Reseptit

Punajuurisalaatti kapriksilla

marraskuu 13, 2015
punajuurisalaatti

Viime viikonloppuna tehtyihin hampurilaisiin halusin vaihteeksi jotain muuta kuin coleslawia, joten päätin käyttää pois jääkaapissa kummittelevat punajuuret. Niistä syntyi majoneesipohjainen salaatti, joka sopi mukavasti hamppareiden kurpitsansiemensämpylöihin ja muutenkin syksyiseen makumaailmaan. Majoneesipohjaisesta punajuurisalaatista saattaa tulla ensimmäisenä mieleeni kylmätiskin einessalaatit, mutta pelko pois, kotitekoinen salaatti on maultaan raikas ja koostumukseltaan hieman rouskuva. Sotkua kammoksuville ei salaatti kuitenkaan ole, ainakaan sämpylän välissä.

Punajuuria ei nyt marinoida etikassa, mutta mielestäni ne kaipaavat yleensä jotain hieman suolaista ja hapanta makuparia. Niinpä niiden seuralaisiksi laitetaan tässä maustekurkkuja sekä kapriksia, jotka tuovat salaattiin maun lisäksi myös tekstuuria.

Vinkki: Tämä jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minusta jouluna tarjottavasta rosollista puuttuu jotain, jollei siinä ole silliä. Kaprikset tuovat kuitenkin sen verran suolaisia sattumia salaattiin, että niitä käyttämällä saa rosollista tehtyä melko näppärän vegeversion, jos sellaista joulupöytään kaivataan.

Punajuurisalaatti kapriksilla

4-6 punajuurta (minulla 6 pientä)
1 pieni sipuli
1 1/2 keskikokoista maustekurkkua
2-3 rkl kapriksia
n. 1 dl hyvää majoneesia (minulla Helmann’s)
mustapippuria
(suolaa)

1. Keitä punajuuret kuorineen ja kantoineen juuri ja juuri kypsäksi (juures kypsyy hieman vielä jälkikäteen). Jäähdytä, kuori ja suikaloi kulhoon.

2. Silppua mukaan sipuli ja maustekurkku, lisää kaprikset, sekoita ja mausta mustapippurilla. Kääntele mukaan suurin osa majoneesista, anna vetäytyä hetken ja lisää majoneesia, jos sitä ei ole makuusi tarpeeksi. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply