Edinburghin syöminkejä

Hiljaista on ollut, mutta hengissä ollaan, lomilla vaan. Suuntasimme isännän kanssa Skotlantiin viikonvaihteessa, ja huomasimme, että hei, täältäkin saa ruokaa, ja paljon. Tai miltä kuulostaa neljän aterian päivätahti? 🙂

Reissu on nyttemmin jatkunut pohjoisempaan maaseudun rauhaan, joten täältä käsin on hyvä jakaa hieman tunnelmia taakse jääneen Edinburghin syöttölöistä.  Myönnän puutteellisen tietämykseni skotlantilaisesta ruuasta, mielessäni oli etukäteen lähinnä kylmäsavulohta ja pihviä. Niin, ja haggista. Olin sikäli oikeassa, että kaikkia näitä löytyi, ja raaka-aineissa oli laatu kohdallaan. Muutenkin, Britannian ruokakulttuuria parjataan paljon, mutta toisaalta, monipuolisuudessaan tarjonta voittaa kotimaan, eikä monien tuotteiden kohdalla ole laadussakaan valittamista. Tämä päti myös Edinburghissa, missä tarjontaa oli paljon enemmän kuin mitä parissa päivässä ehti tutkimaan. Reissussa syömme yleensä isännän kanssa ns. helpoissa paikoissa, millä en nyt tarkoita hotellin baaria, vaan sellaisia ruokaloita, minne voi kävellä ilman pöytävarausta, tuulitakissa ja kamera kaulassa kunnon turistin tapaan. Ehdimme parissa päivässä kokeilla yhden perusbistron, yhden pubihampurilaisen (paljon vähemmän komponentteja kuin hamppareissa meillä, mutta tehty ihanaan kotitekoiseen sämpylään paksun ja mehevän pihvin kera), yhden sämpyläbaarin, pari kahvilaa, yhden lähi-idän ravintolan ja yhden seafood-paikan.

Mehevä purilainen ja aurinkoinen terassi. Ei valittamista 🙂

Pari testattua paikkaa ansaitsevat ihan omat kappaleensa. Heti ensimmäisenä päivänä kävelimme Victoria Streetillä ohi pienen pienestä kuppilasta, joka sai minut hyppimään riemusta. Oink-nimisen pikkuruokalan ikkunassa nimittäin komeili kokonainen, paahdettu porsas, ja listalla oli vain yksi tuote: possusämpylä. Koeajoimme pulled pork -tyyliset sämpylät seuraavana päivänä, ja konsepti oli kieltämättä ilahduttava. Asiakas valitsee tumman tai vaalean possusämpylän haluamansa kokoisena, ottaa väliin vielä joko haggista tai salvia-sipulitäytettä, ja valitsee mieleisensä kastikkeen kahdesta vaihtoehdosta (omena tai chili). Possumehua tihkuvat sämpylät otetaan mukaan tai syödään paikan päällä, jos kahdeksasta istumapaikasta joku on vapaana. Keskikokoinen sämpylä kustantaa 3,50 puntaa ja riittää pieniruokaisen lounaaksi tai suuriruokaisen välipalaksi. Voih, kun tällaisia olisi kotipuolessa, söisin ehkä joka päivä possusämpylän!

Sikaa näyteikkunassa, eihän sille nyt voi sanoa ei!

Matkaopaskirjan suosituksesta testasimme toisen mainitsemisen arvoisen syöttölän, Mussell Inn -nimisen mereneläväpaikan Rose Streetilla New Townin puolella. Vaikka mereneläviä oli tarjolla useammanlaista, paikan juttu oli ehdottomasti simpukat, joita sai ostaa puolen kilon tai kilon satseissa valitsemassaan liemessä. Testasimme kerma-sinappi-purjoliemen sekä marokkolaisittain maustetun liemen, jotka molemmat olivat hyviä, mutta ihanan annoksesta tekivät itse simpukat, jotka olivat upean tuoreita ja joiden alkuperä oli ilahduttavasti kirjattu päivän erikoisannokset luettelevalle liitutaululle. Hinta kahdelle oluelle, kahdelle puolen kilon simpukkasatsille tuoreen leivän kera sekä  kahdelle annokselle paksuja ranskalaisia oli n. 25 punnan kieppeillä, mikä on mielestäni hyvinkin kohtuullista.

R-kuukaudet ovat melkein jo lopussa tältä erää, mutta nämä simpukat olivat vielä ihan loistavia.

Skotlannin muiden kohteiden ruokatarjonnasta raportoin lisää myöhemmissä vaiheissa, sikäli kuin netti/adapteri/läppäri pelaavat. Edellisessä majapaikassa onnistuin jo laittamaan oven takalukkoon sisäpuolelta ulos lähtiessäni sillä seurauksella, että henkilökunta joutui murtamaan lukon auki. Nyt odottelen mielenkiinnolla, josko läppärin akun lataaminen aiheuttaisi vaikka oikosulun, niin saataisiin lukkosepän lisäksi myös sähkömies paikalle… 😉