Posts

Vastaanotin iloisena Snellmanin uuteen tuotelanseeraukseen, Kunnon Lenkkimakkaraan, liittyvän kisakutsun. Tämä on ensimmäinen tuottajatahon järjestämä kisani, jännää! Muutenkin oli kiva päästä miettimään lenkkimakkarareseptejä, koska kyseinen herkku on jäänyt aika vähälle kokkaamiselle meidän huushollissamme. Vähän haastavaa reseptin miettiminen oli; mikä olisi ruoka, missä makkara itse pääsisi loistamaan? Niin usein se jää joko statistin rooliin, tai tulee syötyä ihan sellaisenaan sinapin kanssa. Ja toisaalta kuitenkin, kun kyse on lenkkimakkarasta, kuuluu asiaan tietty rehtiys ja suoraviivaisuus, liian piperrystä ei makkararuoka saa (minusta) olla. Pyörittelin jos jonkinlaista ajatusta, mutta päädyin lopulta tähän lehtikaalilla höystettyyn frittataan eli uunimunakkaaseen; muna, makkara ja peruna ovat kuitenkin klassinen makuyhdistelmä, samoin kuin makkara ja erilaiset kaalit - ja uunimunakas on ainakin juuri sitä rehtiä talviruokaa, mihin ajattelin makkaran sopivan. Ja niin se sopikin! ...

Ei kai helpompaa ruokaa ole keksittykään, kuin karjalanpaisti - tuuppaa lihat uuniin, laske jonkin ajan päästä lämpötilaa ja häivy sitten omille teillesi. Ruoka on perunoita vaille valmis, kun tulet kotiin muutamaa tuntia myöhemmin. Eikä kenellekään ole yllätys, että lämmin pataruoka ja talvipäivä ovat niin hyvä yhdistelmä! Isännällä oli kuitenkin vähän erilaisia fiiliksiä karjalanpaistista (note for self: jos käytät sanaa uunipaisti tai hitaasti uunissa haudutettu liharuoka, saat välittömän puoltoäänen kokkailusuunnitelmallesi, mutta jos mainitset karjalanpaistin, kääntyy suu nurinpäin :D), ilmeisesti hän ei viime aikoina ollut syönyt yhtään onnistunutta versiota. Minähän en voinut haastetta vastustaa, joten oli pakko saada tehdä sitä paistia vaikka väkisin - mutta koska tarkoitus oli saada paisti maistumaan epäilijälle, tuli mietittyä ihan huolella, mitä oikein olen tekemässä - helpommin sanottu kuin tehty, koska ei karjalanpaistista ole edes olemassa yhtä oikeaa valmistustapaa, vaan kaikilla on omansa. Alla muutama vinkki, joilla minun paistini onnistui: ...

Kitupiikkeily jatkuu, mutta eilen oltiin yltäkylläisesti nauttimassa blinejä siskoni perheen luona - perinteemme on kokoontua kerran talvessa syömään kyseisiä lettusia vatsamme kipeiksi. Jottei vahingossakaan pysyttäisi kohtuudessa, eivät täytteiksi ole riittäneet pelkät perinteiset mäti, smetana ja sipuli, vaan pöydästä pitää löytyä suurin piirtein kaikkea mahdollista. Nyt tarjolla oli siian- ja silakanmätiä sekä kirjolohen kylmäsavustettua mätiä, smetanaa ja sipulia, savusiikaa, graavilohta, katkarapuja, kahta lajia silliä, kinkkua, kananmunia, paistettuja suppilovahveroita, punajuurisalaattia, suolakurkkuja ja hunajaa, sekä raikasta kaalisalaattia tasoittamaan pahinta ähkyä. Saatoin unohtaakin vielä jotain… ...

Tiedetään - kaikki ja niiden kaverit ovat jo tehneet nyhtöpossupurilaisia ja kirjoittaneet niistä blogissaan, olen niin jälkijunassa! Mutta en voi vastustaa kiusausta, koska ensinnäkin, purilaiset olivat erittäin edulliset eli täydellistä säästökuuriruokaa, ja toiseksi, koska ne olivat niin hyviä, että pidimme niitä isännän kanssa ihan erityisen onnistuneena ruokana. Ei siis hyvänä eikä onnistuneena ruokana, vaan sellaisena, jota syödessään on ihan haltioissaan ja kokee ylittäneensä itsensä Edullisuus tuli kolmesta asiasta: tein sämpylät itse (käytin pakastimesta punajuuripurilaisesta ylijääneet sämpylät), possun luullisissa paloissa oli hinta kohdillaan, ja kaali oli niinikään kohtuuhintainen pääraaka-aine hampurilaisen väliin tulleeseen salaattiin. Ja se salaatti oli HYVÄÄ! Jätin perinteisen coleslawin tekemättä ja tein slawistani nyt aasialaistyyppisen, inkiväärillä ja chilillä höystetyn majoneesittoman version. Majoneesia turautin sämpylän väliin sitten ihan muuten vaan, ja ylläpidin aasialaislinjaa myös turauksella sriracha-kastiketta. Muuta ei hamppari väliinsä kaivannut! ...

Lauantaina illastimme ystävien luona; paljon naurua, hyvää seuraa ja toinen toistaan herkullisempia lähi-idän antimia notkuva pöytä. Kiitokset vielä isäntäväelle ja tiedoksi, että mielin pihistää reseptejä vielä tänne blogiinkin ;) Kotona hyödynnettiinkin sitten vaan kaapissa jo olevia aineksia koko viikonloppu, ja sehän sopii sniiduilulinjaankin. Tämä kyläilypäivänä nautittu lounassalaatti ei ole aineksiltaan ihan suoraan sopiva edulliset-kategoriaani, mutta käytännössä se kuitenkin oli erittäin taloudellinen koostuessaan leipäjämistä sekä ylijäämärucolasta ja viimeisiä vetelevästä granaattiomenasta. Ainoastaan halloumi piti ostaa. Ehkä siis kirjoituksen pointti ei niinkään ole reseptini, vaan se, että ruokaisat salaatit ovat hyvä tapa vähentää monen sortin hävikkiä. ...

