Persimon-sinihomejuustosalaatti, ihan vain itselleni

marraskuu 8, 2014

Isäntä on joltiseenkin kaikkiruokainen, ja monia asioita hän on myös oppinut syömään yhteiselomme aikana. Ihailen ja arvostan suuresti tuota avoimuutta maistaa kaikkea, mitä nenän eteen keksin kiikuttaa (toivottavasti kyseessä ei ole vain joku perhesopuun liittyvä asia :D). Sinihomejuustosta isäntä ei ole kuitenkaan ryhtynyt tykkäämään, joten sitä tulee ostettua harvemmin, ja kun ostan, niin se on vain itselleni.

Nyt olin suunnitellut tekeväni lounaaksi jonkun yksinkertaisen, loppusyksyisen salaatin, johon tulisi viikunaa ja sinihomejuustoa, mutta tuoreita viikunoita ei sitten meidän nurkilla tai nettikaupoissa ollutkaan saatavilla. Niinpä pikaisen harkinnan jälkeen ajattelin, että persimon voisi olla sopiva kaveri sinihomejuustolle, ja miksei sekin salaattiin sopisi. Niin syntyi tämä superyksinkertainen mutta tosi hyvä lounassalaattini, joka sopisi varmasti hyvin myös vaikka naposteltavaksi pikkujouluihin pipareiden ja glögin kera. Ja kuten etukäteen arvelin, persimon oli tosi hyvä kaveri juustolle. Tunnustan käyttäneeni puolet juustopaketista salaattiin ja syöneeni toisen puolen juustosta vielä samana iltana sellaisenaan persimonin kera, niin hyvää se oli.

Salaatin pohja on ihan vain kurkkua ja arkista jääsalaattia, jotka on pyöräytetty miedossa, hunajaisessa omenavinaigretessa. Minusta liian voimakas etikkaisuus sinihomejuuston kera luo sellaisen oksennuksenmakuefektin (anteeksi, toivottavasti en vienyt ruokahaluja kaikilta), joten kastike on tarkoituksella hyvin lempeä. Juustoa ja hedelmää en pyöräyttänyt kastikkeessa lainkaan. Minä söin salaatin sellaisenaan, mutta rinnalle sopisi pari viipaletta maalaisleipää tai miksei vaikka joululimppua. Yhden hengen kevyeksi lounaaksi – tässä tarkoitan kevyellä lähinnä pienehköä lounasta, pysyn kaukana kevytsinihomejuustoista – tarkoitettuun salaattiin riittää yksi hedelmä ja 75g juustoa.

Sattumalta bongasin, että Mama Gastrokin oli juuri kokannut persimonista, tai sharonista, ja Luimupupun kommentin perusteella oli minunkin pakko käydä kurkistamassa, mitä eroa kakilla, persimonilla ja sharonilla nyt sitten oikeasti on. Eli: sikäli kuin wikipediaa ymmärsin, kaikki ovat eebenpuun (diospyros) hedelmiä, josta on useita eri lajikkeita. Persimon näyttäisi olevan aika yleispätevä nimi, jota käytetään monien lajikkeiden yhteydessä, kun taas kaki viittaa nimenomaan Kiinasta ja Japanista peräisin olevaan diospyros kakiin, joka on yleisin viljelty lajike. Sharon-nimike taas on kasvatuspaikkaan viittaava kauppanimi, jota käytetään samasta lajikkeesta. Toisin sanoen Suomessa myytävä hedelmä on yleensä samaa lajiketta riippumatta siitä, onko myyntinimenä persimon, kaki vai sharon. Silti, kuten Mama G:kin huomioi, eri nimillä myytävä tavara voi maistua erilaiselta, varmasti kasvupaikka ja -ajankohta asiaan vaikuttaa, eri kasvatuspaikoissa paras sesonki on kuitenkin hieman eri aikaan.

Hämmentynyt? Minä ainakin olen. Mutta ei huolta, hyvää se on joka tapauksessa.

Persimon-sinihomejuustosalaatti (yhdelle)

75g sinihomejuustoa (minulla miedohko ja pehmeä Castello luomublue)
1 kypsä persimon/sharon/kaki
muutama jääsalaatin lehti (tai vaikka kourallinen rucolaa)
10cm pätkä kurkkua

kastike:

1tl omenaviinietikkaa
1tl hunajaa
2tl rypsiöljyä (tai muuta miedonmakuista öljyä)
ripaus suolaa
rouhaisu mustapippuria myllystä

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Pilko kurkku ja revi salaatinlehdet mukaan, pyöräytä kastikkeessa ja nosta tarjoiluastiaan. Viipaloi päälle persimon ja sinihomejuusto ja tarjoile heti.

2 Comments

  • Reply Mama Gastro marraskuu 8, 2014 at 8:10 pm

    Onko tämä jonkinlainen ruokatelepatia?! ))

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 9, 2014 at 7:33 am

    Mietin ihan samaa! Vähän pelottavaa 😀

  • Leave a Reply