Browsing Tag

muuten vaan

Muut mietteet

Ruokaostostirkistely 2017

huhtikuu 26, 2017
IMG_0354

Viime vuonna seurasin taloutemme ruokamenoja helmi-maaliskuussa kuukauden ajan. Sen jälkeen moni kulutukseen vaikuttava asia on perheessämme muuttunut, suurimpina asioina varmasti itselläni töihinpaluu ja lapsilla päivähoidon aloitus sekä nuorimmaisten kasvaminen vauvoista kaikkiruokaisiksi (heh, ainakin teoriassa) taaperoiksi. Nyt, kun kotona ei syödäkään kaikkia neljää tai viittä ateriaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa, halusin toistaa kuittienkeruuharjoituksen nähdäkseni, mistä ruokamenot tällä hetkellä muodostuvat. Syynä ei ole se, että ruokamenoissa pitäisi varsinaisesti säästää vaan se, että haluan saada niistä ja muuttuneen arkemme vaikutuksista hieman paremman käsityksen.

Arvelen olevani hybridikuluttaja, joka on terminä näkynyt kulutusaiheisissa artikkeleissa silloin tällöin viimeisen vuoden-parin aikana. Joissain tuoteryhmissä, lähinnä tuoretuotteissa, olen hyvinkin kranttu laadun suhteen. Taloudellisuutta ajatellen suosin sesonkisia ja  melko arkipäiväisiä raaka-aineita, mutta haluan niiden kuitenkin olevan laadukkaita. Ostan luomumunia ja tivaan silakan pyyntipäivää kalatiskissä. Vihanneshyllyssä olen se ärsyttävä tyyppi, joka kopeloi jokaisen appelsiinin erikseen ennen pussittamista. Toisaalta taas, joissain asioissa ei ole niin väliä, saanko juuri sen parhaan tuotteen. Arkikäyttöön kelpaa ihan normaali tumma makarooni ja maidot – joita meillä kuluu toistakymmentä litraa viikossa – ovat sitä tavallisinta sorttia.

Mutta näkyykö se myös kauppakuitillani vai kuvittelenko ostoskorini sisällön erilaiseksi, kuin mitä se tosiasiassa on? Entä kuinka perheemme vertautuu suomalaiseen keskiarvoon? Vuoden 2016 lukujen mukaan suomalainen käytti ruokaan keskimäärin 200 euroa kuukaudessa. Viime vuonna meidän viiden hengen perheen ruokakulumme olivat 816 euroa, mikä jätti meidät vielä keskiarvon alle, mutta toisaalta pienten lasten kanssa ruokaan kuluu varmasti vähemmän rahaa kuin teini-ikäisten (kauhulla sitä odotellessa).

Viikko 1:

Ensimmäisen viikon kauppakuitti näyttää päällisin puolin lupaavalta. Ruokien osuus viikon kauppakuitista on 142,73 euroa, mikä on sangen kohtuullista. Kuitilla on pari einestä, mutta myös tuoretta kuhaa, pähkinöitä ja siemeniä sekä luomumunia, sekä ns. perustarpeita, kuten pastaa, maitoa, leipää ja voita, monen muun elintarvikkeen ohessa. Vilkaisu pankkitilille kuitenkin paljastaa, ettei tämä kerro koko totuutta. Viikolta löytyy myös täydennyskauppakuitti, jolta löytyy viattomien maitotölkkien lisäksi kestopahettamme kanansiipiä. Kyllä, niitä valmiiksi marinoituja, joita dippaamme kermaviiliin sekoitettuun pussidippiin. Kustannukset yhteensä 167 euroa.

Viikko 2:

Kauppakuitti herättää välittömästi epäilyksiä. Ruokien osuus vain 121,43 euroa? Viikolla tehty työmatka on tuonut mukaan eväsostoksia 25 euron edestä, mutta ilmeisesti olemme kuitenki tuon yhden viikon eläneet todella tunnollisesti, sillä pankkitilitkään eivät paljasta, että muita ruokamenoja olisi ollut. Lisää näitä! Viikon loppusumma 146,43 euroa.

Viikko 3:

Ruokaostosten yhteishinnaksi tulee 147,41 euroa. On todennäköistä, että edellisen viikon tiukan ostoskurin jälkeen ovat ruokakaapit kaivanneet vähän enemmän täydennystä. Kuitin sisältö näyttää melko tavanomaiselta, tosin silmään pistää hieman se, että olemme käyttäneet melkein seitsemän ja puoli euroa kurkkuihin. En kykene muistamaan, söimmekö ne kaikki. Jotain oli kuitenkin jäänyt matkasta, ja täydennystä haettiin seuraavalla viikolla 18 euron verran. Onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi hyödyllisiä ostoksia, kuten kaurahiutaleita ja maitoa, eikä niitä iänikuisia siipiä. Roskaruoatta ei kuitenkaan selvitty, sillä noutoruokaa olemme viikolla hakeneet 31,50 euron edestä ja miehen taskusta löytyy vielä eväskuitti, 22 euroa. Viikon loppusummaksi tuleekin 216,90 euroa.

Viikko 4:

Ruokastostosten osuus kauppakuitista on 124.47 euroa, ja sisältökin näyttää nopealla vilkaisulla hyvältä, on kasviksia, kalaa ja herkkujakin. Pari päivää myöhemmin on kuitenkin tehty sekä 15 euron täydennyskaupat, joihin on kuulunut esimerkiksi kanansiipiä ja keksejä, että haettu jälleen iso kasa noutoruokaa, 31,50 euroa. Olikohan kiireinen viikko? Viikon loppusumma 171,19 euroa.

Kauppakuittien ulkopuolelta täytyy mukaan laskea kuitenkin omat työpaikkalounaani, joihin käytän noin 110 euroa kuukaudessa. Tällöin koko kuukauden saldoksi tulee 812.76 euroa. Tilanne on siis lähes täsmälleen sama kuin vuosi sitten; olin odottanut hieman pienentyneitä kuluja alkaneiden töiden ja päivähoidon vuoksi, mutta työpaikkaruokailut ja kiireinen arki näkyvät ilmeisesti kauppakuitilla. Lasten päivähoidossa syömää ruoan hintaa en ole tähän laskenut, mutta ei kolmen lapsen päivähoito tietenkään ole ilmaista. Hieman hämäävä tekijä on myös se, että käyttämämme liha on suureksi osaksi jo edellissyksynä pakastettua, siitä on aikanaan syntynyt vähintään välillisiä kustannuksia, joita en ole niitä lähtenyt jyvittämään eri kuukausille eivätkä kulut siis näy helmikuunkaan ruokalaskussa. Todellinen keskiarvomme lienee siis hieman korkeampi, kuin mitä laskelma kertoo.

Mutta sitten tuleekin kysymys, so what? Sisäinen kitupiikkini haluaa säästää kaikessa, taloudellisuus varsinkin arkiruoanlaitossa – varsinkin jos sen onnistuu tekemään ilman kompromisseja raaka-aineiden laadussa – ilahduttaa minua aina. Suurin osa asuntolainan kanssa elävistä lapsiperheistä varmasti tietää, että rahalle löytyy aina muutakin käyttöä ja pahan päivän varaa on hyvä olla, vaikkei mitään taloudellista ahdinkoa sinänsä olisikaan. Samaan aikaan kuitenkin tiedostan, että kuittien keruuseen ajaa ennemmin mielenkiinto siihen, mitä syön, kuin se, kuinka paljon se maksaa. Saan ruokailutottumuksistani ja niiden muutoksista blogin myötä melko paljonkin tietoa, koska useina vuosina olen tehnyt erimuotoisia jääkaappikatsauksia reseptien julkaisun lisäksi. Kuiteista saan lisäksi tarkemman katsauksen tähän hetkeen. Pitäisikö kanansiipiä vähentää (joo, pitäisi), onko tarpeeksi kasviksia, muistimmeko kalan? Kaikki nämä asiat periaatteessa tiedän, mutta pieni konkreettinen muistutus elämäntavoista kauppakuitin muodossa ei yleensä tee pahaa.

Miltä teidän ruokaostoksenne näyttävät?

Muut mietteet Reseptit

Shakshukaa viisivuotiaalle

tammikuu 8, 2017
shakshuka

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Henkilökohtainen merkkipaaluni vuodenvaihteessa on aina blogin syntymäpäivä, ja tänä vuonna Kärähtäneet täytti kokonaiset viisi vuotta. Ensimmäisen blogireseptini – hernekeiton – olen julkaissut uudenvuodenpäivänä 2012. Aluksi epäröin, jääkö blogi tyngäksi ja ehdinkö ikinä mitään julkaisemaan, mutta harrastus vei mennessään ja tänä päivänä julkaistuna on yhteensä yli 600 artikkelia. Toistakymmentä roikkuu jatkuvasti myös luonnoksissa odottamassa idean tasolla tai puolivalmiina odottamassa sopivaa julkaisuhetkeä.

Jokaiselle ruokablogeja lukeneelle on varmaan tullut selväksi, että blogimaailma on muuttunut hurjasti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Päällimmäisenä kentän muutoksessa käsitellään usein blogien kaupallistumista, mutta koen, että blogeista on tullut monipuolisempia: yksi on sekasyöjä, toinen kasvissyöjä, kolmas gluteeniton. Yksi perheellinen arkiruoan tuunaaja, toinen ravintoloita ahkeraan koluava. Joku tuottaa runsaasti kaupallista sisältöä ja toinen välttää sitä viimeiseen asti. Mikään edellämainituista ei mielestäni ole kuitenkaan laadullinen mittari bloggaamiselle, vaan se on upea harrastus – tai nykyisin joillekin taitaville jopa ammatti – jota jokainen voi toteuttaa omista lähtökohdistaan. Samoin omia suosikkiblogeja miettiessäni huomaan, että päällisin puolin yhdistäviä tekijöitä on näissä blogeissa yllättävän vähän. Jonkun viehätys minun silmissäni on reseptiikka, toisen inspiroivat kuvat, kolmannen naseva teksti, neljännen arkinen rehellisyys ja viidennen ehkä joku muu ominaisuus tai blogin teema. Osa omista suosikeistani toteuttaa paljon yhteistyökumppaneiden kampanjoita ja osa ei ollenkaan. Ajattelen siis, että hyviä tapoja tehdä blogia on yhtä monta kuin bloggaajiakin. Toivottavasti vanhat suosikit jatkavat julkaisujaan ja joukkoon saadaan edelleen lisää myös uusia!

Viiden vuoden ja kuudensadan artikkelin aikana on Kärähtäneissäkin tapahtunut paljon muutosta, jota voisi kasvuksikin luonnehtia: nälkä on kasvanut syödessä ja uuden oppimisen myötä olen halunnut oppia vielä lisää ja lisää, niin ruoanlaitosta kuin bloggaamisesta teeman ympärillä. Elämäntilannekin on muuttunut, koirat ja lapset ovat asettaneet omat vaatimuksensa ajankäytölleni ja pakottaneet harrastukset välillä enemmän taka-alalle. Blogissa se näkyy välillä harvempana julkaisutahtina ja siinä, että suosin paljon sellaisia ruokia, jotka ovat joko hyvin nopeita tehdä tai aktiiviselta työltään hyvin vähävaivaisia. Myös ruokailutottumukset ovat muuttuneet; meilläkin syödään kevyemmin ja kasvispitoisemmin kuin viisi vuotta sitten, mutta ajurina on ollut enemmän oman perheen kasvu ja muuttunut tilanne (lue: en kehtaa lapsilleni tarjota pizzaa yhtä usein, kun itse olisin sitä valmis syömään) kuin vallalla oleva kasvisruokatrendi (vaikka se mukava trendi onkin).

Samaan aikaan, kun selaan blogia taaksepäin, huomaan monen peruspilarin kuitenkin pysyneen paikallaan, niin keittiössä kuin blogissakin. Alusta saakka kantaneita teemoja ovat esimerkiksi taloudellisuus, laadukkaat raaka-aineet, niiden kunnioittaminen ja kaiken hyödyntäminen. Makumaailmassa varioivat edelleen niin kotoisan yksinkertaiset kuin kaukomaiden inspiroimat tunnelmat. Valokuvissakin on löytynyt jonkinlainen käsiala ihan alkuaikoihin verrattuna (katsokaa vaikka sitä hernekeiton kuvaa vuodelta 2012!), mutta valokuvaus jää kyllä edelleen pahasti itse ruoanlaiton jalkoihin.

Viisivuotissyntymäpäivänäkin meillä syötiin. Ei mitään erityisen juhlallista, mutta rauhalliseen talviaamuun sitäkin paremmin sopivaa, mausteista shakshukaa. Aikuisille se oli uudenvuodenbrunssi, lapsille lounas. Ja helppo lounas muuten onkin, älkää hämääntykö siitä, että kananmunia syödään yleensä aamiaiseksi. Jos jääkaapissa on munia ja kaapissa tomaattimurskaa, shakshukan saa todennäköisesti pyöräytettyä kasaan, tähänkin ruokaan kun voi laittaa melkein mitä hyvänsä. Tiskiäkään ei synny kuin yhden pannun verran.

Perustana useissa shakshukaresepteissä on paprikaa ja sipulia sisältävä tomaattikastike, mutta useat laittavat omaan versioonsa myös fetaa tai papuja, tai kikherneitä, kuten itse tein. Mitään ihan yhtä ja ainoaa oikeaa tulkintaa ei tästäkään ruoasta taida olla. Minä tein ohjeesta heti kerralla tupla-annoksen, mutta ohjeen mukaisesta määrästä riittää brunssiksi neljälle aikuiselle.

