Bää!

Täällä ollaan hiljaisen blogiviikon (eli kiireisen blogin ulkopuolisen viikon) jäljiltä. Eilen oli kuitenkin huippupäivä ruokahuollon kannalta, sillä kävimme Eurajoella hakemassa ison laatikollisen karitsanlihaa Mäkitalon tilalta. Vaikka ajomatka oli sen verran pitkä, että isäntä ehti matkan varrella virnuilla yhtä sun toista lähiruuan määritelmästä, oli mukava käydä ensimmäisellä lihanostokerralla ihan paikan päällä tutustumassa. Yritin tilan emännälle kovasti miettiä, mistä alun perin kuulin heistä, mutta valitettavasti ihan alkuperäinen lähde on tainnut kadota muististani, eikä Googlekaan asiaan osannut auttaa (mielestäni nappasin tiedon jostain toisesta blogista, kuka tunnustaa?). ...

9. maaliskuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Yksi näkemys gulassista

Koko viikonloppu omaa aikaa! Mahdollisuus pitkiin kokkausprojekteihin! Ja mitä tein? Söin voileipiä ja smoothieita, kun en millään viitsinyt tehdä oikeaa ruokaa… Vähän säälittävää, miten vähän tulee tehtyä asioita ihan vaan itselleen. Sen sijaan kokkaukseni tuntuu olevan yleisöriippuvaista, eli kun syöjiä on, inspiroidun tekemäänkin. Onneksi sentään en täysin päässyt koteloitumaan olohuoneen sohvalle, vaan kävin harrastamassa sosiaalista elämää uudessa hallissa ja sain kotiin kylään siskoni perheen sunnuntaikahville ja seisojaa ja sen pari viikkoa meillä viihtynyttä siskoa tervehtimään. Kunnostauduin muuten tarjoamalla - tittididii - voileipiä ja pakastealtaasta valmiina ongitun tortun. ...

4. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Ristiriitaisia fiiliksiä Hietalahden hallissa

Tänään kävin vihdoin ottamassa ensipuraisun Hietalahden uudelleen avatusta hallista, johon kauppiaat ovat hiljattain muuttaneet kauppahallin remontin alta. Hallilla on viime vuosina ollut jos jonkinlaista käyttöä mutta omat käyntini ovat olleet harvassa; luomuhalliaikana en tainnut käydä siellä kertaakaan, ja antiikkihalliaikana kaikki kojut tuntuivat aina käydessäni olevan kiinni. Päädyn ravintolassa taisin kuitenkin syödä pariin otteeseen. Edelliseltä varsinaiselta kauppahalliajalta muistoni ovat hieman hämäriä, mieleen tulee hallireissu jouluaaton aattona, viinirypäleitä, sekä karkkikauppias, jolla oli kalanmuotoisia karkkeja. Tästä voinee päätellä, ettei muistiini ehkä ole ollut tuohon aikaan luottamista :) ...

2. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Simpukkaherkkuja

Kovin vähän on tullut kirjoitettua simpukoista tällä kaudella, johtuen luultavasti siitä, että olen niin tykästynyt chorizosimpukoihin, että syön niitä vaan uudestaan ja uudestaan. Viikonloppuna, kun saimme ystäväperheen kivoiksi päivällisvieraiksi, sain aikaiseksi tehdä toisenlaistakin simpukkaa. Tällä kertaa mentiin enemmän klassiseen kerma-valkoviinisuuntaan, lisämakua toivat kokojyväsinappi ja purjo. Simpukoiden osalta täytyy valitettavasti kuitenkin antaa pyyhkeitä Ison Omenan cittarin kalatiskille. Noin puolet jo kertaalleen tarkastetuista ja vain lyhyen kotimatkan paketissa viipyneistä simpukoista meni hävikkiin. Epäilen joukkokuoleman johtuneen liian tiiviistä paketista, muovipussi oli tiukasti solmussa eikä siihen oltu tökitty ilmareikiä. Harmillista erityisesti, koska kauppa veloittaa muutaman ylimääräisen euron kilolta simpukoiden tarkastuksesta (ja se hinta tuli myös pulitettua). Toisaalta, oma vikani kun en ollut heihin yhteydessä jälkikäteen, koska varmasti kunnon kauppana he olisivat tällaisen kämmin hyvittäneet. Simpukkatilanne saatiin onneksi pelastettua hakemalla toisen kaupan kalatiskistä vielä yksi lisäpussi. Ja cittarinkin simpukoista käyttökelpoiset olivat oikein herkullisia :) ...

1. maaliskuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Grillikauden avausribsit

Viime kesäkauden grillaamisista on jo sen verran aikaa, että olen haaveillut uuden kauden avaamisesta jo pidempään. Tuppaan vaan aina unohtamaan grillihiilet. Viikonloppuna ne kuitenkin vihdoin muistin, joten sunnuntain aurinkoista keliä päästiin juhlistamaan grillipuuhilla. Ja millä startata, jollei ribseillä? Tahmaisiin ribseihin inspiraation sain Silläsipulilasta, mutta en malttanut lukea ohjetta kunnolla, joten näistä tuli kuitenkin vähän erilaiset :) Ihan sairaan hyviä olivat joka tapauksessa, ja pitkä tauko grillailusta teki niistä vielä parempia! ...

26. helmikuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Sormiruokaa: valkosipuliset ravut

Koska käymme yleensä vain kerran viikossa kaupassa, painottuu kalaruokien syöminen viikonloppuun, koska tuoretta kalaa ei oikein perjantaina osta seuraavalle keskiviikolle. Silloin tällöin pakastealtaasta tarttuu kuitenkin jotain merellistä mukaan, tällä kertaa paketti tiikerirapuja (joiden pakkausmerkinnästä olen hieman epäilevä, koska en nähnyt elukoissa mitään eroa tavalliseen jättikatkarapuun). Ravuista syntyi nopea - jos marinointiaikaa ei lasketa mukaan - iltapala loppuviikkoon. Ja oikeastaan vähän vahingossa, tarkoitukseni oli tehdä ravuista nuudelisalaatti, mutta lopulta söimme ravut ja kasvisipitoiset nuudelit erikseen. Hyvää oli näinkin, tosin parempaa olisi ollut, jos rapuja olisi ollut ämpärillinen ihan sellaisenaan naposteltaviksi ;) ...

24. helmikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Kivoja juttuja :)

Kaikenlaisia ilonaiheita on pulpahtanut vastaan, vaikka uusia reseptejä ei ole viime päivinä syntynyt. Sain ensinnäkin Kääpiölinnan Iituntiltulta New Blog Love -tunnustuksen, nöyrin kiitokseni siitä! Eikä siinä vielä kaikki, vaan Keittiössä, Kotona ja Puutarhassa -blogin Minna muisti samaisella New Blog Love -tunnustuksella sekä vielä 8 kysymyksen haasteella, eli suuren suuri kiitos lähtee myös Minnalle! Olen hurjan otettu molemmista jutuista, upeaa, kun pikkublogiani muistetaan näin roppakaupalla :) Pahoittelen myös, että tunnustusten ja haasteen nappaaminen on kestänyt näin kauan kaikkien kiireiden keskellä. Nyt aloitan kuitenkin kahdeksan satunnaisen asian haasteella, jonka säännöt kuuluvat näin: ...

23. helmikuuta 2013 · 3 minuutin lukuaika · Heidi

Keväisen vihreää talviruokaa

Tuntuu, että varsinaisia reseptikirjoituksia on ollut viime aikoina vähän harvakseltaan, vaikka kaikkea muuta kivaa sitäkin enemmän. Sen huomaa ruokavaliossakin, viime päivät on menty nopeasti wokatuilla broileri-vihannes-riisimössöillä; nekin ovat ihan kelpo muonaa, mutta eivät valitettavasti kovin inspiroivaa blogikamaa. Viikonlopulta jäi kuitenkin mieleen - ja valokuvaan - kauniin vihreä kaalilisuke, joka syntyi Kunnon Lenkki -kisan “tuotekehityksessä” yli jääneistä materiaaleista. Lisukkeesta tuli niin voimakaan vihreää, että siitä tuli mieleen kevät, vaikka muuten aika talvista settiä onkin. Pähkinät toivat kaalien lomaan lisätekstuuria. Aterian päätähtenä olleet talouskyljykset sopivat kaalilisäkkeen kanssa mainiosti! ...

20. helmikuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Anna äänesi lenkille(ni)!

Pikapäivitys, koska lupasin huudella, kun äänestys alkaa: Snellman avasi tänään Kunnon Lenkkimakkara -kisasivustonsa, jonka kautta pääset äänestämään parasta ja kauneinta lenkkireseptiä. Myös minun reseptiäni saa äänestää :) Taideteokseni kisaan oli lenkki-lehtikaalifrittata, jossa lenkki sai kaverikseen talvista lehtikaalia perinteisempien munan ja perunan kera. En tullut keksineeksi pyörää uudestaan, mutta olin tyytyväinen lopputulokseen. Rehti, toimiva makkararuoka!

18. helmikuuta 2013 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Fasaanipaisti sienirisoton kera

Se tunne, kun on juuri hakenut pitkäripaisesta pullon rieslingiä ja kuulee oman äänensä sanovan marketissa miehelleen: “haluatko risottoa fasaanin vai jonkun muun kanssa?” Ilmeisesti isäntä teki saman havainnon, koska tuijotimme hetken toisiamme kauhunsekaisin tuntein ja purskahdimme sitten nauruun; apua, kuinka keskiluokkaisilta ja aikuisilta kuulostimmekaan! Vaikka monessa asiassa olemmekin lipsahtaneet ihan sujuvasti aikuisuuden puolelle, niin ilmeisesti emme vieläkään ole valmiit nielemään sitä ihan purematta. Onneksi meistä löytyy riittävästi sekä lapsellisia että himpun verran kylähulluja piirteitä identiteettikriisin lääkitsemiseen :D ...

17. helmikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi