Reseptit

Siemennäkkäri, vihdoinkin!

heinäkuu 5, 2016
siemennakkari

Tiesin, että se on helppoa. Tiesin, että se on hyvää. Tiesin, että se on olemassa. Miten ihmeessä en ole valmistanut sitä aiemmin? Siemennäkkäri on ollut kokattavien ruokien listallani iät ja ajat, enkä ihan rehellisesti keksi yhtään hyvää tekosyytä sille, että ensimmäisen kerran tein sitä toissapäivänä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, se on juuri niin koukuttavaa kuin miltä kuulostaakin; ensimmäisen pellillisen kadottua parempiin suihin piti ripeästi tehdä toinenkin annos, jotta saisin näkkärit myös kuvattua. Koekierroksista inspiroituneena mieleen tuli heti tuhat erilaista variaatiota, nyt menin siitä, missä aita on matalin ja valitsin Glorian Ruoka & Viinissä (3/2016) esiintyneen, hyvin yksinkertaisen reseptin. Sitäkin voisi helposti tuunata esimerkiksi tuoreella rosmariinilla. Jos olet ollut siemennäkkärin kanssa yhtä aikaansaamaton kuin minä, nyt on korkea aika ottaa itseäsi niskasta kiinni!

Vinkki: Taikinan painelu levyksi on helpompaa, jos käytät apuna toista leivinpaperia. Vaikka tuntuu, ettei jämäkästä taikinasta koskaan tule ohutta levyä, jatka kärsivällisesti painelua ja siirtele tarvittaessa ylimääräisiä taikinaroippeita reunoilta takaisin keskemmälle.

Siemennäkkäri (pellillinen)

0,5 dl seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
2 dl maissijauhoja
3/4 tl suolaa
2 dl vettä
1/2 dl (oliivi)öljyä

1. Laita uuni lämpiämään 150 asteeseen. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Kiehauta vesi ja lisää samalla hyvin sekoittaen. Lisää vielä öljy, sekoita ja anna vetäytyä 10 minuuttia.

2. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille ja painele toisen leivinpaperin avulla ohueksi, pellinkokoiseksi levyksi. Paista 150-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia, tai kunnes näkkäri saa pintaansa hieman väriä.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Kotiharmi heinäkuu 15, 2016 at 1:54 pm

    Jep jep, tekemättä on 🙂

  • Reply Heidi - Kärähtäneet heinäkuu 16, 2016 at 11:14 am

    No hyvä, etten ole ainut! Mutta kun sitten kerran sain aikaiseksi, tuli tehtyä useampi annos peräjälkeen 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Heidi - Kärähtäneet Cancel Reply