Reseptit

Kokonaisena paahdettu kukkakaali

maaliskuu 13, 2016
paahdettu_kukkakaali

Olen kukkakaalin suhteen sikäli ronkeli, etten mielelläni osta kuin kotimaisia kesäsesongin kukkakaaleja, joiden maku on minusta ihan vertaansa vailla. Yleensä valmistan ne hyvin yksinkertaisesti höyryttämällä ja syön voinokareen kera uusien perunoiden kyljessä, mieluiten osana kesäistä kalapöytää.

Kukkakaalin paahtaminen uunissa on aina kuulostanut minusta helpolta ja kiinnostavalta, mutta en ole tullut sitä kokeilleeksi, koska kesällä vältän uunin käyttämistä kuin ruttoa ja talvisin en ole juuri kukkakaalia ostellut. Poikkeuksellisesti sitä on kuitenkin tänä talvena löytynyt säännöllisesti jääkaapistamme, koska kaksosten ruvettua syömään kiinteää ruokaa olen opettelun nimissä ostanut heille myös sellaisia kasviksia, jotka eivät juuri nyt ole sesongissa. Ja koska vaihtelu virkistää, ovat kukkakaalit vihdoin päässeet uuniinkin.

Maustamistapoja uunissa paahdettuun kukkakaaliin on lukemattomia, esimerkiksi erilaiset pähkinätahnat korostavat kukkakaalin luonnostaan pähkinäistä makua ja sitruuna ja yrtit vievät ajatukset välimeren suuntaan. Paahdettuun kukkakaaliin sopisi hienosti vaikkapa yrttimuru, jota tein taannoin ahventen kaveriksi. Minulla maustamista rajoitti hieman se, että ruokailijoiden ikähaitari alkoi seitsemästä kuukaudesta, joten jätin voimakkaimmat mausteet pois ja laitoin kukkakaaleihin juustokuminaa, sitruunaa ja hieman paprikaa, vauvaversioon niitäkin hyvin maltillisesti enkä ollenkaan suolaa. Vauvaversioon ei myöskään tullut voita, mutta hieman rypsiöljyä sutaisin kukkakaalin pintaan, isompien syöjien annokseen voita laitettiin sitten sitäkin enemmän. Yksittäisen, pienehkön kukkakaalin paahtamiseen riittää ohjeessa mainittu aika, mutta jos paahdat isoja yksilöitä tai useamman kuten minä, voit hieman pidentää kypsymisaikaa.

Kokonaisena paahdettu kukkakaali

1 kokonainen kukkakaali
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
pari hyppysellistä suolaa
muutama hyppysellinen juustokuminaa
muutama hyppysellinen paprikaa
1/2 sitruunan mehu
n. 75 g voita

  1. Huuhtaise kukkakaali ja leikkaa kantaa pois sen verran, että kaali pysyy pystyssä.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita keskenään rypsiöljy, suola, juustokumina ja paprika. Hiero seos kukkakaalin pintaan. Laita kukkakaali uunivuokaan ja purista päälle sitruunamehu. Laita pintaan muutama voilastu mutta jätä osa voista käyttämättä.
  3. Paahda kukkakaalia uunissa n. 20 minuuttia, kunnes sen pinta saa väriä. Laske lämpötila 175 asteeseen ja jatka paahtamista vielä 30-40 minuuttia kunnes se on pinnastaan pehmeä mutta sisältä sopivan al dente. Lisää voinokareita muutaman kerran kukkakaalin pintana paiston aikana. Jos öljy-voiseosta valuu paistovuoan pohjallle, voit valella sillä kukkakaalia.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kotiharmi maaliskuu 13, 2016 at 5:31 pm

    Tämä on minulla vielä tekemättä, vaikka kukkakaalipaloja paahdan muiden kasvisten kanssa uunissa useinkin. Hyvä, että muistutit, että näinkin voi tehdä!

  • Reply Heidi - Kärähtäneet maaliskuu 15, 2016 at 5:09 pm

    Minullakin kesti kauan ryhtyä tuumasta toimeen tämän kanssa, mutta oli kiva kokeilu! Motivaatiota antoi se, että jääkaapissa oli kokonaiset neljä kukkakaalia, joille oli pakko keksiä jotain käyttöä :)

  • Leave a Reply