Posts

“Mitäs jos tehtäisiin teerestä jotain salaattia?” Hmmm. Isännän kysymyksestä mieleeni juolahti välittömästi rucolapohjainen salaatti, jossa voisi olla ruokaisuuden vuoksi vähän jotain lämpimiä, paahdettuja juureksia ja pähkinöitä. Mutta meillä olikin hieman eri ajatukset salaatista, isäntä halusi nimittäin kokeilla jotain kevyttä, sanoisinko keväistä salaattia, joka sopisi alkupalaksi. Jouduin hieman pyörittelemään suunnanmuutosta mielessäni, koska olin jo ehtinyt muodostaa oman suunnitelmani, mutta sitten ajattelin, että miksipä ei. Riistan kanssa yksinkertainen ja varma ei ole koskaan väärin, mutta toisaalta minusta raaka-aineen kunnioittaminen ei poissulje kokeilujakaan. Tällä kertaa itse pääraaka-aine valmistettiin hyvin yksinkertaisesti pannulla, niin, että sen oma maku pääsee esiin. Teeren ympärille tehty salaatti oli kuitenkin aurinkoisen kevyt, kuten sanottu, enemmän keväinen kuin syksyinen. Mutta hauska yhdistelmä tummasta lihasta ja raikkaasta salaatista tuli, salaatin keveys ehkä jopa korosti linnun makua ja toisin päin. Krutongit ja raikas yrttiöljy tasoittivat makuja niin, etteivät salaatti ja lintu tuntuneet kuitenkaan olevan eri paria vaan toimivat yhtenä kokonaisuutena. Jos pakastimessa köllöttää vielä keväällä tummalihaista lintua (tai miksei tätä voisi tehdä vaikka naudanlihalla), suosittelen kokeilemaan! ...

Pitkästä aikaa pääsin tekemään sinisimpukoita, yhtä syksyn ja talvikauden suosikeistani. Tänä vuonna simpukoiden saatavuus on harmillisesti tuntunut aiempaa huonommalta, tai sitten aikatauluni vaan ovat menneet kovasti ristiin tarjonnan kanssa. Nyt niitä kuitenkin saimme, vihdoinkin! Rakastan sitä kolinaa, jota simpukankuoret pitävät kattilassa käänneltäessä ja löydän jopa elukoiden putsaamisesta oman zeninsä. Jep, taidan olla vähän koukussa. Tällä kertaa simpukat pääsivät lempeäntuliseen, kermaiseen chipotleliemeen. Päätös liemestä syntyi oikeastaan jääkaapissa majailleen pekonipaketin inspiroimana - simpukat ja pekoni on aina hyvä yhdistelmä, joten kirjoitin googlen hakukenttään uusien ideoiden toivossa “simpukka pekoni”. Otsikoiden alkupäässä silmiini osui Keittiönatsi-blogin pekoni-chipotle-sinisimpukkapostaus, josta nappasin ajatuksen tehdä jotain samantyyppistä. Tykkäsimme isännän kanssa molemmat meidän versiostamme kovasti; isännän mielestä simpukat olivat aivan täydellisiä, minusta ne olivat herkkuja mutta olisin ehkä kaivannut liemeen lasia valkkaria tai jotain muuta ohentajaa, pelkkään kermaan tehtynä kastike oli makuuni vähän liiankin paksua. Mutta makuasioista ei varmaan sovi kiistellä. ...

Kuva on arkistojen aarteita, allekirjoittaneen onnistuttua hukkaamaan tähän tekstiin otetut simpukkakuvat… Sinisimpukat eivät millään muotoa ole harvinaisuus suomalaisessa nykyruokapöydässä, mutta tiedän edelleen paljon ihmisiä, joihin ruokamyrkytyskauhutarinat on juurrutettu niin hyvin, etteivät he uskalla niitä syödä tai ainakaan valmistaa itse. Mutta uskokaa, ei simpukoiden pilaantumisesta tarvitse olla huolissaan, kunhan ne on oikein käsitelty. Ja se oikein käsittely ei ole mitään rakettitiedettä, vaan edellyttää ainostaan muutaman yksinkertaisen periaatteen noudattamista. Olen jonkun aiemman sinisimpukkaohjeen yhteydessä jo julkaissut käsittelyohjeet ja viitannut niihin sitten myöhemmissä resepteissä, mutta ajattelin kertauskurssina nostaa tämän aiheen nyt omaksi tekstikseen, niin löytyy jatkossa helpommin. Äyriäisiä rutiininomaisemmin käsitteleville tässä ei varmasti ole mitään uutta, mutta noviisille toivottavasti apua. Eikä kannata säikähtää, vaikka ohjeet ovat pitkät - yritän olla perusteellinen, mutta mistään vaikeasta jutusta ei ole kyse, ihan oikeasti! Aikaa putsaamiseen hiukan menee, mutta sitten itse kypsennys onkin hyvin nopeaa. Meillä tällä kertaa käsitellyt simpukat päätyivät täyteläisentuliseen chipotle-kermakastikkeeseen, josta luvassa lisää ihan lähipäivinä. ...

Erilaisten eksoottisten hedelmien keskellä arkiset appelsiinit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Niiden sesonki on parhaimmillaan juuri nyt, eikä hintakaan huimaa päätä. Suurimmaksi osaksi syön appelsiinit ihan sellaisenaan, mutta tällä kertaa valmistin niistä raikkaan piirakan. En ole aiemmin tehnyt makeaa piirakkaa appelsiinista ja vähän mietin, vetääkö mehevä hedelmä koko piirakan muhjuksi, mutta vielä mitä, siitä tuli tosi hyvää! Yksinkertaisuus taisi jälleen olla valttia: appelsiini-tuorejuustotäyte täydentyi simppelisti vaniljalla ja pohja kardemummalla, molemmat mausteet sopivat mielestäni ihan nappiin appelsiinin kanssa. Piirakan maku on raikkaan talvinen, mutta samalla se muistuttaa jo lähestyvästä keväästä ja pääsiäisestä. Ihanaa, pitkän pimeän syksyn ja alkutalven jälkeen valoa ihan kirjaimellisesti häämöttää jo horisontissa. ...

Yleistä tietoa on, että tofu sellaisenaan ei maistu millekään (paitsi ehkä muovailuvahalle, mutta ei, en oikeasti tiedä, miltä muovailuvaha maistuu). Ja se, että tofusta tulee juuri niin hyvää kuin marinadinsa. Silti, vaikka tekisi kuinka hyvän marinadin, niin usein se tofukokemus vaan jää vähän vajaaksi. Useimmiten jää sellainen “olihan tuo ihan syötävää” -fiilis. Ylläolevan perusteella kuulostaa kenties siltä, että kannattaako sitä tofua minun laittaakaan, jos en koskaan ole siihen tyytyväinen, mutta jostain syystä sitäkin tekee välillä aina mieli. Varsinkin pannulla rapsakaksi paistettuna tofu on minusta hyvää ja tuo vaihtelua perheen kasvisruokapäiviin. Koska en välitä ostaa tofuani valmiiksi marinoituna, olen viime aikoina testaillut useampia erilaisia marinadeja tavoitteenani löytää se paras henkiinherättäjä tuotteelle. Ja kas, pari juttua ovat toimineetkin tosi hyvin. Alla reseptit teillekin! ...

Ei varmaan ole eka kerta, kun tämän sanon, mutta mielestäni kananmuna on yksi maailman parhaista keksinnöistä. Onko mikään muu raaka-aine niin monikäyttöinen sekä statistin roolissa että annoksen päätähtenä? Ja kulkee tarvittaessa vielä kypsennettynäkin omassa pakkauksessaan. Aamiaispannun idean otin Luci’s Morsels -blogista lähinnä kuvan perusteella, ihastuin nimittäin ajatukseen uunissa kypsennetyistä munista, joiden päällä on leipäkuutioita. Ihan eri ruokahan siitä tuli (epäilemättä, jos ei viitsi lukea ohjetta), omani valmistui sen pohjalta, mitä jääkaapissa oli eli kasviksista ja pienestä palasta hyvää cheddaria. Päälle pudottelin parhaat päivänsä nähnyttä täysjyväpaahtoleipää sekä muutaman voilastun makua tuomaan. Tämä(kin) on siitä kiva ruoka, että mukaan voi hyvin heittää juuri sitä, mistä itse pitää - ilmeinen kumppani kananmunalle olisi pekoni, mutta joskus voi ruokaa tehdä ilmankin. Kunhan ei tule tavaksi. ...

Ja salaateilla jatketaan. Kikherneistä ei ole vähään aikaan tullut tehtyä mitään, joten niitäkin oli nyt saatava. Lääkkeeksi edelleen kalvavaan salaatinhimoon kaivelin kaapeista valmiiksi löytyvistä aineksista sellaisen “mitä meillä nyt tänään sattuu olemaan” -tyylisen salaatin, josta tuli oikein maukas arkilounas, ja myöhemmin vielä päivällinenkin. Toisin kuin linssisalaatti, tämä salaatti ei valitettavasti ihmispoikaselle maistunut, hän maisteli raaka-aineita tyytyväisenä valmistusvaiheessa mutta lautaselta poimi vain muutaman kikherneen, puristeli sen jälkeen avokadonpalat käsissään muusiksi, tuuppasi lautasen kaikin voimin niin kauas edestään kuin mahdollista ja heitti lopuksi ruokalapun teatraalisesti perään. Ei väkisin. Minä kuitenkin pidin salaatista; kikherneet toivat siihen ruokaisuutta, kurkku ja sipuli mehevyyttä, avokado pehmeyttä, salaattisekoitus keväisyyttä ja feta mukavaa suolaisuutta. Harmi, ettei kaapissa ollut tomaatteja, niitä salaatti olisi ehkä vielä kaivannut. Helppoa ja (itselleni) maistuvaa arkiruokaa tästä tuli joka tapauksessa, ainut muistettava juttu on, että kikherneitä pitäisi liottaa kahdeksan tuntia ja keittääkin vielä tunnin - jos haluat salaattisi nopeammin, voi herneet ostaa purkissa käyttövalmiina. Menee joko sellaisenaan tai lisukkeena! ...

Varma vuoden vaihtumisen merkki on, että minun alkaa tehdä mieli kaikkea sitruunaista ja yrttistä erilaisten joulumakujen jälkeen. Vaikka on varmasti todella out keventää joulun jälkeen, huomasin tänä vuonna, että huolimatta sangen maltillisesta joulusyömisestä tekee nyt joka tapauksessa mieli ihan erilaisia, raikkaita makuja. Eli vaikkei varsinaista keventämistä ole suunnitelmissa, taitaa vaihtelu virkistää täälläkin. Jo monena vuonna yksi alkutalven suosikkilisukkeistani on ollut tabboulehia muistuttava salaatti, jossa käytetään bulgurin sijasta linssejä. Ruokaisa, raikas salaatti menee ihan sellaisenaan tai jos jonkinlaisen lihan tai kalan lisukkeena. Tabboulehin “viralliset” reseptit vaihtelevat aika paljon lähteestä riippuen enkä ole kovin kova huutelemaan ns. oikeaoppisten reseptien perään (minusta ruuanlaittoon kuuluu tietty luovuus ja se, että jokainen saa tehdä itselleen sopivia muunnelmia), mutta minun mielessäni tabboulehin kulmakivet ovat sitruunasta ja oliiviöljystä tehty kastike, persilja, minttu ja bulgur-vehnä. Silti, tuo linssiversio on minusta jopa alkuperäistä parempaa, koska pidän hurjasti palkokasveista. Linssien värillä ei ole niin väliä, nyt käytin punaisia mutta esim. mustista beluga-linsseistä saa hauskan, vähän näyttävämmän lopputuloksen, ja linssit pysyvät myös punaisia paremmin kasassa. ...

Ehkä viitisen vuotta sitten näitä suolakuoressa kypsennettyjen kalojen reseptejä näkyi paljon enemmän, mutta nyt trendit ovat taineet ajaa niistä ohi. Itsekin tajusin, että aiemmassa kodissamme tein suolakuorikalaa useaan otteeseen, mutta lienenkö tehnyt sitä täällä nykyisessä asunnossa kertaakaan, ja kohta olemme täälläkin asuneet jo neljä vuotta. Minulla syy ei ole kuitenkaan niin trendeissä, vaan enemmän siinä, ettei isäntä oikein välitä suolakuoressa tehdystä kalasta. Vaikkei hän ole erityisen ruotokammoinen, on kuulemma kokonaisen pienen kalan rääppiminen turhan työlästä siihen nähden, minkä verran siitä irtoaa tavaraa. Hmmm, outo mies. En kyllä yhtään allekirjoita hänen huoltaan, minusta suolakuoressa olevan kalan liha on mehevää ja putoaa luusta, ja voihan sitä tehdä vähän isommankin vonkaleen, jos siltä tuntuu. Ja koska isännältä ei ihan joka kerta kysytä, mitä hänelle saisi olla ruuaksi, innostuin nyt pitkästä aikaa laittamaan kalani suolakuoreen. ...

Jos jonkinlaista nuudelisoppaa on vuosien varrella tullut sekä syötyä että tehtyä, mutta myönnän, että tietämykseni vietnamilaisesta pho-keitosta on perustunut täysin omiin mielikuviini. Kuvaani on kuulunut lähinnä riisinuudeleita ja kasviksia, joiden päälle kauhotaan maukasta lientä ja mahdollisesti lihaa. Viimeisen vuoden-parin aikana on pho-keittoa kuitenkin tehty vähän joka suunnalla, joten väkisinkin on takaraivoon jäänyt ajatus ainakin siitä, että soppa on nimenomaan naudanlihasta tehtyä ja hyvistä, luuta sisältävistä paloista pitkään haudutettua, supermaistuvaa lientä. Ja tähän se kuvani pho-keitosta onkin sitten jäänyt. ...