Browsing Category

Muut mietteet

Muut mietteet Ravintolat

Hampurilainen kahdeksalle – grillikierros Oulussa

tammikuu 31, 2017
hampurilainen

Kun maailma tammikuussa kevensi, lähtivät oululaiset ruokabloggaajat grillikierrokselle, makkaraperunoiden ja hampurilaisten äärelle. Eikä minua tarvinnut kahdesti houkutella mukaan! Perinteiset grillikioskimätöt kurkkusalaateillaan ja ketsupeillaan eivät ole aikoihin olleet mitään trendiruokaa, mutta niillekin on paikkansa ja tilanteensa. Ja kun grillin luukulle lähtee jonottamaan tammikuussa, voi kaupan päälle odottaa saavansa annoksen – noh, sanoisinko erityistä tunnelmaa. Minulle kierros oli uudehkona oululaisena toki myös kotiseutumatkailua, osa kierroksen kohteista oli täysin uusia tuttavuuksia ja osa sellaisia, jotka olin laittanut jonnekin takaraivoon testattavien paikkojen listalleni (joo, mun ”must visit” -ravintolalistalla on grillejä), mutten vielä ehtinyt käydä.

Matkaseuraa kierrokselle sain Kokit ja Potit-, Pastanjauhantaa-, Aina Nälkä– ja Muista Syödä Välillä -blogien väestä. Näiden kokeneempien oululaisten johdolla kierrokselle valikoitui neljä grilliä; Järvigrilli eli Puokkari, Tuiran grilli Swing, Lehtogrilli sekä Höyhtyän grilli. Jokaiselta grilliltä ostettiin vertailuun kolme annosta: kalibrointiannoksina klassiset makkaraperunat sekä kokolihahampurilainen sekä ekstrana jokaisesta paikasta yksi paikan spesiaaliannos. Annokset pisteytettiin ulkonäkönsä ja makunsa perusteella ja lisäksi grillit pisteytettiin myös palvelustaan. Annoksille annettiin arvosanoja numeroiden lisäksi muumimukiasteikolla (montako muumimukillista joisit / tai tässä tapauksessa söisit), jolla on omat perinteensä oululaisten ruokabloggaajien keskuudessa. Pastanjauhajilta löydät grillivertailun tarkat tulokset ja analyysin, suosittelen tutustumaan!

IMG_0295

Mutta sitten takaisin omiin kokemuksiini. Grillikierroksen aluksi seitsemän aikuisen ja yhden superreippaan lapsen joukkomme kurvasi Puolivälinkankaan Järvigrillille. Etukäteen en tätä tiennyt, mutta Järvigrilli oli lopulta ainut varsinainen ulkogrillikokemus, muissa paikoissa saimme katon päämme päälle. Tilasimme vertailuun sovitut annokset ja saimme ne ripeästi. Raatimme antamia pisteitä rokotti mukaanpakattujen annosten ulkonäkö, joka ei varsinaisesti hivellyt silmää, mutta makujensa puolesta annokset pärjäsivät vertailussa paremmin. Kiitosta raadiltamme saivat erityisesti paikan kastikkeet sekä kokolihahampurilainen, joka oli omasta mielestäni kierroksen kokolihahampurilaisista maukkain. Toiveena Puokkarille esittäisin ehkä paikan spesiaalin muuntamista kokolihaversioksi.

IMG_0297

Järvigrillin makkaraperunat

Seuraavaksi suuntasimme Tuiran Grilli Swingiin sisätiloihin sormiamme ja kännyköitämme sulattelemaan. Jos jostain tunnistaa innostuneen hullun ruokabloggaajaseurueen, on kuvien räpsiminen joltiseenkin kaikesta se asia. Ruokiakin enemmän kuvaamisen arvoista on se hullunkurinen näky, kun lauma aikuisia kerääntyy ruoka-annoksen ympärille puhelimet tanassa. Varmaan onni, että kännykkäkamerat ovat nykyisin niinkin hyviä, kierroksemme olisi ollut huomattavasti hitaampi, jos olisimme kaikki kaivelleet järkkäreitä laukuistamme jokaisella grillillä.

IMG_0301

Swingin kreikkalainen hampurilainen tehdään talon omaan leipään

Swingin erikoisannos, kreikkalainen hampurilainen, oli kaikista kierroksen annoksista aivan omaa luokkaansa vastapaistettuine leipineen. Annos vei kauas tavanomaisista, grilleihin yhdistetyistä mielikuvista. Suosittelen lämpimästi! Vertailun kalibrointiannokset kokolihahampurilainen ja makkaraperunat eivät mielestäni nousseet erityisesti esiin verrokkiensa joukosta, mutta mitään vikaa ei niissäkään ollut ja raatimme tuloksissa ne pärjäsivät erinomaisesti. Plussaa Swing sai myös palvelustaan, erityisesti siitä, että annokset leikattiin seurueellemme valmiiksi helposti jaettavaan muotoon.

IMG_0315

Kolmas kohteemme oli Haapalehdon Lehtogrilli. Loisteputkin valaistussa, katetussa mutta kylmässä ruokailutilassa oli rehellistä grillitunnelmaa. Lehtogrillin parasta antia olivat makkaraperunat, joiden mausteita ei oltu törötetty annoksen päälle vaan ne olivat dippauskelpoisissa kasoissa. Tämä poikkesi kaikista muista testigrilleistä ja oli raadillemme mieleen, sillä varsinkin mukaanvietävissä annoksissa perunat kärsivät ja muuttuvat tylsäksi muhjuksi, jos mausteet on kaadettu jo valmiiksi perunoiden päälle. Sitäpaitsi dippaaminen on mukavaa!

IMG_0312

Lehtogrillin erikoisannoksessa oli sipulirenkaita ja pekonia

Viimeisenä parkkeerasimme Höyhtyän grillille ja pääsimme jälleen sisätiloihin. Tilasimme valmiiksi täysiin vatsoihimme lisätäytettä jo tutuista makkaraperunoista, kokolihahampurilaisesta sekä spesiaaliannoksesta. Höyhtyällä spesiaaliannos oli pekonilla, kebablihalla ja -kastikkeella jatketut makkaraperunat, ja annos oli nimensä veroisesti spesiaali. Ulkonäkö herätti hieman hilpeyttä, mutta maukkaan kastikkeen siivittämä annos hupeni kuitenkin lautaseltaan yllättävän hyvin, huomioiden jo valmiiksi kovin täydet vatsamme. Höyhtyän ranskalaiset olivat perinteistä, kiharareunaista laatua, mikä oli mukava havainto syötyämme jo kolmet tikkuranskalaiset. Paikan erikoisuutena mainittakoon vielä samassa yhteydessä sijaitseva, italialaistyylistä jäätelöä myyvä Minetti-jäätelöbaari. Grillikierroksemme aikaan Minetti oltiin jo ehditty sulkea kyseiseltä päivältä, mutta hain seuraavana viikonloppuna paikasta jäätelöt, jotka osoittautuivat herkuiksi.

IMG_0320

Höyhtyän erikoisannos ja makkaraperunat

Tiivistettynä, grilliannoksista omiksi suosikeiksini jäivät Puokkarin kokolihahampurilainen sekä Swingin kreikkalainen burgeri. Kierroksen kaikkien makkaraperuna-annosten puolesta sanottakoon, että omien suosikkieni valintaan vaikuttaa se, että olen enemmän hamppari- kuin makkaraperunanaisia. Makkaraperunoissa ei siis ollut vikaa, vaikken niistä löytänytkään lemppareitani. Kaiken kaikkiaan grilleistä jäi muutenkin positiivinen ja perusannoksiltaan tasalaatuinen kuva. Vaikkei grillikulttuuri kenties elä kulta-aikaansa juuri nyt, oli ilo huomata, etteivät grillit ole liukuneet paikoiksi, joista saa korkeintaan ruokamyrkytyksen (tai ehkä nyrkistä). Ruoka oli tuoretta mutta tuhtia ja rehellistä grillimättöä. Palvelukin pelasi kaikissa kohteissa oikein ystävällisesti, vaikka kännykkäkameroin aseistettu, kaikesta kuvia räpsivä mutta vain kolme annosta per paikka tilaava laumamme oli varmastikin vähintään hämmentävä. Mukavaa oli huomata myös, että kaikissa kohteissa oli myös muita asiakkaita, vaikkemme ajoituksemme puolesta olleetkaan ruuhka-aikaan liikkeellä.

Oletko testannut oman kotikaupunkisi grillejä? Mitä suosittelisit?

Muut mietteet Reseptit

Shakshukaa viisivuotiaalle

tammikuu 8, 2017
shakshuka

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Henkilökohtainen merkkipaaluni vuodenvaihteessa on aina blogin syntymäpäivä, ja tänä vuonna Kärähtäneet täytti kokonaiset viisi vuotta. Ensimmäisen blogireseptini – hernekeiton – olen julkaissut uudenvuodenpäivänä 2012. Aluksi epäröin, jääkö blogi tyngäksi ja ehdinkö ikinä mitään julkaisemaan, mutta harrastus vei mennessään ja tänä päivänä julkaistuna on yhteensä yli 600 artikkelia. Toistakymmentä roikkuu jatkuvasti myös luonnoksissa odottamassa idean tasolla tai puolivalmiina odottamassa sopivaa julkaisuhetkeä.

Jokaiselle ruokablogeja lukeneelle on varmaan tullut selväksi, että blogimaailma on muuttunut hurjasti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Päällimmäisenä kentän muutoksessa käsitellään usein blogien kaupallistumista, mutta koen, että blogeista on tullut monipuolisempia: yksi on sekasyöjä, toinen kasvissyöjä, kolmas gluteeniton. Yksi perheellinen arkiruoan tuunaaja, toinen ravintoloita ahkeraan koluava. Joku tuottaa runsaasti kaupallista sisältöä ja toinen välttää sitä viimeiseen asti. Mikään edellämainituista ei mielestäni ole kuitenkaan laadullinen mittari bloggaamiselle, vaan se on upea harrastus – tai nykyisin joillekin taitaville jopa ammatti – jota jokainen voi toteuttaa omista lähtökohdistaan. Samoin omia suosikkiblogeja miettiessäni huomaan, että päällisin puolin yhdistäviä tekijöitä on näissä blogeissa yllättävän vähän. Jonkun viehätys minun silmissäni on reseptiikka, toisen inspiroivat kuvat, kolmannen naseva teksti, neljännen arkinen rehellisyys ja viidennen ehkä joku muu ominaisuus tai blogin teema. Osa omista suosikeistani toteuttaa paljon yhteistyökumppaneiden kampanjoita ja osa ei ollenkaan. Ajattelen siis, että hyviä tapoja tehdä blogia on yhtä monta kuin bloggaajiakin. Toivottavasti vanhat suosikit jatkavat julkaisujaan ja joukkoon saadaan edelleen lisää myös uusia!

Viiden vuoden ja kuudensadan artikkelin aikana on Kärähtäneissäkin tapahtunut paljon muutosta, jota voisi kasvuksikin luonnehtia: nälkä on kasvanut syödessä ja uuden oppimisen myötä olen halunnut oppia vielä lisää ja lisää, niin ruoanlaitosta kuin bloggaamisesta teeman ympärillä. Elämäntilannekin on muuttunut, koirat ja lapset ovat asettaneet omat vaatimuksensa ajankäytölleni ja pakottaneet harrastukset välillä enemmän taka-alalle. Blogissa se näkyy välillä harvempana julkaisutahtina ja siinä, että suosin paljon sellaisia ruokia, jotka ovat joko hyvin nopeita tehdä tai aktiiviselta työltään hyvin vähävaivaisia. Myös ruokailutottumukset ovat muuttuneet; meilläkin syödään kevyemmin ja kasvispitoisemmin kuin viisi vuotta sitten, mutta ajurina on ollut enemmän oman perheen kasvu ja muuttunut tilanne (lue: en kehtaa lapsilleni tarjota pizzaa yhtä usein, kun itse olisin sitä valmis syömään) kuin vallalla oleva kasvisruokatrendi (vaikka se mukava trendi onkin).

Samaan aikaan, kun selaan blogia taaksepäin, huomaan monen peruspilarin kuitenkin pysyneen paikallaan, niin keittiössä kuin blogissakin. Alusta saakka kantaneita teemoja ovat esimerkiksi taloudellisuus, laadukkaat raaka-aineet, niiden kunnioittaminen ja kaiken hyödyntäminen. Makumaailmassa varioivat edelleen niin kotoisan yksinkertaiset kuin kaukomaiden inspiroimat tunnelmat. Valokuvissakin on löytynyt jonkinlainen käsiala ihan alkuaikoihin verrattuna (katsokaa vaikka sitä hernekeiton kuvaa vuodelta 2012!), mutta valokuvaus jää kyllä edelleen pahasti itse ruoanlaiton jalkoihin.

Viisivuotissyntymäpäivänäkin meillä syötiin. Ei mitään erityisen juhlallista, mutta rauhalliseen talviaamuun sitäkin paremmin sopivaa, mausteista shakshukaa. Aikuisille se oli uudenvuodenbrunssi, lapsille lounas. Ja helppo lounas muuten onkin, älkää hämääntykö siitä, että kananmunia syödään yleensä aamiaiseksi. Jos jääkaapissa on munia ja kaapissa tomaattimurskaa, shakshukan saa todennäköisesti pyöräytettyä kasaan, tähänkin ruokaan kun voi laittaa melkein mitä hyvänsä. Tiskiäkään ei synny kuin yhden pannun verran.

Perustana useissa shakshukaresepteissä on paprikaa ja sipulia sisältävä tomaattikastike, mutta useat laittavat omaan versioonsa myös fetaa tai papuja, tai kikherneitä, kuten itse tein. Mitään ihan yhtä ja ainoaa oikeaa tulkintaa ei tästäkään ruoasta taida olla. Minä tein ohjeesta heti kerralla tupla-annoksen, mutta ohjeen mukaisesta määrästä riittää brunssiksi neljälle aikuiselle.

Shakshuka

1 paprika
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili silputtuna
1 tölkki (400g) hyvää tomaattimurskaa
2-3 dl kypsiä kikherneitä
pari hyppysellistä suolaa
(n. 1 tl sokeria, jos kaipaat makeutta tomaattikastikkeeseen)
1 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl savupaprikaa
4 kananmunaa
kourallinen tuoretta korianteria ja/tai sileälehtistä persiljaa silputtuna
(seesaminsiemeniä koristeeksi)

  1. Hienonna sipulit, paprika, valkosipuli ja chili. Kuullota hetki korkealaitaisella pannulla öljytilkassa keskilämmöllä ja lisää sitten tomaattimurska ja kikherneet. Mausta suolalla, tarvittaessa sokerilla, mustapippurilla, juustokuminalla ja savupaprikalla. Pienennä lämpöä ja anna hautua silloin tällöin kuplien 5-10 minuuttia.
  2. Riko kananmunat ja pudota ne kastikkeeseen varovasti yksi kerrallaan. Ripottele pintaan suolaa. Kypsennä kannen alla keskilämmöllä, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet. Ripottele pintaan silputtua korianteria ja lehtipersiljaa sekä halutessasi seesaminsiemeniä. Tarjoile heti.
Muut mietteet

Vuosikatsaus 2016 – näitä ette ole nähneet

joulukuu 31, 2016

Vuosi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua. Usein on tapana julkaista jonkin sortin vuosikatsaus tai omia tai lukijoiden suosikkireseptejä, mutta tänä vuonna ajattelin viihdyttää teitä jollain ihan muulla ja esittelen kulissien takaa kuvia, joita ette ole aiemmin nähneet. Niitä ruokia, joiden valmistus ei mennyt niin kuin Strömsössä ja jotka todennäköisesti eivät kestäneet päivänvaloa blogiinkaan saakka.

Jos 2016 ei ole ollut paras vuotesi ruoanlaitossa tai muutenkaan, saanet kuvista hieman vertaistukea.

img_0326

Viime vappuna tein churroja. Perinteisen kuumaan öljyyn pursotuksen sijaan kokeilin netistä löytämääni vinkkiä pursottaa churrot ensin leivinpaperille ja siirtää ne sitten uppopaistettavaksi. Pidättekö lopputuloksesta? Voin kertoa, että churrot eivät päätyneet blogiin eivätkä totta puhuen edes pöytään. Ne jäivät tuohon leivinpaperiin.

copy-of-img_0020

Makkarat ovat jo yli vuoden takaa, mutta kattilassa levinneet makkarat (tai osa niistä) ansaitsevat blogireality -erikoismaininnan. Jätän näyttämättä kuvan verta valuvasta lihamyllystä… Verimakkaraharjoitus toteutettiin yhdessä Muista Syödä Välillä -blogin Rommirusinan kanssa ja lopputulokset olivat tästä prosessikuvasta huolimatta herkullisia!

img_0186

Edellistalven suosikkikasvikseni oli juuriselleri, mutta sain hyvin vähän juuriselleriohjeita julkaistua. Tämä juuriselleriä sisältänyt laatikkoruoka oli todella, todella maukas, mutta päädyttyään ennenaikaisesti pakasterasiaan se näytti siltä, kuin joku olisi istunut sen päälle. Ohje jäi julkaisematta (mutta yritän revanssia tänä talvena, niin hyvä tuo ruoka oli).

img_0289

Tässä oli kanankoipia. En muista, oliko niistä tarkoitus kirjoittaa jotain, mutta ne katosivat mystisesti sillä välin, kun piipahdin viemässä roskikset uunin lämpeämistä odotellessa.

img_0288

….ja tässä lienee syy edelliseen kanankoipimysteeriin.

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille lukijoille onnellista uutta vuotta 2017, keittiössä ja sen ulkopuolella!

 

Muut mietteet Reseptit

Isojen, pienten ja vielä pienempien ruokailua

toukokuu 16, 2016
savulohi-avokadopasta

Mietin jossain kohtaa, jos kirjoittaisin jatkoa parin vuoden takaiseen vauvan ja vanhemman ruokailua käsittelevään tekstiin. Varmastihan nuorempien lasten kiinteisiin siirtymisen myötä syntyisi myös uusia, kivoja, koko perheen ruokaideoita jaettavaksi. Syntyisihän? Valitettava totuus on kuitenkin, että siinä missä esikoisen vauvavuonna ruokailuun suhtautui tutkimusmatkan kaltaisesti ja innoissaan, en ole kaksosten kanssa kyennyt samaan. Toki he ovat saaneet opetella kiinteän ruoan syömistä samaan tapaan kuin isoveljensäkin eikä raaka-ainerepertuaarikaan varmasti ole huonompi, mutta itselleni vaihe kiinteiden aloituksesta jonnekin sinne yhden vuoden kieppeille, kun koko perhe pääsee syömään samoja ruokia, on ollut ja on edelleen pakkopullaa. Samalla kun tiedän, että monipuolinen, ajatuksella toteutettu ruokavalio on vauvoille arvokas ja petaa tulevaisuuden ruokailutottumuksia ja hyvinvointia, en voi olla ajattelematta, että jokainen soseutus ja ylimääräinen mutka eri ruokien valmistamisessa eri perheenjäsenille, on pois siitä, että söisimme koko perhe hyvää ruokaa.

Parempi minäni tietää kuitenkin, että kyseessä on itselleni ohikiitävän lyhyt ajanjakso, jolla on suuri merkitys perheen pienimmille, ja sillä ajatuksella jaksankin niellä jupinani ja miettiä päivästä toiseen, missä raaka-aineissa niitä nitraatteja taas olikaan. Kuten esikoisenkin kanssa, yritän päästä mahdollisimman helpolla: enimmäkseen pyrin tekemään ruokia, jotka joko sopivat sellaisenaan koko perheelle tai joista voi sopivassa valmistusvaiheessa eristää vauvaystävällisen osan ennen loppujen ainesten lisäämistä. Metodeissakin olen joustava, kaksoset saavat sekä soseita että sormiruokaa, vaikka tätä kirjoittaessani huomaan, että jälkimmäinen on vallannut alaa enkä ole enää aikoihin kaivanut sauvasekoitinta kaapista. Sormiruokailun puolesta on todettava, että se helpottaa huomattavasti omaa syömistä samalla aterialla, varsinkin jos pöydän ääressä ei ole yksi vaan kaksi vauvaa, sekä sokerina pohjalla taapero, joka syö kyllä itse mutta saattaa toisinaan tarvita apuakin. Joskus, varsinkin matkustaessa, turvaudun pienimpien kanssa myös valmiisiin lastenruokiin.

Taapero heittää omat kierrepallonsa ruokailuun. Olen sikäli erittäin onnekas, että ainakaan esikoisemme ei ole toistaiseksi osoittanut merkkejä ruoka-aineherkkyyksistä, ja hän myös syö monipuolisesti, usein hyvinkin rohkeasti kokeillen. Älkää silti erehtykö kuvittelemaan, että meillä asuisi täydellinen ruokailija; lapsella on kyllä nirsoilunsa, mutta ne eivät noudata mitään ennakoitavaa kaavaa. Luulen toisinaan valmistavani lapseni mieliruokia havaitakseni hetkeä myöhemmin vain, ettei vaikkapa kalakeitto nyt sitten ollutkaan mieleen juuri tänään. Samaan tapaan saattavat jonkin ruoan raaka-aineet maistua kaikki lapselle sellaisenaan, mutta sekoitapa ne yhteen, niin pikkuvanha ääni antaa palautetta, ”äiti, tämä ei ole syötävää”.

Savukala-avokadopasta(salaatti) – ah, mikä nimikehirviö – on ruoka, joka tuntuu uppoavan suurin piirtein kaikille ja jota voi muokata ja osittaa ruokailijoiden iän ja tottumusten mukaan. Salaatin käsite on tässä väljähkö ja ruokaa voi yhtä hyvin kutsua pastaksi. Idea on kuitenkin, ettei ruoka ole lämmin muttei kylmäkään, parhaimmillaan se on huoneenlämpöisenä. Pasta on helppo ja nopea tehdä, sopii etukäteen valmistettavaksi ja tarvittaessa sormisyötäväksi, eikä aiheuta hirveitä tunnontuskia terveellisyytensäkään puolesta, kunhan kylkeen jaksaa pilkkoa vielä ne perinteiset, pikaiset tuorekurkut ja -tomaatit. Tätäkin ruokaa tehdessä otan vauvaystävällisen annoksen syrjään tietyssä kohtaa ja lisään vasta sitten voimakkaimmat mausteet ja suolan. Lopuksi maustamisen huono puoli on, etteivät mausteet ehdi kunnolla välttämättä imeytyä eikä maku näin ole parhaimmillaan, mutta arkikäytössä tapa on minusta riittävän hyvä kompromissi. Alle 1-vuotiaan ruokaan ei suositella lisättäväksi suolaa, joten savulohen voi tarvittaessa korvata vaikkapa suolattomalla uunilohella, esimerkiksi edellispäivän uunikalan tähteillä. Jos tarvittavat välineet löytyvät kotoa, voi kalan savustaa itse ilman suolaa, kuten minä tein tällä kertaa. Ohjeen annos on  neljälle aikuiselle, itselleni ja kolmelle pienelle lapselle pastasalaatista riittää useammalle istumalle.

P.S. Toinen suosikkini lasten kanssa arkisyötäväksi on laab gai -kanasalaatti höyrytetyn riisin kera. Jos valmistusjärjestystä muokkaa hieman, voi pienimmille ottaa kanat ja kasvikset erilleen ennen kalakastikkeen (suolaisuuden) lisäämistä. Isomman lapsen lautaselle salaatti menee muuten ihan sellaisenaan, mutta tulisuus jätetään siitä pois ja chilit ripotellaan vasta aikuisten lautasille. Jos riisijauhetta ei ole valmiiksi tehtynä, voi sen jättää pikaversiosta poiskin. Voisin syödä salaattia melkein joka päivä!

Lohi-avokadopasta

250g (kuiva paino) täysjyväpastaa
3 avokadoa
1  pieni valkosipulinkynsi
2 limetin mehu
600g (suolatonta) savulohta tai muuta kypsennettyä lohta
2 limen mehu
rouhaisu mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 dl parmesanraastetta (väljästi mitattuna)
muutama hyppysellinen suolaa
muutama hyppysellinen chilihiutaleita

  1. Keitä ja valuta pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Jätä hetkeksi syrjään jäähtymään. Koverra avokadoista hedelmäliha ja muussaa se lulhossa karkeasti haarukalla. Purista joukkoon valkosipulinkynsi.
  2. Riivi lohi käsin pienemmiksi paloiksi ja lisää kulhoon avokadon kanssa. Purista joukkoon limen mehu. Sekoita mukaan pasta ja oliiviöljy ja rouhaise mukaan hieman mustapippuria. Jos teet ruokaa vauvaikäiselle, ota vauvan annos syrjään tässä kohtaa.
  3. Lisää ruokaan parmesanraaste sekä suola. Tarkista maku ja lisää suolaa vielä tarvittaessa. Annostele ja ripottele annosten pintaan vielä chilihiutaleita niille ruokailijoille, joille ne sopivat.
Muut mietteet Reseptit

Kolmen salaatin kopla ja terveiset What’s Cooking Helsingistä

huhtikuu 15, 2016
thai_salaatti

Perjantai-iltana tyhjensin lapsen päiväkotikassin, täytin sen vaihtovaatekerralla ja hammasharjalla (hiusharjan unohdin) ja otin myöhäisillan lennon Helsinkiin, suuntana What’s Cooking Helsinki -ruokakarnevaali. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa ruokabloggaajat pääsivät tapaamaan toisiaan, oppimaan uutta ja kokkaamaan estradille yleisön eteen. Heti kärkeen suuri kiitos tapahtuman järjestäjille ja kanssaosallistujille, homma toimi hienosti ja oli ilo päästä mukaan!

Minua oli arpaonni suosinut näytöskeittiöpaikalla yhdessä Mama Gastron kanssa. Sydänmerkin sponssaamaan, maustamisaiheiseen keittiöön valmistimme teemaan sopivia salaatteja. Jujuna oli, että kolmen salaattimme salaattipohjissa käytettiin lähes samoja raaka-aineita, mutta erilaisilla maustamistavoilla ja valmistusmetodeilla niistä syntyi toisistaan paljonkin poikkeavia makuelämyksiä.  Kasvispainotteiset salaatit olivat myös terveellisiä – kapinoimme lähinnä mausteena käytettyjen chorizon ja parmesanin verran, mutta niitä kului annoksiin vain pieni määrä ja chorizostakin oli isoimmat rasvat paahdettu pois. Kokemuksena näytöskeittiö oli superhauska: kokkaus vieraassa keittiössä aikarajoitteineen tuntui hieman kaoottiselta ja kolmen eri kokonaisuuden valmistaminen kunnianhimoiselta, mutta saimme kaiken tehtyä ja ainakin itse olin tosi tyytyväinen makuihin, jotka lautasille päätyivät. Sen sanottuani, en voi kuin ihailla sitä seesteistä toimintatapaa, jolla moni muu bloggaaja hoiti näytöskeittiönsä. Toiset ne osaavat jopa puhua muuta kuin sekavia!

naytoskeittio_2

Hymy ei näemmä hyytynyt pienestä kaaoksesta huolimatta.

 

naytoskeittio_1

Minä ja Mama G. tositoimissa. Kuvassa on hauska optinen harha, kyseessä on oikeasti yksi kuva vaikka kahdelta se nopealla katsomalla näyttää. Veitsiteline etualalla paljastaa totuuden.

Koska olin kaupungissa käytännössä vain lauantaipäivän ja kalenterissa useampia menoja, en valitettavasti päässyt nauttimaan tapahtuman koko tarjonnasta. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan aamun seminaariosuuden – sinne halusin ehdottomasti koska tykkään kovasti seminaarin pääpuhujan Felicity Cloaken resepteistä – sekä hakemaan herkullisia maistiaisia muutamista muista kokkausnäytöksistä ennen omiin menoihini siirtymistä. Oli tosi kiva piipahtaa, kiitos ja ensi vuonna uudestaan!

P.S. Näytöskeittiökuvista kiitos ne ottaneelle ystävälle!

 

SALAATIT KOLMELLA TAPAA

Thai-salaatti kahdella kastikkeella

1 pienehkö kesäkurpitsa
1 pienehkö kurkku
150 g kirsikkatomaatteja
100 g vihreitä papuja
¼ punaista paprikaa
½ punasipuli
1 ruukullinen (kourallinen) thai-basilikan lehtiä
2 ruukullista (kourallista) korianterinlehtiä
1 ruukullinen (kourallinen) mintunlehtiä
rouhittuja paahdettuja maapähkinöitä (suolapähkinät käyvät)

Marinadi vihanneksille:

1 limen mehu
n. 1,5 rkl kalakastiketta
n. 1,5 rkl tummaa sokeria
1 valkosipulin kynsi puristettuna
1 pieni, vihreä chili hienonnettuna

Pähkinäkastike:

3 rkl rouheista maapähkinävoita
n. 1 tl soijaa
n. 1 rkl tummaa sokeria
½ limen mehu
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
tilkka vettä tai kookosmaitoa

  1. Kiehauta vihreitä papuja reilussa vedessä kattilassa parin minuutin ajan, huuhdo hyvin kylmällä vedellä ja valuta. Poista kesäkurpitsan ja kurkun siemenet ja suikaloi ne ohuiksi suikaleiksi. Poista pavuista kannat ja pilko ne muutamaan pätkään, hienonna paprika ja punasipuli ja sekoita kulhossa papujen, kesäkurpitsan ja kurkun kanssa.
  2. Sekoita vihannesten marinadin kaikki ainekset keskenään ja kääntele vihannesten joukkoon. Sekoita kaikki pähkinäkastikkeen ainekset keskenään.
  3. Lisää thai-basilikan-, korianterin- ja mintunlehdet vihannesseokseen juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle maapähkinärouhetta. Annostele salaatti ja kaada jokaisen annoksen päälle hieman maapähkinäkastiketta.

Kasvissalaatti saksanpähkinä-yrttikastikkeella Lähi-idän tyyliin

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 punainen paprika
70 g vihreitä papuja
250 g kirsikkatomaatteja
puolikas kurkkua

(ripaus suolaa)

Kastike:

2 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
1-1,5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunanmehua
n. 3 dl korianterin lehtiä
n. 2 dl mintunlehtiä
suolaa ja pippuria
n. 1,5 dl granaattiomenan siemeniä

  1. Paloittele paprika ja kesäkurpitsa ja paahda niitä uunissa 225-asteessa grillivastuksen alla, kunnes ne ovat kypsyneet ja saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä hieman. Keitä vihreitä papuja pari minuuttia, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
  2. Poista pavuista kannat. Pilko kurkku ja kirsikkatomaatit ja sekoita salaattikulhossa paprikan, kesäkurpitsan ja papujen kanssa.
  3. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään ja kaada vihannesseoksen päälle.

Chorizolla maustettu papu-kasvissalaatti

80g chorizomakkaraa pieninä kuutioina
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 punainen paprika
250 g kirsikkatomaatteja
100 g vihreitä papuja
puolikas kurkku

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua + 1 tl raastettua sitruunankuorta (luomu)
n. 1 rkl kapriksia
kourallinen basilikanlehtiä
rouhittua mustapippuria
Suolaa

Viimeistelyyn:
n. 1 rkl parmesanlastuja

  1. Hienonna chorizo. Paloittele kirsikkatomaatit, paprika ja kesäkurpitsa ja paahda niitä yhdessä chorizon kanssa 225-asteisessa uunissa grillivastuksen alla, kunnes ne ovat kypsyneet ja saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä hieman. Keitä vihreitä papuja pari minuuttia, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
  2. Poista pavuista kannat. Pilko kurkku ja sekoita salaattikulhossa paprikan, tomaatin, kesäkurpitsan ja papujen kanssa.
  3. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään ja kääntele vihannesten sekaan. Viimeistele parmesanlastuilla.
Muut mietteet

Kevättalven kuittipino

maaliskuu 31, 2016
tulppaanit

Keskimäärin suomalainen kuluttaa ruokaan noin kaksisataa euroa kuukaudessa. Helmikuussa Suolaa & hunajaa -blogin Jonna keräsi talteen ruokamenonsa oman taloutensa ruokakulujen selvittämiseksi, ja samalla ideasta innostui moni muukin bloggaaja. Itse hyppäsin mukaan vähän jälkijunassa ja päädyin aloittamaan keräilyn helmikuun toisella viikolla ja vastaavasti lopettamaan sen maaliskuun toisella viikolla, mutta tässä ne nyt vihdoin ovat, kuukauden ruokakulumme.

Työssäkäyvälle aikuiselle kaksisataa kuulostaa mielestäni yllättävän vähältä, jos mukaan lasketaan myös ulkona syöminen ja työpaikkalounaat. Vaikka työpaikkalounaasta selviäisi viitosella (ruokaliput tai lounassetelit maksavat yleensä enemmän, mutta omien eväiden käyttö voi laskea kustannuksia), olisi kulu kuukausitasolla noin sata euroa,  mikä on jo puolet keskimääräisestä kulutuksesta. Toisaalta, kaksisataa euroa per henkilö on iso raha pienituloiselle, ja monihenkisessä perheessä jokaisesta parisatasesta kertyy suuri summa. Keskiarvon mukaan mentäessä meidän viisihenkinen perheemme söisi tuhannella eurolla kuussa.

Meillä ruokakuluja laskee se, että ulkona syömme tätä nykyä aniharvoin, ja mieskin kuljettaa yleensä töihin omat eväänsä lounasravintolaruokailun sijaan. Kaupassa käymme kerran viikossa ja täydennämme sitten sellaisilla tuotteilla, jotka ensimmäisellä kierroksella unohtuvat. Lyhyellä aikavälilllä kuluja laskee myös se, että lihaa tulee ostettua kaupasta hyvin vähän, pääosin käytämme pakastimesta löytyvää riistaa sekä esimerkiksi paikallisen REKO-ryhmän kautta hankittuja lihoja, joita ei ihan joka kuukausi – kuten nyt kuittienkeruujaksolla – tule edes ostettua. Kuluja puolestaan nostaa se, että varsinkin liha- ja kalatuotteissa olen aika tarkka siitä, mitä ostan, samoin kasviksisten osalta olen valmis maksamaan hyvälaatuisesta ja erityisesti kotimaisesta tuotteesta hieman enemmän. Sanottava on kuitenkin, että ostoskoriimme päätyy myös runsaasti niitä kauppojen omien merkkien tuotteita, ne ovat minusta ihan kelpoa perustavaraa. Toinen kulujamme nostava tekijä on logistiikan ajoittainen pettäminen, jolloin turvaudumme noutopizzoihin kuten varmaan moni muukin perhe. Yhdellä sanalla kuvailisin ruokakuluttamistamme melko tavallisena, tosin eineksiä koriin menee varmaan vähän keskimääräistä vähemmän, minkä arvioin hieman nostavan ruokakorimme hintaa.

Jonnan artikkeli herätti mielenkiintoista keskustelua myös siitä, onko päähämme iskostunut malli, jonka mukaan ruokakulut pitäisi lähtökohtaisesti painaa mahdollisimman alas. Bloggaajan näkökulmasta esitettiin mielestäni järkevä pointti – ruokabloggaaminen on harrastus siinä missä muutkin ja se saa maksaa siinä missä muutkin harrastukset. Mitä tulee ruokakuluihin yleisemmin, myös niihin saa jokainen mielestäni käyttää rahaa oman taloutensa realiteettien puitteissa. Vaikka itsessäni on jonkin verran kitupiikin vikaa, ei rahankäyttö ole mielestäni vain absoluuttisia numeroita; itse rahamäärää enemmän tuijotan hinta-laatusuhdetta ja inhoan maksaa turhasta tai huonosta. Ostettavan ruuan hinta on yksi asia, mutta hävikki hirvittää paljon, paljon enemmän.

Mutta miten meidän kuittimme sitten vertautuvat? Laskin yhteen helmi-maaliskuulta neljän viikon kaupat sekä ylöskirjatut muut ruokakulut, päivämäärissä mitattuna ajanjakso kattoi tasan kuukauden (joka toki oli se vuoden lyhyin kuukausi). Kuluihin en sisällyttänyt taloustarvikkeita. Ihan joka ostosta en käynyt pankkitililtä enää tarkistamassa, esimerkiksi noutopizzojen hinnat pyöristin ulkomuistin pohjalta, mutta montaa euroa ei tulos pyöristyksistäni muutu. Lopputulema näyttää tältä:

Viikko 1: 

Ensimmäisen viikon kauppakuitti näytti hämmentävän pieneltä. Kun siitä vielä vähensi taloustavarat, jäi kuitille vain 115 euroa, mikä on meille vähän. Toisaalta se kieli muutaman asian unohtuneen, joten tein täydentävän, noin kolmenkymmenenviiden euron kauppareissun, johon kuului täydennystarvikkeiden lisäksi tykötarpeita Rommirusinan kanssa kokkailtuun madekeittoon. Viikon ruokakulut yhteensä siis 150 euroa.

Viikko 2: 

Toisella viikolla kuitille kertyi ruokatarpeista 188,49 euroa. Taas hieman alle keskiarvon, eikä tällä kertaa kauppaan edes unohtunut ihan niin paljon. Oikeastaan ainut hämmentävä asia oli se, miten paljon taloustarvikkeisiin kuluu rahaa viiden hengen perheessä, kyseisellä viikolla yli kuusikymmentä euroa ruokaostosten lisäksi. Viikon aikana perheemme yli pyyhkäisi kuitenkin myös flunssa-aalto, jonka aikana me aikuiset ruokimme itseämme sekä valmiiksi marinoiduilla kanansiivillä että pariinkin otteeseen noutoruualla, tyhjentäen ruokakassaamme vielä ylimääräisillä 70 eurolla. Ruokakulut yhteensä 258,50.

Viikko 3: 

Ruokatarpeiden osuus ostoksista 163,96 euroa, taloustarvikkeiden osuus kokonaislaskusta jälleen kuutisenkymmentä euroa. Stockalta hain täydennystä noin kolmen euron edestä, yhden banaanin ja yhden raejuustopaketin verran. Asuntonäytöillä käymiseen liittyvä ylimääräinen logistiikka verotti kuitenkin vielä ruokakassaamme muutaman kanansiipipaketin verran, yhteensä noin 15 eurolla. Koko viikon ruokakulut 179 euroa.

Viikko 4: 

Ruokatarpeiden osuus ostoksista 161,54 euroa, lisäksi haimme leipää, soijaa ja muuta unohtunutta noin 15 euron täydennyskauppareissulla. Asunto- ja pankkiasioilla ravaamisen lomassa haaveilin jonkun toisen tekemästä ruuasta (enkä nyt tarkoita syömääni kaupan maksalaatikkoa vaan ravintolaruokaa), mutta päiväsaikaan ei sille löytynyt tilaa eikä omatunto enää antanut iltaisin periksi. Niinpä viikon ruokakulut olivat maltilliset 177 euroa.

Isännän taskuista löytyi koko jakson osalta vielä ylimääräisen viisikymppisen verran ruokakuitteja, joihin kuului esimerkiksi asiointia Ruohonjuuressa sekä vielä lisää täydennyskauppoja. Niinpä loppusaldomme näytti ajanjakson päätteeksi seuraavalta:

Kuukauden ruokakulut yhteensä 816 euroa, joista noutoruuan osuus n. 60 euroa.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että sehän on tosi vähän! Mielestäni ostan kuitenkin hyvälaatuista ja monipuolista ruokaa, enkä mieti toista kertaa lisätessäni ns. luksustuotteita, kuten parmankinkkua tai tuontioluita koriini. Toisaalta taas pääosa syömisistämme on hyvin tavallisia, erikoistuotteet ovat nimenomaan erikoisuuksia eikä niitä osteta kasapäin. Kuten aiemmin arvelin, tarkastelujaksolla kulutustamme laski myös se, ettei lihaa juurikaan tarvinnut ostaa kaupasta. Olemme siis, kuten spekuloinkin, ruokaan kuluttamamme rahamäärän osalta hyvin keskimääräinen perhe, joskin lasten kasvaessa uskon meidän poksahtavan tuon maagisen keskiarvon korkeammalle puolelle.

Johtopäätöksenä sanoisin, ettei kuittiharjoitus tuottanut suuria yllätyksiä ruokapuolen osalta, korkeintaan kanansiipipaketillisten määrä aiheutti lievää hammastenkiristelyä. Toisaalta on ihan lohdullista tietää, että on jokseenkin perillä kulutustottumuksistaan. Mielenkiintoisempaa olisikin nähdä, millaisia muiden perheiden kauppakuitit ovat; ovatko ruokaan käytetyt rahamäärät samansuuntaisia ja millaista vastinetta rahoille saa.

Miltä teidän kauppakuittinne näyttävät?

Muut mietteet

Miten sulla riittää aikaa? Viisi vinkkiä ja neljä tunnustusta

maaliskuu 9, 2016
ruokasotku

Iso osa lähipiiristäni elää nyt ruuhkavuosien pyörteessä.  Koska perheessämme on vauvakaksoset, reilu parivuotias esikoinen sekä kolme energistä koiraa, en itsekään erityisemmin joudu istumaan käsieni päällä vaikka olenkin vielä jonkin aikaa vanhempainvapaalla. Lasten hieman kasvaessa ja työelämän kutsuessa meno epäilemättä vain kiihtyy. Niinpä facebookissakin taannoin kysytty, ruuanlaittoon ja bloggaamiseen liittynyt kysymys mietityttää minuakin: miten sulla riittää aikaa? 

Pari vakiovastausta kysymykseen toki löytyy: toinen on, että puhutaan asiasta, joka on minulle tärkeä henkireikä. Nautin kokkaamisesta, nautin hyvästä ruuasta ja erityisesti nautin siitä, kun itse onnistun valmistamaan hyvää ruokaa.  Parasta on, kun oppii uutta ja huomaa tulevansa paremmaksi ruuanlaittajaksi. Nautin myös kirjoittamisesta ja löydän usein itseni tapailemasta ääneen lauseita, joilla aion kertoa tietystä ruuasta – usein samaan aikaan, kun kyseistä ruokaa valmistan. Tylsien ruokien valmistus ja syöminen saavat minut huonolle tuulelle. ja tarve päästä lieden ja blogin äärelle on lähes pakonomainen. Toisinaan varaan itselleni erikseen ”harrastusaikaa”, mutta useimmiten joudun optimoimaan ruuanlaiton ja kirjoittamisen muun arjen keskelle. Itselläni harrastus ohjailee osaltaan tekemistä, mutta koetun ajanpuutteen kanssa en varmasti paini yksin. Niinpä kasasin alle muutamat vinkit, jotka mahdollistavat omalta osaltani sen, että hyvää ruokaa valmistuu myös kiireessä – toivottavasti niistä on iloa muillekin!

  1. Ei se valmistusaika, vaan se aktiivinen työ. Monet hitaat ruuat ovat aktiiviselta valmistusajaltaan todella nopeita, loppu aika kuluu ruuan kypsyessä kaikessa rauhassa. Tällaisia ovat esimerkiksi monet pitkään haudutettavat liharuuat, joita meillä suositaan aika paljon talviaikaan ihan vaan niiden helppouden vuoksi.
  2. Työvaiheiden jakaminen. Koska keskeytyksiä tulee, suosin ruokia, jonka valmistusvaiheet voi jakaa useaan eri hetkeen. Viime kesänä keksin, että esimerkiksi monet piirakat sopivat tuohon muottiin – yhden lyhyen hetken käytin taikinan tekoon, toisen täytteeseen, kolmannen viimeistelyyn. Välissä hoitelin vastasyntyneitä kaksosia. Näppäriä ovat mielestäni myös ruuat, jotka voi valmistaa kokonaan jo hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Sellaisia suosin varsinkin juhlissa viime hetken paniikin välttämiseksi (vaikka kyllä se paniikki silti tulee, teki mitä teki).
  3. Suunnittele… Jos tietää, mitä ruokaa on tarkoitus tehdä tänään ja mitä huomenna, on helpompi lohkaista niille oma aikasiivunsa. Mitä tänään tehtäisiin -tyylinen, spontaani jääkaappibingo on hauskaa, mutta jokapäiväisenä harjoituksena vähän hankala, varsinkin jos on lapsia, jotka odottavat tulevansa ruokituksi joltiseenkin samoihin kellonaikoihin joka päivä (tai aikuisia, jotka tulevat tosi kärttyisiksi nälkäisenä). Ja on suunnittelussa tietysti muitakin etuja, kuten hävikin vähentäminen.
  4. …Mutta älä liioittele. Kenenkään arki ei varmaan ole ihan staattista. Joskus ruokaa menee odotettua vähemmän, joskus enemmän, joskus suunnitelmat muuttuvat niin, ettei ruokaa ehdi laittaa ollenkaan. Suunnitelmiin kannattaa jättää vähän ilmaa ja tilaa myös sille jääkaappibingolle. Itse jätän yleensä yhden päivän ruuan miettimättä etukäteen ja teen sitten tilanteen mukaan jotain nopeaa siitä, mitä kaapissa on.
  5. Kultaiset hätävarat. Pidän kaapissa yleensä aina jotain nopeasti hyödynnettävää, kuten kikherneitä, papuja tai pähkinöitä. Niistä sekoittelee aika nopeasti hätälounaan, joka toisinaan yllättää hyvinkin positiivisesti.

Silti, vaikka kuinka yritän noudattaa omia vinkkejäni, törmään jatkuvasti myös siihen toiseen vakiovastaukseeni: eihän se aika riitä minullakaan. Kunnianhimo ja aika eivät koskaan tunnu kohtaavan ja aina on pitkä lista asioita, joihin haluaisin perehtyä heti kun ehdin. Välillä ajanpuute turhauttaa ihan huolella. Kun saan yhdet puurotiskit raivattua koneeseen ja luulen aloittavani ruuanlaiton, onkin jo jonkun toisen välipalan tai puuron aika. Aikaikkunat tekemiselle ovat todella lyhyitä. Jos kiire tuntuu sinustakin ylivoimaiselta esteelle hyvän ruuan valmistukseen ja vinkit lähinnä ärsyttävät, kenties allaolevista huomioista on lohtua. Että näin ruokabloggaajan perheessä:

  1. Meillä syödään kaikkien perheenjäsenten kesken toistasataa ruoka-annosta viikossa. Läheskään kaikki niistä eivät ole millään tapaa mainitsemisen arvoisia. Yritän blogissa välittää arjestamme melko realistisen kuvan, mutta toisaalta haluan kuitenkin julkaista sellaisia ohjeita, joiden arvelen olevan jakamisen arvoisia. Niitä on keskimäärin kaksi tai kolme viikossa. Arkisimmat jauhelihamössöt ja pahimmat – sanoisinko oppimiskokemukset – jäävät väkisinkin tutkan alle.
  2. Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että julkaisemani valokuvat ovat melko pelkistettyjä ja vähemmänkin tarkkasilmäinen, ettei kuvia ole käsitelty. Todella harvinaisia ovat kuvat, joissa näkyisi koko kauniisti katettu ruokapöytä. Muutakaan rekvisiittaa en juuri käytä. Miksi? Koska kuvat napsitaan yleensä melkoisella vauhdilla, oli pöydän ääressä nälkäisiä ruokailijoita tai ei. Kauniit kattaukset ovat meillä valitettavan harvinaisia. Kuvista rajautuvat pois likaiset ruokalaput ja legopalikat sekä sormet tai kuonot, jotka ovat liian kiinnostuneita kuvattavista annoksista. Usein kiikutankin kuvattavat annokset takapihalle – se on vaan helpompaa – tai teen ruokaa, joka kestää kuvaamista muutenkin kuin uunituoreena. Edelliseen liittyen, blogikelpoinen materiaali kapenee huomattavasti, kun joku ehtii syömään vielä kuvaamattoman ruuan tai sopivaa kuvaushetkeä odotellessa joku ruoka ehtiikin jo homehtua. Harrastus on vähän huono selitys hävikille.
  3. Oletteko huomanneet blogeissa kiertäneen keittiöpahehaasteen? Minulla on lähes jokainen niistä ja pitkä rimpsu muita päälle, kuten kausiluontoinen snickers-patukoiden napsiminen lounaaksi. Mitään erityisen salaista niissä ei kyllä ole. Paheet nostavat päätään erityisesti kiireessä, kun pää ei taivu ajattelemaan helpointakaan arkiruokaa.
  4. Valitsen taisteluni. En nyt ihan anna susilauman tai muumien hoitaa lapsiani, mutta pyykkivuori saa usein kasvaa omaan tahtiaan ja pölypallot muodostaa sivilisaatioita sohvan alla. Tämän artikkelin kuvassa esiintyvä sotku ei ole meillä mikään tavaton näky. En pidä sekasorrosta, mutta olen viime vuosina siedättynyt siihen aiempaa paremmin – ja jos pitää valita ruuanlaiton tai siivoamisen välillä, arvatkaa kumman valitsen?
Muut mietteet

Tervetuloa!

tammikuu 6, 2016
IMG_8283

Ja hyvää uutta vuotta! Joulunajan blogihiljaisuuden syy on sitkeän flunssan lisäksi tässä: Kärähtäneet -ruokablogi on muuttanut uuteen karahtaneet.com -osoitteeseen ja samalla muutenkin hieman muuttanut ilmettään. Toivottavasti pidät siitä!

Mitä uutta?

No, sisällön puolesta täällä tehdään edelleen tuttuun tapaan ruokaa, ruokaa ja ruokaa. Arkiruokaa, juhlaruokaa, tavanomaista, eksoottista ja kaikkea siltä väliltä. Ja ehkä siinä sivussa vähän napistaan lapsi- ja koiraperheen arjesta. Jatkossa sitä tehdään kuitenkin vähän uudenlaisissa puitteissa uudella alustalla. Ulkoasun ja rakenteen osalta tavoitteena on ollut yksinkertainen ja helposti lähestyttävä blogi, josta lukija löytää etsimänsä. Sellainen, joka sopii omillekin silmilleni.

Muutoshommat jatkuvat vielä, mutta blogi on jo täysin luettavissa ja päivittyy tästä lähtien normaalisti tässä uudessa osoitteessa. Keksisin varmasti aina jotain paranneltavaa, viilattavaa ja korjattavaa, mutta en toisaalta malta pitää pidempää blogihiljaisuutta, joten remonttia jatketaan nyt normaalin bloggaamisen ohessa. Kärähtäneiden aiemmatkin artikkelit löytyvät täältä uudesta osoitteesta, mutta jos jotain on hukassa, niin kysäise ihmeessä.

Palautetta sekä blogin sisällöstä että toimivuudesta saa mielellään antaa joko kommentoimalla tai lähettämällä postia tuttuun osoitteeseen karahtaneet(a)gmail.com.

Tervetuloa tutustumaan, toivottavasti pysyt matkassa!

