Posts

Lakkiais- ja valmistujaispäivä meni jo, mutta saattaa kesän mittaan olla rippi- sun muitakin juhlia, joissa voileipäkakku maistuu. Minä tein menneellä viikolla tällaisen voileipäkakun tyylisen jutun, joka on vähän kuin välimuoto täytetystä leivästä ja voileipäkakusta. Ja tunnustan olevani voileipäkakkujen ystävä muutenkin; välillä kuulee, että voileipäkakut ovat ummehtunut jäänne 80-luvulta ja muutenkin leipätuotteet ovat monella pannassa, mutta kummasti nuo muinaisjäänteet kerta toisensa jälkeen ovat juhlapöydän suosikkeja, tehden kauppansa usein makeita kakkuja paremmin. Ajatus tehdä voileipäkakku ilman kuorrutusta tuli alun perin Nannan taannoisesta kakkupostauksesta, jossa muiden ihanien kakkujen lomassa esiintyi luomus nimeltä alaston kakku. Innostuin siitä sitten miettimään, toimisiko sama ajatus voileipäkakussa, ja niin syntyi alaston voileipäkakku. Koska kuorrutetta ei ole, on kakku hieman perinteistä mallia kevyempi ja rennompi, mutta minusta myös tosi hauskan näköinen erivärisine leipä- ja täytekerroksineen. Toisin kuin täytekakussa, voileipäkakun virheitä ei valitettavasti voi peittää tomusokerilla - tai en ainakaan suosittele sitä - mutta paloista koostuvan kakun käsittely on onneksi niin helppoa, ettei edes minun kakkuni kaivannut suurempaa maskeerausta koristeiden lisäksi. ...

Sherrysillin lisäksi tein toisenkin sillikokeilun viime viikonlopun kalapöytään, ja laitoin kevytsuolattuja fileitä marinoitumaan ikisuosikkieni sitruunan ja kapristen kanssa. Ilokseni tälläkin tapaa valmistetusta sillistä tuli todella hyvää ja raikasta, joten molemmat uudet sillireseptit pääsevät meillä varmaan vakiorepertuaariin. Kunhan pääsen eroon pötsiliitännäisistä ruokarajoitteista, taidan kokeilla jotain samantapaista myös silakoille. Marinadin pohjana käytin helposti muistettavaa 3-2-1 suhteella tehtyä vesi-sokeri-etikkaseosta, jonka olen alun perin oppinut perheessämme ikiajat tehdystä “parhaasta sillistä” (joka muuten on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja perinteisyydessään todella, todella hyvää). Saman liemen voi maustaa lukemattomin eri tavoin, joten se on todella monikäyttöinen. Tällä kertaa en laittanut marinadiin ollenkaan perinteisiä sillimausteita kuten maustepippuria, neilikoita tai laakerinlehtiä, vaan käytin niiden sijaan reilusti mustapippuria, joka on mielestäni ihanaa sitrusten kanssa. Sopi hyvin silliinkin! ...

Lakkiaispäivänä laitoimme karseassa lievässä muuttokaaoksessa olevan kotimme oven kiinni ja lähdimme nauttimaan kauniista kesäpäivästä Oulun keskustaan. Mitään kummempaa suuntaa tai ohjelmaa ei ollut, ajatuksena oli lähinnä vähän rentoutua yhteensä yli kuukauden muuttorupeaman päälle. Minä toivoin tosin pääseväni kauppahalliin, edellisestä vierailusta kun oli vuosia. Ja halusin myös jossain nauttia pannari-, lettu- tai vohvelikahvit, onneksi muilla perheenjäsenillä ei ollut mitään sellaista ohjelmaa vastaan. Otin myös kameran mukaan, jotta olisin kunnon turisti ja saisin samalla ikuistettua torin ympäristöä niille kavereilleni, jotka eivät ole (vielä) täällä päin Suomea käyneet. ...

