Merellinen perunasalaatti uusista perunoista

heinäkuu 18, 2012

Perunasalaattia on tehty viime aikoina varmaan joka toisessa (blogi)tuvassa. Eikä ihme, kesä ja kotimaiset uudet perunat ovat saatavilla vain kerran vuodessa. Lieneekö laumasieluisuutta tai telepatiaa, mutta pottusalaattia tein eilen minäkin jääkaapin jämistä. En ole ihan varma, olenko koskaan tehnyt samanlaista perunasalaattia kahta kertaa ja voinko oikeastaan sikäli edes neuvoa hyviä reseptejä, niistä kun tulee aina sellaisia kuin tulee – mutta hyviä perunasalaatit ovat, kerta toisensa jälkeen. Laitoin tällä kertaa samaan kulhoon vielä katkarapuja ja tonnikalaa (purkista ja pakastepussista sellaisenaan, toisaalla näin tänään hienommankin version, jossa oli käytetty grillattuja äyriäisiä – vesi herahti kielelle siitäkin), tunkien koko aterian samaan kulhoon. Hyvää oli, ja helppoa, ja taas yksi käyttö ihanille kesävihanneksille!

Annoksesta riittää pääruuaksi kahdelle. Fenkolin paistoin pikaisesti pannussa, mutta jos haluaa päästä vieläkin helpommalla, voi sen varmasti jättää poiskin.

Merellinen perunasalaatti uusista perunoista

6 suurehkoa uutta perunaa (eilen keitetyt sopivat myös)
1 prk tonnikalaa vedessä
1 pss pakastekatkarapuja
2 nippusipulia varsineen
1/2 punasipuli
1/2 fenkoli
1/2 vihreä paprika
pieni nippu persiljaa
3 rkl kapriksia
oliiviöljyä
loraus valkoviinietikkaa
valkopippuria
kuivattua valkosipulia rouhittuna
mustapippuria
suolaa
kananmunalohkoja koristeluun

1. Pese ja keitä perunat, anna jäähtyä ja pilko kuutioiksi. Jos käytät aiemmin keitettyjä perunoita, voit vain pilkkoa ne suoraan. Sulata katkaravut.

2. Silppua punasipuli, nippusipulit, ja persilja. Pilko paprika ja fenkoli, ja kuullota halutessasi fenkolia paistinpannulla. Sekoita vihannekset ja perunat salaattikulhossa.

3. Lisää tonnikala ja katkaravut ja sekoita hyvin. Lorauta päälle hieman valkoviinietikkaa ja reilusti oliiviöljyä. Mausta suolalla, valkosipulilla ja pippureilla. Tarjoile kananmunalohkojen kanssa.

2 Comments

  • Reply Campasimpukka heinäkuu 19, 2012 at 4:56 am

    Ja sitten seuraavana päivänä tämä on hyvä työlounas, jos sitä vaan on sattunut jäämään! Maut vielä muhivat jääkaapissa:)

  • Reply Heidi heinäkuu 19, 2012 at 12:14 pm

    Juuri näin – tai illan pelastus, kun tajuaa, että ruoka onkin valmiiksi jääkaapissa odottamassa 🙂

  • Leave a Reply