Blinien ja kaalipatojen lomassa alkoi taas tehdä mieli vähän raikkaampia makuja. Kaupasta keräilin kärryymme salaattiainekset sekä Naapurin maalaiskananpoikaa, jota on kehuttu useammassa lähteessä. Minäkin olen sitä pari kertaa jo kokeillut ja mieltynyt tuotteisiin, mutta valokuvien kanssa on ollut sellaista epäonnea (esim. joku söi ruuat ennen kuin ehdin niitä edes kuvaamaan), ettei mitään ole vielä päätynyt tänne blogiin asti. Ainakin yksi hyväksi havaittu resepti odottelee kuitenkin hihassa parempaa luonnonvaloa tai pitkään ostoslistalla roikkuneen kirkasvalo- tai raksalampun hankkimista.
Nyt otin valikoimasta ensi kertaa kananpojan fileesuikaleita ja miellyin niidenkin makuun. Normibroilerin ostamisessa kun usein pännii se, että huonon omantunnon potemisen lisäksi kokee tulevansa hieman ryöstetyksi, kun tuotteiden laatu on niin kovin vaihteleva. Mutta nämä suikaleet olivat raikkaan makuisia ja koostumukseltaankin eri tuntuisia, kun sellaiset kertaalleen varmaan jo pakasteessa olleet suikaleet. Joka tapauksessa, salaattia lähdin tekemään ja kuten usein silloin, kun takana on vähän tuhdimpaa syömistä, suuntasin ajatukset aasialaisiin makuihin. Salaattipohjasta tuli sinänsä aika tavallinen, jääsalaattia, kurkkua, paprikaa ja muuta rouskuvaa, makua lähinnä korianterista ja kevätsipulista. Mutta, se kastike. Pitkästä aikaa kotona oli maapähkinävoita, joten rakensin siitä hieman tulisen, lämpimän kastikkeen salaatille, ja voi, miten hyvää siitä tulikaan! Melkein kaikki muut komponentit salaatissa olisivat vaihdettavissa, kunhan tuo kastike pysyisi. Heti tuli mieleen, että esimerkiksi jättikatkaravut sopisivat myös ihan älyttömän hyvin kastikkeen kanssa, salaatin kera tai kastiketta dippinä käyttäen.
Vielä hiukan niistä kananpojista. En tässä tekstissä erityisemmin paneutunut siipikarjan tai käyttämäni brändin eettisyyteen; aiheeseen liittyvät kysymyksethän ovat aika laajoja ja ns. oikeat valinnatkin riippuvat paljolti siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Naapurin maalaiskananpojissa pidän maun lisäksi kuitenkin siitä, että lintuja ei ruokita gmo-pitoisilla rehuilla eikä soijalla muutenkaan, sitä kun tuntuu saavan niin monesta muusta asiasta. Ja vaikkei kyse ole luomutuotteesta saati mistään kotikanalasta, kananpojat kasvavat lattiakanalassa normibroiskuja väljemmissä oloissa ja ovat hitaammin kasvavaa rotua kuin tehotuotetut serkkunsa. Kiinnostuneille tiedoksi, ainakin Suolaa & hunajaa -blogin Jonna on kirjoittanut hienon pohdinnan siipikarjan tuotantoon liittyvistä eettisistä kysymyksistä ja tutustunut tarkemmin juuri Naapurin maalaiskananpoikiin sekä kotimaiseen luomubroilerituotantoon. Jutusta löytyy myös ihana resepti uunibroilerille. Suosittelen lukemaan!
Kanasalaatti ja maapähkinäkastike (1-2 hengelle)
n. 1/2 jääsalaatti
10-15 cm pätkä kurkkua
1 pienehkö paprika (värillä ei väliä)
2-3 kevätsipulia
1 ruukullinen korianteria
300g kananpojan fileesuikaleita
pieni kourallinen suola- tai muita pähkinöitä (minulla casheweja)
n. 1 rkl öljyä paistamiseen
kastike:
1/2 dl maapähkinävoita (mielellään rouheista)
2 rkl tummaa siirappia
2 rkl soijaa
1 limetin mehu
3 rkl riisiviinietikkaa
n. nopan kokoinen pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 pieni vihreä chili
n. 1/2-1 dl pähkinä- tai muuta miedonmakuista öljyä
(tilkka kuumaa vettä)
1. Pilko salaatin ainekset kanaa ja pähkinöitä lukuunottamatta mieleiseesi muotoon salaattikulhoon.
2. Lämmitä maapähkinävoita kevyesti esim. mikrossa, jotta se notkistuisi hieman. Sekoita maapähkinävoihin siirappi, soija, limettimehu ja riisiviinietikka. Hienonna mukaan inkivääri, valkosipuli ja chili. Vatkaa mukaan öljy vähän kerrallaan, kunnes kastikkeen koostumus on mieleinen.
3. Paista kanasuikaleet kuumalla pannulla kypsiksi. Nosta salaattipedille ja ripottele päälle pähkinöitä. Kaada päälle maapähkinäkastike. Jos kastike on ehtinyt viiletä ja jähmettyä, voit lisätä siihen tilkan kuumaa vettä (tai lämmittää varovasti mikrossa).
2 Comments
Nyt taas ruokatelepatia toimii! Olen pari viikkoa himoinnut maapähkinäkastiketta 😉
Eikä 😀 Great minds ja niin edelleen. Ja tee jotain sellaista, minkä laitat blogiisi, ainakin minä kaipaan taas uusia ideoita!