Posts

Kreikkalainen stifado-pata on helppo klassikko, mutta jonkin verran sen valmistamiseen kuluu aikaa. Niinpä innostuin tekemään padan pitkästä aikaa jauhelihasta, jolloin sen saa tehtyä liedellä ihan arkiruuaksikin. Käytännössä tällöin syntyy vähän kreikkalaisittain taitettu bolognesekastike. Jos ylimääräistä aikaa on, voi kastiketta hauduttaa pidempäänkin - se ehdottomasti pitää siitä - mutta kiireisen päivän iltana ruuan saa tarvittaessa pöytään noin puolessa tunnissa. Lisukkeeksi voi salaatin ohella laittaa oman maun mukaan pastaa, perunaa tai riisiä; minun suosikkini ovat uunissa tehdyt, yrttiset lohkoperunat. ...

Meillä kävi onni saada tänä syksynä pakastimeen muutama pala hirven niskaa. Paloista riittää pariksikin kokkauskerraksi, joten päätin heittäytyä hulluttelemaan ja kokeilla parilla palalla, miten hirvi taipuisi hieman vietnamilaisen pho-keiton tyyliseen soppaan. Tykkäsin kovasti joskus alkuvuodesta tekemästäni samantyylisestä naudanhäntäkeitosta, joten ajattelin, että tumma, luullinen hirvenliha voisi sopia keittoon myös. Sitäpaitsi palana hirvenniska jopa muistutti jättimäistä naudanhäntäkiekkoa, joten en voinut vastustaa kiusausta. Tällä kertaa valmistin liemen kokonaan kattilassa aiemman uunissa hauduttelun sijaan. Vaikka hirvenliha on huomattavasti nautaa vähärasvaisempaa, tuli liemeen mukavasti makua ja lihakin muuttui erittäin mureaksi hauduttuaan kannen alla noin kuusi tuntia (vaikka vähemmälläkin varmasti pärjäisi). Jos aikaa on, keiton voi tehdä yhdellä istumalla mutta minä jaoin tekemisen kahtia; liemen, siivilöinnin ja lihan riipimisen tein syömistä edeltävänä iltana, ja seuraavana päivänä vain lämmitin ne sekä valmistelin lisukkeet ennen tarjoilua. Hirvenlihan tilalle keittoon voi ihan yhtä hyvin käyttää sitä nautaakin, sehän se oikea pho-keiton raaka-aine on. Mainitsemieni häntäpalojen lisäksi ainakin luullinen rinta on erinomaista tällaisissa keitoissa. ...

Olen kovasti ihastunut ihan perinteisiin maksaruokiin, paistettuun maksaan kera paistetun sipulin, puolukkahillon ja muusin sekä lapsuudenkodista tutun maksakastikkeeseen, jota teen edelleen äitini antamin ohjein. Nyt sain paikallisen REKO-ryhmän kautta kuitenkin pitkästä aikaa käsiini karitsan maksaa, joten päätin vaihteeksi kokeilla jotain (itselleni) uutta ja valmistaa maksan kokonaisena paahtopaistin tapaan. Paistetut sipulitkin saivat hieman uutta muotoa, kun lorautin niiden kanssa pannulle sekä sherryä että hunajaa. Taaperolle ei maksa-ateria maittanut (asia, josta olen hieman pahoillani, koska olen itse tykännyt maksasta jo lapsena) mutta minusta se onnistui erinomaisesti; 61-asteiseksi lipsahtaneena maksa oli edelleen hieman punertava sisältä ja erittäin murea, olematta kuitenkaan yhtään verinen. Olin myös yllättynyt siitä, miten helppoa ja nopeaa valmistus oli, ainut temppu oli lämpötilan tarkkailun muistaminen. Muutenkin tykästyin jälleen karitsan maksaan ja suosittelen sitä muillekin, maku on naudan maksaa miedompi ja kalvoja tuskin nimeksikään. Kokonaisesta, n. 600g palasta riittää hyvin kolmelle ruokailijalle, vaikka kaksikin saa sen kyllä syötyä. ...

Vuoka ennen uunia. Ostin kaksi pakettia sinihomejuustoa, toisen kokkaamiseen ja toisen syömiseen, koska tiesin, että muuten kokkausjuusto saattaa huveta ennen aikojaan. Pari päivää kauppareissun jälkeen jouduinkin toteamaan isännälle syöneeni lounaaksi homejuuston. “Ai juustoa vai juuston?” kysyi isäntä. “No juuston…” Jottei toinen pala kokisi samaa kohtaloa, piti se valmistaa pikaisesti. Niinpä laitoin sen vuokaan yhdessä kaali- ja omenasuikaleiden kanssa ja tein seoksesta uunissa syksyisen paistoksen. Kaalin ja homejuuston yhdistelmä oli aiemmin testaamaton, mutta hautuneen kaalin makeus ja homejuuston suolaisuus sopivat hyvin toisilleen. Omena toi mukaan hieman happamuutta ja lisämakeutta. Oikein makean ystävä olisi voinut ripsauttaa vielä fariinisokeriakin sekaan. Olin alkuun aikeissa lorauttaa mukaan kermaa, mutta tulin toisiin ajatuksiin, mikä olikin ihan hyvä idea - vaikka luulin paistoksen kuivahtaneen, pienen lusikalla sörkkimisen jälkeen totesinkin sen olevan aika sopiva ilman kermaakin. Parhaiten paistos sopisi varmasti vaikkapa possun lisukkeeksi, mutta maistui se sellaisenaankin keitettyjen perunoiden kera. ...

Johtuen erilaisista päivärytmeistämme, olemme arkipäivisin hieman huonoja istumaan koko perheen kesken ruokapöytään nauttimaan yhteisistä aterioista. Isännän kanssa syömmekin oman illallisemme yleensä vasta sitten, kun lapset ovat nukkumassa, eikä silloin enää kateta pöytää kauniisti tai oikeastaan edes seurustella, vaan maataan puolikoomaisena sohvalla ja korkeintaan valitaan netin suoratoistopalveluista joku tv-sarja, jota seurata jakson verran ennen nukkumaanmenoa. Viikonloppuisin on kuitenkin kiva kerääntyä saman pöydän ääreen ja nauttia seurustelusta hyvän ruuan äärellä. Se on minusta myös ruuan arvostamista ja tapa, jonka haluan opettaa lapsilleni. Ilahduinkin isännän hiljattain esittämästä toiveesta, että voisimme tehdä sunnuntailounaasta ihan konseptin, että sunnuntaisin syötäisiin aina porukalla, ilman kiireitä. ...

Nuhanenät auki! Nyt, kun kaikenlaista isompaa ja pienempää pöpöä tuntuu olevan liikkeellä joka puolella, on voimakas piparjuurisalaatti ihan mahtavaa. Piparjuuri on muutenkin suosikkimakujani ja sen kanssa sorrun helposti liioitteluun, wasabiakin on sushin päällä tarpeeksi vasta, kun itkettää. Tämän salaatin ajatus lähti jo muutama viikko sitten, kun maistoin ensimmäistä kertaa kylmäsavusilakkafileitä (ihan sairaan hyvää muuten) ja mietin niille jotain kivaa lisuketta silloisista jääkaapin antimista, joihin kuului mm. kurkkua, piparjuurta ja creme fraichea. Suunnittelin pikkelöiväni kurkun kevyesti ja sekoittavani sen piparjuuriraasteen ja creme fraichen kanssa, mutta salaatti jäikin sitten toteuttamatta. Ehkä onneksi, koska myöhemmin huomasin Suolaa & hunajaa -blogissa tehdyn ihanan kuuloista, jugurttipohjaista kurkku-piparjuurisalaattia, mistä sainkin päähäni käyttää raikkaampaa jugurttia creme fraichen sijaan. ...

Käristykset jakavat mielipiteitä. Se, mikä yhden mielestä on suussasulavaa herkkua, on toisesta kuivakkaa ja sitkeää mössöä, korkeintaan sopivaa vahvistamaan Suomen mainetta (?) valjujen ruokien tyyssijana. Itse olen keskimäärin hieman mausteisempien ruokien ystävä, mutta samalla mielestäni hyvälle käristyksellekin on paikkansa - huolella ja rakkaudella valmistettu ruoka kun vaan tuppaa yleensä olemaan hyvää, eikä hieno raaka-aine välttämättä vaadi ihmeempiä mausteita seurakseen. En ota kantaa siihen, millainen käristys on “oikeaa”, moni laittaa mukaan pekonia, joku sipulia, joku sieniäkin, itse välillä niitä kaikkia. Poro on varmasti perinteisin käytössä oleva liha, ja monelle se ainoa oikea, mutta minä käytän nykyisin lähes aina hirveä. ...

