitä pizzoja syömään. Hinta-laatusuhde vaihteli jonkin verran, mutta hintataso kaikkiaan oli kohtalaisen tasainen, koko setistä hieman kahden kympin molemmin puolin. Erityisen iloinen olin henkilökunnan suhtautumisesta ja siitä, miten ystävällisesti meidät otettiin vastaan joka paikassa, vaikkei yhdeksän hengen seurue, joka täyttää puolet asiakaspaikoista eikä silti tilaa kuin kaksi pizzaa, ole ehkä se kaikkein ihanteellisin asiakas. Oulun pizzoissa on asennetta!

Seuralaisten pizzakierroskertomukset (ja hieman houkuttelevammat kuvat, minä muistin yleensä ottaa kuvan vasta, kun vähintään puolet oli syöty) löydät täältä:

http://kokkeillaan.blogspot.fi/2018/01/tour-de-kaenkky-eli-pizzojen-pisteytys.html

https://kokitjapotit.blogspot.fi/2018/01/mista-saa-oulun-parhaat-pizzat.html

https://pastanjauhantaa.blogspot.fi/2018/01/pizzakierros-oulussa-tour-de-kankky.html

Reseptit

Maapähkinävoi-nuudelipannu, yhden astian taktiikalla

tammikuu 14, 2018
maapahkinanuudelit

Broilerin jauheliha on raaka-aine, jonka olemassaolo unohtuu herkästi, vaikka se taittuu ihan valtavan moneksi. Itse käytän sitä eniten aasialaisvaikutteisissa ruoissa, kuten tässä wokissa, jonka ehtii tehdä arki-iltanakin töiden jälkeen, mutta joka maistuu myös viikonloppuna, varsinkin tammikuussa, kun keho kaipaa kasviksia ja makunystyrät edelleen vaihtelua pitkän joulukauden jälkeen. Meillä nuudelipannu valmistui loppiaisena, kun halusimme päästä helpolla ja käyttää aurinkoisen päivän ulkoiluun keittiöhommien sijaan.

Nuudelit saavat makunsa maapähkinävoista. Maapähkinävoi jakaa mielipiteitä, mutta mielestäni tuolla tavoin mausteena muiden joukossa se ei pääse liian hallitsevaksi tai tunkkaiseksi. Jos haluat valmistaa ruoan nopeammin, voi kasvisten ja jauhelihan paiston moniajaa useammalla pannulla ja sekoittaa loppuvaiheessa. Itse kuitenkin tykkään tuosta yhden pannun vähävaivaisesta ja -tiskisestä taktiikasta. Ohjeen määrästä riittää hyvin kuudelle.

Maapähkinävoi-nuudelipannu

2 rkl rypsi- tai muuta miedonmakuista öljyä paistamiseen

15 cm pätkä purjoa
1 pieni parsakaali tai 250 g paketti broccolinia
2 valkosipulinkynttä
n. puoli litraa tuoreita herkkusieniä (puolikas rasiallinen)
2 x 2 x 2 cm pala inkivääriä
1 rkl kalakastiketta
3 annosta riisinuudeleita (minulla nauhamaista)
800 g broilerin jauhelihaa
2-3 rkl maapähkinävoita (mielellään rouheista lajia)
2-3 rkl soijakastiketta
2 limen mehu
1,5 rkl tummaa siirappia
3 dl vettä
1-2 pientä punaista chiliä
15 cm pätkä kurkkua
(korianteria ja kevätsipulia silputtuna pinnalle)

  1. Suikaloi purjo ja viipaloi herkkusienet. Leikkaa parsakaali tai broccolini kukinnoiksi. Hienonna valkosipuli ja inkivääri. Kuullota pannussa öljytilkassa ensin hetki purjoa, valkosipulia, herkkusieniä ja inkivääriä, lisää sitten broccolini ja kuullota vielä hetki. Mausta kalakastikkeella. Nosta sitten kasvikset lautaselle syrjään mutta jätä pannu kuumaksi.
  2. Huuhtaise riisinuudelit kylmällä vedellä ja jätä lävikköön valumaan. Lisää pannuun broilerin jauheliha ja tarvittaessa tilkka öljyä. Ruskista, pienennä sitten lämpöä ja lisää maapähkinävoi, soija, limen mehu, siirappi ja vesi. Kuumenna hieman kuplivaksi ja hämmennä seosta hiljakseen, kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.
  3. Lisää nuudelit pannuun ja anna niiden kypsyä muutaman minuutin ajan välillä käännellen. Nuudelien kypsyessä viipaloi kurkku ja chili ja lisää ne pannuun yhdessä syrjässä odottaneiden kasvisten kanssa. Kääntele sekaisin ja tarjoile. Silppua pintaan korianteria ja kevätsipulia.
Muut mietteet

(K)Uuden vuoden tunnelmia

tammikuu 7, 2018

Paljon onnea Kärähtäneet! Hengentuotokseni täytti uudenvuodenpäivänä kuusi vuotta. Se on jo kohtalaisen pitkä aika harrastaa, oli harrastus mikä hyvänsä. Mutta mitä mahtuu menneeseen vuoteen?

Kulunut vuosi oli kuudesta kuluneesta blogivuodesta hiljaisin. En ole niinkään kokenut paljon puhuttuja blogimaailman muutoksia omassa työskentelyssäni (ok, tunnen kyllä itseni hieman kärryiltä pudonneeksi), vaan enemmän on ollut haasteena löytää sekä ruoanlaitosta että bloggaamisesta sitä samaa sisäsyntyistä motivaatiota ja iloa kuin aiemmin. Minulle oleellinen osa harrastusta on ollut oman osaamisen, niin ruoanlaiton kuin bloggaamisenkin saralla, ylläpitäminen ja kehittäminen, eivätkä aikaresurssit ole oikein kohdanneet kunnianhimon kanssa viime aikoina. Tekemisen intoa on syönyt se, että kun tuotokset syntyvät kerta toisensa jälkeen pikaisesti ja pahimmillaan vähän vasemmalla kädellä.

Syytän paljosta ruuhkavuosia, kun koko ajatuskapasiteetti on käytössä lähes koko ajan eikä luovuutta voi aikatauluttaa  (voi myös olla, että olen vain tyhmentynyt, mutta koska loma-aikoina ajatuksia kuitenkin aina syntyy, haluan uskoa, ettei kyse ole siitä). Ärsykkeiden ja keskeytysten jatkuva runsaus vaikuttaa keskittymiseen ja ajatuksen koossapitämiseen, vaikka harrastan vapaa-ajalla puhelimella tai koneella notkumista varmaan keskimääräistä aikuista vähemmän. Puhelin saattaa helposti viihtyä käsilaukun pohjalla koko viikonlopun (anteeksi, jos minua ei aina tavoita) ja telkkari tai läppäri avataan lähinnä silloin, kun niiden ääreen todella jäädään katsomaan tai tekemään jotain. Päiväkoti-ikäiset lapset pitävät myös huolta siitä, ettei läppärin kansi aukea lasten hereilläolokaikaan yhteisessä ilmatilassa. Omasta ajan ja luovuuden puutteesta huolimatta minusta on aivan älyttömän ihanaa ja inspiroivaa lukea toisten blogeja ja edelleen poimia niistä ideoita, vaikka siihenkin on mahdollisuuksia aiempaa vähemmän.

Viime ajat olen miettinyt paljon motivaation hakemista, sitä, millaisia tekstejä haluaisin tuottaa ja mitä ruokaprojekteja horisontissa siintää. Avaimet tulevaan vuoteen ovat alkaneet hiljalleen löytyä. Aion edelleen olla lempeä itselleni siinä, etten tee kirjoittamisesta pakkopullaa arjen haasteiden keskellä, mutta jos johonkin panostan, panostan siihen tärkeimpään osaan harrastusta eli hyvän ruoan valmistamiseen, osaamisen ja ymmärryksen kasvattamiseen ja sitä kautta innostuksen ylläpitämiseen. Niin ja syömiseen! Kirjoittamisen puolella toiveena olisi tuottaa reseptiikan ja lyhyiden ruokajuttujen lisäksi myös pidempiä tekstejä reissuihin, retkiin ja muuhun elämänmenoon liittyen, lähinnä tietysti jollain tapaa ruoanvalmistuksen ja syömisen näkökulmasta. Ideoita ja luonnoksia on, toivottavasti pysytte tänäkin vuonna mukana seuraamassa, mitä niistä syntyy.

Oikein hyvää ja herkullista uutta vuotta 2018!

Reseptit

Ruusukaalicaesar – parasta yksin syötynä

lokakuu 16, 2017
ruusukaalicaesar

Joltiseenkin kaikki ruoka on parhaimmillaan hyvässä seurassa nautittuna, mutta tämä koukuttava ruusukaalicaesar voi aiheuttaa riidan, jos sitä joutuu jakamaan. Ruusukaalia ei vaan voi syödä liikaa! Niin kauan, kun kotimaista tavaraa on saatavilla, kiikutan kotiin rasiallisen vähintään kerran viikossa, alkukaudesta useamman.

Ruusukaalicaesar on uusi tulokas keittiössäni, mutta se on tullut jäädäkseen. Inspiraatio tuli toisesta ruusukaali-ihanuudesta, nimittäin Kokit ja Potit -blogin Hannelen ruusukaaliburgereista, joiden resepti löytyy Hannelen hienosta Suupaloja -kirjasta. Suurkuluttajat huomio, samasta paikasta löytyy myös ohje ruusukaalikimchille, jota minäkin aikanaan testasin. Sekin on omiaan koukuttamaan, testi on poikinut useita jatkokierroksia.

Nyt käsiteltävään salaattiin sisällytin melko perinteiset caesar-elementit, mutta jatkoin sitä vielä rapeaksi paahdetulla pekonilla. Sen verran olen oikonut, että käytän kastikkeeseen valmista majoneesia. Ruusukaali toimisi salaatissa varmasti myös raakana tai ihan pikaisesti kattilassa käväisseenä, mutta olen nyt tavannut paahtaa niihin hieman väriä ja makua uunissa.

Ohje on teknisesti ottaen kahdelle lisukkeeksi, mutta sinua on varoitettu. Aiheuttaa riippuvuutta ja kinaa pöytäkaverin kanssa. Minä söin varmuuden vuoksi yksin.

Ruusukaalicaesar

600g ruusukaalia
1 rkl oliiviöljyä
muutama ripaus suolaa

kastike:

1 reiluhko valkosipulinkynsi
1-2 sardellifilettä (anjovisfilettä)
2 rkl majoneesia
1 tl (kukkurainen) dijon-sinappia (käytin kokojyväversiota)
1/2 sitruunan mehu puristettuna
hyppysellinen suolaa
pari rouhaisua mustapippuria
3 rkl parmesanlastuja tai raastetta
muutama viipale pekonia

(krutonkeja tarjoiluun)

  1. Poista ruusukaaleista kannat ja mahdolliset huonot päällilehdet. Puolita ruusukaalit ja levitä ne pellille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle oliiviöljy ja ripottele pintaan suolaa. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kaalit saavat hieman väriä.
  2. Kaalien ollessa uunissa sekoita kastike. Purista valkosipuli ja muussaa sardellifileet tahnaksi. Sekoita ne kulhossa majoneesin, sinapin ja sitruunamehun kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Vuole parmesanlastut valmiiksi odottamaan.
  3. Ota ruusukaalit uunista ja anna niiden jäähtyä hetken (majoneesipohjainen kastike ei pidä tulikuumasta). Ruusukaalien jäähtyessä suikaloi pekoni ja paahda se kuumalla paistinpannulla rapeaksi. Nosta pekoni vielä hetkeksi talouspaperin päälle paiston jälkeen ylimääräisen rasvan imeyttämiseksi.
  4. Sekoita ruusukaalit ja kastike. Lisää parmesanlastut ja paahdettu pekoni, sekä halutessasi krutongit.
Reseptit

Mustunut musta lintu

lokakuu 8, 2017
blackened_teeri

Yksinkertaiset asiat ovat usein parhaita, ja riistan valmistukseen kuvaus sopii mielestäni ihan erityisesti. Hieman tasapainottelua se kuitenkin ottaa; toisaalta haluaisi kovasti kokeilla uusia juttuja ja toisaalta yksinkertaisia valmistustapoja on vähän vaikea keksiä loputtomiin. Tämän syksyn toisen teeren kanssa onnistuin kuitenkin osumaan kultasuoneen, joka sai taas ihmettelemään, miten samaa ei ole aiemmin tullut ajatelleeksi: vähän tuunattu blackened -mausteseos!

Blackened -termillä viitataan oikeastaan enemmän valmistustapaan kuin mausteseokseen; liha tai kana tai kala pyöräytetään mausteseoksessa ja paahdetaan pannulla niin, että mausteet pinnassa tummuvat mutta eivät pala tai muutu kitkeräksi. Mausteseos koostuu tyypillisesti timjamista, valkosipulista, oreganosta, juustokuminasta, paprikajauheesta, cayennesta, mustapippurista ja paprikasta, mutta metsäkanalintua varten jätin cayennen pois ja käytin suhteessa vähemmän juustokuminaa ja paprikaa ja enemmän yrttejä. Rosmariiniakin päätyi sekaan. Mausteannos saattaa tuntua lihan määrään verrattuna suurelta, mutta sitä kului yllättävän paljon eikä rippeille ole vaikea keksiä uutta käyttöä, jos maustetta jää yli.

Teeren rintapalat ovat kanaan verrattuja pieniä eikä niitä tarvitse kypsyttää yhtä paljon, joten valmistus oli tässä tapauksessa hyvin nopeaa eikä savustuminen ehtinyt muodostua ongelmaksi. Broileria käyttäessä nuijisin fileet melko ohueksi, jotta paistaminen olisi mahdollisimman helppoa.

Yksinkertaiseksi lisukkeeksi teerelle tein puolitettuja ruusukaaleja, joihin paahdoin uunissa leivinpaperin päällä hieman väriä. Paahdettujen kaalien päälle tirautin sitruunamehua, ripottelin suolaa ja veistin muutaman ohuen voilastun.

Teertä blackened-maustolla (kahdelle)

2 teeren rintafilettä
hyppysellinen suolaa

nokare voita ja tilkka öljyä paistamiseen

mausteseos:

1 tl kuivattuja timjamia
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua valkosipulia
1 tl rouhittua mustapippuria
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
(1 tl sokeria, minä jätin pois)

1. Sekoita kaikki mausteseoksen aineet keskenään ja rouhi morttelissa tasaiseksi seokseksi. Levitä seos laakealle lautaselle.

2. Pyyhi teeren rintafileet talouspaperilla molemmin puolin ja ripauta pintaan hieman suolaa. Pyörittele fileet mausteseoksessa niin, että ne saavat maustetta pintaansa kauttaaltaan.

3. Kuumenna paistinpannu. Paista teerenpaloja voi-öljyseoksessa pari minuuttia per puoli kummaltakin puolelta. Nosta palat pannussa ja anna vetäytyä foliokääreessä noin kymmenen minuuttia ennen tarjoilua.

Reseptit

Teertä, omppuja ja savukylkeä

syyskuu 20, 2017
teeripata

Sain hiljattain käteeni Lantliv Mat & Vin -lehden edellissyksyisen numeron (7/2016), jonka olin alkujaan ostanut matkalukemiseksi mutta joka oli unohtunut matkasta ja jäänyt sen vuoksi lukematta. Sopivasti lehti palautui minulle melkein vuotta myöhemmin syksyn kynnyksellä, ja reseptit olivat heti ajankohtaisia. Omenaisen kanapadan korvamerkkasin myöhemmin muuten vaan tehtäväksi, mutta alkuun pataruoka toimi inspiraationa tälle teerestä valmistetulle uuniruoalle. Teerenkin kanssa kävi onni, sillä emme – tai ainakaan minä en ollut – juurikaan asettanut saalisodotuksia kainalosauvoilla pusikossa hyppineelle miehelle, mutta toisin kuitenkin kävi ja olosuhteita uhmaten pari lintua saatiin reppuun ja keittiöön saakka.

Uunivuokaan linnun kanssa laitoin omenaa, savukylkeä ja sipulia, ja liemeksi lorauksen siideriä, yksinkertaisia aineita, joiden kanssa ei voi mennä pieleen. Lisäksi päätin testata liekittämistä, joka olikin yllättävän helppoa, vaikka olen ihan turhaan sen kanssa arastellut. Kannattaa vain muistaa, että alkoholi syttyy nopeasti leimahtaen (kannattaa sytyttää pannun reunalta eikä keskeltä, niin sormet eivät pala), ja että liesituulettimen tulee olla pois päältä liekityksen ajan, jotta se ei imaise liekkejä itseensä.

Teerelle teimme lisukkeeksi mustatorvisieni-perunapannua, joka sai höysteekseen reilun nokareen smetanaa. Tällä tukevalla lisukkeella teerestä riitti kahdelle aikuiselle ja kolmelle lapselle. Jos lintua olisi enemmän tai käyttäisin rasvaisempaa lintua, korvaisin savukyljen mahdollisesti pekonilla ja vähentäisin määrää, mutta nyt kylki toimi hyvin jatkeena lihalle ja ruoasta saatiin venytettyä viiden hengen ateria.

Uunissa paistettua teertä omenoilla

1 teeri paloiteltuna rintapaloiksi ja koiviksi
3 pientä, kotimaista omenaa
1 iso sipuli
nokare voita
2 rkl konjakkia
muutama hyppysellinen suolaa
rouhaisu mustapippuria
300g savukylkeä
1 rkl kokojyväsinappia (minulla dijon)
1-2 dl kuivaa omenasiideriä tai vettä

  1. Lohko omenat ja sipuli. Ruskista teerenpalat pannulla voissa molemmin puolin, lisää sitten omenat ja sipuli ja kääntele muutaman kerran. Lorauta päälle konjakki ja sytytä varovasti (huom. liesituuletin pois päältä!). Anna liekittyä.  Mausta suolalla ja pippurilla liekkien sammuttua.
  2. Viipaloi savukylki. Siirrä teeri, omenat ja sipuli uunivuokaan kerroksittain kylkipalojen kanssa. Ohenna sinappi siideritilkassa ja kaada ainesten päälle vuokaan. Paista 150-asteisessa uunissa 20 minuuttia tai kunnes linnun rintapalat ovat juuri ja juuri kypsät. Jos käytät paistomittaria, sopiva kypsyys on 59-60 astetta. Anna vetäytyä folion alla 10-15 minuuttia ennen tarjoilua.
Reseptit

Viiden chilin hillo

syyskuu 3, 2017
paholaisen_hillo

Kummallinen, päättynyt kesä sopi omaan makuuni ja ohjelmaani ihan hyvin. Kesä tuli ja lämpöä on riitti pitkälle elokuuhun, vaikka viimeinen aurauskinos hävisi työpaikan kulmalta vasta kesäkuun puolivälissä ja juhannuskahvitkin juotiin vielä pipo päässä. Isoäitini tapasi juhannuksen kohdilla muistutella, että kesä alkaa olla ohi, mutta minusta se on parhaimmillaan vasta, kun sienet alkavat nousta maasta ja marjat kypsyä. Nyt ollaan muutama päivä syyskuun puolella, ja vieläkin tuntuu kesäiseltä.

Grillatakin ehtii vielä pitkälle syksyyn. Omassa grillissäni ei tänä kesänä tirissyt suuria ruokainnovaatioita, vaan olen nauttinut tutuista ja aika yksinkertaisista ruoista, jotka eivät vaadi suuremmin ajattelua. Paukut laitettiinkin sen sijaan lähinnä lisukkeisiin. Yksi niistä, paholaisen hillo tai chilihillo, on klassikko, jota en jostain syystä ole aiemmin tehnyt, vaikka käytän chiliä muuten sangen liberaalisti melkein kaikessa. Hillo sopii mainiosti esimerkiksi vuohenjuuston tai grillattujen lihojen tai broilerin seuraan. Vuohenjuustobroileri paholaisen hillolla taitaa olla lähes klassikkoyhdistelmä yhdistelmä niin sellaisenaan kuin leivänkin välissä.