Shakshuka

1 paprika
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili silputtuna
1 tölkki (400g) hyvää tomaattimurskaa
2-3 dl kypsiä kikherneitä
pari hyppysellistä suolaa
(n. 1 tl sokeria, jos kaipaat makeutta tomaattikastikkeeseen)
1 tl juustokuminaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl savupaprikaa
4 kananmunaa
kourallinen tuoretta korianteria ja/tai sileälehtistä persiljaa silputtuna
(seesaminsiemeniä koristeeksi)

  1. Hienonna sipulit, paprika, valkosipuli ja chili. Kuullota hetki korkealaitaisella pannulla öljytilkassa keskilämmöllä ja lisää sitten tomaattimurska ja kikherneet. Mausta suolalla, tarvittaessa sokerilla, mustapippurilla, juustokuminalla ja savupaprikalla. Pienennä lämpöä ja anna hautua silloin tällöin kuplien 5-10 minuuttia.
  2. Riko kananmunat ja pudota ne kastikkeeseen varovasti yksi kerrallaan. Ripottele pintaan suolaa. Kypsennä kannen alla keskilämmöllä, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet. Ripottele pintaan silputtua korianteria ja lehtipersiljaa sekä halutessasi seesaminsiemeniä. Tarjoile heti.
Muut mietteet

Vuosikatsaus 2016 – näitä ette ole nähneet

joulukuu 31, 2016

Vuosi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua. Usein on tapana julkaista jonkin sortin vuosikatsaus tai omia tai lukijoiden suosikkireseptejä, mutta tänä vuonna ajattelin viihdyttää teitä jollain ihan muulla ja esittelen kulissien takaa kuvia, joita ette ole aiemmin nähneet. Niitä ruokia, joiden valmistus ei mennyt niin kuin Strömsössä ja jotka todennäköisesti eivät kestäneet päivänvaloa blogiinkaan saakka.

Jos 2016 ei ole ollut paras vuotesi ruoanlaitossa tai muutenkaan, saanet kuvista hieman vertaistukea.

img_0326

Viime vappuna tein churroja. Perinteisen kuumaan öljyyn pursotuksen sijaan kokeilin netistä löytämääni vinkkiä pursottaa churrot ensin leivinpaperille ja siirtää ne sitten uppopaistettavaksi. Pidättekö lopputuloksesta? Voin kertoa, että churrot eivät päätyneet blogiin eivätkä totta puhuen edes pöytään. Ne jäivät tuohon leivinpaperiin.

copy-of-img_0020

Makkarat ovat jo yli vuoden takaa, mutta kattilassa levinneet makkarat (tai osa niistä) ansaitsevat blogireality -erikoismaininnan. Jätän näyttämättä kuvan verta valuvasta lihamyllystä… Verimakkaraharjoitus toteutettiin yhdessä Muista Syödä Välillä -blogin Rommirusinan kanssa ja lopputulokset olivat tästä prosessikuvasta huolimatta herkullisia!

img_0186

Edellistalven suosikkikasvikseni oli juuriselleri, mutta sain hyvin vähän juuriselleriohjeita julkaistua. Tämä juuriselleriä sisältänyt laatikkoruoka oli todella, todella maukas, mutta päädyttyään ennenaikaisesti pakasterasiaan se näytti siltä, kuin joku olisi istunut sen päälle. Ohje jäi julkaisematta (mutta yritän revanssia tänä talvena, niin hyvä tuo ruoka oli).

img_0289

Tässä oli kanankoipia. En muista, oliko niistä tarkoitus kirjoittaa jotain, mutta ne katosivat mystisesti sillä välin, kun piipahdin viemässä roskikset uunin lämpeämistä odotellessa.

img_0288

….ja tässä lienee syy edelliseen kanankoipimysteeriin.

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille lukijoille onnellista uutta vuotta 2017, keittiössä ja sen ulkopuolella!

 

Muut mietteet Reseptit

Isojen, pienten ja vielä pienempien ruokailua

toukokuu 16, 2016
savulohi-avokadopasta

Mietin jossain kohtaa, jos kirjoittaisin jatkoa parin vuoden takaiseen vauvan ja vanhemman ruokailua käsittelevään tekstiin. Varmastihan nuorempien lasten kiinteisiin siirtymisen myötä syntyisi myös uusia, kivoja, koko perheen ruokaideoita jaettavaksi. Syntyisihän? Valitettava totuus on kuitenkin, että siinä missä esikoisen vauvavuonna ruokailuun suhtautui tutkimusmatkan kaltaisesti ja innoissaan, en ole kaksosten kanssa kyennyt samaan. Toki he ovat saaneet opetella kiinteän ruoan syömistä samaan tapaan kuin isoveljensäkin eikä raaka-ainerepertuaarikaan varmasti ole huonompi, mutta itselleni vaihe kiinteiden aloituksesta jonnekin sinne yhden vuoden kieppeille, kun koko perhe pääsee syömään samoja ruokia, on ollut ja on edelleen pakkopullaa. Samalla kun tiedän, että monipuolinen, ajatuksella toteutettu ruokavalio on vauvoille arvokas ja petaa tulevaisuuden ruokailutottumuksia ja hyvinvointia, en voi olla ajattelematta, että jokainen soseutus ja ylimääräinen mutka eri ruokien valmistamisessa eri perheenjäsenille, on pois siitä, että söisimme koko perhe hyvää ruokaa.

Parempi minäni tietää kuitenkin, että kyseessä on itselleni ohikiitävän lyhyt ajanjakso, jolla on suuri merkitys perheen pienimmille, ja sillä ajatuksella jaksankin niellä jupinani ja miettiä päivästä toiseen, missä raaka-aineissa niitä nitraatteja taas olikaan. Kuten esikoisenkin kanssa, yritän päästä mahdollisimman helpolla: enimmäkseen pyrin tekemään ruokia, jotka joko sopivat sellaisenaan koko perheelle tai joista voi sopivassa valmistusvaiheessa eristää vauvaystävällisen osan ennen loppujen ainesten lisäämistä. Metodeissakin olen joustava, kaksoset saavat sekä soseita että sormiruokaa, vaikka tätä kirjoittaessani huomaan, että jälkimmäinen on vallannut alaa enkä ole enää aikoihin kaivanut sauvasekoitinta kaapista. Sormiruokailun puolesta on todettava, että se helpottaa huomattavasti omaa syömistä samalla aterialla, varsinkin jos pöydän ääressä ei ole yksi vaan kaksi vauvaa, sekä sokerina pohjalla taapero, joka syö kyllä itse mutta saattaa toisinaan tarvita apuakin. Joskus, varsinkin matkustaessa, turvaudun pienimpien kanssa myös valmiisiin lastenruokiin.

Taapero heittää omat kierrepallonsa ruokailuun. Olen sikäli erittäin onnekas, että ainakaan esikoisemme ei ole toistaiseksi osoittanut merkkejä ruoka-aineherkkyyksistä, ja hän myös syö monipuolisesti, usein hyvinkin rohkeasti kokeillen. Älkää silti erehtykö kuvittelemaan, että meillä asuisi täydellinen ruokailija; lapsella on kyllä nirsoilunsa, mutta ne eivät noudata mitään ennakoitavaa kaavaa. Luulen toisinaan valmistavani lapseni mieliruokia havaitakseni hetkeä myöhemmin vain, ettei vaikkapa kalakeitto nyt sitten ollutkaan mieleen juuri tänään. Samaan tapaan saattavat jonkin ruoan raaka-aineet maistua kaikki lapselle sellaisenaan, mutta sekoitapa ne yhteen, niin pikkuvanha ääni antaa palautetta, ”äiti, tämä ei ole syötävää”.

Savukala-avokadopasta(salaatti) – ah, mikä nimikehirviö – on ruoka, joka tuntuu uppoavan suurin piirtein kaikille ja jota voi muokata ja osittaa ruokailijoiden iän ja tottumusten mukaan. Salaatin käsite on tässä väljähkö ja ruokaa voi yhtä hyvin kutsua pastaksi. Idea on kuitenkin, ettei ruoka ole lämmin muttei kylmäkään, parhaimmillaan se on huoneenlämpöisenä. Pasta on helppo ja nopea tehdä, sopii etukäteen valmistettavaksi ja tarvittaessa sormisyötäväksi, eikä aiheuta hirveitä tunnontuskia terveellisyytensäkään puolesta, kunhan kylkeen jaksaa pilkkoa vielä ne perinteiset, pikaiset tuorekurkut ja -tomaatit. Tätäkin ruokaa tehdessä otan vauvaystävällisen annoksen syrjään tietyssä kohtaa ja lisään vasta sitten voimakkaimmat mausteet ja suolan. Lopuksi maustamisen huono puoli on, etteivät mausteet ehdi kunnolla välttämättä imeytyä eikä maku näin ole parhaimmillaan, mutta arkikäytössä tapa on minusta riittävän hyvä kompromissi. Alle 1-vuotiaan ruokaan ei suositella lisättäväksi suolaa, joten savulohen voi tarvittaessa korvata vaikkapa suolattomalla uunilohella, esimerkiksi edellispäivän uunikalan tähteillä. Jos tarvittavat välineet löytyvät kotoa, voi kalan savustaa itse ilman suolaa, kuten minä tein tällä kertaa. Ohjeen annos on  neljälle aikuiselle, itselleni ja kolmelle pienelle lapselle pastasalaatista riittää useammalle istumalle.

P.S. Toinen suosikkini lasten kanssa arkisyötäväksi on laab gai -kanasalaatti höyrytetyn riisin kera. Jos valmistusjärjestystä muokkaa hieman, voi pienimmille ottaa kanat ja kasvikset erilleen ennen kalakastikkeen (suolaisuuden) lisäämistä. Isomman lapsen lautaselle salaatti menee muuten ihan sellaisenaan, mutta tulisuus jätetään siitä pois ja chilit ripotellaan vasta aikuisten lautasille. Jos riisijauhetta ei ole valmiiksi tehtynä, voi sen jättää pikaversiosta poiskin. Voisin syödä salaattia melkein joka päivä!

Lohi-avokadopasta

250g (kuiva paino) täysjyväpastaa
3 avokadoa
1  pieni valkosipulinkynsi
2 limetin mehu
600g (suolatonta) savulohta tai muuta kypsennettyä lohta
2 limen mehu
rouhaisu mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 dl parmesanraastetta (väljästi mitattuna)
muutama hyppysellinen suolaa
muutama hyppysellinen chilihiutaleita

  1. Keitä ja valuta pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Jätä hetkeksi syrjään jäähtymään. Koverra avokadoista hedelmäliha ja muussaa se lulhossa karkeasti haarukalla. Purista joukkoon valkosipulinkynsi.
  2. Riivi lohi käsin pienemmiksi paloiksi ja lisää kulhoon avokadon kanssa. Purista joukkoon limen mehu. Sekoita mukaan pasta ja oliiviöljy ja rouhaise mukaan hieman mustapippuria. Jos teet ruokaa vauvaikäiselle, ota vauvan annos syrjään tässä kohtaa.
  3. Lisää ruokaan parmesanraaste sekä suola. Tarkista maku ja lisää suolaa vielä tarvittaessa. Annostele ja ripottele annosten pintaan vielä chilihiutaleita niille ruokailijoille, joille ne sopivat.
Muut mietteet Reseptit

Kolmen salaatin kopla ja terveiset What’s Cooking Helsingistä

huhtikuu 15, 2016
thai_salaatti

Perjantai-iltana tyhjensin lapsen päiväkotikassin, täytin sen vaihtovaatekerralla ja hammasharjalla (hiusharjan unohdin) ja otin myöhäisillan lennon Helsinkiin, suuntana What’s Cooking Helsinki -ruokakarnevaali. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa ruokabloggaajat pääsivät tapaamaan toisiaan, oppimaan uutta ja kokkaamaan estradille yleisön eteen. Heti kärkeen suuri kiitos tapahtuman järjestäjille ja kanssaosallistujille, homma toimi hienosti ja oli ilo päästä mukaan!

Minua oli arpaonni suosinut näytöskeittiöpaikalla yhdessä Mama Gastron kanssa. Sydänmerkin sponssaamaan, maustamisaiheiseen keittiöön valmistimme teemaan sopivia salaatteja. Jujuna oli, että kolmen salaattimme salaattipohjissa käytettiin lähes samoja raaka-aineita, mutta erilaisilla maustamistavoilla ja valmistusmetodeilla niistä syntyi toisistaan paljonkin poikkeavia makuelämyksiä.  Kasvispainotteiset salaatit olivat myös terveellisiä – kapinoimme lähinnä mausteena käytettyjen chorizon ja parmesanin verran, mutta niitä kului annoksiin vain pieni määrä ja chorizostakin oli isoimmat rasvat paahdettu pois. Kokemuksena näytöskeittiö oli superhauska: kokkaus vieraassa keittiössä aikarajoitteineen tuntui hieman kaoottiselta ja kolmen eri kokonaisuuden valmistaminen kunnianhimoiselta, mutta saimme kaiken tehtyä ja ainakin itse olin tosi tyytyväinen makuihin, jotka lautasille päätyivät. Sen sanottuani, en voi kuin ihailla sitä seesteistä toimintatapaa, jolla moni muu bloggaaja hoiti näytöskeittiönsä. Toiset ne osaavat jopa puhua muuta kuin sekavia!

naytoskeittio_2

Hymy ei näemmä hyytynyt pienestä kaaoksesta huolimatta.

 

naytoskeittio_1

Minä ja Mama G. tositoimissa. Kuvassa on hauska optinen harha, kyseessä on oikeasti yksi kuva vaikka kahdelta se nopealla katsomalla näyttää. Veitsiteline etualalla paljastaa totuuden.

Koska olin kaupungissa käytännössä vain lauantaipäivän ja kalenterissa useampia menoja, en valitettavasti päässyt nauttimaan tapahtuman koko tarjonnasta. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan aamun seminaariosuuden – sinne halusin ehdottomasti koska tykkään kovasti seminaarin pääpuhujan Felicity Cloaken resepteistä – sekä hakemaan herkullisia maistiaisia muutamista muista kokkausnäytöksistä ennen omiin menoihini siirtymistä. Oli tosi kiva piipahtaa, kiitos ja ensi vuonna uudestaan!

P.S. Näytöskeittiökuvista kiitos ne ottaneelle ystävälle!

