Browsing Category

Ravintolat

Muut mietteet Ravintolat

Hampurilainen kahdeksalle – grillikierros Oulussa

tammikuu 31, 2017
hampurilainen

Kun maailma tammikuussa kevensi, lähtivät oululaiset ruokabloggaajat grillikierrokselle, makkaraperunoiden ja hampurilaisten äärelle. Eikä minua tarvinnut kahdesti houkutella mukaan! Perinteiset grillikioskimätöt kurkkusalaateillaan ja ketsupeillaan eivät ole aikoihin olleet mitään trendiruokaa, mutta niillekin on paikkansa ja tilanteensa. Ja kun grillin luukulle lähtee jonottamaan tammikuussa, voi kaupan päälle odottaa saavansa annoksen – noh, sanoisinko erityistä tunnelmaa. Minulle kierros oli uudehkona oululaisena toki myös kotiseutumatkailua, osa kierroksen kohteista oli täysin uusia tuttavuuksia ja osa sellaisia, jotka olin laittanut jonnekin takaraivoon testattavien paikkojen listalleni (joo, mun ”must visit” -ravintolalistalla on grillejä), mutten vielä ehtinyt käydä.

Matkaseuraa kierrokselle sain Kokit ja Potit-, Pastanjauhantaa-, Aina Nälkä– ja Muista Syödä Välillä -blogien väestä. Näiden kokeneempien oululaisten johdolla kierrokselle valikoitui neljä grilliä; Järvigrilli eli Puokkari, Tuiran grilli Swing, Lehtogrilli sekä Höyhtyän grilli. Jokaiselta grilliltä ostettiin vertailuun kolme annosta: kalibrointiannoksina klassiset makkaraperunat sekä kokolihahampurilainen sekä ekstrana jokaisesta paikasta yksi paikan spesiaaliannos. Annokset pisteytettiin ulkonäkönsä ja makunsa perusteella ja lisäksi grillit pisteytettiin myös palvelustaan. Annoksille annettiin arvosanoja numeroiden lisäksi muumimukiasteikolla (montako muumimukillista joisit / tai tässä tapauksessa söisit), jolla on omat perinteensä oululaisten ruokabloggaajien keskuudessa. Pastanjauhajilta löydät grillivertailun tarkat tulokset ja analyysin, suosittelen tutustumaan!

IMG_0295

Mutta sitten takaisin omiin kokemuksiini. Grillikierroksen aluksi seitsemän aikuisen ja yhden superreippaan lapsen joukkomme kurvasi Puolivälinkankaan Järvigrillille. Etukäteen en tätä tiennyt, mutta Järvigrilli oli lopulta ainut varsinainen ulkogrillikokemus, muissa paikoissa saimme katon päämme päälle. Tilasimme vertailuun sovitut annokset ja saimme ne ripeästi. Raatimme antamia pisteitä rokotti mukaanpakattujen annosten ulkonäkö, joka ei varsinaisesti hivellyt silmää, mutta makujensa puolesta annokset pärjäsivät vertailussa paremmin. Kiitosta raadiltamme saivat erityisesti paikan kastikkeet sekä kokolihahampurilainen, joka oli omasta mielestäni kierroksen kokolihahampurilaisista maukkain. Toiveena Puokkarille esittäisin ehkä paikan spesiaalin muuntamista kokolihaversioksi.

IMG_0297

Järvigrillin makkaraperunat

Seuraavaksi suuntasimme Tuiran Grilli Swingiin sisätiloihin sormiamme ja kännyköitämme sulattelemaan. Jos jostain tunnistaa innostuneen hullun ruokabloggaajaseurueen, on kuvien räpsiminen joltiseenkin kaikesta se asia. Ruokiakin enemmän kuvaamisen arvoista on se hullunkurinen näky, kun lauma aikuisia kerääntyy ruoka-annoksen ympärille puhelimet tanassa. Varmaan onni, että kännykkäkamerat ovat nykyisin niinkin hyviä, kierroksemme olisi ollut huomattavasti hitaampi, jos olisimme kaikki kaivelleet järkkäreitä laukuistamme jokaisella grillillä.

IMG_0301

Swingin kreikkalainen hampurilainen tehdään talon omaan leipään

Swingin erikoisannos, kreikkalainen hampurilainen, oli kaikista kierroksen annoksista aivan omaa luokkaansa vastapaistettuine leipineen. Annos vei kauas tavanomaisista, grilleihin yhdistetyistä mielikuvista. Suosittelen lämpimästi! Vertailun kalibrointiannokset kokolihahampurilainen ja makkaraperunat eivät mielestäni nousseet erityisesti esiin verrokkiensa joukosta, mutta mitään vikaa ei niissäkään ollut ja raatimme tuloksissa ne pärjäsivät erinomaisesti. Plussaa Swing sai myös palvelustaan, erityisesti siitä, että annokset leikattiin seurueellemme valmiiksi helposti jaettavaan muotoon.

IMG_0315

Kolmas kohteemme oli Haapalehdon Lehtogrilli. Loisteputkin valaistussa, katetussa mutta kylmässä ruokailutilassa oli rehellistä grillitunnelmaa. Lehtogrillin parasta antia olivat makkaraperunat, joiden mausteita ei oltu törötetty annoksen päälle vaan ne olivat dippauskelpoisissa kasoissa. Tämä poikkesi kaikista muista testigrilleistä ja oli raadillemme mieleen, sillä varsinkin mukaanvietävissä annoksissa perunat kärsivät ja muuttuvat tylsäksi muhjuksi, jos mausteet on kaadettu jo valmiiksi perunoiden päälle. Sitäpaitsi dippaaminen on mukavaa!

IMG_0312

Lehtogrillin erikoisannoksessa oli sipulirenkaita ja pekonia

Viimeisenä parkkeerasimme Höyhtyän grillille ja pääsimme jälleen sisätiloihin. Tilasimme valmiiksi täysiin vatsoihimme lisätäytettä jo tutuista makkaraperunoista, kokolihahampurilaisesta sekä spesiaaliannoksesta. Höyhtyällä spesiaaliannos oli pekonilla, kebablihalla ja -kastikkeella jatketut makkaraperunat, ja annos oli nimensä veroisesti spesiaali. Ulkonäkö herätti hieman hilpeyttä, mutta maukkaan kastikkeen siivittämä annos hupeni kuitenkin lautaseltaan yllättävän hyvin, huomioiden jo valmiiksi kovin täydet vatsamme. Höyhtyän ranskalaiset olivat perinteistä, kiharareunaista laatua, mikä oli mukava havainto syötyämme jo kolmet tikkuranskalaiset. Paikan erikoisuutena mainittakoon vielä samassa yhteydessä sijaitseva, italialaistyylistä jäätelöä myyvä Minetti-jäätelöbaari. Grillikierroksemme aikaan Minetti oltiin jo ehditty sulkea kyseiseltä päivältä, mutta hain seuraavana viikonloppuna paikasta jäätelöt, jotka osoittautuivat herkuiksi.

IMG_0320

Höyhtyän erikoisannos ja makkaraperunat

Tiivistettynä, grilliannoksista omiksi suosikeiksini jäivät Puokkarin kokolihahampurilainen sekä Swingin kreikkalainen burgeri. Kierroksen kaikkien makkaraperuna-annosten puolesta sanottakoon, että omien suosikkieni valintaan vaikuttaa se, että olen enemmän hamppari- kuin makkaraperunanaisia. Makkaraperunoissa ei siis ollut vikaa, vaikken niistä löytänytkään lemppareitani. Kaiken kaikkiaan grilleistä jäi muutenkin positiivinen ja perusannoksiltaan tasalaatuinen kuva. Vaikkei grillikulttuuri kenties elä kulta-aikaansa juuri nyt, oli ilo huomata, etteivät grillit ole liukuneet paikoiksi, joista saa korkeintaan ruokamyrkytyksen (tai ehkä nyrkistä). Ruoka oli tuoretta mutta tuhtia ja rehellistä grillimättöä. Palvelukin pelasi kaikissa kohteissa oikein ystävällisesti, vaikka kännykkäkameroin aseistettu, kaikesta kuvia räpsivä mutta vain kolme annosta per paikka tilaava laumamme oli varmastikin vähintään hämmentävä. Mukavaa oli huomata myös, että kaikissa kohteissa oli myös muita asiakkaita, vaikkemme ajoituksemme puolesta olleetkaan ruuhka-aikaan liikkeellä.

Oletko testannut oman kotikaupunkisi grillejä? Mitä suosittelisit?

Ravintolat

Ravintola Patrona, Helsinki

lokakuu 2, 2015
IMG_9073

 

 

Blogissa on ollut hiljaista, koska viime viikon vietin lasten kanssa ”etelänmatkalla” pääkaupunkiseudulla. Muuten ei reissun ruokapuolesta jäänyt kummempaa kirjoitettavaa, mutta pääsin isovanhempien suosiollisella lastenhoitoavulla vihdoin piipahtamaan Mama Gastron kanssa aidoksi meksikolaiseksi tituleeratussa Patronassa, joka on ehtinyt olla paikallaan jo muutaman vuoden. Rennon viihtyisässä ravintolassa riittää asiakkaita edelleen, koska salissa oli arki-iltanakin reilusti porukkaa jo heti avaamisen jälkeen.

Saimme aluksi käsiimme ihanan kuuloisia cocktaileja täynnä olevat drinkkilistat, mutta (ehkä vähän tylsästi) valitsimme palanpainikkeeksi viiniä ja olutta. Ruokalistalta alkuruuat houkuttivat kovasti mutta pääruuat tuntuivat hieman turhan tukevilta lähes kesäisenä iltana, joten tarjoilijaa hieman konsultoituamme päädyimme tilaamaan jaettavaksi muutaman alkupalan koko alkuruokalistan alusta loppuun. Sitä valintaan suosittelen muillekin! Annokset olivat raikkaan makuisia, sopivat erittäin hyvin jaettavaksi ja kuudesta eri ruuasta riitti hyvin kahden naisen päivälliseksi.

Kaikki ruoka oli minusta maistuvaa, joskin sienillä ja chorizolla höystetty queso fundido -juustoannos olisi varmaan yksin syötynä aiheuttanut pienen ähkyn, varsinkin, jos sitä olisi seurannut pääruoka. Suolaa olisin myös kaivannut hieman lisää, mutta lieneekö hieman vähäsuolaisempi ruoka ihan valittu linja, koska pöydästä löytyi myös suolasirotin. Omaksi suosikeikseni nousivat yksittäisistä annoksista cevichellä päällystetyt tostadat sekä pienet, pehmeät lihatacot raikkaalla ananassalsalla. Niin ja ne talon maissilastut, joissa ei ollut muodon lisäksi juuri mitään yhteistä kaupan pussitavaran kanssa. Muutkin Patronan leipätuotteet olivat maukkaita.

Patronan palvelu oli asiakasta huomioivaa ja ripeää, jälkimmäistä välillä jopa siinä määrin, että lähes nappasimme jonkun lautasen reunasta kiinni, ettei sitä oltaisi viety takaisin keittiöön. Olihan se lähes tyhjä, mutta emme raaskineet luopua niistä parista viimeisestä maissilastusta. Lisäpisteitä siitä, että jo saapuessamme tarjoilija mainitsi, että erityisruokavaliot ja toiveet eivät ole ongelma, ja sama mainittiin myös ruokalistalla. Omasta kaikkiruokaisuudestani huolimatta arvostan sitä, että ravintola huomioi asiakkaiden erilaisuuden ja on valmis joustamaan menustaan tarvittaessa.

Kaiken kaikkiaan Patrona oli mutkaton ja sympaattinen paikka, jossa ruoka on ammattiylpeydellä valmistettua, vaikka pääruuat jäivätkin nyt testaamatta. Jos paikka on sinultakin jäänyt vielä testaamatta, kannattaa käydä tutustumassa!

Ravintolat

Ravintolavinkki Espooseen: Persian Ravintola

toukokuu 24, 2015
vihrea_ravintola3

Muuttotohinoiden lomassa ehdin toissa viikolla vielä testaamaan vanhan kotikaupungin ravintolatarjontaa, kun kävin kaveritreffien merkeissä Leppävaarassa Persian Ravintolassa (kyllä, tämä on kirjoitusasu, se piti pariin otteeseen tarkistaa). Olen pari vuotta sitten kuullut useammasta suunnasta kehuja paikasta ja ilmeisesti se on aiemmin tunnettu nimellä Vihreä Ravintola, mutta nyt siis vasta pääsin itse testaamaan, kiitos ystävättären, jolle paikka sattui juuri sopivasti muistumaan mieleen treffiemme alla. Ja kiitos myös kännykkäkamera-lainasta, itsehän olin taas vaihteeksi liikkeellä ilman kameraa – ja samalla pahoittelen kuvien laatua, joka ei tee ruualle oikeutta. Minä ja kosketusnäytöt emme vain sovi yhteen.

Joka tapauksessa, ravintola sijaitsee muutaman sata metriä Leppävaaran asemalta pohjoiseen, vähän syrjässä pienen kadunpätkän varrella parin-kolmen muun liiketilan lomassa. Jos en olisi tiennyt osoitetta, myönnän, etten olisi osannut lähteä juuri niiltä nurkilta hakemaan ruokapaikkaa. Sisään astuessa ravintolan yleisilme on melko vaatimaton mutta siisti, keittiöönkin pystyy hieman tirkistelemään salin puolelta avoimen oviaukon kautta. Arvelen asiakaspaikkoja olevan kolmisenkymmentä; sateisena iltapäivänä tilaa oli mutta myös muita ruokailijoita, eikä missään kohtaa tuntunut siltä, että istuisimme tyhjässä ravintolassa, vaikka olimmekin liikkeellä siinä hiljaisessa kohdassa lounasajan jälkeen mutta ennen parasta after work- ja illallisaikaa.

Myönnän iranilaisen tai persialaisen keittiön olevan minulle täysin vieras, jotenkin olen vaan niputtanut sen osaksi Lähi-idän keittiötä, jonka alueellisista eroista minulla muutenkin on sangen rajallinen tuntemus. Ravintolassa tietämättömyys kääntyi ravintolan listan selailuksi ymmärtämättä ihan, miten homma toimii tai miten ruokia on tarkoitus tilata, mutta onneksi ystävällinen tarjoilija auttoi pääsemään hommasta jyvälle. Alkuun tilasimme jaettavaksi kashke bademjan -munakoisoannoksen sekä boraani-nimistä jugurtti-pinaatti-valkosipulitahnaa. Munakoisotahna oli ihan älyttömän hyvää ja sekä minun että ystävättäreni mielestä koko aterian paras annos. Se meni myös välittömästi omalle to-do -listalleni, muutaman reseptin googlasin heti samana iltana varastoon. Myös jugurttitahna oli hyvää ja raikasta, ja sopi mainiosti kylkiäisenä tulleiden lämpimien leipien dipiksi.

Pääruuaksi otimme molemmat annokset grillilistalta, minä kana- sekä jauhelihavartaan ja ystävätär jauheliha- ja kokolihavartaat. Annoksiin kuului sahramiriisi ja grillattua tomaattia. Lisäksi tilasimme pikkelöityjä vihanneksia sekä taas uutta dippiä, jossa oli salottisipulia ja jugurttia, valitettavasti en löytänyt annosten nimiä  tähän hätään. Pääruoka-annoksissa oli kokoa eikä maussa varsinaisesti ollut vikaa, mutta sellaisenaan ne olivat vähän pliisut herkullisiin alkupaloihin verrattuna ja ilman lisukkeena tilattua kastiketta ne olisivat olleet myös aika kuivat. Pikkelöidyt vihannekset olivat hauska kokeilu, suomalaiseen etikkakurkkutyyliin verrattuna kasvikset olivat hyvin happamia ja voimakkaan etikkaisia. Ja toki eri tavalla maustettuja, muistaakseni sahrami oli läsnä niissäkin.

Jälkkärille minulla ei ollut tilaa, mutta maistoin kaverin sahramilla, pistaasilla ja ruusuvedellä maustetusta jäätelöstä, joka olikin taas hauska kokemus. Lisäksi hörpimme niinikään maukkaat teet.

Laskua jouduimme odottelemaan tovin ja maksoimme lopulta suoraan ravintolan kassalle. Hieman epäselväksi jäi, oliko muita vaihtoehtojakaan. Muutoin palvelu pelasi kuitenkin tosi hyvin, herttainen tarjoilija kävi ruokalistaa kärsivällisesti läpi kanssamme ja kertoi eri ruuista, ja opastipa hän vielä teenkin sekoittamisessa ruokailun päälle. Hintaa kahdelle alkuruualle, kahdelle pääruualle ja kahdelle lisukkeelle tuli yhteensä todella kohtuulliset 55 euroa, ja siihen sisältyi vielä pieni alkusalaattipöytä, leivät sekä tee.

Kokonaisuutena Persian Ravintolasta jäi ehkä hieman epätasainen vaikutelma, mutta paljon laitan kyllä sen piikkiin, etten juurikaan tunne iranilaista ruokakulttuuria enkä tiedä, mitä kannattaa tilata tai mitä on tapana tilata. Kenties pelkkiä alkupaloja ja pikkuruokia jaettavaksi, tai vaikkapa jotain listan herkullisen kuuloisista pataruuista? Kaiken kaikkiaan ravintolasta jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva ja mieliteko käydä uudestaankin, kun vaan Espoon leveysasteille tulee seuraavan kerran (miksi tuleekin mentyä johonkin uuteen, kivaan paikkaan juuri ennen kuin muuttaa toiselle puolelle Suomea?). Plussaa myös palvelualttiudesta, ateriamme oli sekä opettavainen että nautittava!

Ravintolat

The Cock – mekin käytiin

huhtikuu 24, 2015
IMG_8408

Nimekkäiden ravintoloitsijoiden ruokapaikkojen avajaiset herättävät lähes aina jonkin verran huomiota, mutta harvan ravintolan olen nähnyt keräävän yhtä paljon kiinnostusta, kuin Richard McCormickin ja Ville Relanderin uutukaisen. The Cock on konseptiltaan rento ruokapaikka ja baari, jossa tarjoillaan aamiaista, lounasta, pikkusyötäviä, a la cartea ja drinkkejä. Ravintola itse kuvailee olevansa ”an eatery, rotisserie and bar”. Hintataso on perustajiensa filosofian mukaisesti kohtuullinen, ihastusta ovat herättäneet erityisesti kahden euron kappalehintaan myytävät osterit, joita en ole itse testannut, mutta joita on kehuttu oikeaoppisen tuoreiksi ja raikkaiksi.

Oma ravintolakäyntini osui arki-illan kaveritreffeille Mama Gastron kanssa. Alun perin oli tarkoitus mennä ihan vain keskittymään syömiseen ja seurusteluun, mutta kun kolmas seuralaisemme oli estynyt pääsemästä paikalle, tuli otettua muutama pikaräpsäisykin ”ihan vain varoiksi, jos nyt kuitenkin sanoisi paikasta muutaman sanasen. Edes facebookissa”. Koska en ole hyvä sanomaan vain muutamaa sanasta, niin aiheesta syntyi lopulta ihan kokonainen blogiteksti.

Kellarikrouvin vanhoihin tiloihin Kasarmitorin kulmaan avatun ravintolan ensivaikutelma oli viihtyisä, valoisassa yläkerrassa jopa klassisen kahvilamainen. Koska olimme tehneet pöytävarauksen, luulin ennakkotietojen perusteella, että meidät sijoitettaisiin alakertaan, mutta pöytämme olikin yläkerrassa, mikä sopikin mainiosti aurinkoisena alkuiltana hämyisempien kellaritunnelmien sijaan. Myös monen muun varaukset osuivat yläkerran pöytiin sen perusteella, mitä sivukorvalla kuuntelin. Ravintolaan voi ymmärtääkseni tulla myös ilman varausta ja odotella (nimenomaan yläkerran) pöydän vapautumista baarin ääressä. Yläkerta olikin käytännössä täynnä koko visiittimme ajan, kellarissa näytti olevan ainakin alkuillasta väljempää. Vaikka ravintolan konsepti on monipuolinen, ruokalista ei (onneksi) ole erityisen pitkä, hetken sitä tutkailtuamme ja tarjoilijan avulla vielä systeemiä selviteltyämme päädyimme molemmat valitsemaan paljon ylistetyt kanan- tai kukonsiivet sekä kylkeen caesar-salaatin puoliksi.

Pikaotos siivistä, jossain tuolla alla piileksii hyvä, majoneesipohjainen kastikekin.

Ruuat saapuivat ripeästi ja otimme mieluusti vastaan myös ehdotetut lisälautaset helpottamaan salaatin syömistä, se kun ei olisi millään sopinut samaan kippoon siipien kanssa. Siivet oli jätettu kokonaisiksi, mikä toi niille sekä kokoa että näköä, ja erotti ne selvästi ketjuravintoloiden usein kuivakasta, nivelittäin leikatusta pakastebulkkikamasta (jep, käyn toisinaan myös ketjuravintoloissa). Siivet näyttivät paistoltaan verrattain vaaleilta, mutta lihan kypsyys ja mehevyys oli oikein hyvin kohdillaan ja oletettavasti marinadin ja/tai valelun ansiosta nahkakin hieman rapsakoitunut. Silti, lieneekö syynä kovat ennakko-odotukset vai melkoisen mausteinen makuni, minun kohdallani siivet eivät ihan saavuttaneet maailman parhaiden siipien statusta. Olisin ehkä myös ottanut kastikkeeni mieluummin vanhanaikaisesti erillisessä kipossa, nyt sen ollessa siipikasan alle jemmattuna meni tovi, ennen kuin huomasin koko soosia. Caesar-salaatin kohdalla tykkäsin kovasti siitä, ettei salaatista oltu tehty ihan klassista, vaan salaattipohjassa oli mm. lehtikaalia ja avokadoa. Kastikkeen olisin ehkä siinäkin suonut olevan hieman tujakamman.

Palvelu oli ehkä vielä himpun epävarmaa vaikkakin minusta ihan riittävän sujuvaa, huolimatta siitä, että välillä täydessä salissa joutui ymmärrettävästi hetken odottelemaan. Pienenä epäselvyytenä, nettivarauksen yhteydessä ilmoitettiin sen olevan voimassa kaksi ja puoli tuntia päivällisaikaan, mutta ainakin meidän pöytäämme oli tehty seuraava varaus jo kaksi tuntia omamme jälkeen. Aika oli meille kyllä riittävä ja asiasta kerrottiinkin erittäin ystävällisesti ja hyvissä ajoin, mutta jos olisimme olleet aikeissa iskeä vielä jälkkäribuffettiin, olisi saattanut tulla silti hieman kiire. Luulen epäselvyyden kuitenkin liittyvän siihen, että alkumetreillä on aina hienosäätöä tehtävänä, eli homma varmasti hioutuu kuntoon, kun ensimmäisten aukiolokuukausien rytäkästä on selvitty.

”Dessert ping pong table” eli jälkkäribuffa, kuvassa esiintyy vain murto-osa antimista. Voi, jos vatsassa olisi ollut  ylimääräistä tilaa…

Muihin pöytiin vilkuillessani vaikutti, että The Cock on helppo paikka poiketa toviksi tai useammaksikin, ja kävijäkunta vaihteli ihan kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Uskon, että tulevien kuukausien aikana ravintola vielä parantaa juoksuaan, ja toivon sille pitkää ikää!

P.S. Kuten alussa mainitsin, ravintola on herättänyt paljon kiinnostusta. Blogiraportteja ovat julkaisseet ainakin Hannan soppa, Punavuori Gourmet ja Suolaa & hunajaa. Oman ravintolareissun jälkeen huomasin, että Hesarin Nyt-liitteestäkin löytyy arvostelu.

Ravintolat

Panimoravintola Bryggeri

marraskuu 24, 2014
IMG_7830

 

 

 

Viime viikolla piipahdimme panimoravintola Bryggerissä Sofiankadulla. Tarkoitus on ollut mennä jo pidemmän aikaa meillä olleen lahjakortin vuoksi, mutta vasta nyt vähän ennen lahjakortin vanhentumista pääsimme liikkeelle. Oikeastaan se oli hyväkin, koska ensilumen valaisema Senaatintorin seutu ja hieman jo jouluinen tunnelma sopi todella hyvin Bryggerissä vierailuun.

Ravintolassa on yläkerrassa baari ja alakerrassa ravintola, jossa on sekä a la carte- että baariruokalista. Minusta yläkerran baari oli viihtyisä, isännästä hieman liian valoisa. Alakerrassa taas oli hieman hämyisempi tunnelma. Sisustukselle plussaa siitä, että panimotoiminta näkyy, portaiden ja toilettien lähellä on jos mitä oluenvalmistukseen käytettävää pömpeliä ja härveliä (anteeksi, minä en ole juurikaan perehtynyt panimotoimintaan, vaikka oluesta pidänkin). Alakerran sisustuksessa tilanjakajana toimivat valkoiset verhot olivat mielestäni hieman hassut; tilan jakaminen verhoilla sinänsä hyvä ajatus, mutta toisenlaisella värillä ja materiaalilla voisi tilasta saada vielä paljon viihtyisämmän.

Me istuimme a la carte -puolella ja söimme siten kyseiseltä listalta. Isäntä otti valmiin Aleksanteri-menun, minä valitsin annokseni listalta. Bryggerillä on tarjolla muuten myös Helsinki-menu. Minun alkuruokakalakeitossani ei ollut vikaa, mutta isännän haukiterriini veti alkuruuista pidemmän korren ja pidimme siitä molemmat. Hauen pintaan laitettu rapsakka, paahdettu hapanleipä(?)muru oli maukasta ja loi kivan kontrastin täyteläiseen terriiniin.

Huomaa komea sininen tyyppi haukiterriinin taustalla.

 

Kalakeitto,

Pääruuaksi isäntä otti haudutettua hirvenniskaa ja sen kaveriksi suositusoluen Huvila E.S.B.:n, minä vähän tylsästi pihvin bearnaisekastikkeen ja paistettujen perunoiden kera, koska pihvinhimo. Pihvin kanssa otin Bryggeri IPA:a, jota olin maistanut ennen ateriaa ja todennut herkulliseksi. Hirviannos oli kaunis ja liha isännän mukaan mureaa, mutta vähärasvaisena eläimenä hirvi jäi hiukan kuivaksi. Minun pihvini taas oli sinänsä ihan moitteeton, mutta himpun turhan suolainen makuuni. Annoskoot vaihtelivat jonkun verran, pihvisetti oli sen verran isännän hirviannosta suurempi, että en jaksanut ihan kaikkea syödä vaan annoin isännän tyhjentää viimeiset perunat lautaselta.

Haudutettua hirvenniskaa.

 

Grillattu entrecote bearnaisekastikkeen kera.

Jälkkäriksi otimme molemmat karamellimaltaasta tehtyä pannacottaa marjojen kera. Pannacotta oli täyttävä ja hyvä, tuoreet marjat olisi voinut helposti jättää poiskin koska ne jäivät ruuassa vähän statistiksi. Karpalokompotti taittoi annoksen happamuutta kivasti.

Pannacotta karamellimaltaasta

Kaiken kaikkiaan parasta Bryggerissä parasta olivat ne oluet, kuten panimoravintolassa ehkä kuuluukin. Ruoka maistui toki myös ja vatsa täyttyi, mutta luultavasti oluet ovat ne, jotka jälkikäteen tulemme parhaiten muistamaan. Konseptia jäimme hieman miettimään, meille vaikutti vähän tarpeettomalta ylläpitää kahta erilaista listaa baarille ja a la cartelle, kun alakerrassa molempien osioiden pöytiä oli vierekkäin ihan samassa tilassa. Selvittämättä jäi kuitenkin, voiko annoksia tilata ristiin baarilistalta a la carte -puolelle tai toisin päin. Palvelu Bryggerissä oli ripeää ja ystävällistä, tsemppaisin tosin vielä hieman myyntihenkisempään otteeseen, ainakin minut kun on yleensä helppo ylipuhua ostamaan vähän enemmän, jos henkilökunta osaa innolla kertoa tuotteista ja antaa niistä suosituksia. Joka tapauksessa voin hyvin suositella Bryggeritä oluenystäville, jotka kaipaavat chilipähkinöitä tai nachoja parempaa purtavaa juomansa vierelle, tai alkuillan pysäkiksi pikkujoulu- tai muille seurueille.

Lahjakortti ravintolaan on muuten Suomen paras kotiruoka -kilpailun peruja viime keväältä, eli sen kustansi Hyvää Suomesta sekä Ruoka.fi. Kisan päävoiton eli reseptikisan voiton vei tuolloin Kääpiölinnan Anu, minut palkittiin suomalaisesta ruuasta kirjoittamistani ajatuksista. Kiitokset, hyvältä maistui!

Ravintolat

Katuruokaa Kaapelilla

marraskuu 17, 2014
IMG_7819
Kimchi Wagonin lisukkeita.


Kesällä ruokarekat kokoontuivat keskiviikkoisin Kasarmitorilla Street Food Carnivalin merkeissä, ja paikalla tuli itsekin kerran pyörähdettyä. Silloin mittarissa oli lähes kolmekymmentä lämpöastetta. Nyt, kun asteita oli noin kaksikymmentäviisi vähemmän, olivat ruokarekat siirtyneet viikonlopuksi Kaapelitehtaalle Nordic Street Food Carnivalin merkeissä. Kärähtäneiden perhe kävi tapahtumassa sunnuntailounaalla.

