Hävikintorjuntaa: Ihanat paistetut korianteriperunat

Ihan kiva, ettei ole tarvinnut tämän joulun jälkeen miettiä, mihin survoisi viimeiset joulukinkun palat tai lanttulaatikon. Koska jotain muuta ollaan kuitenkin syöty ja melko reilustikin, piti viikolla tuhota vähemmän jouluisia potentiaalisia hävikinaiheita, mm. uudesta vuodesta jäänyttä, vähän jo nahistunutta korianteria sekä edellispäivän keitettyjä perunoita. Niistä syntyivät sairaan hyvät paistetut korianteriperunat. Annoksen juju oli siinä, että korianteria ei sekoitettu paistovaiheessa perunaan (tai edes valmiiseen annokseen silppuna), vaan se surautettiin erilliseksi salsaksi ja lusikoitiin mukaan tarjoiluvaiheessa, jolloin maut pysyivät raikkaina ja toivat kontrastia itse perunoihin. Oikeastaan salsaan voisi tunkea muitakin yrtinjämiä, ainakin basilika ja persilja sopisivat ihan mainiosti. Savustetun paprikan, limetin, chilin ja korianterin makuyhdistelmä teki kokonaisuudesta meksikolaishenkisen ja oli tosi, tosi hyvää, vaikka itse kehunkin! ...

6. tammikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Kookosliemessä haudutettu possunkylki

Vanhan vuoden vikana iltana kasasimme keittiön työtasoille kahden hengen thairuokabuffan. Enimmäkseen vanhoja tuttuja makuja, kaalista tehtyä papaijasalaatinkorviketta, naudanlihasalaattia ja ihan simppeleitä paistettuja nuudeleita. Jotta mopon karkaus lapasesta saatiin varmistettua, kaivelin vielä varoiksi pakastimesta vajaan kilon palan possun (grilli)kylkeä. Mitään ihan suoraa ajatusta tai reseptiä sen tekemiseen ei kuitenkaan ollut, enkä jaksanut kaivaa pallogrilliäkään lumihangesta. Thai-buffetin hengessä kaivelin sitten kookosmaitopurkin hyllystä ja päätin liittää sen ribseihin jollain tavoin. Vielä kun jääkaapista löytyi currytahnaa ja kaffir-limetin lehtiä, alkoi muodostua suunnitelma possusta curryliemessä. ...

4. tammikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Revityt ruusukaalit

Ruusukaali on nyt suuressa huudossa. Se on kiva, koska samalla tulee esiin lukemattomia minulle uusia valmistustapoja. Olen nimittäin häpeällisesti - tosin varmaan siksi, että se on niin hyvää (saako sillä jotain anteeksi?) - tehnyt ne koko ikäni about samalla tavalla, keittäen puolikypsiksi, jonka jälkeen melkein kaikki vesi on kaadettu pois, lämpöä pienennetty ja mukaan nakattu reilu möhkäle voita, sitruunamehua, suolaa ja pippuria (sitruunapippurikin käy), joiden kanssa kaali on saanut hautua kypsäksi. Ruusukaalin sanotaan jakavan mielipiteitä, mutta onneksi meidän taloudessa asuu pelkästään ruusukaalin ystäviä (jep, myös seisoja). ...

2. tammikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

1-vuotissynttäreiden kasvonkohotus

Uusi vuosi, uusi blogivuosi. Kirjaimellisesti, koska Kärähtäneet täyttää tänään vuoden, jee :) Uutta vuotta juhlistettiin kuoharilla, joka sai lisämakua ja väriä granaattiomenan mehusta ja siemenistä. Synttärin kunniaksi blogin ulkoinen ilme uudistuu, toivottavasti tykkäätte! Halusin eroon rakeisesta taustakuvasta, koska mielestäni taustakuva ja blogin sisältökuvat yhdessä tekivät kokonaisuudesta hieman levottoman. Jatkossa kuvitus tulee pelkästään sisältö- ja sivupalkin kuvista. Jatkossa haluaisin vielä helpottaa reseptien löydettävyyttä pienillä tunnisteviilauksilla, ja myös logon muokkaaminen kiinnostaisi, jos vaan suuret visioni joskus kohtaavat vähän pienemmät taitoni ;) ...

1. tammikuuta 2013 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Ja voittaja on...

Joulukuun ruokahaasteen tasaisen äänestyksen voittajaksi kiri Keittiössä, kotona ja puutarhassa ruusunmarjamoussella ja villeillä pipareilla. Isosti onnea voittajalle!! Äänestyksessä annettiin yhteensä 25 ääntä - ei paljon, mutta mukavaa, että niinkin moni löysi pikkublogin äänestykseen joulun välipäivinä, jolloin liikenne oli muutenkin normaalia alhaisempaa. Voittajaresepti otti lopulta parin äänen kaulan toiseksi sijoittuneeseen, ja keräsi yhteensä 9 ääntä. Kiitokset siis kaikille äänestäneille myös :) Haastepallo vierii nyt eteenpäin Minnalle, jäädään odottamaan, mitä hän keksii meille tammikuussa!

31. joulukuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Top 10 -jutut vuonna 2012

Vuosi 2012 ja samalla ensimmäinen blogivuoteni alkaa olla nipussa. Vielä on muuten tämä päivä aikaa äänestää joulukuun ruokahaasteen voittajaa, ennen kuin siirrymme uuden vuoden juhlintaan ja uusiin kujeisiin tammikuussa :) Mutta mitä jäi kokonaisuutena vuodesta mieleen, mistä tykkäsitte te lukijat ja mistä tykkäsin itse? Entä mitä syötiin muissa keittiöissä? Kuva ei liity itse aiheeseen, mutta sainpahan sillekin käyttöä :) Blogisuosikkeja Jos katsoo suomalaista blogosfääriä, on yksi ohje reilusti yli muiden, ja se on avokadopasta. Eikä Kärähtäneiden keittiössä ole kokattu sitä, äh miten jälkeenjäänyt olenkaan! Tykkään hurjasti avokadosta, mutta kyseinen pastaruoka sai minun kohdallani huonon startin, kun söin avokadopitoista pastaa - en siis “the” avokadopastaa mutta samoja raaka-aineita sisältävää ruokaa kuitenkin - eräässä lounasravintolassa huonolla menestyksellä; kokemuksen jälkeen ei ole tehnyt (vielä) mieli koittaa hittireseptiä, vaikka tiedänkin kyseessä olevan ihan eri ruuan. Mieli kyllä varmasti ehtii vielä muuttua :) ...

30. joulukuuta 2012 · 3 minuutin lukuaika · Heidi

Juhlava mutta ah niin helppo savulihasalaatti

Kaikenkirjavien leipästen lisäksi meillä oli joulupäivänä pöydässä kevyttä mutta juhlavaa salaattia. Ajatus ei ole omani enkä tiedä reseptin alkuperää, mutta vähän vastaavanlaista söin kyläillessä kollegani luona syksyllä. Tykästyin salaatin yksinkertaisuuteen, kauniisiin värikontrasteihin ja ihanasti yhteensopiviin makuihin. Tässä siis apinoitsijan (summittainen) näkemys reseptistä, olkaa hyvät :) Savulihasalaatti (neljälle alkupalaksi tai kahdelle kevyeksi pääruuaksi) 1 pkt (100g) ohueksi viipaloitua kylmäsavulihaa (minä käytin hevosta, nauta tai poro sopivat hyvin myös) muutama kourallinen rucolaa tai tummanvihreistä lehdistä tehtyä salaattisekoitusta parmesanlastuja 3 rkl auringonkukansiemeniä öljyyn säilöttyjä artisokkia tai aurinkokuivattuja tomaatteja suolaa mustapippuria (balsamiviinietikkaa) ...

29. joulukuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Välipäivien rääppiäisiin

Nämä pienet naposteltavat sopivat omaksi ateriakseen kuten meillä joulupäivänä, mutta myös viimeisten jouluherkkujen jämien rääppimiseen välipäivinä. Ne toimivat myös nopeana vierastarjottavana, jos ovikello sattuu välipäivinä soimaan tai jos uudeksi vuodeksi kaipaa suolaista kuohuvan pariksi. Oikeastaan leiville voi laittaa mitä tahansa jääkaapissa vielä olevaa jouluruokaa (paitsi ei ehkä lanttulaatikkoa ;), joten alla lähinnä muutamia suuntaa-antavia ideoita eri päällisistä. Minä tein kerralla isomman satsin, ja kaivelimme leipäsiä sitten jääkaapista aina suolaisen nälän yllättäessä. ...

27. joulukuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Glögi-puolukka-semifreddo

Joulupäivän jälkkäriksi tein jäädykettä - ei mitään kevyttä kamaa kermoineen ja kananmunineen, mutta voi antaa sellaisen illuusion ja maistua suorastaan raikkaalta joulutorttujen ja maustekakkujen välissä. Ja mikä parasta, sen voi tehdä jo etukäteen. Oikeastaan taisin tehdä semifreddoa, vaikka en ihan ole vielä hahmottanut sen ja jäädykkeen välistä eroa. Onko se se, että semifreddoon tulee myös valkuaista? Pardon my ignorance. Mikä lieneekin, perusmassan ohjeen otin Siskot kokkaa -blogista, johon se oli päätynyt Prinsessakeittiöstä. ...

26. joulukuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Joulukuun ruokahaasteen äänestys

Neljä urheaa bloggaajaa uhmasi joulukiireitä osallistumalla joulukuun ruokahaasteeseen, kiitokset kaikille osallistujille! Herkullisia reseptejä voi tutkailla alta, minä kävin jo näihin tutustumassa, ja vesi tuli kielelle huolimatta eilisestä ja tänään odottavasta ylensyönnistä :) Äänestys on nyt käynnissä, ja äänestää voi 30.12. saakka. Tulokset julkistetaan uudenvuodenaattona 31.12. Onnea matkaan! 1. Keittiössä, kotona ja puutarhassa: Ruusunmarjamousse ja villit piparit 2. Herkkusuun lautasella: Kuusenkerkkäpiparit 3. K-kos: Metsäsienipiirakka ja raikas karpalokastike 4. Hayley’s Cuisine: Viljaisan vaniljainen karpalo-puuropiirakka ...

25. joulukuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi