Avokado-perunasalaatti

lokakuu 3, 2013
Iltana muutamana tein viimeisistä kotipihan ämpäriperunoista ruokaisaa salaattia, johon tuli pottujen lisäksi avokadoa. Salaatista sai taas mukavan muistutuksen siitä, miten hyvää ihan ”tavallinen” ruoka on ja että ei se hyvän arkiruuankaan loihtiminen niin hankalaa ole, vaikka se välillä nälkäisenä ja väsyneenä siltä tuntuukin. Lisäksi oli mukavaa, ettei keitinperunoiden jämiä tarvinnut kiikuttaa biojäteastiaan, vaan ne palvelivat hienosti salaatissa. 
Salaatin kanssa tarjolle päätyi ihanaa savustettua seesamlohta, joka on noussut yhdeksi arki-iltasuosikeistani. Yksi harmaa syysilta pelastettu hyvällä sapuskalla, jälleen kerran 🙂
Avokado-perunasalaatti (kahdelle)

2 kypsää avokadoa
4 keskikokoista, keitettyä perunaa
1-2 tomaattia tai kourallinen kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
2-3 rkl majoneesia (tai vastaava määrä esim. maustamatonta jugurttia)
1 limetin mehu
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(nippu tuoretta korianteria, jos on – minulla ei ollut)

Pilko keitetyt perunat, avokado, tomaatti ja sipuli ja sekoita salaatiksi. Kaada päälle hyvä loraus oliiviöljyä ja ripsauta sekaan maun mukaan suolaa ja pippuria. Sekoita. Lusikoi päälle vielä majoneesi, purista mukaan limetin mehu ja hienonna valkosipuli joukkoon. Sekoita uudemman kerran ja tarjoile. Jos keittiöstäsi löytyy, salaatin päälle voi loppuvaiheessa lisätä tuoretta korianteria – hyvin se toimii kuitenkin myös ilman.

Kotipihan pottuset eivät pidä meitä talven yli perunassa, mutta hienoja niistä tuli silti! 

No Comments

Leave a Reply