 

SALAATIT KOLMELLA TAPAA

Thai-salaatti kahdella kastikkeella

1 pienehkö kesäkurpitsa
1 pienehkö kurkku
150 g kirsikkatomaatteja
100 g vihreitä papuja
¼ punaista paprikaa
½ punasipuli
1 ruukullinen (kourallinen) thai-basilikan lehtiä
2 ruukullista (kourallista) korianterinlehtiä
1 ruukullinen (kourallinen) mintunlehtiä
rouhittuja paahdettuja maapähkinöitä (suolapähkinät käyvät)

Marinadi vihanneksille:

1 limen mehu
n. 1,5 rkl kalakastiketta
n. 1,5 rkl tummaa sokeria
1 valkosipulin kynsi puristettuna
1 pieni, vihreä chili hienonnettuna

Pähkinäkastike:

3 rkl rouheista maapähkinävoita
n. 1 tl soijaa
n. 1 rkl tummaa sokeria
½ limen mehu
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl raastettua, tuoretta inkivääriä
tilkka vettä tai kookosmaitoa

  1. Kiehauta vihreitä papuja reilussa vedessä kattilassa parin minuutin ajan, huuhdo hyvin kylmällä vedellä ja valuta. Poista kesäkurpitsan ja kurkun siemenet ja suikaloi ne ohuiksi suikaleiksi. Poista pavuista kannat ja pilko ne muutamaan pätkään, hienonna paprika ja punasipuli ja sekoita kulhossa papujen, kesäkurpitsan ja kurkun kanssa.
  2. Sekoita vihannesten marinadin kaikki ainekset keskenään ja kääntele vihannesten joukkoon. Sekoita kaikki pähkinäkastikkeen ainekset keskenään.
  3. Lisää thai-basilikan-, korianterin- ja mintunlehdet vihannesseokseen juuri ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle maapähkinärouhetta. Annostele salaatti ja kaada jokaisen annoksen päälle hieman maapähkinäkastiketta.

Kasvissalaatti saksanpähkinä-yrttikastikkeella Lähi-idän tyyliin

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 punainen paprika
70 g vihreitä papuja
250 g kirsikkatomaatteja
puolikas kurkkua

(ripaus suolaa)

Kastike:

2 dl saksanpähkinöitä rouhittuna
1-1,5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sitruunanmehua
n. 3 dl korianterin lehtiä
n. 2 dl mintunlehtiä
suolaa ja pippuria
n. 1,5 dl granaattiomenan siemeniä

  1. Paloittele paprika ja kesäkurpitsa ja paahda niitä uunissa 225-asteessa grillivastuksen alla, kunnes ne ovat kypsyneet ja saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä hieman. Keitä vihreitä papuja pari minuuttia, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
  2. Poista pavuista kannat. Pilko kurkku ja kirsikkatomaatit ja sekoita salaattikulhossa paprikan, kesäkurpitsan ja papujen kanssa.
  3. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään ja kaada vihannesseoksen päälle.

Chorizolla maustettu papu-kasvissalaatti

80g chorizomakkaraa pieninä kuutioina
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 punainen paprika
250 g kirsikkatomaatteja
100 g vihreitä papuja
puolikas kurkku

Kastike:

3 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua + 1 tl raastettua sitruunankuorta (luomu)
n. 1 rkl kapriksia
kourallinen basilikanlehtiä
rouhittua mustapippuria
Suolaa

Viimeistelyyn:
n. 1 rkl parmesanlastuja

  1. Hienonna chorizo. Paloittele kirsikkatomaatit, paprika ja kesäkurpitsa ja paahda niitä yhdessä chorizon kanssa 225-asteisessa uunissa grillivastuksen alla, kunnes ne ovat kypsyneet ja saaneet hieman väriä. Anna jäähtyä hieman. Keitä vihreitä papuja pari minuuttia, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta.
  2. Poista pavuista kannat. Pilko kurkku ja sekoita salaattikulhossa paprikan, tomaatin, kesäkurpitsan ja papujen kanssa.
  3. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään ja kääntele vihannesten sekaan. Viimeistele parmesanlastuilla.
Muut mietteet

Kevättalven kuittipino

maaliskuu 31, 2016
tulppaanit

Keskimäärin suomalainen kuluttaa ruokaan noin kaksisataa euroa kuukaudessa. Helmikuussa Suolaa & hunajaa -blogin Jonna keräsi talteen ruokamenonsa oman taloutensa ruokakulujen selvittämiseksi, ja samalla ideasta innostui moni muukin bloggaaja. Itse hyppäsin mukaan vähän jälkijunassa ja päädyin aloittamaan keräilyn helmikuun toisella viikolla ja vastaavasti lopettamaan sen maaliskuun toisella viikolla, mutta tässä ne nyt vihdoin ovat, kuukauden ruokakulumme.

Työssäkäyvälle aikuiselle kaksisataa kuulostaa mielestäni yllättävän vähältä, jos mukaan lasketaan myös ulkona syöminen ja työpaikkalounaat. Vaikka työpaikkalounaasta selviäisi viitosella (ruokaliput tai lounassetelit maksavat yleensä enemmän, mutta omien eväiden käyttö voi laskea kustannuksia), olisi kulu kuukausitasolla noin sata euroa,  mikä on jo puolet keskimääräisestä kulutuksesta. Toisaalta, kaksisataa euroa per henkilö on iso raha pienituloiselle, ja monihenkisessä perheessä jokaisesta parisatasesta kertyy suuri summa. Keskiarvon mukaan mentäessä meidän viisihenkinen perheemme söisi tuhannella eurolla kuussa.

Meillä ruokakuluja laskee se, että ulkona syömme tätä nykyä aniharvoin, ja mieskin kuljettaa yleensä töihin omat eväänsä lounasravintolaruokailun sijaan. Kaupassa käymme kerran viikossa ja täydennämme sitten sellaisilla tuotteilla, jotka ensimmäisellä kierroksella unohtuvat. Lyhyellä aikavälilllä kuluja laskee myös se, että lihaa tulee ostettua kaupasta hyvin vähän, pääosin käytämme pakastimesta löytyvää riistaa sekä esimerkiksi paikallisen REKO-ryhmän kautta hankittuja lihoja, joita ei ihan joka kuukausi – kuten nyt kuittienkeruujaksolla – tule edes ostettua. Kuluja puolestaan nostaa se, että varsinkin liha- ja kalatuotteissa olen aika tarkka siitä, mitä ostan, samoin kasviksisten osalta olen valmis maksamaan hyvälaatuisesta ja erityisesti kotimaisesta tuotteesta hieman enemmän. Sanottava on kuitenkin, että ostoskoriimme päätyy myös runsaasti niitä kauppojen omien merkkien tuotteita, ne ovat minusta ihan kelpoa perustavaraa. Toinen kulujamme nostava tekijä on logistiikan ajoittainen pettäminen, jolloin turvaudumme noutopizzoihin kuten varmaan moni muukin perhe. Yhdellä sanalla kuvailisin ruokakuluttamistamme melko tavallisena, tosin eineksiä koriin menee varmaan vähän keskimääräistä vähemmän, minkä arvioin hieman nostavan ruokakorimme hintaa.

Jonnan artikkeli herätti mielenkiintoista keskustelua myös siitä, onko päähämme iskostunut malli, jonka mukaan ruokakulut pitäisi lähtökohtaisesti painaa mahdollisimman alas. Bloggaajan näkökulmasta esitettiin mielestäni järkevä pointti – ruokabloggaaminen on harrastus siinä missä muutkin ja se saa maksaa siinä missä muutkin harrastukset. Mitä tulee ruokakuluihin yleisemmin, myös niihin saa jokainen mielestäni käyttää rahaa oman taloutensa realiteettien puitteissa. Vaikka itsessäni on jonkin verran kitupiikin vikaa, ei rahankäyttö ole mielestäni vain absoluuttisia numeroita; itse rahamäärää enemmän tuijotan hinta-laatusuhdetta ja inhoan maksaa turhasta tai huonosta. Ostettavan ruuan hinta on yksi asia, mutta hävikki hirvittää paljon, paljon enemmän.

