Jälkikäteen marinoitu paahtopaisti

Paahtopaisti on meillä ollut huoletonta viikonloppu- ja juhlapyhäruokaa. Viime viikolla tein sitä ihan arkisapuskaksikin. Lihanpala on melko kohtuullisen hintainen ja sen voi valmistaa etukäteen, odottamaan nälkäisiä sitten veistelyvalmiina jääkaapissa. Marinoidun paistin idean bongasin joskus Yhteishyvästä, ja ihmettelin, miten moinen ei aiemmin ollut tullut mieleen. Muistaakseni olen nähnyt myös Stockan Herkussa marinoitua paahtopaistia, ja sittemmin tehnytkin sitä useaan otteeseen. Ohjeen juju on paistaa paahtopaisti, mutta marinoida se vasta paistamisen jälkeen, jolloin maut pysyvät ihanan tuoreina. Yhteishyvän versiossa käytettiin tuoreita yrttejä, kun taas minun tämänkertainen kapris-sinappi-punasipuliversioni on lähempänä stockan paistia. ...

1. joulukuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Tukka putkella, iloinen voittouutinen ja hasselbackan perunat

Olin päivän pari offline-tilassa, ja voi, mitä kaikkea täällä on tapahtunutkaan. Nöyrin kiitos ja kumarrus kaikille Kärähtäneiden nuudeliannosta marraskuun ruokahaasteessa äänestäneille, minähän siis ihan oikeasti voitin! Jee! :) Olen haaveillut, mitä keksisin haasteaiheeksi jos sattuisin joskus voittamaan, mutta nyt olen tietysti ihan puulla päähän lyöty – palaan siis joulukuun haasteeseen viikonlopun aikana, kunhan ajatus vähän kirkastuu. Muutenkin on ollut melkoisen vauhdikas loppuviikko, suunnitelmat muuttuneet lennosta ja uudet suunnitelmat vaatineet työtä ja matkustamista ilman sen suurempia varoitusaikoja. En olisi ehkä syönyt ollenkaan, jollen olisi tiistaina tehnyt alkuviikosta marinoitua paahtopaistia (siitä lisää myöhemmin), jota sai helposti veisteltyä vielä keskiviikkoiltana. Vielä kun isäntäkin riensi apuun ja valmisti paistin kaveriksi hasselbackan perunat, alkoi ruokatilanne näyttää jo hyvinkin valoisalta :) Isäntä taitaa muuten olla meidän talouden perunamestari, hänen käsialaansa ovat myös nämä lempparilohkopottuni. Näihin pottuihin tuli myös juustoa, en tiedä kuuluuko perinteisesti hasselbackoihin mutta sopi ihan sairaan hyvin! ...

30. marraskuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Dagen efter -lihapullat

Olen nykyisin tosi ronkeli lähtemään iltarientoihin, mutta silloin kun lähden, on yleensä kyseessä joku pitkään ja hartaasti odotettu meno. Tähän aikaan vuodesta niitä saattaa olla jopa useampia :)Viime viikonloppuna kokoonnuimme vanhojen ystävien - ja vanhojen vain siis siinä mielessä, että olemme tunteneet toisemme parisenkymmentä vuotta - kanssa tuopin äärelle, kuten meillä kerran vuodessa tapana on. Ilta venähti sen verran, että sunnuntaina teki mieli jotain mausteista ja helppoa syötävää; päädyin tekemään mausteisia aasialaishenkisiä possupullia, jotka saivat makua samoista aineista kuin aiemmat dumplingit. Pullat pääsivät tarjolle yhtäläisen mausteisella nuudelipedillä. Helppoa ja voimistavaa dagen efter -ruokaa ;) ...

27. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Pomminvarmat porkkanasämpylät

Tein pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen ennenkin toitottanut, että kaupan leipä on niin kallista leivontatarvikkeisiin verrattuna, että mielelläni leivon osan kotikäytössä kuluvasta leivästä itse. Mutta kuinkas taas on käynytkään, viime talven leivontainto on lopahtanut ja huomasin leiponeeni leipää edellisen kerran maaliskuussa. Koska leivontataitoni on vähän kyseenalainen, Pastanjauhajista löytynyt pomminvarmojen sämpylöiden ohje vetäisi oikeista naruista. Kun en osaa, tartun mielelläni sellaiseen, minkä sanotaan onnistuvan aina ja kaikilta, ja toivon sitten vaan, ettei kirjoittaja ole mennyt lupaamaan liikoja ;) Tällä kertaa lupaukset pitivät, ainakin tuoreeltaan maistellut sämpylät olivat oikein herkullisia. Tein itse sen verran muutoksia, että lisäsin mukaan porkkanaraastetta (sitä olisi voinut käyttää enemmänkin) ja vaihdoin osan jauhosta ruisjauhoihin, muutoin ohje on alkuperäisessä muodossaan. Jauhoja käytin ohjeen minimimäärän, ja sitten vähän reilummin sämpylöitä pyöritellessä, jotta löysähkö taikina ei olisi kaikki kiinni sormissani. ...

25. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Lindströmin pihvit vuohenjuustolla

Niinkin perinteinen ruoka kuin Lindströmin pihvit on kokonaan unohtunut meidän keittiöstä tähän asti. Olen kyllä monesti sitä himostellut ja tänäkin vuonna ruoka on taas näkynytkin useammassa blogissa, kuten täällä, täällä, täällä, ja täällä. Herkkua! Possunpuolikkaaseeni kuului myös neljä kiloa jauhelihaa, materiaalia pihviin jos toiseenkin. Suurin osa katsomistani ohjeista käytti sika-nautaa, ja osa riistaa, mutta minä tein nyt kokonaan possusta. Lisäksi luikertelin ohjeista omaan suuntaani sen verran, että jätin kaprikset pois (koska taikinaan lipsahti vähän liikaa suolaa) ja viipaloin pihvien päälle vuohenjuustopötkön jämät. Voikohan pihvejä edes enää Lindströmeiksi kutsua? :) ...

23. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Mitä kaunein maksa: possunmaksakastike

Ihan blogin alkutaipaleella kirjoitin vähän poskelleen menneestä maksakastikkeesta. Revanssia ei tullut otettua ennen kuin nyt, kun possunpuolikkaan mukana tuli liuta sisäelimiä, yksi niistä mitä kaunein maksa. Joo-o, on varmaan vähän sairasta todeta, että onpa kaunis maksa, mutta sellainen se vaan oli! Huokailin ihastuksissani sitä viipaloidessani, ja kerroin vielä isännällekin jälkikäteen, etten ole koskaan nähnyt niin nättiä maksaa :) Maksakastike on tuttu ruoka, mutta possun maksaa en ole ennen tehnyt. Mieleen oli jämähtänyt mielikuvia liiallisista a-vitamiinipitoisuuksista, ja hieman mietitytti sekin, ettei possun maksaa näe kaupassa juuri koskaan. Silti, olin luottavainen siitä, ettei minulle olisi annettu possunpuolikkaan mukana mitään syömäkelvotonta, ja kannatti ollakin. Maksa oli juuri niin hyvää kuin miltä se näyttikin. Jälkikäteen tein kuitenkin pikaisen googlauksen, ja löysin sen verran lisätietoa, että vaikka maksa luontaisesti sisältää paljon a-vitamiinia, ei sitä tarvitse vältellä. Pääasia, ettei ihan jatkuvasti syö. A-vitamiinipitoisuuksista kohuttiin aikanaan toki enemmänkin ja possun maksa taisi olla jopa myyntikiellossa, mutta tämä johtui eläinten rehun liiallisista a-vitamiinipitkoisuuksista, ei maksasta itsestään. Lisätietoa asiasta löytyy esim. Eviran sivuilta. Toinen näkökulma maksan huonoon saatavuuteen oli, että possunmaksa olisi kamalan voimakkaan makuista. Se jakoi kuitenkin mielipiteitä eikä ainakaan tässä tapauksessa pitänyt paikkaansa. Maksa oli todella hyvää, enkä edes liottanut sitä maidossa tai missään muussakaan. Rohkeasti siis tekemään, jos possunmaksaa tulee vastaan! ...

21. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Syksyinen smoothie

Aamiaismoothie muuttui syksyiseksi, kun käytin siihen purkinpohjat pakastepuolukoita ja yhden jo vähän nahistuvan omenan. Maapähkinävoi ja hunaja makeuttajana toivat smoothieen vielä ihanaa täyteläisyyttä. Mukavaa vaihtelua tavalliseen mustikkasmoothieeni! Kaurahiutaleet tai -lese täydentäisivät smoothien “kokonaiseksi” aamupalaksi, mutta tällä kertaa aamupalalla oli myös leipää, joten en kaivannut enää smoothieen. Syksyinen puolukka-omenasmoothie (yksi iso tai kaksi pienempää annosta) 1 dl jäisiä puolukoita 1 omena 2 dl maitorahkaa 2 dl maitoa loraus hunajaa (maun mukaan) 1 rkl maapähkinävoita ...

20. marraskuuta 2012 · 1 minuutin lukuaika · Heidi

Pikaruokahaasteeseen: nuudelisalaatti maapähkinävoikastikkeella

Nopeiden mutta hyvien arkiruokien perään itkemme monet verrattain usein; meidänkin keittiössä kaivataan jatkuvasti vaihtelua broilerisuikale-wokkivihanneslinjaan tai luottoarkiruokaani vihreään curryyn. Jotain nopeaa on kuitenkin saatava lautaselle, koska vatsan kurniessa pinna on lyhimmillään ja motivaatio pidemmän kaavan kokkailuun häviksissä. Maijan Makia innostui järjestämään marraskuun ruokahaasteen aiheen tiimoilta: nyt kokataan pikaruokaa arki-iltojen tarpeisiin. Teema menee mainiosti yhteen myös Liemessä -blogin Jennin järjestämän blogi reality -haasteen kanssa, jossa bloggaajat kertovat yhdestä tavallisesta päivästään tiskivuorineen ja pussikeittoineen. Eläköön tylsän tavallinen elämä! ...

18. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Nyt piisaa possua - porsaankyljykset siiderikasviksilla

Terkkuja Kiven Säästöpossusta! Sieltä haimme tänään ihanaisen puolikkaan luomupossumme, jonka perään olen monta kuukautta jo kuolannut; verrokkina toimisi ehkä joulupukin odotus lapsena. Isäntäkin kommentoi, että olin ihan täpinöissäni, kun silmät loistaen ja höpöttäen seurasin, miten liha vaihtoi omistajaa ;) Alkusyksystä meille muutti myös arkkupakastin juuri tällaisia hankintoja varten - seurauksena keittiön pöytä ei enää mahdu keittiöön, mutta mitäpä tuosta, sopu sijaa antaa, olohuoneessakin. Tänä syksynä ei tullut tehtyä muita isoja lihahankintoja, mutta ensi syyskuussa lampaanlihan ollessa sesongissa voisi testata sellaistakin. ...

17. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Seesamiahven ja wasabivoilla höystetty hernesose

Kuten moni muukin arkiresepti, tämä kala-ateria syntyi muutaman sattuman kautta. Olin ostanut pakastimeen pussin ahvenfileitä pahan päivän varalle, ja mielessä oli seesaminsiementen käyttö leivitteenä parin hyvän viimeaikaisen kokeilun jäljiltä. Viikonloppuna taas tein lohipastramin kaveriksi hernesosetta, jossa oli paljon sattumia ja jota jatkoin reilulla nokareella voita ja turauksella wasabia. Se osoittautui niin hyväksi, että oli pakko päästä pian tekemään uusi satsi. Hyvää kuvaa en saanut, mutta itse ruoka onnistui mainiosti, ja aikaa ei oikeasti mennyt kuin 10 minuuttia plus ahventen sulatusaika. Raaka-aineet tarjosi tärkeimmiltä osin pakastin. Juuri sitä helppoutta, mitä arkena monesti tarvitaan! Kauppaan meno on tietysti vapaaehtoista, hyvät (lue: vielä paremmat) seesamiahvenet saa varmasti myös tuoreeltaan kalatiskistä löytyvistä fileistä. ...

15. marraskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi