Pääsiäinen budjetilla: paahdetut ja hunajamarinoidut valkosipulinkynnet

huhtikuu 4, 2015
Vannon, että kuvan ”surullinen hymynaama”-valkosipuli oli puhdas vahinko.

Tämä on nyt ihan viimeinen, pikkuinen viime hetken resepti tarkan markan pääsiäiseen liittyen. Tämän jälkeen julkaisen enää jotain liittyen siihen, mitä meillä sitten pääsiäisenä ihan oikeasti syötiin, ja sen jälkeen lupaan vaieta aiheesta ensi vuoteen asti.

Tämänkertainen ohje ei erityisesti vaadi juhlapyhää, vaan sopii mihin tahansa hetkeen (paitsi ehkä ensitreffeihin tai työpaikkahaastattelua edeltävään iltaan). Tykkään kovasti valkosipulista, sekä mausteena muussa ruuassa että ihan sellaisenaan. Terveellistäkin se tietysti on. Uunissa paahdettuna valkosipuli on ihan älyttömän hyvää, kun kynnet pehmenevät, pinta saa hieman väriä ja sipuli makua rosmariinista, hyvästä sormisuolasta ja yrteistä. Lisämakua kynsiin saa pikaisesta marinoinnista, joka tekee kynsistä hunajaisen lempeitä. Todella yksinkertaista, sopii tarjottavaksi ihan sellaisenaan esimerkiksi sopivan lammasruuan kylkiäisenä, tai vaikka salaattiin pilkottuna lisämaun antajana.

Paahdetut ja hunajamarinoidut valkosipulinkynnet (n. 2-2,5 dl purkillinen)

3 kokonaista, suurehkoa valkosipulia
reilu loraus öljyä
ripsaus hyvää suolaa
mustapippuria rouhittuna
muutama rosmariinin oksa

marinointiin:

3 rkl hyvää balsamiviinietikkaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl hyvää oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa
pari rouhaisua mustapippuria

1. Irrota ja kuori valkosipulinkynnet. Sekoita uuninkestävässä vuoassa keskenään kynnet, öljy. suola ja pippuri. Tökkäise mukaan muutama rosmariininoksa ja paahda 200-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, tai kunnes kynnet ovat kunnolla kypsät ja saaneet pintaansa hieman väriä. Jos pinta tuntuu tummuvan liikaa, pienennä lämpöä ja pidennä hiukan paistoaikaa, liian tummat kynnet menevät kitkeriksi.

2. Sekoita keskenään kaikki marinadin ainekset ja kaada seos vielä kuumien valkosipulinkynsien päälle. Anna marinoitua huoneenlämmössä puolisen tuntia ja käytä/tarjoile. Kynsiä voi marinoida jääkaapissa hiukan pidempäänkin ja jämät säilyvät ainakin muutaman päivän (pidemmästä säilytyksestä ei ole kokemusta), mutta suosittelen, ettei niitä tarjota ihan jääkaappikylmänä.

2 Comments

  • Reply Mama Gastro huhtikuu 6, 2015 at 8:46 pm

    Näitä pitää joskus kokeilla, ehkä kun mies on työmatkalla;)

  • Reply Heidi - Kärähtäneet huhtikuu 8, 2015 at 6:08 pm

    Kieltämättä nämä eivät olleet mitään sosiaalisinta ruokaa 😀

  • Vastaa käyttäjälle Mama Gastro Cancel Reply