Lihahyytelöä pää ja sorkat -projektista

Kuinka ollakaan, tilaamastamme possunpuolikkaasta pää ja sorkat ovat edelleen niiden muutaman palan, jota emme ole saaneet käytettyä, joukossa. Eipä sillä, halusin ihan ehdottomasti pään ja sorkat mukaan settiin ja niille on ollut suunnitelmakin, mutta ilmeisesti sen verran olen jännittänyt niiden valmistusta, että odottivat nyt ihan loppumetreille saakka. Itselleni olen tietysti hokenut, että kyse on enemmän siitä, että on ollut vaikeaa järjestää rauhallista aikaa savotalle, jonka hankaluudesta ja ajanmenosta ei ole oikeastaan mitään hajua. ...

7. huhtikuuta 2013 · 4 minuutin lukuaika · Heidi

Kahdeksan satunnaista asiaa

Kahdeksan kysymyksen (tai oikeastaan vastauksen) haaste osui kohdalleni toistamiseen, mutta olin ihan yhtä imarreltu kuin ensimmäiselläkin kerralla :) Haasteen heittivät pitkän linjan ruokabloggaajat Pastanjauhajat, nöyrin kiitokseni siis Ouluun! Haasteen säännöt kuuluvat seuraavasti: 1. Kiittää haasteen antajaa. 2. Jakaa haaste kahdeksalle ruokabloggaajalle. 3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tästä haasteesta. 4. Kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään Koska edellisellä kerralla olin häpeällisen saamaton ja jätin vain avoimen kutsun tarttua haasteeseen, nyt reipastuin listaamaan joukon blogeja, joita haluan nakata haasteella. Osa on vanhoja tuttuja, osa taas uudempia bongauksia mutta sitäkin mielenkiintoisempia. ...

6. huhtikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Sitruunamousse

Tänäkään pääsiäisenä meillä ei syöty mämmiä, eikä sitä kukaan kaivannutkaan. Eikä kaipaamisen varaa jäänyt muutenkaan, paitsi että unohdimme hankkia pääsiäismunia. Muuten ollaan saatu syödä enemmän kuin tarpeeksi, vaikka blogiin saakka en ole vielä saanut mitään pääsiäisruokia. Aloitan julkaisut nyt jälkkäristä, ja lisään ne perinteiset lampaat sun muut sitten tulevina päivinä - ovatpahan sitten hyvissä ajoin odottamassa ensi pääsiäistä ;) Jälkkäristä halusin keväistä, mutta toisaalta suklaatakin teki mieli. Suklaamousse on muutamana pääsiäisenä syöty helppo herkku, jonka pohjalta syntyi nyt ajatus kokeilla tehdä myös sitruunaista moussea lemon curdia käyttäen. Myönnettäköön, että mitään hajua ei ollut siitä, miten lemon curd käyttäytyy moussea tehdessä ja olisiko lopputuloksena juoksettunut litku, mutta sehän ei tietenkään estänyt kokeilemasta ;) Ja kannatti kokeillakin, sillä moussesta tuli todella hyvää, keväisen raikasta ja väriltään hennon keltaista, juuri pääsiäiseen sopivaa! Paritin sitruunamoussen tarjolle suklaisen serkkunsa kanssa, ja yhdistelmä toimi mainiosti - sitruunamousse oli makeankirpeää, ja suklaamousse taas hyvin täyteläistä, mutta ei erityisen makeaa, joten maut tasapainottivat toisiaan kivasti. ...

1. huhtikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Liemen keittely linnusta

