Enemmän ja vähemmän onnistuneet tabbouleh-muunnelmat

tammikuu 9, 2015

Varma vuoden vaihtumisen merkki on, että minun alkaa tehdä mieli kaikkea sitruunaista ja yrttistä erilaisten joulumakujen jälkeen. Vaikka on varmasti todella out keventää joulun jälkeen, huomasin tänä vuonna, että huolimatta sangen maltillisesta joulusyömisestä tekee nyt joka tapauksessa mieli ihan erilaisia, raikkaita makuja. Eli vaikkei varsinaista keventämistä ole suunnitelmissa, taitaa vaihtelu virkistää täälläkin.

Jo monena vuonna yksi alkutalven suosikkilisukkeistani on ollut tabboulehia muistuttava salaatti, jossa käytetään bulgurin sijasta linssejä. Ruokaisa, raikas salaatti menee ihan sellaisenaan tai jos jonkinlaisen lihan tai kalan lisukkeena. Tabboulehin ”viralliset” reseptit vaihtelevat aika paljon lähteestä riippuen enkä ole kovin kova huutelemaan ns. oikeaoppisten reseptien perään (minusta ruuanlaittoon kuuluu tietty luovuus ja se, että jokainen saa tehdä itselleen sopivia muunnelmia), mutta minun mielessäni tabboulehin kulmakivet ovat sitruunasta ja oliiviöljystä tehty kastike, persilja, minttu ja bulgur-vehnä. Silti, tuo linssiversio on minusta jopa alkuperäistä parempaa, koska pidän hurjasti palkokasveista. Linssien värillä ei ole niin väliä, nyt käytin punaisia mutta esim. mustista beluga-linsseistä saa hauskan, vähän näyttävämmän lopputuloksen, ja linssit pysyvät myös punaisia paremmin kasassa.

Ehdin jo kertaalleen tehdä salaattimuunnelmaani ja olin marketissa etsimässä lisää linssejä, kun huomasin hyllyssä tattarisuurimoita. Jaa, miksei niitäkin voisi kokeilla? Ruokaisia salaatteja kun on mukava tarjota vierasvarana ja bonusta on, jos pystyy tekemään vehnättömiä versioita, koska gluteenipitoiset viljat ovat aika monen ruokavaliosta jääneet pois. Ja vaikka itse rakastan niitä linssejä ja meillä syödään niitä mielellään, ne saattavat joillekin mennä vähän liikaa ituhippi- tai opiskelijaruokaosastolle. Tattaria testiin siis. Tällä kertaa tein salaatin suolakuorikalan kaveriksi, joten päätin maustaa sen sitruunan lisäksi jääkaapista löytyvällä tillillä, kun olin sitä käyttänyt kalaankin.

Mutta mutta, ihan ei tattariversioni salaatista toiminut. Tillillä maustaminen oli sinänsä toimiva ajatus, mutta tattarin ominaisuudet pääsivät vähän yllättämään, sen suutuntuma oli nimittäin minun makuuni ikävän niljakas. Menisin ehkä jopa sanomaan, että limainen, ja sama ominaisuus tarttui koko salaattiin. Aiemmin olen lähinnä käyttänyt tattaria jauhomuodossa blinejä tehdessäni, joten jos joku aiheessa valistuneempi sattuu tätä lukemaan, niin saa vinkata, menikö jotain pieleen vai onko kyse nimenomaan tuon viljan ominaisuudesta. Paketin ohjeen mukaan huuhtelin tattarin ensin kuumalla ja sitten kylmällä vedellä ja keitin kymmenen minuuttia. En kuitenkaan jättänyt suurimoita enää ohjeen mukaisesti vetäytymään, koska ne tuntuivat jo aika pehmeiltä, vaan huuhtelin ne lävikössä kylmällä vedellä ja jätin valumaan hetkeksi, jotta saisin ne nopeasti salaattikäyttöön. Voipi olla, että moka tuli tehtyä juuri siinä.

Täytyy varmasti antaa tattarille vielä toinen mahdollisuus ja tehdä pieni koe-erä tarkasti paketin kypsennysohjetta noudattaen, niin voin ainakin helpommin sanoa, onko vika viljassa vai täällä tuolin ja näppiksen välissä. Ja vierastarjottavaksi voin tehdä yhtä hyvin vaikka kvinoapohjaista salaattia, se ei aiheuta yllätyksiä. Sillä välin, alla sen aina onnistuvan, linsseistä tehdyn tabbouleh-muunnelmani ohje. Enjoy!

Tabbouleh-tyylinen linssisalaatti (4 lisukeannosta tai 2 pääruoka-annosta)

3dl punaisia linssejä (tai vastaava annos muita linssejä)
2 tomaattia
1/2 kurkku
1/2 isosta, vihreästä paprikasta
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 ruukkupersilja silputtuna
1 ruukkuminttu silputtuna
1 ruukkubasilika silputtuna (ei välttämätön, mutta minä tykkään)
1/2-1 sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
n. 1/2 dl oliiviöljyä
muutama hyppysellinen suolaa
muutama rouhaisu mustapippuria myllystä

1. Kypsennä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta ja jäähdytä.

2. Hienonna salaattikulhoon kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli ja yrtit. Purista mukaan sitruunamehu ja valkosipulinkynsi. Lisää vielä oliiviöljy ja jäähdytetyt linssit ja sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua, mutta älä tarjoile aivan jääkaappikylmänä.

4 Comments

  • Reply Paula tammikuu 9, 2015 at 5:21 pm

    Tabbouleh kuuluu meidän perheen suosikkikesäruokiin ja monenmoista variaatiota onkin tullut tehtyä. Mutta ikinä ikinä en ole hoksannut tehdä siitä linssipohjaista. Kuulostaa kyllä mainiolta ja maistuvalta! Usein käytän kvinoaa ja lisään sekaan myös papuja tai kikherneitä.

  • Reply Mama Gastro tammikuu 9, 2015 at 8:07 pm

    Voi kun hyvä idea! siis linssit. Tattarisuurimoita on erilaisia ja minulla on paljon kokemuksia niistä, joita voin joskus jakaa;) Söin niitä lapsuudessa vähän enemmänkin ja nykyisinkin silloin tällöin.

  • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 10, 2015 at 7:30 am

    Linssiversiosta tulee aina mehevä, siksi olen itse siihen niin tykästynyt 🙂 Joskus vuosia sitten bongasin vähän samantyylisen linssisalaatti-idean Suuri kasvisruoka -kirjasta (sellainen vuosituhannen alkupuolella kustannettu kirjasarja, johon kuuluu vaikka mitä osia, kustantaja on Könemann. Minun kappaleessani oli vielä markka-ajan hintalappukin 😀 ). Sittemmin salaatti on elänyt nykyiseen muotoonsa, toki vaihtelee aina vähän tilanteen mukaan.

  • Reply Heidi - Kärähtäneet tammikuu 10, 2015 at 7:32 am

    Sinä olitkin vähän mielessäni, kun peräänkuulutin tattarituntijoita 🙂 Toivottavasti laatuja on muitakin kuin se limainen, tosin edelleen vika saattaa hyvin olla kokissa 😉

  • Vastaa käyttäjälle Heidi - Kärähtäneet Cancel Reply