Reseptit

Revanssi churroista

toukokuu 1, 2017
churrot

Edellisvapun alla halusin kokeilla churrojen tekemistä. Kaivelin jostain netin syövereistä ohjeen, jossa vinkattiin taikinan pursottamisesta voidellun leivinpaperin päälle pellille sen sijaan, että se pursotettaisiin normaaliin tapaan suoraan paistokattilaan. En tiedä, oliko syynä samaan ajankohtaan osuneet muuttovalmistelut, silloisen äitiyslomalaisen väsymys vai se, ettei pitäisi uskoa kaikkea lukemaansa, mutta kokeilu epäonnistui täydellisesti (kuvatodiste löytyy tästä tekstistä). Churrot eivät koskaan päässeet edes paistoon saakka, mutta niin paljon jäi asiasta hampaankoloon, että vannoin ottavani pötkylöistä vielä revanssin. Mikä olisikaan parempi ajankohta kuin seuraava vappu?

Nyt tartuin Campasimpukan reseptiin, koska muistin Sarin treenanneen churrojen parissa kerran jos toisenkin. Ohje oli suoraviivainen ja helppo, eikä tiskiäkään juuri tullut. Ja mikä parasta, churrot onnistuivat jopa minulta. En oikeastaan tiedä, mikä edelliskerralla meni vikaan (muistan homman olleen kamalaa sotkua muutoinkin kuin pellille pursottamisen osalta), sillä nyt tekeminen ei tuntunut alkuunkaan vaikealta. Sen verran sain aivoni prosessissa solmuun, että yhdessä kohtaa mies joutui pohtimaan, miksi olen jättänyt pursottimen pussin päälle enkä sisälle, mutta siitäkin selvittiin kun siirsin taikinan uuteen pussiin. Eli jos käytät normimarketin pursotinpussisettejä kuten minä, muista laittaa pursottimen pää pussin sisään, lisää sitten vasta taikina ja kun aloitat pursottamisen, leikkaa pussin kärki auki niin, että pursotinosan kärki pilkistää sieltä ulos.

Erilaisista munkki- ja donitsivirityksistä pidän yleensä eniten ihan niistä perinteisistä munkkirinkilöistä, mutta churroihin toivat appelsiini, kaneli ja suklaakastike ihan oman vinkeytensä. Suosittelen lämpimästi, sekä churroja että käyttämääni ohjetta!

Churrot

puolikkaan appelsiinin mehu + vettä niin, että nestettä on 2,5 dl
puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna
100 g voita
ripaus suolaa
ripaus sokeria
1/2 tl vaniljajauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1 litra rypsiöljyä uppopaistamiseen
sokeria ja kanelia

  1. Mittaa kattilaan appelsiinimehu ja vesi niin, että nestettä on yhteensä 2,5 dl. Lisää raastettu appelsiininkuori, voi, suola, sokeri ja vanilja ja kiehauta. Lisää vehnäjauhot ja sekoita palloksi. Anna jäähtyä hieman.
  2. Lisää kananmunat ja sekoita kunnolla taikinaksi. Kaavi taikina kattilasta pursotinpussiin ja siirrä jääkaappiin odottamaan (minä annoin taikinan levätä muutaman tunnin).
  3. Lämmitä öljy paksupohjaisessa kattilassa 170 asteeseen. Pursota taikinasta n. 10 cm pötkylöitä kattilaan, viisi-kuusi pötköä kerrallaan (helpointa on, jos yksi pursottaa ja toinen leikkaa saksilla sopivaa pötkylää). Käännä kerran-pari paiston aikana ja anna kypsyä kauniin ruskeiksi. Ota paistetut yksilöt talouspaperin päälle kuivahtamaan. Laita uusi erä paistumaan ja pyörittele sillä aikaa paistosta tulleet sokeri-kaneliseoksessa. Jatka samaan malliin, kunnes koko taikina on paistettu. Tarjoile valmiit churrot mahdollisimman pian suklaakastikkeen kanssa.

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Sari - Campasimpukka toukokuu 1, 2017 at 2:09 pm

    Kiva, että onnistui! Tänä vuonna minä aion tehdä Andalusian auringossa-kirjan ohjeella, vaikka aiemminkin käyttämäni ohje on pätevä. 🙂

    • Reply Heidi - Kärähtäneet toukokuu 3, 2017 at 4:26 pm

      Ohjeesi oli oikein pätevä! Tämän kokemuksen perusteella uskaltaa joskus toistekin tehdä 🙂

  • Reply Kotiharmi toukokuu 2, 2017 at 4:26 pm

    Äääääk!!! Minä olin aikonut tehdä churroja vapuksi, mutta en sitten tuota aikomustani muistanut ollenkaan ja tein vain tavallisia munkkeja luotto-ohjeellani. Vaan ei kai se liene pelkästään vappu mahdollista churroaikaa 🙂

    Kysyn vielä, että sanotaanko churro millälailla? Tsurro? Kurro?

    • Reply Heidi - Kärähtäneet toukokuu 3, 2017 at 4:31 pm

      Kotiharmi, ajatus ei varmasti vanhene vaikka lykkäisi tekemistä esim. juhannukseen! Minä testaan ensi vappuna ehkä sitten sitä sinun luottoreseptiäsi. Lausunnasta ei ole kyllä aavistustakaan, kukahan sivistäisi meitä? Khurrot suomalaisittain kuulostaisi tietysti komeimmalta 😀

    Leave a Reply