Savustettu possun sydän ja kieli

toukokuu 11, 2013
”Voidaanko savustaa sämpylätkin”, kysyi isäntä eilen kun kasasi sähkösavustinta ja minä kohotin sämpylätaikinaa. No ehkä ei, mutta kysymys kuvastaa hyvin sitä, miten innoissamme olimme pitkään toivotusta, vastahankitusta savustimesta. Kohta sinne menisi ihan kaikkea!

Ensimmäiseen savustuskokeiluun kaivoin pakastimesta uuden ja edellisen luomupossunpuolikkaan kielet ja sydämet. Olen joskus syönyt savustettua poron sydäntä, ja se oli niin hyvää, että halusin päästä savustushommiin myös possun sydämen kanssa. Kielet otin mukaan bonuksena ajatuksella, että tulisivatpahan laitettua kuljeksimasta. Tykkään kielestä ja olen naudan kieltä joskus keitellytkin, mutta tulokset olivat vähän sinne päin (muuten ihan hyvää mutta huonon putsauksen vuoksi mukaan jäi suutuntumalta hieman ällöjä paloja), joten nyt odotukset eivät olleet erityisen korkealla.

En löytänyt ihan 100% osuvaa reseptiä possun sydämelle, mutta hirvensydämestä löytyi muutamia ohjeita, joista tulkkasin, että sydän usein keitetään ja toisinaan myös viipaloidaan ennen savustusta. Vinkkejä katsoin esim. Sauvajyväseltä. Halusin tehdä omat palani mahdollisimman kokonaisina, joten ainostaan puolitin sydämet ja lyhensin keittoaikaa reilusti, jotta savustuksen voisi tehdä vähän hitaammin. Kielet taas keittelin ihan sellaisenaan kypsiksi, siivosin sitten ”kuoren” ja roippeet ja heitin nekin savustumaan.

Molemmista paloista tuli hyvän makuisia, mutta sydän pääsi valitettavasti kuivahtamaan hieman, ensi kerralla koitan varmaan savustaa sen raa’asta. Allaolevaan ohjeeseen lyhensin keittoaikaa hieman. Kieli taas oli hurjan iloinen yllätys, siitä tuli pehmeää ja maukasta. Molemmat lihat syötiin pomminvarmojen sämpylöiden välissä ohuina viipaleina, kaverinaan yksinkertaisesti tulista, tomaattista soosia sekä herkkukurkkuja.

Savustettu porsaan sydän ja kieli

2 kpl possun sydämiä
2 kpl possun kieliä

suolaa
4 laakerinlehteä
muutama neilikka
muutama valkopippuri

lisäksi tarvitset savustimen ja sen tykötarpeet (meillä leppälastuja)

1. Huuhtaise kielet ja laita ne kattilaan runsaaseen veteen. Tuo kiehuvaksi ja kuori pinnalle kertyvä vaahto. Laske lämpö pienimmilleen ja mausta suolalla, laakerinlehdillä, neilikalla ja pippureilla. Keittele puolestatoista kahteen tuntiin.

2. Kielten päästyä kattilaan, puolita sydämet ja putsaa niistä ylimääräiset kalvot ja suonet pois. Minä lähinnä poistin valkoisena erottuvat osat, sekä kalvot, mutta ne olivat sen verran tiukassa kiinni, että vähän ylimääräistäkin varmaan lähti. Laita sydämet (erilliseen) kattilaan runsaaseen veteen, tuo kiehuvaksi ja kuori pinnalle kertyvä vaahto. Laske lämpö pienimmilleen ja mausta suolalla, laakerinlehdillä, neilikalla ja pippureilla. Keittele puolisen tuntia.

3. Ota sydämet kattilasta jäähtymään. Kun kielet ovat valmiit, ota nekin kattilasta ja anna jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä. Sen jälkeen ”kuori” nahka veitsellä auttaen. Edellistä kielikokemusta muistaen leikkasin myös kielen alapinnasta ihan reilusti roipetta pois, kunnes jäljellä oli vain siistiä lihaa.

4. Lämmitä savustin ja laita kielet ja sydämet sinne 15 minuutiksi. Anna vetäytyä hetki ja viipaloi sitten tarjolle. Hyvää leivällä, tai esim. perunamuussin ja etikkapunajuurten kanssa.

No Comments

Leave a Reply