Reseptit

Hyvänmakuisen arjen minestronekeitto

tammikuu 12, 2016
minestronekeitto

Mikä on sinun mielikuvasi minestronekeitosta? Minä yhdistän sen aina koulu- ja työpaikkaruokaloihin, mieleen tulee sellainen teollisen makuinen oranssi liemi, jossa killuu ylikypsiä makarooneja sekä hieman epämääräisempiä sattumia, jotka kuulemma ovat lihaa. Ei erityisen houkuttelevaa. Silti, minestrone tuli mieleeni kun mietin tässä joku kerta, mitä taaperolle syöttäisi, hän kun pitää kovasti kaikesta pasta- ja tomaattipitoisesta. Vähän kyseenalaisesta kouluruokala-assosiaatiosta huolimatta minestronehan on perusidealtaan oikein passeli, pastaa, kasviksia ja vähän lihaa tomaattisessa liemessä. Innostuin tutkimaan, mitä keittoon pitäisi ihan oikeasti laittaa, ja selvisi, että kyse ei ole mistään kovin spesifistä tieteenlajista; kyseessä on jälleen yksi kiitollinen ruoka, johon jokainen laittaa sitä, mitä on. Sopii minulle!

Omaan soppaani päätyi mm. isoja, valkoisia säilykepapuja, parsakaalin kukintoja ja savukylkeä. Liemen teollinen makuvivahde vältettiin helposti valitsemalla liemeen hyvää kanalientä, vähän valkkaria ja laadukkaita purkkitomaatteja. Tuore basilika ja parmesan viimeistelivät sopan ja muistuttivat, että arkiruokakin saa hyvin pienillä muutoksilla ihan uutta nostetta. Mietin, että myös lehtikaali olisi ollut tähän mainio, kotimainen lisä. Parsakaalikin toimi, mutta se menetti kauneimman värinsä punaisessa liemessä, vaikka rakenne säilyykin rapsakkana.

Minestronekeitto

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 varsisellerin vartta

1 pienehkön parsakaalin kukinnot

300 g savukylkeä

pieni tilkka öljyä

250-300 g (1 prk) isoja valkoisia papuja

2 hengen annos makaroonia tai muuta sopivanmuotoista pastaa (annostus pakkauksen mukaan)

pieni lasillinen (n. 12 cl) valkoviiniä

400 g tomaattimurskaa

1 l kasvis- tai kanalientä

muutama rouhaisu mustapippuria

(suolaa)

tarjoiluun parmesanlastuja ja silputtua, tuoretta basilikaa

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Viipaloi sellerinvarret ja pilko parsakaali suupaloiksi. Kuutioi savukylki.
  2. Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki kattilassa öljytilkassa. Lisää savukylki ja selleri ja kääntele muutaman kerran sekaisin. Lisää valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää sitten kana- tai kasvisliemi sekä tomaattimurska ja kiehauta.
  3. Laske lämpö pienemmäksi ja lisää pavut, makarooni ja pari minuuttia myöhemmin parsakaali. Keitä muutama minuutti ja laita sitten levy pois päältä (parsakaali ja pasta jatkavat vielä kypsymistään). Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Kun pasta on kypsää ja parsakaali pehmennyt, on keitto valmis. Annostele lautasille ja ripottele pintaan parmesanlastuja ja silputtua basilikaa.

 

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Campasimpukka tammikuu 12, 2016 at 1:34 pm

    Tämä on suosikkikeittojani juuri sen vuoksi, että siihen saa upotettua kaikenlaista vihannesta ja ruokaisuutta lisättyä pavuilla ja lihalla tai makkaralla.

    • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 15, 2016 at 7:43 am

      Nimenomaan upotettua, ainakin itse laitoin sellaista, mikä olisi pian saattanut olla hävikkiuhan alla. Makkaraminestrone kuulostaisi hyvältä, harvemmin vaan käy sellaista ihmettä, että makkaraa unohtuisi jääkaappin kuljeksimaan 😀

  • Reply Kotiharmi tammikuu 13, 2016 at 7:01 pm

    Koulu- ja opiskeluaikojen minestrone oli yhtä kuin epämääräinen ja mauton. Nykyisin, itse tehtynä, tulee paljon maukkaampaa :) Eikä tule kahta kertaa samanlaista!

  • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 15, 2016 at 7:46 am

    Ei varmasti! Se on kyllä jännä, miten olen itse aiemmin vältellyt minestronen tekemistä juuri noiden epämääräisten ja mauttomien keittojen vuoksi – vaikka ihan hyvin tietää, ettei sitä teollista vivahdetta saa onneksi kotikeittiössä toistumaan :)

  • Leave a Reply