Lämmin couscous-salaatti

Possupullien lisukkeeksi tein lämpimän couscous-salaatin, joka menisi varmaan mukavasti myös pääsiäislampaan kylkiäisenä. En tiedä johtuuko lähestyvästä pääsiäisestä ja lampaan kanssa assosioituvista minttuisista jutuista vai jostain muusta, mutta ainakin minulla couscous-, kvinoa-, linssi- ja papupohjaiset yrttiset lisukkeet nostavat päätään erityisesti näin keväisin. Makuja kotoa -blogin tabboulehista virisi idea couscous-lisukkeen tekemisestä (varsinkin, kun kuivaruokakaapin hyllyllä kummitteli yksi pidempään auki ollut couscouspaketti), ja lämpimän version tekemiseen katselin mm. tätä BBC Good Foodin ohjetta. Lopullinen tuotos on kuitenkin aika pitkälti yhdistelmää siitä, mitä jääkaapissa sattui olemaan, plus puolikas kaupan ruukkumintusta. Pähkinät, mantelit tai pinjansiemenetkin olisivat sopineet tähän hyvin, jos vain olisin muistanut niitä ostaa ;) ...

27. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Roskisdyykkarin tartarpihvit eli vastaukseni maaliskuun ruokahaasteeseen

 Kulinaarimurulan järjestämä maaliskuun ruokahaaste mielessä kävin minäkin hiljattain penkomassa lähikaupan roskiksen toivoen, että käteen osuu muuta kuin jäätelöpaperi tai syöty purkka. Kiehtova haaste jälleen kerran, ja herätti ajatuksia siitä, kuinka uteliaita me tosiaan olemme toistemme syömisistä - minä ainakin olen ;) Ja jotkut toiset vielä uteliaampia, alkuvuodesta muistan erään miehen kaupan kassalla kommentoineen, josko meidän perheen pitäisi hankkia lehmä, kun oli niin monta maitotölkkiä. Voi hyvänen aika! Anyway, omalla vakoilureissullani yritin tähdätä vähän pidempään kuittiin, mutta olin samalla päättänyt, että ekalla mennään, eikä kuitteja vaihdella. Vaikka kuitti oli muuten einesvoittoinen, löytyi siltä ilokseni paistia ja perunaa, jotka antoivat paljonkin vaihtoehtoja pyöriteltäväksi - en joutunut tekemään kissanhiekka-turkinpippurisämpylöitä kuten ensivilkaisulla pelkäsin ;) Valituista raaka-aineista päädyin tekemään tartarpihviä kahdella tavalla sekä kaveriksi perunasalaattia; bonuksena olin ajatellut heittää mukaan kuitilta kolmannen tuotteen, ruisnapit, mutta huomasinkin lukeneeni kuittia väärin, siellä puhuttiinkin saaristolaisnapeista. Niin tai näin, ruisnapit toimivat näppärinä alustoina pihveille. ...

25. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Pullapossujen possupullat

Tavallisen pullan suhteen emme ole erityisen persoja, mutta lihapullien kanssa olemme varsinaisia pullapossuja. Ja koska perjantaina tuli hieman viiniteltyä, tänään iski himo saada oikein mausteisia pullia. Ja kuka minä olisin väittämään nälkäiselle vatsalleni vastaan ;) Tämän ohjeen ainut juju on, että pullat on tällä kertaa tehty kokonaan possusta. Täyteläinen possu ja kipakka, makea tomaattikastike muodostivat mukavan makukokonaisuuden. Muutoin itse pullien resepti on hyvin samanlainen kuin perinteisten lihapullien, ja tulisuuskin tulee kastikkeesta, ei itse pullasta. ...

24. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Arki-illan kalakeitto

Arkkupakastimesta toistaiseksi haaveillessa, meidän jääkaappipakastimen pakastinpuoli (tai pitäisi varmaan sanoa “osa”, koska ei se mikään puolikas ole) on melko turvoksissa. Viime viikkoina olen ottanut projektiksi syödä vanhoja pakasteita mahdollisimman paljon pois, kyytiä ovat mm. saaneet pakastemarjat vispipuuron muodossa, sekä banaaninlehdet ihan muuten vaan. Tällä kertaa oli pakasteseitin vuoro. En oikeastaan edes tykkää ko. tuotteesta, mutta aina välillä uskottelen itselleni, että saan siitä tehtyä jotain hyvää, ja että kannattaahan sitä nyt ostaa kun on niin edullistakin, ja kun valkoinen kala on tunnetusti korkeaproteiinista ja vähärasvaista. Ja sitten se paketti muhjuuntuu pakastimessa puoli vuotta. ...

22. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Paperikääreessä höyrytetyt kanankoivet

Otsikon oli tarkoitus kuulua “banaaninlehdessä höyrytetyt kanankoivet”, vähän samaan tyyliin kuin aiemmin tekemäni kuha, mutta kuinkas kävikään, pakastimesta kaivamani banaaninlehdet eivät enää tehneet yhteistyötä. Viikattua, jäistä lehdenjämää ei saanut avattua, vaan se hajosi liian pieniksi palasiksi minkään muun kuin herneen paketointiin. Onneksi lähimuistissa oli ihanan Siskot kokkaa -blogin paperiin kääritty kala, jonka innostamana paketoin koivet mausteineen leivinpaperiin banaaninlehden puutteessa :) Vaikka lehti vaihtui paperiksi, makumaailma pysyi Aasiassa alkuperäisen suunnitelman mukaan. Harmillisesti Santa Marian extra creamy -kookosmaito ei ollut minun suuhuni kermaista, vaan maistui normaalia pliisummalle kookosmaidolle, jota on teollisesti saostettu. Lisäksi se juoksettui klönttiseksi uunissa, mitä en muista aiemmin tapahtuneen muiden merkkien kanssa. Jostain syystä kookosmaito on muutenkin sellainen tuote, että kalliimmat brändit ovat olleet minun makuuni melkein järjestäin kehnompia, ja parhaat tuotteet ovat löytyneet kaupan halpisbrändeistä tai - vähemmän yllättäen - aasialaiskauppojen hyllyistä. Mutta makuasioitahan nämä ovat, vika voi hyvin olla tässäkin kitupiikissä ;) ...

21. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Mustikkainen vispipuuro

Sovimme isännän kanssa jo ennen viime viikonloppua, että lauantain vieraskoreilun päälle emme sunnuntaina tee mitään hyödyllistä. Ja hyvin valitsimmekin ei-minkään-tekemispäivän, oli mukava ulkoilla seisojan kanssa auringonpaisteessa ja mennä sen jälkeen ulkoruokintalounaalle. Kävimme Lönnrotinkadun Emmyssä, joka on sinänsä ihan sympaattinen paikka ja listallakin on kaikkea mielenkiintoista moneen muuhun kiinalaiseen verrattuna, mutta joka kyllä jätti toisellakin käyntikerralla vähän kylmäksi. Ajatus hyvä, toteutus ontuu. Anyway, illemmalla teki vielä jotain syötävää mieli, joten päätin pitkästä aikaa tehdä vispipuuroa. Pieni kriisi pukkasi kyllä siinä kohtaa, kun huomasin pakastimessa olevan vain puolisen desiä puolukoita. Idea oli kuitenkin jo iskostunut päähäni, joten vispipuuroa tein, muutamasta puolukasta sekä hieman useammasta mustikasta :) Ohjeen nappasin Kädenvääntöä -blogista, ja tein pari pientä muutosta reseptiin: lisäsin marjojen määrää, sekoitin jämäpuolukat mukaan (antoivat mukavan puolukan happamuuden) sekä laitoin vaniljasokerin jo puuroon, en maitoon. Helppoa kuin mikä ja hävisi nopeasti välipalana ja aamiaisena, mutta suosittelen seuraamaan mannaryynipaketin ohjetta - vatkaa ryynit ripotellen, älä lapa niitä kahtena könttänä desimitasta kattilaan ja palaa vatkaamiseen vasta, kun olet puuhannut jotain muutakin välissä ;) ...

19. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Yksinkertainen syntymäpäivämenu

Meillä vietettiin lauantaina synttäreitä - eikä siis tietenkään minun tai isännän, vaan koiran :D Myönnetään tosin, puoliksi käytin koiran synttäreitä tekosyynä pyytää joku meille kyläilemään, niin harvoin tulee tehtyä syötävää muille. Vaikka toki itse päivänsankarikin sai juhlapäivän kunniaksi huomiota ja lahjoja osakseen, vaikka kylään tulikin vain ihmisvieraita. Harmillisesti juhlia ehkä eniten odottanut seitsemänvuotias siskontyttöni - seisojan rakas leikkikaveri - ei sairastumiseltaan päässytkään mukaan, mutta kutsu on voimassa, eli uusi yritys heti kun vointi on parempi! :) ...

18. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Täytetyt kananmunat

Kolesterolivaroitus! Näihin pieniin suupaloihin kätkeytyy keltuaista, majoneesia ja mätitahnaa, joten en suosittele syömään niitä veriarvojen mittausta edeltävänä päivänä. Täytettyjä munia tehtiin seisojan 1-vuotissyntymäpäiville, kun halusin salaatin ja savukalan kylkeen jotain muutakin pientä palaa, jonka tuli myös olla gluteenitonta. Munat olivat sikäli helppoa tehtävää, että ne eivät oikeastaan voineet mennä pieleen, ja pienellä näpertämisellä sai aikaan melko näyttävän lopputuloksen. Ja kohtahan on pääsiäinen, joten munat ovat juuri nyt sesongissa! ;) ...

17. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi

Ulkoruokintaa Murussa

Huh kiirettä! Tällä viikolla olemme melkein joka ilta olleet kotona vasta iltamyöhällä, milloin töissä, milloin mukavammissa koira- tai muissa menoissa. Olenkohan tehnyt lämmintä ruokaakaan kuin yhtenä päivänä? Eilinen iltameno, dinneri Murussa, on kuitenkin ruokaan liittyvää, ihanaa arjesta irrottautumista, joten siitä voi toki kirjoittaakin. Lupasin sitäpaitsi blogin aloittaessani huutelua myös vieraista pöydistä, mutta toistaiseksi sitä ei oikein ole ollut, koska olen laiska kantamaan kameraa ravintolaan (syömäänhän sinne mennään, right?). Tämänkään jutun kuvat eivät tee ruualle oikeutta, räpsin ne aika pikaisesti, jotta pääsisin keskittymään olennaiseen. ...

16. maaliskuuta 2012 · 3 minuutin lukuaika · Heidi

Makaronilaatikko

Makaronilaatikko ei ole aikoihin ollut mikään suuri suosikki, koska yhteen aikaan sitä tuli tehtyä melkein joka viikko hillitön satsi, jotan sitten syötiin monta päivää. Alkaahan se maistua vähän puulta jossain kohtaa. Viikonloppuna tuli kuitenkin pitkästä aikaa ihan perinteisen, twistittömän makaronilaatikon himo. Koska aineet ovat melkein aina jääkaapissa, pääsin samoin tein antamaan mieliteolle periksi (ei, mulla ei ole selkärankaa ;). Ainut poikkeama ns. perusversiosta oli se, että laitoin mukaan pekonia, koska jääkaapissa ei ollut sikanautaa, vaan pelkästään naudan paistijauhelihaa. Pitää makaronilaatikossa possua ja rasvaa olla. ...

13. maaliskuuta 2012 · 2 minuutin lukuaika · Heidi