Oletko uusi lukija? Blogin tarkempi esittely löytyy täältä.

Muut mietteet

Joko jouluttaa?

joulukuu 1, 2015
IMG_8036

Minua jouluttaa jo, oikeastaan on jouluttanut jo viikkoja. Nyt ei olekaan siis luvassa reseptiikkaa, vaan muuta joulu- ja jouluruoka-aiheista fiilistelyä sekä muutamia linkkivinkkejä arkistojen aarteisiin.

Vaikka aika menee vuosi vuodelta nopeammin ja koko ajan tuntuu olevan joko joulu tai juhannus, en valita. Tykkään joulusta kovasti ja nautin sesongista täysin rinnoin. Takavuosina naureskelin ihmisille, jotka laittoivat joulukoristeet mielestäni liian aikaisin esille, mutta nykyisin olen jo luovuttanut ja rupean ripustamaan jouluvaloja jo marraskuussa. Viimeisetkin koristeet ovat yleensä esillä jo itsenäisyyspäivän kieppeillä, ainoastaan joulukuusi odottaa lähemmäs aattoa.

Sanotaan, että jouluna pitäisi ottaa rennosti, mutta minusta jokainen hankkikoon joulutunnelmansa – ja jouluninhoajat sen puutteen – juuri siten, kuin haluaa. Minulle asiaan kuuluu pieni puurtaminen. Varsinaiset joulunpyhät menevät niin nopeasti ohi, että valmistelut ovat iso osa joulunaikaa, ja minusta kuuluu vain asiaan, että aatonaattona vähän väsyttää. Joulu on projekti, jonka hallintaan käytän exceliä. Sinne kirjaan jo syksyn mittaan menun, kauppalistan, budjetin sekä osto- ja valmistuspäivät eri tuotteille. Yleensä tiedostoon päätyvät myös muut jouluun liittyvät hankinnat ja sitä päivitetään sitä mukaa, kun jouluprojekti etenee. Saattaa jollekin kuulostaa vaivalloiselta, mutta minusta se on ihanaa. Kukkarollekaan ei tule yllätyksiä, kun menot ovat joltiseenkin tiedossa jo etukäteen.

Ruokien kanssa meillä on vuorovuosiperinne. Joka toinen vuosi teemme ne perinteiset jouluruuat ja kantakodista opitut kestosuosikit, joka toinen vuosi taas joulupöydässä on toisenlainen juhlamenu. Tällöin tulee kokeiltua uusia juttuja, joille ei muutoin joulupöydässä ja vatsoissamme olisi yksinkertaisesti tilaa.

Tänä vuonna teemme ne perinteiset suosikit – tai itse kunkin perheenjäsenen perinteiset suosikit. Minä tykkään eniten joulupöydän kaloista, joista kolme tekevät minulle sen oikean joulupöydän: tujakat sinappisilakat, graavikala sekä paras silli (joo, se on sen nimi). Isäntä taas pitää joltiseenkin kaikesta, joten pöytään päätyy myös laatikoita, vaikken itse niitä niin kaipaisi. Kinkusta tykkäämme kaikki, tulisen sinapin kera. Ja sinapin pitää olla nimenomaan tulista. Jälkkäriksi syömme sekä omaa lemppariani luumukiisseliä että isännän toiveesta juustoja. Melkoinen sekamelska, joka kieltämättä sotii juhlakattauksissa suosimani less is more -ajattelun kanssa, mutta jos joskus on syytä mennä ennemmin sekä että- kuin joko tai -mallilla, niin sitten jouluna.

Mitä teillä aiotaan syödä?

Joulu-kategorian alta löydät myös muita jouluaiheisia juttuja ja reseptejä aiemmilta vuosilta.

Muut mietteet

Nimiäismenu

syyskuu 13, 2015
IMG_8853

Valokuva nimenantojuhlista kotimme pihalta: on siististi pukeutunut isä, jolla on aamutossut jalassa. Äiti, joka on unohtanut meikata (ja jolla on myös aamutossut jalassa). Taapero, jonka uudessa, sinisessä paidassa on suklaata ja joka pysyy kuvassa vain paidankauluksesta pitämällä, hän seisoo totisena kädessään äsken maasta löytämänsä keppi. On kolme koiraa, jotka ovat kaikki jotenkin päin kaikki aloillaan, eivät kuitenkaan kameraan päin. Ja kaksi pientä vauvaa, joiden kasvoja ei oikein kuvassa edes näy.

Mutta on myös jälleennäkemisen iloa ja ihanaa yhdessäoloa kaukana asuvien perheenjäsenten kanssa. On rento ja lämminhenkinen ilmapiiri. Lapsia, jotka leikkivät keskenään ja nauttivat serkkujen ja isovanhempien seurasta. Uusia pieniä juhlavaatteita ja kauniita lahjoja. Koiria, jotka ilahtuvat rapsuttavista käsistä ja lattialle toisinaan putoavista kakunpaloista. Ja on hyvää ruokaa, paljon hyvää ruokaa!

Siinä kaksostemme nimiäiset kiteytettynä; ajoissa aloitetusta suunnittelusta huolimatta kiire tuli ja kaikkea aiottua ei millään ehditty tekemään. Hässäkkää riitti myös juhlapäivänä aamusta iltaan. Silti juhlat olivat todella onnistuneet. Juhlamieltä eivät päässeet pilaamaan kuistille unohtuneet roskapussit tai koristelematta jäänyt savukala, vaan kaikilla oli mukavaa ja tarjottavatkin saatiin pöytään saakka. Jos pihalla otettu perhepotrettimme ei kenties ollutkaan täysin sliipattu (ja todettakoon tässä, että vika ei todellakaan ollut kuvaajassa), oli se ainakin meidän näköisemme.

Tarjoilupuolen pidin tarkoituksella yksinkertaisena. Koska vieraana oli pitkänmatkalaisia, joista osa saapui ja osa lähti juhlapäivänä, päätin kahvisuolaisten sijaan tehdä ns. oikeaa ruokaa. En ole suuri leipuri, joten ratkaisu oli myös itselleni helppo ja lisäksi pystyin näin helposti huomioimaan vieraiden erityisruokavaliot. Ruokalajien tuli myös olla vähäisellä työllä ja pääosin edellisenä päivänä valmistuvia. Samasta syystä päädyin tilaamaan kakut valmiina, vaikka kakuntekoharjoituksetkin olisivat kutkuttaneet. Pienelle porukalle valmistui lopulta klassisia makuja sisältävä buffet, jota uskallan suositella kiireisillekin emännille ja isännille. Resepteihin lisään linkkejä sitä mukaa, kun niitä ehdin blogiin kirjaamaan.

Jos kaipaat eksoottisempia tarjoiluja, esikoisen nimiäisiin teimme aasialaistyylisen salaattipöydän, josta vieraat pitivät myös kovasti. Keväämmällä kirjoitin ylös myös vinkkejä stressittömiin juhlajärjestelyihin, käy tutustumassa niihinkin!

Nimiäismenu

Leipää sekä gluteenitonta leipää
Vihreää salaattia
Saksalaistyylistä perunasalaattia
Kananmuna-kasvissalaattia

Punaviinimarinoitua paahtopaistia ja marinoituja punasipuleita
Kokonaisena savustettua kirjolohta

Makeat:

Suklaamoussekakku (tilattu Huovisen leipomosta) / sacher-leivokset (Huoviselta, gluteeniton)
Omena-vaniljapiirakka (myös gluteeniton versio)