Raikkaan yrttiset karitsa-fetapyörykät

huhtikuu 7, 2015

Lupasin tai uhkasin vielä tehdä jotain tiliä siitä, mitä meillä syötiin pääsiäisenä. Totta puhuen en ole moneen vuoteen tehnyt näin vähän ruokaa pääsiäiseksi, emme oikeastaan edes valmistaneet varsinaista pääsiäisateriaa. Pitkä viikonloppu tuntui lähinnä häviävän jonnekin, kotona oli enemmän ja vähemmän tärkeää tehtävälistaa mietittävänä ja hoidettavana ja toisaalta oli tarkoitus vähän rentoutuakin. Lopputuloksena en ole ihan varma, teimmekö kunnolla kumpaakaan. Tein kuitenkin mielestäni yhden erittäin hyvän ratkaisun, kun päätin olla menemättä ruokakauppaan lauantaina. Olimme nimittäin viikolla käyneet hakemassa perjantain ruokavieraille kasvisvoittoisen meze-tarjoilun raaka-aineet, ja kun perjantailta jäi ruokaa reilusti yli, arvelin, ettei nälkäkuolema meitä korjaisi vaikka en juuri tänä viikonloppuna hakisikaan ylimääräistä jääkaapin täytettä, päinvastoin saattaisimme onnistua hieman pienentämään potentiaalista hävikkiä. Ja niin varmasti kävikin, pakastimen antimiin yhdistämällä ruokaa riitti koko pääsiäiseksi. Tietysti kokkaamisen ilo jäi pitkälti väliin, mutta se ei ollut täysin huono asia sekään, koska ikivanha ja uskollinen tiskikoneemme sattui sanomaan sopimuksensa irti juuri lauantaina.

Kuten yllä vinkkasinkin, valmistin ruokaa, tai muutamia erilaisia mezejä, vain pitkänperjantain perheruokailuun vanhempieni ja siskoni perheen kanssa. Koska ei ollut vielä ”oikea pääsiäinen”, olin ajatellut alun perin tehdä vain kasvisjuttuja, mutta päätin sitten kuitenkin pyöritellä pöytään myös lihapullia, jotta kokonaisuus olisi riittävän ruokaisa ja joku juttu olisi ns. varmaa tarjottavaa lapsillekin. Hassua muuten, miten aina tulee sitten tehtyä hiukan överit kun miettii, että onko kaikkea tarpeeksi.

Lihapullat tein karitsasta, ja maustoin ne keväisen raikkailla yrteillä, sitruunalla ja fetalla. Kesäkurpitsan käytön lihapullissa olen puolestani oppinut ystävältäni Mama Gastrolta, ja lisäsin vielä hieman maito-korppujauhoseostakin taikinan pehmentäjäksi. Juustokumina ja kaneli olisivat varmasti sopineet myös, mutta olen viime aikoina laittanut niitä niin moneen ruokaan, että ajatus tuntui hieman tunkkaiselta tähän hätään. Pullat pärjäsivät hyvin ilmankin, vaikka feta meni niin atomeiksi taikinaa vaivatessa, että se maastoutui massaan kokonaan eikä tullut esiin sattumina, kuten olin alun perin ajatellut. Joka tapauksessa, vastaavanlaisia pyöryköitä ajattelin tehdä toistekin, tai kenties massasta voisi taputella jauhelihapihvejä, jotka sopisivat varmasti ihanasti grillattavaksi. Ja jos lammas kyllästyttää kovasti, pullat voi pyöritellä melkein mistä tahansa jauhelihasta. Ohjeen määrästä tuli 104 (!) pientä lihapullaa, joiden laskin riittävän noin kymmenelle hengelle osana meze-pöytää. Meillä viisi aikuista ja kaksi lasta tuhosivat noin puolet pullista.

Ja mitä muuta meze-pöydästä löytyi? Tsatsikia, hummusta ja libanonilaista muhammara-tahnaa (niin ikään alkujaan Mama Gastrolta saadulla reseptillä), siskoni tekemää tabboulehia (minulta ei blogista löydy yhtään kunnon tabbouleh-reseptiä, mutta pari muunnelmaa kyllä), kaalisalaattia, marinoituja papuja, viininlehtikääryleitä (purkista), oliiveja sekä tietysti leipää.

Yrttiset karitsa-fetapyörykät

1 kg karitsan jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl maitoa
1 pienehkö kesäkurpitsa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 valkosipulinkynttä
1 suurehko sipuli
1 ruukku tuoretta minttua silputtuna
1 ruukku tuoretta persiljaa silputtuna
suolaa
mustapippuria

1. Sekoita keskenään maito ja korppujauhot ja anna turvota hetki. Raasta kesäkurpitsa, hienonna pieneksi sipuli, valkosipuli ja yrtit. Pese sitruuna kuumalla vedellä ja raasta kuoren keltainen osa.

2. Sekoita kaikki lihapullataikinan ainekset keskenään fetaa lukuunottamatta ja vaivaa tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla ja vaivaa vielä hieman. Murusta lopuksi mukaan feta ja sekoita varovaisesti.

3. Pyörittele massasta lihapullia. Ruskista pullat keskikuumalla pannulla kaikilta puoliltaan ja siirrä pellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, tai kunnes pullat ovat kypsät.

3 Comments

  • Reply Mama Gastro huhtikuu 10, 2015 at 8:43 pm

    Hyvä, että minun äidin kesäkurpitsavinkki toimii! Nykyään en tee mitään jauhelihapihvejä/pullia/koftia jne ilman sitä;)

  • Reply Mama Gastro huhtikuu 10, 2015 at 8:46 pm

    Ja totta.. Miks aina pitää "varmuuden vuoksi" tehdä niin mielettömiä määriä ruoka? Tänä vuonna vielä pääsiäislauantaina tuijotin menuta ja poistin siitä kolmasosan ruoista, Ja silti ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi,

  • Reply Heidi - Kärähtäneet huhtikuu 11, 2015 at 6:12 am

    Kyllä vain, kiitos vielä vinkin jakamisesta! Yleensä en edes laita enää korppujauhoja taikinaan, mutta tällä kertaa pullat kaipasivat vähän ekstraa. Minullakin jäi joku suunniteltu ruoka tekemättä (en edes enää muista, mikä), jotenkin sitä iskee ihme hulluus kun rupeaa suunnittelemaan ja sitten tajuaa, ettei hommassa ole mitään järkeä 😀

  • Vastaa käyttäjälle Heidi - Kärähtäneet Cancel Reply