Klaus K:n American Christmas Grill

marraskuu 13, 2014

Mitä sinulle tulee mieleen sanoista American Christmas Grill? Minulle tulee mieleen vähän erilainen joulupöytä sekä – kun kerran puhutaan mantereesta, jolla kaikki on suurempaa – ruokaöverit. Klaus K laittaa amerikkalaishenkisen joulupöydän koreaksi tänäkin vuonna, ja koska olen aiempina vuosina sen missannut, nyt oli ehdottomasti mentävä, kun kutsu tuli. Ok, minusta tekosyyni oli ainakin viime vuonna ihan hyvä, taisin nimittäin olla synnyttämässä. Joka tapauksessa, tänä vuonna pääsin.

American Christmas Grillin konseptiin kuuluu runsas alkupalapöytä, pöytiin lautasannoksena tarjoiltava pääruoka sekä jälkiruokabuffet 65 euron hintaan, mikä on mielestäni linjassa Helsingin muiden joulubuffetien kanssa huomioiden, että Klaus K:ssa on tarjolla muuta, kuin sitä perinteistä silakkaa, mätiä ja kinkkua. Ennen varsinaiseen joulupöytään siirtymistä pääsimme myös kurkistamaan hotellin tyylikkäitä Sky Lofts -huoneita sekä niiden asukkaiden käytössä olevaa ylimmän kerroksen kulmaterassia, josta avautuu komea näköala Helsingin keskustan yli. Huoneet olivat moderneja mutta huolellisen suunnittelun ja valaistuksen ansiosta myös kodikkaita. Jos en olisi ollut niin nälkäinen olisin mieluusti voinut jäädä yläkertaan päikkäreille 🙂

Jouluvalot toivat lisänostetta muutenkin hienoon maisemaan.
Kierroksen jälkeen illan menu esiteltiin meille ja asetuimme koristeltuihin pöytiin. Minun pöytäkavereikseni osuivat Herneetkin Rokkaa -blogin Nti Papu ja Jii, oli hauska tutustua! Olen käynyt tähän mennessä kovin vähän bloggaajille tarkoitetuissa tilaisuuksissa, mutta olen jo muodostanut vahvasti mielipiteen, että syömisen ohella parasta on toisten bloggaajien tapaaminen. Ennen alkuruokapöytään hyökkäämistä saimme vielä maistettavaksi paria, teemaan sopivasti amerikkalaista viiniä, Gnarly Headin viognieria Kaliforniasta ja raikasta, washingtonilaista Chateau Ste Michelle rieslingiä. Molemmat olivat hyviä ja sopivat suositusruokiensa kanssa, tosin viognier veti sikäli pidemmän korren, että vaikka pidän yleensä kuivemmista valkkareista, tämä olikin yllättäen mainiota makeusasteestaan huolimatta, tai kenties juuri sen takia, raikkaiden salaattien kanssa.

Kalkkunaballotiinia, leikkeleitä, mustariisisalaattia ja pikkelöityjä kasviksia…

…kuhacevicheä, suolattua lohta, savustettua kassleria…
Alkuruokapöydässä oli muunmuassa n’doije (eli andouille?) täytteistä kalkkunaballotiinia, erilaisia leikkeleitä, Cobb-salaattia, cevicheä, suolattua lohta, merenelävillä höystettyä mustariisisalaattia, punakaalisalaattia ja ankanmaksapateeta. Lautasestani en ottanut kuvaa, koska otin kaikkea eikä lopputulos ollut erityisen kaunis… Muutenkaan kuvien laatu ei tee oikeutta tarjoiluille, malttamaton kuvaaja, hieman hämärä valaistus ja niin edelleen. Mutta ruoka oli hyvää. Suosikeikseni kohosivat kuhaceviche sekä mustariisi- ja Cobb-salaatit.