Tänä viikonloppuna sain laittaa kesän ensimmäisen kalapöydän uusien perunoiden kera, juttu, jota joka vuosi odotan jo kuukausia etukäteen. Menin hyvin helpolla kaavalla; paria erilaista silliä, savulohta - olisin mieluusti graavannut mutta taaskaan kaupassa ei ollut ostohetkellä riittävän tuoretta tavaraa - ja kaapista löytyneitä säilykesavumuikkuja. Sivuun creme fraiche -pohjaista kastiketta ja kesäisiä kasviksia, kuten kukkakaalia ja tomaattisalaattia. Kotimaisiakin uusia perunoitakin olisi jo ollut myynnissä, mutta noin seitsemän euron kilohinta ei ihan ollut vielä mieleinen, joten tyydyin ruotsalaisiin. Siihen vedänkin rajan, minusta sen kauempaa tuodut uudet perunat eivät maistu oikealla tavalla uudelle perunalle. ...

No niin, muutosta on nyt selvitty hengissä. Tai oikeastaan paremmin kuin hengissä, tavaroiden pakkaamisen kanssa tuli lopulta hirveä kiire ja yöunet jäivät vähiin, mutta matka uusille nurkille onnistui olosuhteet huomioiden yli odotusten, oikeastaan todella hyvin. Jäämme kyllä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan perheillemme, jotka kukin vuorollaan auttoivat muuttotouhuissa - tai siinä, että saimme itse muuttohommia edistettyä - omien kiireidensä keskellä. Vaikka kaikki meni hyvin, on muuttaminen kuitenkin rankkaa puuhaa, varsinkin pallomahan, puolitoistavuotiaan ihmispoikasen ja kolmen koiran kanssa. Piti myös tajuta, ettei aviomies automaattisesti muutu siivousintoilijaksi eikä koirista lähde yhtään vähemmän karvaa paikkakunnanvaihdoksen myötä. Ja vaikka sormia syyhyttää järjestellä tavaroita kaappeihin, on välillä pakko levätä ja antaa isännän hoitaa purkuhommia yksin. Keittiötavaroiden purkaminen oli jopa pieni henkilökohtainen kriisi, kun en itse päässyt sitä tekemään. Olen niin tottunut pitämään keittiötä lähestulkoon täysin omana valtakuntanani, että on vaikea neuvoa edes isäntää siinä, mihin järjestykseen tavaroiden pitäisi mennä. On toimiva periaate laittaa vähemmän käytetyt ruokatarpeet ja astiat ylähyllyihin ja paljon käytetyt helposti ulottuville, mutta se ei paljon auta, jos ei tiedä, mitä tarvikkeita käytetään paljon ja mitä vähemmän. Mutta eiköhän kaikki löydä paikkansa ajan mittaan. Uudessa asunnossa ei onneksi ole kiirettä saada kaikkia tavaroita purettua, vaan voimme rauhassa totutella takaisin tavalliseen arkeen. Tärkeimmät asiat ovat jo paikallaan niin, että asunnossa voi hyvin elää ja toimia. Ja tehdä ruokaa. ...

Muuttotohinoiden lomassa ehdin toissa viikolla vielä testaamaan vanhan kotikaupungin ravintolatarjontaa, kun kävin kaveritreffien merkeissä Leppävaarassa Persian Ravintolassa (kyllä, tämä on kirjoitusasu, se piti pariin otteeseen tarkistaa). Olen pari vuotta sitten kuullut useammasta suunnasta kehuja paikasta ja ilmeisesti se on aiemmin tunnettu nimellä Vihreä Ravintola, mutta nyt siis vasta pääsin itse testaamaan, kiitos ystävättären, jolle paikka sattui juuri sopivasti muistumaan mieleen treffiemme alla. Ja kiitos myös kännykkäkamera-lainasta, itsehän olin taas vaihteeksi liikkeellä ilman kameraa - ja samalla pahoittelen kuvien laatua, joka ei tee ruualle oikeutta. Minä ja kosketusnäytöt emme vain sovi yhteen. ...

