Couscoustäytteiset paprikat

toukokuu 9, 2012

Miksi lopettaa, kun kerran vauhtiin pääsee? Täytettyäni ensin kanankoipia couscousilla, piti seuraavana päivänä päästä täyttämään myös paprikaa. Ajattelin, että tässäkin couscous toimisi mukavasti kerma- tai riisipitoisen täytteen vaihtoehtona, ja olisi ainakin hieman kermaversiota kevyempää. Loput täytteestä tein ”mitä nyt jääkaapissa on” -periaatteella, jauhelihaa, raastettu juustonkannikka, tomaattipyrettä, sipulia ja valkosipulia.

Paprikat maistuivat, ja yllättivät täyttävyydellään – unohdin jopa kaveriksi tehdyn tsatsikin jääkaappiin ja söimme sen vasta seuraavan päivän grillausten kanssa.

Couscoustäytteiset paprikat (kahdelle)

2 punaista, kookkaanpuoleista paprikaa
400g jauhelihaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 dl couscousta
1 dl vettä tai kanalientä
n. 100g juustoraastetta
1 rkl tomaattipyrettä
(suolaa)
ripaus mustapippuria
ripaus chilirouhetta

1. Leikkaa paprikat pituussuuntaan puoliksi ja poista siemenet, mutta jätä kannat paikoilleen koristeeksi (ja kahvaksi ;).

2. Valmista täytteen komponentit. Kuullota paistinpannussa sipuli ja valkosipuli, ja lisää jauheliha mukaan paistumaan. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chilirouheella, sekä sekoita mukaan tomaattipyre. Kiehauta vesi tai kanaliemi pienessä kattilassa, mausta suolalla tarvittaessa ja lisää couscous hieman sekoittaen. Nosta seos levyltä syrjään ja anna turvota hetken. Sekoita lopuksi keskenään couscous sekä jauheliha-sipuliseos. Jos haluat, voit myös sekoittaa osan juustoraasteesta täytemassaan.

3. Lusikoi täyte paprikanpuolikkaisiin ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 180-asteisessa uunissa 45-60 min, kunnes juusto on sulanut ja ottanut hieman väriä, ja paprikat ovat kypsät.

No Comments

Leave a Reply