…ja Cobb-salaattia
Pääruokapuolella saimme maistaa kaikkia vaihtoehtoja sekä kaikkia lisukkeita, mikä sopi allekirjoittaneelle erinomaisesti. Tykästyin erityisesti laadukkaan oloiseen pihviin sekä kalkkunaan, josta ilahduttavasti oli tarjolla koipea. Lisukkeet taas olivat sikäli tasalaatuisia, ettei mikään kohonnut erityissuosikiksi. Aterian lomassa meille kerrottiin, miten menu on suunniteltu alusta loppuun syötäväksi, ruokailijan vatsaa ei täytetä heti kättelyssä leivällä tai perunalla, vaan runsaasta alkupalapöydästä huolimatta myös pääruokia on tarkoitus syödä. Mukavaa olikin, ettei pääruokina ollut lämpöhauteeseen tapettua tavaraa, vaan nimenomaan niitä lautasannoksia (jotka olivat muuten tosi reilun kokoisia). Viineinä pääruokien kanssa tarjottiin niinikään amerikkalaisia punkkuja, Gnarly Headin syrahia ja Seven Falls merlotia. Syrah oli näistä minulle mieleisempi, vaikka en merlotiakaan vierasta. 

Pääruokien kalkkuna ja taustalla pihvi. Muita pääruokavaihtoehtoja olivat possunkylki, yrttikuorrutettu taimen sekä kasvisvaihtoehtona kurpitsaraviolit.
Lisukkeita: tryffelistä bataattimuusia, papusalaattia, sitruuna-timjamimaustettuja pottuja sekä rucolan alla piilossa grillattuja kasviksia ja artisokkapestoa.

Jälkkäripöytään siirryttäessä vatsa alkoi jo olla täysi, muttei vielä liian täysi. Överit sai kuitenkin jälkiruokabuffassa varmistettua, kun tarjolla oli suklaakakkua, mustikkajuustokakkua, banaanikakkua, vadelmamoussekakkua, keksejä, konvehteja, juustoja… Olen ehdottomasti enemmän suolaisen kuin makean ystävä, mutta haarukoin jälkiruokia kuitenkin kiitettävän satsin, jonka jälkeen olo olikin sen mukainen. Jälkkäreiden kanssa tarjottiin hurjan makeaa Chateau Ste Michelle Late Harvest Zinfandel jälkiruokaviiniä, joka sopi minusta kivasti erityisesti suklaakakun kanssa, kuten meille etukäteen lupailtiinkin. Yksinään viini oli vähän turhankin makea, varsinkin, kun maistelin sitä jälkkärit jo syötyäni ja sokerikiintiön ollessa jo aika täynnä.

Pecorinoa, gorgonzolaa ja taleggiota.
Upeita kaakkuja toisen perään, sokerihumala oli taattu!
Kardemummainen mustikkajuustokakku.

Poistuin hotellilta Helsingin iltaan (tai siis lasta hakemaan) tyytyväisenä ja todella täysin vatsoin. Minusta American Christmas Grill on hauska idea pohjoisempien joulupöytien vastapainoksi ja voin suositella sitä jenkkimakujen, runsaiden ruokien ja suurten annosten ystäville. Kokonaisuus oli minusta toimiva, vaikka ei haittaisi, jos amerikkalaisuutta haettaisiin vieläkin rohkeammin ja jätettäisiin vielä perinteiset suolatut lohetkin pois (vaikka hyvää se lohikin oli, terveiset vaan keittiöön).

American Christmas Grill on tarjolla 9. -22.12. Maistelukierroksen bloggaajille tarjosi Klaus K.

4 Comments

  • Reply Mama Gastro marraskuu 14, 2014 at 8:57 pm

    En ole yhtään kateellinen;)

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 16, 2014 at 8:23 am

    Haha, ruoka oli hyvää mutta söin kyllä liikaa, joten ainakaan oloani jälkikäteen ei tarvitse kadehtia!

  • Reply Jii ja Nti Papu marraskuu 16, 2014 at 8:19 pm

    Heh, olihan sitä juu hiukan täysinäinen olo tuon setin jälkeen, no kerrankos sitä 🙂 Kiitos seurasta, oli kiva tutustua!

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 17, 2014 at 7:46 am

    Kiitos samoin! Ehkä tämän syömisen voi ottaa treenin kannalta, kausi on vasta aluillaan ja joulupöytiä vielä paljon edessä 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Mama Gastro Cancel Reply