Resepti-inspiraatiota kaivelin mm. Peggyn pienestä punaisesta keittiöstä, mutta valmistustilanteessa annoin mennä vapaalla kädellä ulkomuistiin ja omiin ajatuksiin nojaten. Erittäin helppotekoinen hillo onnistui hyvin, mutta käyttämäni chilit olivat niin mietoja, että viisi kappaletta antoi hauduttuaan hilloon ainoastaan makua, ei potkua. Eli jos tykkäät tulisesta, käytä enemmän tai tulisempia yksilöitä.

Viiden chilin hillo

5 punaista chiliä siemenineen
1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
2 suippopaprikaa
1 rkl oliiviöljyä
1 tlk (500g) tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
muutama rouhaisu mustapippuria
1tl suolaa
3,5 dl (hillo)sokeria
3 rkl punaviinietikkaa

  1. Hienonna chilit, sipuli,valkosipuli ja paprikat. Kuullota muutaman minuutin ajan oliiviöljyssä paksupohjaisessa kattilassa.
  2. Lisää kattilaan loput ainekset. Kiehauta, pienennä lämpöä ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 30 minuuttia. Purkita, kun hillo on hieman jäähtynyt ja anna jäähtyä kunnolla, esimerkiksi yön yli jääkaapissa, ennen tarjoilua.
Reseptit

Aasialainen parsakaalisalaatti

elokuu 6, 2017
parsakaali_marinoitu

Meillä tykätään hurjasti aasialaisvaikutteisista ruoista, ja se on näkynyt bloginkin tarjonnassa vuosien varrella. Viimeksi aasialaiseen makumaailmaan taittui kotimainen parsakaali, joka on nyt sesongissa. Kaalien joukossa parsakaali jää itselläni usein suosikkieni kukka- ja parsakaalin sekä varhaiskaalin varjoon, mutta tällä tapaa valmistettuna se on lunastanut nopeasti aseman päivällispöydän vakkarilisukkeena. Salaatin salaisuus on parsakaalin tarjoaminen lähes raakana. Se käy vain pikaisesti kastautumassa kiehuvassa vedessä, jolloin nuput muuttuvat meheviksi mutta pysyvät rapeina eivätkä juurikaan vielä kypsy.

Marinoitua parsakaalia tuskin jää hävikkiin, mutta jos jostain syystä kaikki ei tule kerralla syötyä, se säilyy hyvin seuraavaan päivään. Vastaavasti sen voi myös valmistaa tarjolle hieman etukäteen.

Aasialainen parsakaalisalaatti (lisukkeeksi neljälle)

2 kokonaista parsakaalia (n. 300g kpl)
1/2 dl soijakastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
2 tl paahdettua seesamiöljyä
1 tuore chilipalko silputtuna (puuttuu kuvan versiosta, koska sitä tarjottiin myös lapsille)
2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 salottisipulia hienonnettuna
1 rkl mustia seesaminsiemeniä

  1. Leikkaa parsakaali kukinnoiksi ja varret suupalakokoisiksi paloiksi. Jos parsakaalin varret ovat kovin puumaisia, kuori vartta hieman ja viipaloi sen jälkeen. Laita vesi kiehumaan parsakaalin kypsennystä varten.
  2. Veden kiehumista odotellessa valmista kastike. Sekoita keskenään soija, riisiviinietikka, hunaja ja seesamiöljy. Lisää mukaan chili, valkosipuli, inkivääri, salottisipuli ja seesaminsiemenet ja sekoita vielä.
  3. Kaada parsakaalit kiehuvaan veteen korkeintaan minuutiksi. Kaada parsakaali lävikköön ja jäähdytä laskemalla päälle reilusti kylmää vettä. Valuta parsakaalit ja sekoita sitten kastikkeeseen. Anna maustua hetken ennen tarjoilua.
Reseptit

