Nyhdetty ja savustettu possu

heinäkuu 17, 2013

Kun nyhtöpossua on laitettu purilaiseen, salaattiin, tortillan väliin, salaatinlehtirullaan sekä riisin ja nuudeleiden kera, niin mitä seuraavaksi? Tungetaan se savustimeen!

Pulled porkiin löytyy reseptejä varmaan yhtä paljon kuin tekijöitäkin, yksi käyttää kassleria ja toinen lapaa, toiset tekevät possun kokonaan uunissa ja toiset – kuten minä – ensin keittävät possun ja uunittavat sen sitten, joku taitava taas saattaa tehdä koko hoidon oikein hyvässä grillissä. Minä mietin viime possuni kohdalla, mitä vaihtelua tällä kertaa keksisin ja päätin testata savustusta loppuvaiheen uunituksen sijaan. Normaalisti olen possunlavan keittämisen jälkeen riipinyt sen suikaleiksi, sekoittanut maustekastikkeeseen ja laittanut uuniin puoleksi tunniksi, mutta nyt tein siis riipimiset ja maustamiset normaaliin tapaan, ja levitinkin sitten possut savustuspellille ja tuuppasin sähkösavustimeen 20-30 minuutiksi.

Savun maku possussa oli miedohko, mutta kuitenkin ihan erottuva, ja se sopi purilaisen väliin kuin nyrkki silmään. Huushollikin pysyy viileämpänä, kun kokkaamisen voi viimeistellä ulkona 🙂 Pidemmällä savustuksella savun maku varmasti korostuisin, mutta koska sähkösavustimen lämpöä ei voi kovin hyvin säädellä, en pitäisi possua yhtään enempää ainakaan tuollaisessa pytyssä, tahmea kastikepinta rupesi tarttumaan savustuspeltiin jo tällä testillä.

Käyttämäni nyhtöpossun ”normiresepti” löytyy täältä, ja seurasin sitä, kunnes oli aika heittää possu savustimeen uunin sijaan. Hamppareihin olin ajatellut tehdä aasialaishenkistä kaalisalaattia, mutta kas, kaali oli unohtunut kauppaan ja lisukkeet vaihtuivat lennosta siihen, mitä jääkaapissa oli, salaattiin, tomaattiin ja sipuliin. Samalla tuli tuhottua joskus ex tempore -piknikevääksi ostettu valmis chilimajoneesikin, kun yleensä valmiiksi maustetut majoneesit eivät tee oikein kauppaansa.

Lisukkeiden downgreidauksesta huolimatta nyhtöpossupurilaiset eivät pettäneet 🙂 Hampurilaissämpylät tein tällä hyväksi havaitulla ohjeella, kunnon valkoista höttöä! Leivon aika harvakseen, joten olen yleensä vaivannut leipätaikinan ihan käsin, mutta nyt kokeilin sähkövatkaimen taikinakoukkuja – yleiskoneet ja hienommat sekoitteluvehkeet ovat kitupiikillä vasta haaveissa, köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa ja niin edelleen. En tiedä, oliko taika koukuissa vai jossain muussa, mutta sämpylät onnistuivat ihan älyttömän hyvin!

P.S. Ei-mihinkään-liittyen, perhekokomme kasvoi viime viikonloppuna hirvikoiralla, tällainen taskususi 🙂 Nyt alkaa talouden metsästysjaosto olla sitä kokoluokkaa, että enempää ei karvahirmuja meille mahdukaan!

4 Comments

  • Reply Iituntiltu heinäkuu 17, 2013 at 1:23 pm

    Oi luttu mikä söpöliini <3 Voisit samalla laittaa mulle yhden tuollaisen purilaisen 😀

  • Reply Heidi - Kärähtäneet heinäkuu 19, 2013 at 7:17 am

    🙂 Sämpylöitä ja possua olis kyllä jäänyt vielä seuraavankin päivän tarpeiksi!

  • Reply Nanne elokuu 9, 2013 at 4:29 pm

    Voi mikä söpöläinen!! <3 Meille kyllä mahtuisi lisää nelijalkaisia, mutta perhana kun tuo isäntä ei ole samaa mieltä kanssani. Saisinkohan ujutettua sen jotenkin navettaan asumaan, ja ottaa talon täyteen karvaturreja…?! 🙂

  • Reply Heidi - Kärähtäneet elokuu 11, 2013 at 7:39 am

    Kyllähän navettaan aina yksi isäntä mahtuu ;D Ja on tuo suloinen, vaikka kyllä mä odotan sitäkin, että se kasvaa isoksi 🙂 vaikka ei varmaan paljon tarvitse odotella, nyt jo tuntuu kasvaneen niin huikeasti!

  • Vastaa käyttäjälle Nanne Cancel Reply