Viime kesäkauden grillaamisista on jo sen verran aikaa, että olen haaveillut uuden kauden avaamisesta jo pidempään. Tuppaan vaan aina unohtamaan grillihiilet. Viikonloppuna ne kuitenkin vihdoin muistin, joten sunnuntain aurinkoista keliä päästiin juhlistamaan grillipuuhilla.
![]() |
Pallomme vaati pientä kaivamista, ennen kuin pääsimme grillaamaan. |
Vuoden ekat grilliribsit
n. 1 kg pala possun grillikylkeä
marinadiin
1/2 sipuli
4 valkosipulinkynttä
3 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl siirappia
3 rkl soijaa
3 rkl pähkinä- tai muuta miedonmakuista öljyä
2 rkl tomaattipyrettä
1 tähtianis
mustapippuria
valkopippuria
1. Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa sipulia ja valkosipulia lukuunottamatta. Pilko sipuli ja valkosipuli, ja lisää marinadiin. Viipaloi kylki luunmyötäisesti paloiksi, ja lisää marinadiin. Anna maustua jääkaapissa yön yli, käännellen muutaman kerran marinoitumisen aikana.
2. Ota palat jääkaapista huoneenlämpöön noin tunnin ennen grillausta. Grillaa ribsejä keskilämmöllä molemmin puolin, kunnes kypsät (meillä palat viihtyivät grillissä n. 15 min).
2 Comments
Hmm…. Paljonkohan meidän grillissä on lunta…. Taitaa olla täynnä syksyllä kerättyjä risujakin, jotka tuskin ihan heti syttyy.
Näyttävät kyllä aivan sairaan hyviltä!
Täytyy sanoa, että pallogrillin etu on se helppous ja huolettomuus. Kansi pois päältä niin se on käyttövalmis 🙂 Mutta puugrillissä kypsyvät kyllä ne parhaat herkut!