…eli tee niin kuin minä sanon, ei niin kuin itse teen :D Klassinen, ranskalainen sipulikeitto on kummitellut mielessäni syksystä saakka, kun Glorian ruoka & viini julkaisi hurjan herkullisen kuuloisen reseptinsä. Muutamassa blogissakin on näkynyt sipulikeitto-ohjeita hiljattain. Viime kauppareissun yhteydessä päätin sitten vihdoin tehdä sitä perjantairuuaksi, mikä olisi lämmittävämpää kylmänä talvi-iltana, ja vielä sniiduilulinjaankin sopivaa. Ihan käsikirjoituksen mukaan ei homma ei kuitenkaan mennyt. Oppitunti numero 1: Jos tiedät, että ruoka kestää parisen tuntia valmistaa, älä kokeile sitä silloin, kun tulet töistä kaupan kautta iltakahdeksalta perjantaina, väsyneenä ja verensokeri jo hieman alhaalla. ...

Vähän tuntuu tekopyhältä puhua eilen taloudellisuudesta ja tänään fasaanin kokkaamisesta, mutta olkoon tekosyyni se, että niitä on nyt pakastimessa jonkun verran, sekä seisojalle noutoharjoituksiin että meille ihmisille syötäväksi. Tein muutama viikko takaperin parin siivekkään rintalihat pekoniin kietaistuna, ja nyt olivat vuorossa fasaanin koivet. Kokkausmielessä fasaanin sanotaan olevan kaksi lintua samassa paketissa, rintalihat pitäisi kypsyttää kovin nopeasti ja varoa ylikypsymistä, kun taas koivet vaativat rauhallisemman tahdin, siksi olin ne aiemmin pakastanut omaan pussiinsa odottamaan sopivaa käyttöhetkeä. ...

Loppukesästä pidin parin-kolmen viikon kitupiikkikuurin, kun kaipasin talouteemme vähän enemmän kontrollia ja vähän vähemmän ihmettelyä siitä, mihin rahat hupenevat. Nyt vuodenvaihteen juhlien ja lomailujen jälkeen mieli tekee taas olla vähän tarkemman markan nainen. Perustelut säästämiselle ovat aika samantapaiset kuin edelliselläkin kertaa; haalin ruokakaupasta aika paljon tarpeetonta, ja hävikki harmittaa. Lisäksi huomaan vuosi vuodelta olevani tarkempi siitä, että saan rahoilleni vastinetta. Edullisistakin raaka-aineista löytyy hyviä, tuoreita ja eettisiä vaihtoehtoja, ja toisaalta taas näennäisesti arvokkaiden tuotteiden hinta-laatusuhde ei ole aina ihan kohdallaan. Ja on taustalla tietysti sekin, että vaikka taloudellista hätää ei sinänsä ole, löytyisi rahalle muutakin käyttöä, ja säästökohteisiin olisi mukava kerryttää kassaa nykyistä nopeammin. ...

Olen jo jonkin aikaa hingunnut testata punajuurista pihviä purilaisen välissä. Viime viikonloppuna pyöräytin varta vasten elämäni ensimmäiset hampurilaissämpylät ja pääsin toteuttamaan visiotani. Punajuurta lukuunottamatta päädyin aika klassiseen burgeriin; sämpylän väliin pihvi, cheddaria, tomaattia, juustoa ja suolakurkkua. Majoneesin jätin väliin. Pihvin ohje oli lindström-muunnelmastani, ja tälläkin kertaa käytin possun jauhelihaa. Possupihviä ei voi oikein jättää mediumiksi, mutta se on silti niin mehevää - varsinkin punajuuren kanssa, ettei hamppari jää kuivaksi vähemmilläkään soosilisäyksillä. ...

Olen viimeisen vuoden aikana ruvennut tykkäämään enemmän ja enemmän hyvin yksinkertaisista purilaisista; en erityisemmin kaipaile majoneesia tai edes salaatteja, kunhan pihvi on mehevä ja sämpylä tuore ja maukas. Kaveriksi riittää juusto ja tomaattiviipale tai sopiva tomaattisoosi. Uudehkon mieltymykseni johdannaisena tein viikonloppuna ensimmäistä kertaa itse hampurilaissämpylöitä. Helené Johanssonin Leipä -kirjasta peräisin olevan ohje oli testattu toimivaksi ainakin Jauhot Suussa ja Suolaa ja Hunajaa -blogeissa, joista kopsasin sen itselleni. Luotin muuten kokeneempien leipurien ohjeisiin, mutta hiivan määrää pienensin kolmanneksella, ihan vaan siitä syystä ettei sitä enempää ollut. Jostain muistan joskus kuulleeni, että usein pienempikin hiivamäärä antaa saman lopputuloksen; en tiedä, onko neuvossa mitään tieteellistä perää tai onko muistiinikaan ihan luottaminen, mutta ainakin tällä kertaa sämpylät kohosivat kiltisti juuri halutunlaisiksi. Vaikka se ei ohjeeseen kuulunutkaan, lämmitin myös maidon kädenlämpöiseksi, kun en luottanut hiivan heräämiseen muuten. Lisäksi voitelin sämpylät kanamunalla, vaikka se ei taida kuulua “oikeaan” hampurilaissämpylään". ...