Mitä kaunein maksa: possunmaksakastike

marraskuu 21, 2012

Ihan blogin alkutaipaleella kirjoitin vähän poskelleen menneestä maksakastikkeesta. Revanssia ei tullut otettua ennen kuin nyt, kun possunpuolikkaan mukana tuli liuta sisäelimiä, yksi niistä mitä kaunein maksa. Joo-o, on varmaan vähän sairasta todeta, että onpa kaunis maksa, mutta sellainen se vaan oli! Huokailin ihastuksissani sitä viipaloidessani, ja kerroin vielä isännällekin jälkikäteen, etten ole koskaan nähnyt niin nättiä maksaa 🙂

Maksakastike on tuttu ruoka, mutta possun maksaa en ole ennen tehnyt. Mieleen oli jämähtänyt mielikuvia liiallisista a-vitamiinipitoisuuksista, ja hieman mietitytti sekin, ettei possun maksaa näe kaupassa juuri koskaan. Silti, olin luottavainen siitä, ettei minulle olisi annettu possunpuolikkaan mukana mitään syömäkelvotonta, ja kannatti ollakin. Maksa oli juuri niin hyvää kuin miltä se näyttikin. Jälkikäteen tein kuitenkin pikaisen googlauksen, ja löysin sen verran lisätietoa, että vaikka maksa luontaisesti sisältää paljon a-vitamiinia, ei sitä tarvitse vältellä. Pääasia, ettei ihan jatkuvasti syö. A-vitamiinipitoisuuksista kohuttiin aikanaan toki enemmänkin ja possun maksa taisi olla jopa myyntikiellossa, mutta tämä johtui eläinten rehun liiallisista a-vitamiinipitkoisuuksista, ei maksasta itsestään. Lisätietoa asiasta löytyy esim. Eviran sivuilta. Toinen näkökulma maksan huonoon saatavuuteen oli, että possunmaksa olisi kamalan voimakkaan makuista. Se jakoi kuitenkin mielipiteitä eikä ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa. Maksa oli todella hyvää, enkä edes liottanut sitä maidossa tai missään muussakaan. Rohkeasti siis tekemään, jos possunmaksaa tulee vastaan!

Mutta miten se kastike onnistui tällä kertaa? Hyvin sekin, kun tein maltilla, enkä yrittänyt oikoa. Hosumatta paras. Ohje löytyy täältä edellisen kierroksen jäljiltä.

5 Comments

  • Reply luimupupu marraskuu 21, 2012 at 9:12 pm

    Kuulun maksanystävien kerhoon. Possun maksaa emme muistaakseni ole laittaneet, karitsan, naudan ja ylämaan karjan sonnin kyllä.

  • Reply Iituntiltu marraskuu 22, 2012 at 8:28 am

    Mulla kävi ihan samoin sen possun sydämen kanssa. Sydäntä viipaloidessa huokailin haltioissani lihan kauneudelle 😀

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 22, 2012 at 2:17 pm

    Kiva kuulla, etten ole ainut joka höperöityy ihanista sisäelimistä! 😀 Luimupupu: Karitsan maksa on muuten toinen, mitä mieluusti näkisi kaupassa enemmän, olen sitä joskus myös tehnyt, mutta ihan liian harvoin tulee vastaan.

  • Reply luimupupu marraskuu 23, 2012 at 8:48 pm

    Täällä JKL:ssä saa isoksi iloksemme karitsan maksaa, munuaisia ja jauhelihaa Sokokselta säännöllisesti.

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 24, 2012 at 11:47 am

    Mahtavaa, että karitsankin maksaa on saatavilla! Täytyy ruveta pitämään silmiä paremmin auki kaupassa, jos täältäkin löytyisi 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Iituntiltu Cancel Reply