Posts

Tämä mangokana syntyi pienenä kompromissina, kun yritin sovittaa kokonaisen kananpojan valmistusta sekä omiini että taaperon ruokamieltymyksiin. Lisäksi ruuan piti valmistua ilman, että keittiössä kuluisi kovinkaan paljon aikaa. Itse haaveilin tulisesta, mangolla höystetystä kanasta mutta lapselle ruuan piti olla hiukan lempeämpää. Niinpä päädyin hauduttamaan kanan miedosti maustetussa kookosliemessä ja maustamaan sen mangososeella, jättäen kuitenkin itselleni tilaa lisätä chiliä valmiiseen annokseen mielin määrin. Kompromissi terminä saattaa kuulostaa vähän negatiiviselta ja siltä, että loppujen lopuksi kukaan ei saa mitä haluaa, mutta tällä kertaa tilanne meni juuri toisin päin, minä ja lapsi saimme molemmat juuri sellaista ruokaa, mistä pidämme. ...

Cevicheä on tehty meillä monet kerrat ja yhden kuhacevichen reseptin olen julkaissut täälläkin. Kuten tuosta aiemmasta ohjeesta näkyy, kokkaan aika paljon vapaalla kädellä, eli sävellän joko ohjeen itse tai kurkkaan muista lähteistä inspiraatiota, jonka jälkeen sitten kuitenkin teen jonkun oman sovellukseni. Nyt, kun ei cevicheä ole vähään aikaan tullut tehtyä halusin vähän vilkuilla eri lähteistä ns. oikeaoppista versiota, kun varsinkin kalan marinointiaika vaihtelee todella paljon eri lähteiden välillä. Pintapuolisen tutkimukseni perusteella tulin johtopäätökseen, että ceviche on niitä ruokia, joista jokaisella on se oma, paras reseptinsä. Normaalisti ceviche on kuitenkin sitruksessa marinoitua merenelävää tai -eläviä, yleensä valkoista kalaa, muut komponentit vaihtelevat. Ruoka on eniten leimattu perulaiseksi, mutta samaa nimeä kantavia, enemmän tai vähemmän samanlaisia versioita löytyy läpi latinalaisen Amerikan. Koska tällä kertaa halusin noudattaa jotain reseptiä normaalin sooloiluni sijaan, käännyin The Guardianin “How to make perfect ceviche” -artikkelin puoleen. Olen muutaman kerran testannut saman lähteen ns. täydellisiä reseptejä ja pitänyt niitä oikein hyvinä eikä tämäkään, todella yksinkertainen versio pettänyt. Marinointiaika oli huomattavasti lyhyempi kuin edellisessä julkaisemassani cevichessä ja nyt omaan makuuni parempi, kala ehti ottaa marinadista paljon makua mutta jäi rakenteeltaan lähes raa’an oloiseksi, mistä pidän. Annoksen viimeiset palat ehtivät tosin kypsyä valokuvan räpsäisyn ja ruokailun aikana hieman lisää, eli melko herkkää tavaraa se on. ...

Säilöntäharrastukseni rajoittuu lähinnä marjojen pakastamiseen sekä sienten kuivatukseen tai suolaukseen. Olen vähän laiska keittelemään hilloja tai pikkelsejä, luulen, että suurena syynä laiskuuteeni on säilöntäastioiden desinfiointi, joka kuulostaa korvaani lähinnä ylimääräiseltä tiskaukselta, urheilulajilta, josta en erityisemmin pidä. Kotitekoista ketsuppia olen kuitenkin hinkunut kokeilla jo pidempään. Näinä gourmet-burgereiden ja hodareiden aikoina jotenkin tuntuu, että se melkeinpä kuuluu asiaan. Ja kun omaan makuun mausteita saa olla aika reilusti enemmän kuin normiketsupissa, saa sellaista haluamanlaistaan soosia varmimmin, jos yrittää itse sen tehdä. Ja kotona olisi käyttöä vailla juuri sopiva pullokin ketsupille. Tarvitaanko niitä perusteita edes enempää? Olen lähes joulusta asti kantanut kotiin joka viikko pari kiloa tomaatteja ihan vain ketsuppia silmälläpitäen, mutta syystä tai toisesta tomaatit ovat aina päätyneet muuhun käyttöön ja olleet ketsuppihetkenä vähissä. Nyt pääsin kuitenkin vihdoin toimeen. ...

Huomenna on laskiaissunnuntai, mutta meillä sitä vietetään jo vähän etunojaisesti. Pulkkamäkeen emme ole kyllä päässeet, saa nähdä, riittääkö tämänpäiväisen sateen jälkeen etelässä edes lunta pulkkailuun. Joka tapauksessa, herkkuani hernesoppaa tein jo eilen, tänään puolestaan paistettiin pannaria sopan kaveriksi. Googlasin vähän erilaisia pannariohjeita perinteisen ja ahvenanmaalaisen version vaihteluksi ja päädyin clafoutikseen. Clafoutis on ranskalainen, perinteisesti kirsikoista tehtävä jälkkäri, mutta minä tein mustikkaisen version. Jälkkäri ei kauas putoa meikäläisestä pannukakusta. Ohjeen otin BBC Good Foodista, josta luin samalla, että vain kirsikoista tehtävä pannari on clafoutis, muilla marjoilla kyseessä on oikeastaan flaugnarde. Ettäs tiedätte. Manteleita ei kotona tällä kertaa ollut ja joku oli popsinut taas kaikki pähkinät, joten käytin taikinaan pelkkää vehnäjauhoa, jota laitoin hiukan alkuperäisohjetta isomman määrän. Marjoja ja mausteita muokkasin hieman myös. Hyvin toimi näinkin, vaikka hieman jäin miettimään, oliko ohjeessa kaikki määrät ihan kohdillaan; minä käytin esim. marjoja vain n. 250g ja niitä oli silti todella paljon taikinamäärään nähden, kuten kuvasta näkyy - eli lopputulos ei ollut niin kovin clafoutismainen. Alkuperäisohjeessa olisi marjoja ollut vielä 150g lisää. Aika moni olikin ohjeeseen kommentoinut, ettei annettu paistoaika riittänyt, minkä arvelen johtuneen marjojen suuresta määrästä. Ihan älyttömän hyvää siitä silti tuli, eli makua eivät marjat pilanneet mitenkään, vaikkeivät ne tehneet ulkonäölle palveluksia. Jos marjamäärää vähentäisi, vähentäisin myös sokeria, nyt pannari oli makeahko mutta se ei haitannut, kun raikkaita mustikoita oli mukana niin paljon. Pannarin jo tehtyäni muistin, että Luimupupulla olen myös nähnyt ihanankuuloisen, mustikkaisen clafoutis-pannarihybridin ohjeen, linkkasin senkin tähän. ...

Tykkäsitkö sinä lapsena veriletuista? No minä en todellakaan. Niitä ei meillä taidettu kotona edes valmistaa, ja koulussa ne menivät varmasti “kiitos niin vähän kuin mahdollista” -osastolle. Aikuisena olen oppinut tykkäämään muista verta sisältävistä ruuista kuten veripaltusta tai peribrittiläisestä black puddingista, joten halusin antaa veriletuillekin mahdollisuuden. Ja onhan se hyvä, että teuraaksi kasvatettavasta eläimestä käytetään kaikki syömäkelpoinen. Nykyisin edullisemmat ruhonosat ovat nose to tail -hengessä jo tosi suosittuja, mutta - ei niin kovin yllättäen - tietyt sisäelimet, pää ja veri eivät edelleenkään nostata kovin lämpimiä tunteita. Ja myönnän, ei niitä meilläkään ihan alvariinsa valmisteta, kunhan silloin tällöin tehdään projektiluontoisia kokeita. ...

Kun on tällainen kitupiikki kuin minä, haluaa tehdä falafelitkin itse sen sijaan, että tilaisi ne lähimmästä känkkylästä ja maksaisi seitsemisen euroa pullista, jotka ovat nähneet parhaat päivänsä jo ennen kuljetusastiaan joutumista. Kuulostaa vaivalloiselta? No ei se oikeastaan ole, mutta ihan akuuttiin falafelinhimoon eivät kotitekoiset pullat sovi, koska kuivattuja kikherneitä pitää liottaa vähintään kahdeksan tuntia. Säilykekikherneitä en ole tässä yhteydessä vielä kokeillut, joten en osaa sanoa, miten ne toimisivat. Mutta sinänsä siis aika helppoa puuhaa, minusta ainoat tempukkaat vaiheet olivat paistaminen ja vanhan monitoimikoneeni uhkailu, jotta se suostuisi toimimaan. ...

Blinien ja kaalipatojen lomassa alkoi taas tehdä mieli vähän raikkaampia makuja. Kaupasta keräilin kärryymme salaattiainekset sekä Naapurin maalaiskananpoikaa, jota on kehuttu useammassa lähteessä. Minäkin olen sitä pari kertaa jo kokeillut ja mieltynyt tuotteisiin, mutta valokuvien kanssa on ollut sellaista epäonnea (esim. joku söi ruuat ennen kuin ehdin niitä edes kuvaamaan), ettei mitään ole vielä päätynyt tänne blogiin asti. Ainakin yksi hyväksi havaittu resepti odottelee kuitenkin hihassa parempaa luonnonvaloa tai pitkään ostoslistalla roikkuneen kirkasvalo- tai raksalampun hankkimista. ...