Mutta miten meidän kuittimme sitten vertautuvat? Laskin yhteen helmi-maaliskuulta neljän viikon kaupat sekä ylöskirjatut muut ruokakulut, päivämäärissä mitattuna ajanjakso kattoi tasan kuukauden (joka toki oli se vuoden lyhyin kuukausi). Kuluihin en sisällyttänyt taloustarvikkeita. Ihan joka ostosta en käynyt pankkitililtä enää tarkistamassa, esimerkiksi noutopizzojen hinnat pyöristin ulkomuistin pohjalta, mutta montaa euroa ei tulos pyöristyksistäni muutu. Lopputulema näyttää tältä:

Viikko 1: 

Ensimmäisen viikon kauppakuitti näytti hämmentävän pieneltä. Kun siitä vielä vähensi taloustavarat, jäi kuitille vain 115 euroa, mikä on meille vähän. Toisaalta se kieli muutaman asian unohtuneen, joten tein täydentävän, noin kolmenkymmenenviiden euron kauppareissun, johon kuului täydennystarvikkeiden lisäksi tykötarpeita Rommirusinan kanssa kokkailtuun madekeittoon. Viikon ruokakulut yhteensä siis 150 euroa.

Viikko 2: 

Toisella viikolla kuitille kertyi ruokatarpeista 188,49 euroa. Taas hieman alle keskiarvon, eikä tällä kertaa kauppaan edes unohtunut ihan niin paljon. Oikeastaan ainut hämmentävä asia oli se, miten paljon taloustarvikkeisiin kuluu rahaa viiden hengen perheessä, kyseisellä viikolla yli kuusikymmentä euroa ruokaostosten lisäksi. Viikon aikana perheemme yli pyyhkäisi kuitenkin myös flunssa-aalto, jonka aikana me aikuiset ruokimme itseämme sekä valmiiksi marinoiduilla kanansiivillä että pariinkin otteeseen noutoruualla, tyhjentäen ruokakassaamme vielä ylimääräisillä 70 eurolla. Ruokakulut yhteensä 258,50.

Viikko 3: 

Ruokatarpeiden osuus ostoksista 163,96 euroa, taloustarvikkeiden osuus kokonaislaskusta jälleen kuutisenkymmentä euroa. Stockalta hain täydennystä noin kolmen euron edestä, yhden banaanin ja yhden raejuustopaketin verran. Asuntonäytöillä käymiseen liittyvä ylimääräinen logistiikka verotti kuitenkin vielä ruokakassaamme muutaman kanansiipipaketin verran, yhteensä noin 15 eurolla. Koko viikon ruokakulut 179 euroa.

Viikko 4: 

Ruokatarpeiden osuus ostoksista 161,54 euroa, lisäksi haimme leipää, soijaa ja muuta unohtunutta noin 15 euron täydennyskauppareissulla. Asunto- ja pankkiasioilla ravaamisen lomassa haaveilin jonkun toisen tekemästä ruuasta (enkä nyt tarkoita syömääni kaupan maksalaatikkoa vaan ravintolaruokaa), mutta päiväsaikaan ei sille löytynyt tilaa eikä omatunto enää antanut iltaisin periksi. Niinpä viikon ruokakulut olivat maltilliset 177 euroa.

Isännän taskuista löytyi koko jakson osalta vielä ylimääräisen viisikymppisen verran ruokakuitteja, joihin kuului esimerkiksi asiointia Ruohonjuuressa sekä vielä lisää täydennyskauppoja. Niinpä loppusaldomme näytti ajanjakson päätteeksi seuraavalta:

Kuukauden ruokakulut yhteensä 816 euroa, joista noutoruuan osuus n. 60 euroa.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että sehän on tosi vähän! Mielestäni ostan kuitenkin hyvälaatuista ja monipuolista ruokaa, enkä mieti toista kertaa lisätessäni ns. luksustuotteita, kuten parmankinkkua tai tuontioluita koriini. Toisaalta taas pääosa syömisistämme on hyvin tavallisia, erikoistuotteet ovat nimenomaan erikoisuuksia eikä niitä osteta kasapäin. Kuten aiemmin arvelin, tarkastelujaksolla kulutustamme laski myös se, ettei lihaa juurikaan tarvinnut ostaa kaupasta. Olemme siis, kuten spekuloinkin, ruokaan kuluttamamme rahamäärän osalta hyvin keskimääräinen perhe, joskin lasten kasvaessa uskon meidän poksahtavan tuon maagisen keskiarvon korkeammalle puolelle.

Johtopäätöksenä sanoisin, ettei kuittiharjoitus tuottanut suuria yllätyksiä ruokapuolen osalta, korkeintaan kanansiipipaketillisten määrä aiheutti lievää hammastenkiristelyä. Toisaalta on ihan lohdullista tietää, että on jokseenkin perillä kulutustottumuksistaan. Mielenkiintoisempaa olisikin nähdä, millaisia muiden perheiden kauppakuitit ovat; ovatko ruokaan käytetyt rahamäärät samansuuntaisia ja millaista vastinetta rahoille saa.

Miltä teidän kauppakuittinne näyttävät?

Muut mietteet

Joko jouluttaa?

joulukuu 1, 2015
IMG_8036

Minua jouluttaa jo, oikeastaan on jouluttanut jo viikkoja. Nyt ei olekaan siis luvassa reseptiikkaa, vaan muuta joulu- ja jouluruoka-aiheista fiilistelyä sekä muutamia linkkivinkkejä arkistojen aarteisiin.

Vaikka aika menee vuosi vuodelta nopeammin ja koko ajan tuntuu olevan joko joulu tai juhannus, en valita. Tykkään joulusta kovasti ja nautin sesongista täysin rinnoin. Takavuosina naureskelin ihmisille, jotka laittoivat joulukoristeet mielestäni liian aikaisin esille, mutta nykyisin olen jo luovuttanut ja rupean ripustamaan jouluvaloja jo marraskuussa. Viimeisetkin koristeet ovat yleensä esillä jo itsenäisyyspäivän kieppeillä, ainoastaan joulukuusi odottaa lähemmäs aattoa.

Sanotaan, että jouluna pitäisi ottaa rennosti, mutta minusta jokainen hankkikoon joulutunnelmansa – ja jouluninhoajat sen puutteen – juuri siten, kuin haluaa. Minulle asiaan kuuluu pieni puurtaminen. Varsinaiset joulunpyhät menevät niin nopeasti ohi, että valmistelut ovat iso osa joulunaikaa, ja minusta kuuluu vain asiaan, että aatonaattona vähän väsyttää. Joulu on projekti, jonka hallintaan käytän exceliä. Sinne kirjaan jo syksyn mittaan menun, kauppalistan, budjetin sekä osto- ja valmistuspäivät eri tuotteille. Yleensä tiedostoon päätyvät myös muut jouluun liittyvät hankinnat ja sitä päivitetään sitä mukaa, kun jouluprojekti etenee. Saattaa jollekin kuulostaa vaivalloiselta, mutta minusta se on ihanaa. Kukkarollekaan ei tule yllätyksiä, kun menot ovat joltiseenkin tiedossa jo etukäteen.