Hunajainen katkarapusalaatti

heinäkuu 29, 2017
katkarapusalaatti

Meidänkin perheessä kovin tavallista kesäruokaa ovat uudet perunat erilaisten kalojen kera. Yleensä siinä vaiheessa, kun perunoita ei enää kutsuta uusiksi, on silli- ja peruna-aterioita nähty niin paljon, että syksy saa tulla ja seuraavan kerran sillejä valmistetaankin vasta jouluna. Pidän kalapöydissä erityisesti siitä, että tarjoilu tuntuu aina runsaalta, mutta vaivannäön määrä on helposti säädeltävissä. Helpoimmillaan tarvitsee vain pestä ja keittää perunat ja availla valmiina kaupasta haetut purkit ja paketit pöytään, jolloin kolmen pikkulapsenkin äiti saa pitää kakkunsa – tai kalapöytänsä – ilman, että muun perheen kesäpuuhista tarvitsee tinkiä. Kaikki kun eivät kuulemma halua kokata aina ja koko ajan, paitsi ehkä hiekkakakkuja. Välillä on kiva tehdä enemmänkin itse, mutta tämä kompromissi palvelee hyvin, kunnes meno alkaa olla sellaista, että ilman kahta aikuista käsiparia selviytyy pidemmälle kuin lähileikkipuistoon.

Vakkaritarjontaani kuuluu uusien perunoiden lisäksi höyrytettyä kukkakaalia (olen kaalihullu), paria erilaista silliä ja kylmäsavu- tai graavikalaa. Yleensä ostan tai teen lisäksi jonkun helpon ”täydentäjän”, koska lapset karsastavat vielä silliä enkä raaski syöttää heille ihan pelkkää kylmäsavukalaa, vaikka se varmaan maistuisikin loputtomiin. Onneksi potut ja  kukkakaalitkin uppoavat, mutta on kiva, jos on muutakin. Jos syöjiä on enemmän, täydentelen lisäksi esimerkiksi kikherne- tai papupohjaisilla salaateilla, jotka on nopea sekoitella kasaan ja ruokaisuudessaan tasoittavat kalojen kulutusta ja tuovat pöytään ruokaisuutta myös kalaa syömättömille ruokailijoille. Monipuolisuutta pöytään saa myös esimerkiksi kylmillä paahtopaistiviipaleilla tai kestosuosikillani sienisalaatilla.

Viimeksi innostuin kaivelemaan jääkaappia ja sekoittelin majoneesi-, sinappi- ja hunajapurkkien pohjista kastikkeen, josta tuli katkarapujen kanssa paritettuna menestys niin aikuisten kuin lastenkin mielestä. Hunaja ja sinappi tuovat kokonaisuuteen säväyksen, jota tilli ja kesäsipulin varret komppaavat hienosti. Katkarapusalaatti toimi paitsi sellaisenaan, myös leivän päällä tai kastikkeena savukalalle. Majoneesin määrä on säädeltävissä maun mukaan, itse pidän eniten versiosta, jossa kastiketta tulee rapuihin ohuelti. Ihanan helppoa, eikä vaadi reissua kauppahalliin onnistuakseen, ihan tavalliset pakastealtaan katkaravut toimivat.

Vinkki: jos karsastat hunajan käyttöä, kokeile raastaa tilalle yksi vihreä omena. Se tekee salaatista hurjan raikkaan!

Hunajainen katkarapusalaatti (ruokalajien määrästä riippuen 4-6 syöjälle)

400g kuorittuja pakastekatkarapuja
1,5 rkl dijon-sinappia
1,5 rkl hunajaa
1 rkl valkoviinietikkaa
n. 1/2 dl majoneesia
3:n nippusipulin varret
muutama oksa tuoretta tilliä
pari rouhaisua mustapippuria
ripaus suolaa

1. Ota ravut samana aamuna ravut sulamaan omassa pussissaan jääkaappiin, ja jos ne ovat vielä kohmeisia ruoanlaittohetken lähestyessä, laita ne siivilään, huuhtele kylmällä vedellä pariin otteeseen ja kääntele. Älä käytä kuumaa vettä tai painele rapuja kovasti. Valuta rapuja hetki ennen salaatin valmistusta.

2. Valmista kastike: sekoita salaattikulhossa keskenään dijon, hunaja, valkoviinietikka ja majoneesi ja sekoita. Silppua mukaan sipulinvarret sekä tilli. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

3. Lisää katkaravut ja kääntele sekaisin. Salaatti on tarjoiluvalmista heti, mutta sen voi tehdä myös jääkaappiin maustumaan pari tuntia ennen tarjoilua.