Jos tällaisen tapahtuman siirtää  sisätiloihin, on Merikaapelihalli varmaan parhaasta päästä vaihtoehtoja. Silti, sisään astellessamme iski vastaan melkoinen käry, mitä ei ehkä voi kuitata pelkästään autenttisen katuruokafiiliksen luomisella. En ole yleensä tuollaisille kovin herkkä, mutta lapsen kanssa liikkuessa asia tuntui vähän inhottavalta. Paikalla oli aika paljon vaunukansaa ja muutenkin lapsiperheitä (mikä sunnuntai-iltapäivänä on ihan oletettavaakin), joten tuskin olin mietteissäni yksin. Lisäksi kolmen euron pakollinen narikka tuntui vähän hullulta, kun kyseessä on katuruokatapahtuma. Kuinkahan moni jätti maksamatta? Jos narikka on pakko olla lainsäädäntösyistä (vaikka saahan ravintolaankin marssia takki päällä), voisi sen sitten rajata anniskelualueelle. Muilta osin tila itsessään toimi mielestäni ihan hauskasti rosoisine tiiliseinineen ja valoineen, joskin peräosa oli sen verran hämärä, että sinne sijoitetuilla rekoilla olisi kannattanut olla lisävalaistusta, nyt ne jäivät vähän paitsioon.

Me teimme aluksi silmäilykierroksen, ja sen jälkeen siirryimme oikeasti syömään. Ensimmäisenä maistelimme Kimchi Wagonin nuudeleita bulgogi-possun kera. Maininta Kimchistä sekä vaunun edessä oleva valikoima lisukkeita kiinnosti niin paljon, että halusin kokeilla. Jonoa oli mutta se veti nopeasti, koska lisukkeet oli tosiaan laitettu kärryn viereen itsepalveluperiaatteella, mikä nopeutti annosten valmistelua itse kojussa. Lisukkeissa mukana oli paljon tuoretta esimerkiksi itujen ja yrttien muodossa, mikä teki annoskokonaisuudesta mukavan raikkaan. Tämä kärry jäikin tapahtumasta suosikikseni; vaikka nuudelit ja possu eivät olleet mitään poikkeuksellisia (vaikkei niissä mitään vikaa ollut), mutta kaikilla härpäkkeillä annos oli hauska.

Koska vähän lisääkin jaksettiin vielä syödä, haimme falafel-kioskilta meze-lautasen sekä kolmannelta myyjältä vielä naudan ribsit aasialaisella slawilla, kummatkin annokset jaettavaksi. Minä pidin meze-lautasella eniten falafelista, jonka rakenne oli mukavan rouhea. Ribsit oli maustettu hyvin miedosti, mutta suola oli sopiva ja liha ihanan suussasulavaa. Hauska idea oli antaa ruokailijalle syömähanska haarukan sijaan. Kriittisin yleisömme eli ihmispoikanen söi mielissään sekä falafelia että lihaa.

 

Tällä kertaa sekä aikaa että vatsakapasiteettia oli rajallisesti, joten emme enää vierailleet muilla rekoilla, vaan keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme lähiöitä kohti. Olisi ollut mukava vierailla Richard McCormickin vaaleanpunaisella tai B-Smokeryn mustalla kioskilla, jotka ovat jo tuttu näky eri tapahtumista, mutta ehtiihän sitä toisenkin kerran. Kiinnostavalta ja normitarjonnasta poikkeavalta näytti myös tilan perällä ollut taskurapupaikka. Lisäksi tarjolla olisi ollut ainakin muutaman sortin aasialaista ruokaa ja jos jonkinlaista hampurilaisvariaatiota – mietin vähän, että ehkä jokaisessa tällaisessa tapahtumassa pitäisi syödä yksi purilainen, ihan vain benchmarkiksi. Kivaa oli, että myyjiä oli nyt enemmän kuin kesällä, ja yleisö pääsi testaamaan myös Tukholman katuruokatarjontaa. Mahtoivatkohan muut pohjoismaat olla edustettuina?

 

Naudankylkeä, heleää slawia sekä syömähanska.
Meze-lautanen.

Summatakseni, idea kiva, ruoka hyvä, toteutus kaipaa vielä hiomista. Vaikka ymmärrän, että tapahtuman tuominen sisätiloihin tuo paljon lisää kävijöitä, jotka eivät innostuisi marraskuisessa ulkoilmassa jonottamisesta, henkilökohtainen mielipiteeni on, että katuruuan fiilikseen tärkeä osansa tulee siitä, että sitä tarjotaan nimenomaan kadulla, eli ulkona. Eli kenties keväämmällä paremman sään aikaan uudestaan toisissa puitteissa? Vaikka trenditietoiselle katuruoka on ehkä jo aika nähty, ei suuri yleisö selvästi ole siihen kyllästynyt. Eli lisää vaan näitä tapahtumia, kiitos!