Osana säästäväisyysteemaa olen pyrkinyt entistä tarkemmin säästämään tähteeksi jääviä luita sun muita roippeita, joista voi myöhemmin keitellä liemen. Kunnon kitupiikki säästäisi myös vihannesten ja juuresten kuoret samaan tarkoitukseen, mutta tuntien juuresten muutenkin edullisen kilohinnan sekä oman taipumukseni hukata asioita pakastimeen, en ole ihan niin täysillä heittäytynyt säästämiseen. Liha- ja lintuliemiä tykkään kuitenkin tehdä, niistä saa kotona ihanan maukkaita ja vaivaa ei ole nimeksikään. Pussillinen fasaaninluita pääsi viime viikonloppuna kuitenkin pakastimesta liemikäyttöön, kun tein kanalientä khao man kaihin. Olin joka tapauksessa keittämässä samaan tarkoitukseen muutaman broilerinkoiven, joten jatkamalla keitinlientä fasaanilla sain aikaan kunnon satsin lientä, josta riitti myös pakastimeen. Fasunluihin kuului aiemmin paahdettu kokonaisen linnun lihaisa ranka sekä parin erillisen koipisetin luut. Halusin liemestä aika yksinkertaisen, joten en käyttänyt mausteena kuin pari porkkanaa, yhden sipulin sekä suolaa. Fasaani ei ole kovin voimakkaan makuinen lintu, joten en sinänsä huomannut eroa “pelkän” kanaliemen ja tällaisen sekoituksen välillä, mutta siitä huolimatta liemestä tuli erittäin maukas, ja se sopi ihanasti ryystettäväksi keitetyn koipilihan kanssa. ...

31. maaliskuuta 2013 · 3 minuutin lukuaika · Heidi

Cookies

En oikein tiedä, mikä olisi hyvä käännös amerikkalaistyylisille cookieseille - pikkuleivistä tulee mieleen kaneliässät sun muut, ja kekseistä taas enemmän suolakeksit… ehdotuksia kenelläkään? Ehkä etenen kuitenkin kekseillä. En ole itse kova keksinkuluttaja, mutta isäntä on, erityisesti, jos mukana on suklaata. Minä tykkään kauralastuista eniten. Mitään keksejä en ole kuitenkaan tainnut leipoa ennen viime viikonloppua - kun isäntä oli viikonlopun poissa, ajattelin kerätä vaimopisteitä ilahduttamalla häntä kotiintulon yhteydessä pellillisellä amerikkalaistyylisiä suklaahippukeksejä. Mitä romanttisuuteen tulee, en taida olla erityisen kekseliäs, koska huomionosoitukseni ovat lähes poikkeuksetta syötävää muotoa :D ...

29. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Khao man kai

Vaikka nyt alkaa jo tuntua siltä, että kevättä on ilmassa, on minulla ollut hirveä matkakuume johonkin kaukaiseen ja erityisesti lämpimään paikkaan koko viikonlopun. Ajatukset ovat kovasti vaeltaneet myös muutaman vuoden takaiseen kesään, jonka vietimme isännän kanssa Chiang Maissa Thaimaassa. En ole varmaan koskaan syönyt niin hyvin! Matkakuumetta lääkitsemään - tai kenties villitsemään - kaivoin jääkaapista paketin maustamattomia broilerinkoipia. Olin ajatellut tehdä niistä jotain ihan muuta, mutta matkakuumeissani muutin mieleni ja tein mukaelman khao man kai:sta, yksinkertaisesta höyrytetystä kanasta riisin, liemen ja dippien kanssa. Kyseistä herkkua söimme useampaan otteeseen lounaaksi pienissä katukuppiloissa viitottuamme ensin ummikkoina tilauksemme ja oltuamme täysin pihalla siitä, mitä olisimme oikein saamassa. Eteemme kannettiin höyrytetty, viipaloitu kanan rintafile, riisiä ja erillinen kuppi kanalientä. Mukana tuotiin paria erilaista dippiä ja raikastuksena kurkkuviipaleita. Joskus annoksen mukana tuotiin myös pala kananmaksaa. Kovin yksinkertaista, mutta mukavaa näperreltävää. Ja hyvin, hyvin taloudellista sekä Thaimaassa että kotona tehtynä! ...

24. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Raikas nuudelikeitto

Tiedättehän ne ihanat, aasialaiset nuudelisopat, joita näkee matkailuohjelmissa tarjottavan katukeittiöistä? Nuudeleita, mahdollisesti lihaa, vihanneksia, korianteria ja chiliä nakataan kulhoon ja päälle kaadetaan höyryävän kuumaa lientä. Vietnamilainen pho-keitto taitaa olla tunnetuimpia nuudelikeittoja, mutta sen valmistuksen saloista en ole niin perillä - enkä tainnut soppaa koskaan maistaakaan - että omaa keittoani sellaiseksi kutsuisin. Tämä on sen sijaan minun näkemykseni raikkaasta nuudelikeitosta; aromaattinen liemi jossa on kypsytetty hieman possun jauhelihaa, kaverinaan riisinuudeleita, chiliä ja kevätsipulia. ...

23. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Chef & Sommelier

Terveisiä hiljaiselosta! Viime viikonloppuna oli tarkoitus nauttia ensimmäisestä ohjelmattomasta viikonlopusta aikoihin, kokkailla ja tehdä vähän kotihommia alkavaa kevättä silmällä pitäen. Vaan kuinkas kävikään, vatsatautipaholainen iski ja päätin viikkoni sängyn pohjalla. Muutamaan päivään ei tehnyt mieli kokata, syödä tai lukea / nähdä ruokaan liittyviä juttuja. Vasta nyt alkaa vihdoin tuntua siltä, että elämä voittaa ja ehkä minäkin joskus vielä teen ruokaa :) Vaikkei alustukseni tee varsinaiselle aiheelle nyt millään tavoin oikeutta, edellisellä viikolla ehdin kuitenkin tehdä mukavia ruokaan liittyviä juttuja, kun pääsin vihdoin nauttimaan Chef & Sommelierin antimia. Jo tässä kohtaa pahoittelen, että (ahneena) pikaisesti räpsityt kuvat eivät yhtään vastaa ruuan korkeaa tasoa. Olen jo pitkään hingunnut päästä testaamaan tuota kehuttua paikkaa, mutta jotenkin kaikki mahdolliset merkkipäivät sun muut sopivat tekosyyt ovat menneet muissa kuvioissa. Nyt, kun ravintola valittiin hiljattain vuoden ravintolaksi, tuli kuitenkin kiire; ehkä kohta sieltä ei saisi enää pöytiä ollenkaan! No, ainakin useamman viikon varoitusajalla arki-illaksi varatessani, tämä pelko oli turha ja sain pöydän ensimmäisellä yrittämällä haluamaani ajankohtaan. Pieni, vain 20-paikkainen ravintola tosin täyttyi kokonaan illan mittaan, eli varmasti ihan hyvissä ajoin kannattaa pöytänsä buukatakin. ...

20. maaliskuuta 2013 · 3 minuutin lukuaika · Heidi

Kukkakaali-juustokeitto

Sosekeittojen kanssa en ole ihan päässyt sinuiksi. Ne ovat kyllä hyviä, jos joku muu ne tekee, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan onnistun itse saamaan niistä liian mauttomia, liian laihoja, liian klimppisiä tai liian jotain muuta. Vähän sama vaivasi tätäkin soppaa, se jäi nimittäin liian laihaksi. Maku oli kuitenkin ihan tosi hyvä, eikä isännältäkään kuulunut palautetta vaikka saikin “vain” kasvissosekeittoa päivälliseksi. Positiivinen yllätys sosekeittojeni joukossa siis! Koskenlaskija kompensoi täyteläisyydellään keiton keveyttä, ja lipstikka - johon olen nyt kovin, kovin ihastunut - toi soppaan makua ja ryhtiä. ...

12. maaliskuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Keväisen sitruunaiset karitsankyljykset

Pitkään haudutetut pataruoat ovat ihania talvella, ja valmistuvat omia aikojaan kun itse huitelee muissa puuhissa. Kevättä kohden alkaa kuitenkin ainakin minun - ja mikäli raportit pitävät paikkansa, monen muunkin - tehdä mieli raikkaampia, tuoreita makuja. Salaattihammastakin kolottaa enenevissä määrin. Näissä ajatuksissa teimme tänään vastahankitusta karitsasta parikyljyksiä pikaisesti sitruunalla maustettuna, kaverinaan raikasta vihreää salaattia sekä tsatsikia, joka sai lisämakua lipstikasta (sopi muuten ihan älyttömän hyvin - koska oltiin kotona, kehtasin myös nuolla viimeiset tsatsikit kulhon pohjalta). Vähävaivaisuudessaan nopea karitsa päihitti jopa ne kuuluisat pataruuat, ja kokonaisuus oli keväisen raikas. Ihanteellisesti kyljykset olisivat ehtineet marinoitua pidempäänkin, mutta ne ehtivät saada makua näinkin. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee! ...

10. maaliskuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi