Pääsiäinen budjetilla: mämmi

maaliskuu 30, 2015

Jos aikoo tehdä mämmiä täksi pääsiäiseksi kotona, nyt kannattaa kipaista tarveaineet kaupasta ja valmistaa mämmi keskiviikon tai viimeistään torstain kieppeillä, jotta se olisi pyhinä parhaimmillaan. Vaikkei mämmi ole kaupassakaan erityisen kallista, on kotitekoinen versio annoshinnaltaan vielä edullisempaa eikä raaka-aineita tarvita kuin muutama. Itse en ole edes mämmin ystävä, mutta luettuani viime vuosina useista eri ruokablogeista kotitekoisesta mämmistä, oli hauska kokeilla tekemistä. Ja ihan hauska oli syödäkin, kun kerran on ihan itse tehnyt.

Aikaa hommassa kuluu jonkun verran, mutta aktiivista työtä on hyvin vähän. Ohjeen otin Martoilta ja puolitin annoksen, mutta määrästä tuli silti aika suuri. Nyt kun noin viiden vuoden mämmikiintiö on omalta osaltani täynnä, meillä ihmetelläänkin, että kuka ne kaikki loput syö…

Mämmi

1. vaihe
7,5 dl vettä
125 g mämmimaltaita
200-250 g ruisjauhoja

2. vaihe
1 l vettä
125 g mämmimaltaita
200-250 g ruisjauhoja

3. vaihe

0,5-1 dl siirappia
1 rkl jauhettua pomeranssinkuorta
0,5 tl suolaa

Päälle

sokerivettä (0,5 dl vettä/ 0,25 dl sokeria)

1. vaihe

Kuumenna vesi poreilevaksi kattilassa (ei tarvitse kiehua kunnolla). Sekoita mukaan ruisjauhot ja mämmimaltaat. Ripottele päälle hieman ruisjauhoa kuorettumisen estämiseksi ja laita 50-asteiseen uuniin imeltymään noin kahdeksi tunniksi.

2. vaihe

Ota toinen kattila ja kuumenna vesi jälleen poreilevaksi. Sekoita vesi, jauhot ja maltaat aiempaan, hieman jo imeltyneeseen seokseen. Ripottele pintaan hieman ruisjauhoja ja laita jälleen uuniin imeltymään noin kahdeksi tunniksi.

3. vaihe

Seoksen pitäisi nyt olla löysähkön puuron vahvuista. Sekoita mukaan siirappi, pomeranssinkuori ja suola. Ja seos mämmituokkosiin tai sopiviin pikkuvuokiin (minä käytin paperisia leipävuokia, jotka falskasivat hieman mutta vain marginaalisesti, sotkua ei syntynyt) jättäen jokaiseen vuokaan n. 1/3 kuohuntavaraa.

Valmista sokerivesi kiehauttamalla ainekset ja antamalla sokerin sulaa, ja lusikoi se mämmivuokien pintaan. Paista 170-asteisessa uunissa n. 2,5 tuntia. Valmis mämmi kannattaa syödä aikaisintaan seuraavana päivänä, parhaimmillaan se on vetäydyttyään muutaman päivän. Tarjoile sokerin ja kerman, maidon tai kermamaidon kera.

1 Comment

  • Reply Kulkevainen huhtikuu 5, 2021 at 4:34 am

    Perinteinen vanhanajan mämmi, mutta nykyaikaisesti imelletty ja paistettu sähkölieden uunissa.
    Perinteiseen vanhanajan mämmiin ei lisätä sokeria eikä siirappia. Makeus saadaan aidosti imeltämällä. Näin vältetään monien vieroksuma sokeripommi. Sokerin voi lisätä lautaselle ja näin sokerin käyttö on hallinnassa.

    Näistä aineksista valmistuu aidosti imelletty mämmi:
    3 1/2 litraa vettä
    1/2 kg mämmimaltaita
    1 kg ruisjauhoja
    2 ruokalusikallista jauhettua pomerenssin kuorta
    1 teelusikallista suolaa
    Paiston aikana vuokien pinnalle lisätään vettä 2-3 kertaa kuorettumista estämään

    Valmistusohje:
    1. vaihe. Kuumennetaan vesi uunin lämmön kestävässä kattilassa 70-74 asteiseksi.
    Sekoitetaan 70-74 asteiseen veeteen tehokkaasti sekoittamalla maltaat ja jauhot, niin että saadaan puuromainen seos.
    Laitetaan kansi kattilaan.
    2. vaihe. Laitetaan kattila noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja annetaan seoksen imeltyä noin 3 tuntia. Imeltyminen on tehokkaimmillaan kun seoksen lämpötila on 65-66 astetta. Seosta sekoitetaan imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Maistamalla voidaan seurata imeltymisen etenemistä. Imeltymisen aikana soseen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alhaisempi. Tässä vaiheessa mämmiseoksen tulee olla notkean puuromaista. Lisää vain tarvittaessa kuumaa vettä.
    3. vaihe. Mämmiseoskattila nostetaan liedelle ja kuumennetaan koko ajan erittäin tehokkaasti sekoittaen kiehuvaksi. Varotaan pohjaan palamista. Samalla lisätään mämmiseokseen mahdolliset mausteet, esimerkiksi pomeranssin kuori ja suola. Kattila siirretään syrjään ja annetaan seisoa 15-30 minuuttia.
    4. vaihe. Mämmiseos laitetaan lasisiin tai posliinisiin uunivuokiin ja aluksi paistumaan noin 190-200 asteiseen uuniin. Uunin lämpötila alennetaan 130-140 asteeseen ja näin voidaan paistaa lähes täysiä vuokia. Pinnalle valellaan paistamisen aikana 2-3 kertaa vettä kuorettumista estämään.
    Perinteistä vanhanajan mämmiä paistetaan 3-4 tuntia.

    Annetaan mämmin seisoa viileässä 2-3 päivää. Silloin mämmi on parhaimmillaan. Mämmi tarjoillaan kylmänä maidon tai kerman ja sirotesokerin kera.
    Kun annetaan vanhanaikaisuudesta hiukan periksi, niin mämmin voi tarjoilla myös vaniljakastikkeen tai muiden vastaavien makeiden kastikkeiden kera. Myös appelsiinin kuorihillo ja aprikoosihillo ovat sopivia mämmin kanssa tarjottavaksi. Myös muita hilloja voi kokeilla – löytyisikö muitakin ”suun mukaisia” lisukkseita.

  • Vastaa käyttäjälle Kulkevainen Cancel Reply