Jonkinlainen versio chili con carnesta kuuluu varmaan lähes jokaisen lapsiperheen arkiruokarepertuaariin. Tämä meidän versiomme ei välttämättä kelpaisi puristille tai hifistelijälle purkkipapuineen, -tomaatteineen ja vaihtelevine lihoineen, mutta minusta se on vaan niin hyvää, että haluan laittaa ohjeen tännekin. Helppoja ja maukkaita arkiruokaideoita kun ei koskaan ole liikaa! Minä hoidan taloutemme ruokahuollosta normaalisti noin 95% (no, viime aikoina vähän vähemmän sattuneesta syystä), mutta chili con carne on niitä ruokia, jotka isäntä yleensä tekee, usein vielä sellaisena bulkkiannoksena, että syötävää riittää useammaksi päiväksi. Hyvin yksinkertaisen ruuan kaksi salaisuutta ovat hitaasti kullankeltaiseksi kuullotettu sipuli sekä - kuten otsikostakin käy ilmi - haudutus, joka voi olla juuri niin pitkä, kuin aikaa on. Koska chili con carneen kuuluu nimensä mukaisesti chili mutta monen lapsiperheen ruokavalioon ei, voi ohjeesta poiketen antaa ruuan hautua vähän aikaa ensin ilman chiliä, ottaa sitten “lastenversion” syrjään ja lisätä chilin haudutuksen loppuajaksi. Ihan loppuun en kuitenkaan lisäämistä jättäisi, koska silloin chili ei ehdi luovuttaa makuaan tasaisesti ruokaan vaan jää tulisiksi sattumiksi kastikkeeseen. ...

Joskus tulee ruokien suhteen täysosumia; joku kokeilu onnistuu ihan yli odotusten ja on niin kovin hyvää, ettei tiedä miten sitä kehuisi tarpeeksi. Ja kuten nyt tässä tapauksessa, ruoka valmistui vielä todella helposti ja nopeasti ihan muutamasta raaka-aineesta. Ihan kirjaimellisesti pastan kiehuessa, vain ainesten sekoitus jäi tehtäväksi sen jälkeen. Tein siis pastaa kylmäsavulohen ja parsan kera. Ei mikään uusi keksintö ja tähän aikaan vuodesta ohjeita näkyy aika paljonkin sekä lehdissä että netissä, mutta koska en ole kovin suuri pastakokki (arkiruokana harva se päivä kiehuvia täysjyvämakarooneja ei varmaan lasketa), tämäkin pasta puuttui repertuaaristani. Nyt kuitenkin oli parsaa jääkaapissa ja kylmäsavukalaakin oli tehnyt mieli jo pidempään. Ja pisteenä i:n päälle kaapissa yksi parempi pastapaketti (ns. isän ja äidin pasta) oli odottanut käyttöön pääsyä jo ikuisuuden, ja halusin ennen muuttoa saada sen kulutettua, joten päädyin sen nyt valmistamaan. ...

Intialainen ruoka ei kuulu vahvuusalueisiini (jollei vahvuudeksi lasketa sitä, että syö sitä verrattain usein ja mielellään?). Sitä tulee siis harvemmin tehtyä, vaikka en oikeastaan keksi ihan suoraa syytä, miksi - olen perustellut asiaa itselleni sillä, että pitäisi hankkia arsenaali mausteita, joita ei muuten tule niin käytettyä, mutta ei sekään nyt ihan totta ole. Suurin osa jutuista löytyy mauste- ja jääkaapin perusvalikoimasta jo nykyisellään, eikä loppujakaan tarvitse ihan kuusta asti etsiä. Ja olenhan minä hankkinut kaappiin valmiiksi sopivat mausteet myös thairuokien tai Lähi-idän makujen loihtimiseen, joten miksi intialainen olisi jotenkin poikkeus? No, en oikeastaan tiedä, mutta kunnon herätys intialaiseen kokkaamiseen kotioloissa odottaa vielä tulemistaan. ...

Me tyhjennämme nyt pakastinta melko kovalla kiireellä. Suurin osa tykötarpeista menee ihan arkiruokaan, mutta välillä käteen osuu jotain vähän erikoisempaa, nyt viimeksi hirven sydäntä. Tiesin kyllä, että sydän odottaa edelleen valmistamistaan, mutta vähän olen pelännyt, että onnistuisin pilaamaan sen. Possun sydäntä olen tehnyt joskus ja se olisi voinut olla parempaakin, poron sydäntä taas olen maistanut ja se on ollut ihan älyttömän hyvää. Hirvi on joka tapauksessa ihan oma elukkansa, enkä ole sen sydäntä maistanut missään muodossa, kuullut vain, että sekin on erinomaista. Siitä valmistuspaineet siis. ...