Viime viikolla tein taas vaihteeksi yhtä luottoarkiruuistani, kaalipataa eli tuttavallisemmin kaalimössöä. Tuhti ja edullinen keiton ja pataruuan välimuoto on monella tapaa kiitollista valmistettavaa; kunhan kaalia, porkkanaa ja sipulia löytyy, voi loppureseptiä varioida vaikka miten. Karitsan jauhelihan voi vaihtaa esimerkiksi possuun, nautaan tai makkaraan ja hiilarina voi käyttää perunaa tai vaikka papuja, jos riisi ei kokkauspäivänä satu maistumaan. Näitä listoja voisi jatkaa ihan loputtomiin. Soppaa lusikoidessani mietin, että lopputulos oli onnistunut mutta kaipaisin ehkä sitä hienompaa kaalin suutuntumaa ja mehevyyttä, mikä kesällä syntyy, kun samaa ruokaa tekee varhaiskaalista. Koska varhaiskaalia ei näin tammikuussa tahdo olla tarjolla, päätin kokeilla seuraavan sopan tekemiseen savoijinkaalia. Kaunista savoijinkaalia en muutenkaan ole koskaan tainnut kotioloissa valmistaa, joten tein uuden kaalipadan heti tällä viikolla. Padan ollessa jo liedellä päätin vielä korvata normaalisti ruokaan käyttämäni kaurariisin linsseillä, ja kas, minulla olikin jo ihan eri ruoka kuin edellisviikolla. Jos olisin tajunnut, olisin voinut ottaa kaupasta vielä vähän lehtikaalia savoijinkaalin jatkeeksi, sen tumma vihreys olisi sopinut hyvin mukaan. ...

Ikivanhat mummola-astiat kaivettu kaapista - check. Ylimääräinen kauppareissu tehty, koska smetana ei saa loppua kesken - check. Kolesterolimittaus peruttu maanantailta - check. Blinien aika! Blinit kuuluvat meillä jokatalvisiin perinteisiin, mutta en ole moneen vuoteen paistanut niitä omassa kodissani. Nyt saatiin kuitenkin useampi syöjä kylään, joten sain vihdoin aikaiseksi ryhtyä puuhaan. Mutta kun tekee jotain pitkästä aikaa, eivät prosessit ole välttämättä ihan loppuun saakka hiottuja, ja muitakin yllätyksiä voi tulla vastaan. Blinipäivää edeltävänä iltana olin jo käynyt nukkumaan, kun tajusin yhtäkkiä jättäneeni kalangraavauksen puolitiehen. Kala valmiiksi ja takaisin nukkumaan. Muutamaa tuntia myöhemmin heräsimme koirien äänekkääseen vahtihaukkuun. Hetken päästä kuistilta kuului kolinaa ja selvisi, että ilmeisesti joku naapureista oli palaamassa yöriennoilta eikä juuri sillä hetkellä muistanut, mikä on hänen kotiovensa. Toivottavasti löytyi. Normaalisti pihassamme on superhiljaista, joten ehkä hyvä puoli ylimääräisessä yöherätyksessä oli, että tiedämme vihdoin kolmipäisen murtohälyttimemme toimivan. Ja pari tuntia tämän välikohtauksen jälkeen ihmispoikanen olikin jo valmis uuteen päivään. Isäntä otti hänet hoitaakseen, joten minä sain vielä torkkua tovin, Vajaan tunnin päästä lopulta nousin, en erityisen levänneenä mutta auttamattomasti myöhässä siihen nähden, mitä kaikkea olin suunnitellut tekeväni ennen vieraiden saapumista. ...

Pari päivää ovat olleet jotenkin hässäkkäpitoisia ilman, että mitään olisi varsinaisesti tullut edes tehtyä. Eilen juostiin aamulla asioille, sitten suoraan leikkipuistoon, hölkäten kotiin samalla toivoen, ettei lapsi nukahtaisi ennen kotiinpääsyä ja lounasta (ei onnistunut), sitten pikaiset ja pakolliset kotihommat ja omat syömiset (lapsi kenties nukahti mutta äidillä oli sudennälkä), lapsi herää, syö lounaansa, lähdetään koiria ulkoiluttamaan, tullaan kotiin, kas onkin taas ruoka-aika, syödään, puetaan päälle ja lähdetään kauppaan. Kotona ollaan puolisen tuntia ennen mukulan iltapuuroa. Sarkastisesti voi toki todeta, että yhyy, onpa hoitovapaalla rankkaa, kun piti selvitä sekä leikkipuistoon että kauppaan, mutta kyse ei oikeastaan ole siitä. Enemmän vaan hämmentää, että johonkin tyhjiöön se päivä hävisi, ja muistikuvat siitä sisältävät enimmäkseen ulkovaatteiden pukemista ja riisumista. ...