Meillä on hieman huono tapa syödä isännän kanssa illallista vasta, kun taapero on nukkumassa (koska sehän ei estä syömästä päivällistä myös lapsen kanssa, right?). Ilta-aterialla syödään usein ne tulisimmat chilit sekä muut pöperöt, jotka eivät alle parivuotiaalle ihan sellaisenaan sovi tai maistu. Perjantain ilta-ateriaksi valmistui mausteinen, meksikolaisvivahteinen broilerisalaatti, joka päätyi pitaleivän sisään yhdessä srirachamajoneesin kanssa. Ajatus tuli alkuviikon vierailusta ravintola Patronaan, jonka raikkaat tostada- ja tacotäytteet jäivät erityisesti mieleeni. En kuitenkaan lähtenyt hakemaan annoksista toisintoa, vaan tein niistä saamani inspiraation pohjalta nopean ja yksinkertaisen, koti-iltapalaksi sopivan version. Pitaleivänkin tunnustan olevan niitä ydinsotaa kestäviä valmisversioita, joita olen joskus hommannut keittiön kaappiin hätävaraksi. Meksikolaisemman annoksesta saisi vaihtamalla pitaleivän vaikkapa maissitortillaan, tai maistuisi salaatti ihan sellaisenaankin - silloin ruoka olisi jopa terveellinen! Salaattiannoksesta riittää kahdelle kevyeksi lounaaksi tai kolmelle-neljälle pitaleipien väliin. ...

 Blogissa on ollut hiljaista, koska viime viikon vietin lasten kanssa “etelänmatkalla” pääkaupunkiseudulla. Muuten ei reissun ruokapuolesta jäänyt kummempaa kirjoitettavaa, mutta pääsin isovanhempien suosiollisella lastenhoitoavulla vihdoin piipahtamaan Mama Gastron kanssa aidoksi meksikolaiseksi tituleeratussa Patronassa, joka on ehtinyt olla paikallaan jo muutaman vuoden. Rennon viihtyisässä ravintolassa riittää asiakkaita edelleen, koska salissa oli arki-iltanakin reilusti porukkaa jo heti avaamisen jälkeen. Saimme aluksi käsiimme ihanan kuuloisia cocktaileja täynnä olevat drinkkilistat, mutta (ehkä vähän tylsästi) valitsimme palanpainikkeeksi viiniä ja olutta. Ruokalistalta alkuruuat houkuttivat kovasti mutta pääruuat tuntuivat hieman turhan tukevilta lähes kesäisenä iltana, joten tarjoilijaa hieman konsultoituamme päädyimme tilaamaan jaettavaksi muutaman alkupalan koko alkuruokalistan alusta loppuun. Sitä valintaan suosittelen muillekin! Annokset olivat raikkaan makuisia, sopivat erittäin hyvin jaettavaksi ja kuudesta eri ruuasta riitti hyvin kahden naisen päivälliseksi. ...

Perinteisen “mummolajälkkärin” appelsiiniriisin sesonki on oikeastaan talvella, mutta miksei sitä tekisi muulloinkin, jos sitruksia ja kermaa lojuu jääkaapissa hävikkiuhan alla. Lapsuudenkodissani ja omissa mummoloissani en muista appelsiiniriisiä tehdyn eikä minulla ole sen suhteen ollut suurempia ennakkoluuloja tai -odotuksia, mutta ilmeisesti sekin on niitä ruokia, jotka jakavat mielipiteitä. Toisille se on kermansekaista riisipuuromössöä. toisille taas happamanraikas mutta täyteläinen jälkkäri. Itse muistin sitä joskus syöneeni ja tykänneeni, ja nyt itse tehdessäni katsoin valmistusvinkit Siskot Kokkaa -blogista, jossa on perehdytty kunnolla appelsiiniriisin syvimpään olemukseen. Allekirjoitan täysin näkemyksen siitä, että suolalla maustettu ja appelsiinimehua itseensä imaissut riisi ei ole millään tapaa tunkkaista - kun riisi marinoituu ensin mehussa ja kerman sekoittaa vasta lopuksi mukaan, jälkkäri on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan mainion hyvää! ...