Ruokien kanssa meillä on vuorovuosiperinne. Joka toinen vuosi teemme ne perinteiset jouluruuat ja kantakodista opitut kestosuosikit, joka toinen vuosi taas joulupöydässä on toisenlainen juhlamenu. Tällöin tulee kokeiltua uusia juttuja, joille ei muutoin joulupöydässä ja vatsoissamme olisi yksinkertaisesti tilaa.

Tänä vuonna teemme ne perinteiset suosikit – tai itse kunkin perheenjäsenen perinteiset suosikit. Minä tykkään eniten joulupöydän kaloista, joista kolme tekevät minulle sen oikean joulupöydän: tujakat sinappisilakat, graavikala sekä paras silli (joo, se on sen nimi). Isäntä taas pitää joltiseenkin kaikesta, joten pöytään päätyy myös laatikoita, vaikken itse niitä niin kaipaisi. Kinkusta tykkäämme kaikki, tulisen sinapin kera. Ja sinapin pitää olla nimenomaan tulista. Jälkkäriksi syömme sekä omaa lemppariani luumukiisseliä että isännän toiveesta juustoja. Melkoinen sekamelska, joka kieltämättä sotii juhlakattauksissa suosimani less is more -ajattelun kanssa, mutta jos joskus on syytä mennä ennemmin sekä että- kuin joko tai -mallilla, niin sitten jouluna.

Mitä teillä aiotaan syödä?

Joulu-kategorian alta löydät myös muita jouluaiheisia juttuja ja reseptejä aiemmilta vuosilta.

Muut mietteet

Nimiäismenu

syyskuu 13, 2015
IMG_8853

Valokuva nimenantojuhlista kotimme pihalta: on siististi pukeutunut isä, jolla on aamutossut jalassa. Äiti, joka on unohtanut meikata (ja jolla on myös aamutossut jalassa). Taapero, jonka uudessa, sinisessä paidassa on suklaata ja joka pysyy kuvassa vain paidankauluksesta pitämällä, hän seisoo totisena kädessään äsken maasta löytämänsä keppi. On kolme koiraa, jotka ovat kaikki jotenkin päin kaikki aloillaan, eivät kuitenkaan kameraan päin. Ja kaksi pientä vauvaa, joiden kasvoja ei oikein kuvassa edes näy.

Mutta on myös jälleennäkemisen iloa ja ihanaa yhdessäoloa kaukana asuvien perheenjäsenten kanssa. On rento ja lämminhenkinen ilmapiiri. Lapsia, jotka leikkivät keskenään ja nauttivat serkkujen ja isovanhempien seurasta. Uusia pieniä juhlavaatteita ja kauniita lahjoja. Koiria, jotka ilahtuvat rapsuttavista käsistä ja lattialle toisinaan putoavista kakunpaloista. Ja on hyvää ruokaa, paljon hyvää ruokaa!

Siinä kaksostemme nimiäiset kiteytettynä; ajoissa aloitetusta suunnittelusta huolimatta kiire tuli ja kaikkea aiottua ei millään ehditty tekemään. Hässäkkää riitti myös juhlapäivänä aamusta iltaan. Silti juhlat olivat todella onnistuneet. Juhlamieltä eivät päässeet pilaamaan kuistille unohtuneet roskapussit tai koristelematta jäänyt savukala, vaan kaikilla oli mukavaa ja tarjottavatkin saatiin pöytään saakka. Jos pihalla otettu perhepotrettimme ei kenties ollutkaan täysin sliipattu (ja todettakoon tässä, että vika ei todellakaan ollut kuvaajassa), oli se ainakin meidän näköisemme.

Tarjoilupuolen pidin tarkoituksella yksinkertaisena. Koska vieraana oli pitkänmatkalaisia, joista osa saapui ja osa lähti juhlapäivänä, päätin kahvisuolaisten sijaan tehdä ns. oikeaa ruokaa. En ole suuri leipuri, joten ratkaisu oli myös itselleni helppo ja lisäksi pystyin näin helposti huomioimaan vieraiden erityisruokavaliot. Ruokalajien tuli myös olla vähäisellä työllä ja pääosin edellisenä päivänä valmistuvia. Samasta syystä päädyin tilaamaan kakut valmiina, vaikka kakuntekoharjoituksetkin olisivat kutkuttaneet. Pienelle porukalle valmistui lopulta klassisia makuja sisältävä buffet, jota uskallan suositella kiireisillekin emännille ja isännille. Resepteihin lisään linkkejä sitä mukaa, kun niitä ehdin blogiin kirjaamaan.

Jos kaipaat eksoottisempia tarjoiluja, esikoisen nimiäisiin teimme aasialaistyylisen salaattipöydän, josta vieraat pitivät myös kovasti. Keväämmällä kirjoitin ylös myös vinkkejä stressittömiin juhlajärjestelyihin, käy tutustumassa niihinkin!

Nimiäismenu

Leipää sekä gluteenitonta leipää
Vihreää salaattia
Saksalaistyylistä perunasalaattia
Kananmuna-kasvissalaattia

Punaviinimarinoitua paahtopaistia ja marinoituja punasipuleita
Kokonaisena savustettua kirjolohta

Makeat:

Suklaamoussekakku (tilattu Huovisen leipomosta) / sacher-leivokset (Huoviselta, gluteeniton)
Omena-vaniljapiirakka (myös gluteeniton versio)

Muut mietteet

Hävikkiviikon tunnustuksia

syyskuu 9, 2015
havikkiviikko

Kuluttajaliiton järjestämä hävikkiviikko on taas meneillään – vaikka hävikkiin soisi normaalistikin kiinnitettävän huomiota, on teemaviikko minusta hyvä muistutus ja tilaisuus seurata ruokajätteen kertymistä, jos sitä ei muuten tule tehtyä. Suomessa kotitaloudet kun tuottavat Kuluttajaliiton mukaan ruokajätettä vuosittain noin 500 miljoonan euron arvosta. Marthaförbundet eli ruotsinkielinen Marttaliitto puolestaan arvioi, että kiloissa laskettuna keskivertosuomalaisen vuosittainen hävikkimäärä on 23 kg. Melkoisen paljon!

Olin aihetta pohtiessani jo aikeissa taputtaa itseäni olkapäälle hyvästä hävikinhallinnasta, meillä kun on tapana käydä kaupassa vain kerran viikossa ja yritän suunnitella ruuat mahdollisimman hyvin etukäteen, jotta en ostaisi mitään turhaa, kitupiikki kun olen. Lisäksi koirat auttavat tähteiden tuhoamisessa hyvinkin tehokkaasti. Teemaviikon inspiroima pikainen jääkaapinputsausoperaatio paljasti kuitenkin karuja totuuksia. Pelkästään eilen jäteastiaan lensi noin kilo parsakaalia (heräteostos, ihanaa kotimaista – vaikka vähemmän ihanaa unohduttuaan jääkaappiin riittävän pitkäksi aikaa), herkullisen munakoisodipin jämät (ensin ei muka ollut sopivaa leipää sen kaveriksi, sitten unohdin koko dipin), viitisen luumua (jotka olivat menneet muussiksi niiden parsakaalien alla jääkaapissa) ja pari käyttämättä jäänyttä tuoreyrttiä (noh, niitä tuli kaupasta vahingossa pari liikaa, mutta yleensä kaikki menee). Yritän olla huushollausasioissa säästäväinen, joten tuhlaavaisuus harmittaa sekä kukkaron että ympäristön näkökulmasta. Jos tuossa on yhden päivän hävikki, mitä kaikkea viikossa kertyykään?

Mutta on hyvääkin; alkuviikko on eletty lähes kokonaan viikonlopun nimiäisjuhlien tähteillä, paahtopaistin jämiä ja marinoitua punasipulia on tarjottu mm. pastasalaatissa ja paahdettujen perunoiden kanssa – ja ne perunatkin taisivat olla ylijäämäkamaa. Taapero taas pisteli poskeensa savukalan jämät, joista ei olisi enää riittänyt piirakantäytteeksi tai aikuisen ateriaksi. Myös tämän viikon kauppalasku oli vaihteeksi normaalia pienempi ja siinä näkyi vastareaktio edellisviikon liikaostoksiin, nyt ei toivottavasti tullut hankittua juuri ylimääräistä. Ja hävikkiviikon lupauksena itselleni aion jatkossa ostaa viikon ruokaostoksina vain viiden tai kuuden päivän ruokatarpeet ja kokata yhtenä tai kahtena päivänä hävikkiuhan alla olevista tuotteista. 

Vuosien varrella on blogiin kertynyt enemmänkin hävikkiviikon mietteitä ja vinkkejä, sekä pohdintaa säästäväisestä ruuanlaitosta vuosilta 2012 ja 2013. Käy tutustumassa!

Ihanan mehevät mustikkamuffinit ja outoja ongelmia

elokuu 18, 2015
IMG_8816

Blogiani seuraavat tietävät, etten juurikaan puhu kaloreista tai kiloista, tai ylipäänsä erityisemmin keventele. Toki arvostan ruuan terveellisyyttä ja uskon sen olevan suuressa roolissa minun ja perheeni terveyteen, mutta siinäkin nojaan lähinnä monipuolisuuteen, ajatuksella kaikkea riittävästi muttei mitään liikaa, paitsi ehkä kasviksia. Kevyttuotteita en juuri harrasta ja tunnustan suhtautuvani niihin hieman skeptisesti, mutta en myöskään normaalioloissa ole voin, kerman ja sokerin suurkuluttaja. Pyrin käyttämään niitä harvakseen, mutta kun käytän, valitsen maku edellä ns. oikeaa tavaraa enkä kitalakeen kiinni liimautuvaa kevytversiota.

Nyt joudun kuitenkin hieman puhumaan myös kiloista, koska ne vaikuttavat melko paljon tämänhetkiseen syömiseeni. Minulla on nimittäin kummallinen ongelma; raskausajan ja synnytyksen myötä painoni putoaa kovaa vauhtia. Raskauskilot ovat jo hävinneet ja nyt huidellaan muutama kilo lähtötilanteesta miinuksella. Jep, tiedän, että se on ehkä yksi elämän hyviä ongelmia ja varmasti moni raskauskilojen kanssa taisteleva nainen saattaa olla asiasta jopa kateellinen. Mutta oikeasti, ei kannata kadehtia, nopea ja hallitsematon painonlasku jättää jälkeensä lähinnä luuta ja nahkaa.

Tiedän, että järkevää olisi nyt syödä tavallista, monipuolista ruokaa hieman normaalia enemmän, kiinnittää erityistä huomiota proteiinien ja rasvan laatuun, sekä harrastaa riittävästi lihaskuntoa kasvattavaa liikuntaa. Mutta mutta, pelkkä tavallinen ruoka ei tunnu kattavan tämänhetkistä energiankulutustani, tai sitten minusta ei ole syömään ihan niin suuria määriä tarpeeksi nopeasti – nälkä kun ehtii tulla ennen kuin yksi ateria on syöty alusta loppuun. Niinpä kaikenlaista vähemmänkin terveellistä mutta hyvin energiapitoista kuluu, eläinrasvaa, juustoja, makeaa, you name it. Ja sitä kaikkea kuluu yhteensä ihan valtavasti, niinkin paljon, että viikottainen kauppakuittimme on siirtynyt ihan uusiin lukemiin. Enkä halua enää kuulla yhtään kertaa, että imetys on ilmainen tapa ruokkia vauva (tai kaksi). Kolesterolia tai muita terveyskysymyksiä en edes uskalla ajatella…

Mutta liian huolissani en ole. Tiedän, että tilanne korjaa itse itsensä ajan mittaan, energiantarve tasaantuu ja ruokahalu sen myötä. Tai ainakin niin kävi esikoisen synnyttyä, joten miksei kävisi nytkin. Niinpä väliaikaisena ratkaisuna sallin itselleni normaaliruuan ohella myös sen kenties kohtuuttomankin määrän herkkuja – kuten nämä ihanat mustikkamuffinit, jotka paistoin joku ilta, kun koin akuuttia nälkää tarvetta leipoa jotain.

Näistä muffineista tuli todella hyviä, juuri sellaisia supermeheviä, kuin mustikkamuffinien minusta kuuluu ollakin. Reseptiin käytin pelkän maidon sijaan nesteenä myös kreikkalaista jugurttia, joka toi taikinaan hieman särmää, samoin osan vehnäjauhoista korvasin neljän viljan puurohiutaleilla. Lisäksi mustikoita halusin laittaa oikein paljon, mikä mehevöitti lopputulosta entisestään. Mutta älkää silti erehtykö kuvittelemaan, että muffinit olisivat terveellisiä!

Annoksesta saa n. 16-17 kpl pieniä muffineja, mutta minä tein keraamisissa annosvuoissa neljä isompaa versiota. Allaolevaan ohjeeseen olen merkannut paistoajat molempiin versioihin.

Mehevät mustikkamuffinit

4 dl vehnäjauhoja
1 dl neljän viljan puurohiutaleita (tai kaurahiutaleita)
1/2 tl ruokasoodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
hyppysellinen vaniljajauhetta
hyppysellinen kardemummaa

2 dl maitoa
2 dl jugurttia (rasvaa 10%)
1 muna
100g voita sulatettuna
4 dl pakastettuja, jäisiä mustikoita

1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Vatkaa toisessa kulhossa sekaisin maito, jugurtti, muna ja voi. Kaada sitten kosteat aineet kuivien sekaan vähän kerrallaan samalla sekoitellen. Lisää lopuksi jäiset mustikat ja sekoita vielä kevyesti.

2. Jaa taikina muffinivuokiin/papereihin tai muihin sopiviin, pieniin vuokiin. Jätä vuokiin hieman turpoamisvaraa. Paista muffineja 190-asteisen uunin keskitasolla 15-20 min (pienet muffinit 16-17 kpl) tai 30-35 min (isot muffinit 4 kpl). Kauniinvärinen pinta on hyvä indikaattori muffinien kypsyydestä, mutta niitä voi halutessaan kokeilla hieman vaikka puutikulla; jos tikkuun jää taikinaa, kannattaa jatkaa paistamista hetken ajan.