Reseptit

Enemmän makua porkkanalaatikkoon

joulukuu 7, 2015
porkkanalaatikko

Joululaatikot ovat minulle vähän niin ja näin. Tykkään kyllä juureslisukkeista noin yleensä ja laatikoistakin pidän, varsinkin lanttulaatikosta, mutta joulupöydässä laatikot eivät vaan nouse tutkalleni kaiken muun syömisen keskeltä. Joitain laatikoita olen välillä tehnyt itse, mutta usein olen myös tyytynyt kaupan tarjontaan. Tänä vuonna lähdin varauksistani huolimatta laatikkosouviin, koska halusin perehtyä aiheeseen hieman aiempaa tarkemmin ja optimoida laatikoista enemmän oman makuni mukaiset.

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi porkkanalaatikko. Katsoin ohjeita useasta lähteestä ja perusrakenne oli kaikissa melko sama, riisiä, maitoa ja/tai kermaa, porkkanoita keitettynä tai raastettuna, kananmunaa, muskottipähkinää. Metodit ja mittasuhteet vaihtelivat aika tavalla enkä osannut niistä suoraan sanoa, mikä niistä antaisi minulle mieluisimman lopputuloksen, joten laitoin reseptit syrjään ja päätin luottaa näppituntumaan.

Siinä porkkanoita kuoriessani mietin, miksi laatikkomuodossa porkkana on aina makuuni vähän pliisua, vaikka itse juures on kovasti mieleeni. Voisinko tehdä asialle jotain ilman, että tekemäni ruoka lakkaisi olemasta porkkanalaatikko? Ensimmäinen ajatukseni oli porkkanoiden höyryttäminen keittämisen sijaan, mutta sitten sain paremman idean: jospa kokeilisinkin tehdä laatikon paahdetuista porkkanoista? Tunnetusti porkkana saa ihanan, intensiivisen maun uunissa kypsyessään, eikä metodi ole yhtään keittämistä hankalampi.

Porkkanoiden paahtamisen lisäksi päätin minimoida laatikon miedontajat. Halusin lopputuloksen maistuvan porkkanoille enkä kermalle tai munamaidolle, joten keitin riisipuuron maidon sijaan mietoon kasvisliemeen. Kananmunia laitoin yhden ja kermaa tuli vain pieni määrä tuomaan laatikolle täyteläisyyttä. Lisäksi – ja nyt saa paheksua – korostin porkkanan makua ja makeutta maustamalla laatikkoa hieman korianterinsiemenillä sekä tirauksella hunajaa.

Jos kaipaat porkkanalaatikkoosi pientä nostetta, testaa tämä! Sama vaiva, parempi lopputulos.

Ohjeen määrillä syntyi noin 550-600 gramman laatikko. Kyllä, raaka-aineiden painomäärä on paljon suurempi, mutta porkkanasta syntyy jonkin verran hävikkiä kuorintavaiheessa sekä lisäksi nestettä haihtuu sekä porkkanoita paahdettaessa että itse laatikkoa paistettaessa.

Porkkanalaatikko paahdetuista porkkanoista 

700 g porkkanoita
n. 1 rkl rypsi- tai muuta miedonmakuista öljyä
1/2 tl korianterin siemeniä rouhittuna
pari hyppysellistä suolaa
0,75 dl puuroriisiä
0,75 dl vettä
3,5 dl mietoa kasvislientä
0,5 – 1 dl kermaa
1 rkl hunajaa
pieni nokare voita uunivuoan voiteluun.

1. Kuori porkkanat, leikkaa ne muutamaan osaan (minä halkaisin ne kerran pitkittäin ja kerran poikittain) ja laita uunivuokaan. Hieraise pintaan suola, korianterinsiemenet sekä öljy. Paahda 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan.

2. Porkkanoiden paahtuessa keitä riisi puuroksi: kiehauta vesi, lisää riisit ja anna kiehua pari minuuttia. Lisää sitten kasvisliemi ja keittele rauhallisella lämmöllä noin 40 minuuttia, kunnes seos muuttuu löysähköksi puuroksi. Vaihtoehtoisesti, tee puuro suoraan pakkauksen ohjeen mukaan, mutta korvaa maito kasvisliemellä.

3. Ota porkkanat uunista ja soseuta ne (minä käytin sauvasekoitinta). Sekoita keskenään porkkanat, hunaja ja riisipuuro. Jos haluat pakastaa laatikon myöhempää käyttöä varten, tämä on paras kohta tehdä se. Sekoita sitten mukaan muna ja kerma. Voitele uunivuoka nokareella voita, kaada laatikkomassa vuokaan ja paista 150-asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Kaura joulukuu 7, 2015 at 9:46 pm

    Noniin! Minulla on ollut mielessäni aivan sama taktiikka kokeiluun tänä vuonna. Oon monena jouluna tehnyt porkkislaatikon, ja aiemmin oon keittänyt itse tai kokeillut myös valmissose/itsekeitetty sekoitusta.. ja aina maku on ollut jotenkin liian mieto. Muutenkin oon paahtanut porkkiksia uunissa, niin hyvä tietää että maku tosiaan käy myös laatikoihin. 😀

  • Reply Heidi - Kärähtäneet joulukuu 8, 2015 at 12:08 pm

    Kaura: hyvä suunnitelma! 🙂 Paahdetun, maltillisesti maustetun porkkanan maku ei tosiaan ollut mitenkään liian voimakas, pelkästään ihanan porkkanainen.

  • Reply Koti Harmi joulukuu 8, 2015 at 4:27 pm

    Paahdetut porkkanat! Kyllä! Mausta tulee varmasti intensiivisempi kuin keitetyistä.

  • Reply Heidi - Kärähtäneet joulukuu 9, 2015 at 11:04 am

    Juuri näin Kotiharmi! Eikä ole yhtään keittämistä työläämpi metodi.

  • Vastaa käyttäjälle Heidi - Kärähtäneet Cancel Reply