Savustetut seesamribsit

marraskuu 22, 2013

Ilokseni olen huomannut, että vastoin odotuksiani olemme viime päivinä saaneet ruokaa eteemme vastasyntyneen kanssa elämisestä huolimatta, ja vain kerran on tarvinnut turvautua pakastimessa valmiiksi odottavaan ateriaan – silloinkin lähinnä siksi, että olimme poissa kotoa muutaman tunnin ennen päivällistä possunpuolikasta hakemassa (toim. huom. söimme tuona iltana sitten vielä toisenkin päivällisen, kun emme malttaneet pitää näppejämme irti kyljyspaketeista :D). Näin reposteltuani täytyy kuitenkin todeta, että ruuanlaitto on keskittynyt aterioihin, jotka ovat joko supernopeita tehdä, tai kestävät taukoja valmistuksen aikana. Joka tapauksessa aktiivinen ajankäyttö ruokaan on ollut pientä.

Ribsit eivät ensiajattelulla vaikuta ruualta, joka täyttäisi nämä kriteerit, mutta sopivilla metodeilla ei niihinkään montaa aktiivista tovia uponnut. Esikeittäminen ei vaadi kuin veden, suolan ja mausteiden nakkaamisen kattilaan, marinadin tekee muutamassa minuutissa, ja kun ribsit saa marinadiin saakka, voi sopivaa savustushetkeä odotella ihan rauhassa. Sähkösavustimen pöhistessäkään ei aktiivista osallistumista tarvita. Jos savustinta ei ole, onnistuvat nämä myös uunissa.

Olen ennenkin tainnut todeta, että ribsien kanssa kuulun esikeittokoulukuntaan, mikä saattaa jollekin olla pöyristyttävää ribsien väärinkäyttöä, mutta itse vaan tykkään siitä, että lihasta tulee luusta putoavaa ja superpehmeää. Eikä keittäminen tee kylkeä mauttomaksi, kun liemen muistaa maustaa (ja keitinliemen makuineen saa talteen joka tapauksessa tulevaa käyttöä varten). Kannattaa testata, murea liha ja ihanat, savustuneet seesaminsiemenet maistuivat todella hyviltä!

Savustetut seesamribsit (kahdelle)

800g-1kg possun ribsejä
2 tähtianista
5-10 neilikankukkaa
pari laakerinlehteä
suolaa
vettä

marinadi

1 rkl seesaminsiemeniä
3-4 rkl soijaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl tummaa siirappia
2-3 rkl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 punainen chilipalko

1. Laita ribsit isoon kattilaan ja lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät. Mausta vesi suolalla, tähtianiksella, neilikalla ja laakerinlehdillä. Kiehauta, ja laske sitten lämpö pienimmilleen. Anna hautua n. 45 minuuttia tai kunnes liha alkaa hieman irrota luusta ja nosta sitten ribsit varovasti kattilasta.

2. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Laita esikeitetyt ribsit ja marinadi esim. muovipussiin, sulje tiiviisti ja pyörittele marinadi kauttaaltaan ribseihin. Anna marinoitua vähintään tunti, tai jos mahdollista, esim. yön yli.

3. Laita savustin päälle (jos käytät sähkösavustinta kuten minä, laita töpseli seinään) ja tuikkaa ribsit savustumaan n. 30 minuutiksi. Tarjoile esim. raikkaan salaatin kera.

2 Comments

  • Reply Teija S marraskuu 23, 2013 at 8:51 am

    hyvältä näyttää ja varmasti maistuukin t teija teijanmaustemyynti.webs.com

  • Reply Heidi - Kärähtäneet marraskuu 25, 2013 at 11:05 am

    Kyllä, hyviä olivat ja enemmänkin oltaisiin syöty, jos olisi ollut! Mutta parasta oli vähäinen työmäärä suhteessa lopputuloksen makuun 🙂

  • Leave a Reply