Simpukkaherkkuja

maaliskuu 1, 2013

Kovin vähän on tullut kirjoitettua simpukoista tällä kaudella, johtuen luultavasti siitä, että olen niin tykästynyt chorizosimpukoihin, että syön niitä vaan uudestaan ja uudestaan. Viikonloppuna, kun saimme ystäväperheen kivoiksi päivällisvieraiksi, sain aikaiseksi tehdä toisenlaistakin simpukkaa. Tällä kertaa mentiin enemmän klassiseen kerma-valkoviinisuuntaan, lisämakua toivat kokojyväsinappi ja purjo.

Simpukoiden osalta täytyy valitettavasti kuitenkin antaa pyyhkeitä Ison Omenan cittarin kalatiskille. Noin puolet jo kertaalleen tarkastetuista ja vain lyhyen kotimatkan paketissa viipyneistä simpukoista meni hävikkiin. Epäilen joukkokuoleman johtuneen liian tiiviistä paketista, muovipussi oli tiukasti solmussa eikä siihen oltu tökitty ilmareikiä. Harmillista erityisesti, koska kauppa veloittaa muutaman ylimääräisen euron kilolta simpukoiden tarkastuksesta (ja se hinta tuli myös pulitettua). Toisaalta, oma vikani kun en ollut heihin yhteydessä jälkikäteen, koska varmasti kunnon kauppana he olisivat tällaisen kämmin hyvittäneet. Simpukkatilanne saatiin onneksi pelastettua hakemalla toisen kaupan kalatiskistä vielä yksi lisäpussi. Ja cittarinkin simpukoista käyttökelpoiset olivat oikein herkullisia 🙂

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta hyvää siis tuli. Valokuvan muistin vasta ihan lopuksi, joten kuvassa on kaikki, mitä simpukoista jäi 😉

Kerma-valkoviinisimpukat (kahdelle)

1 kg sinisimpukoita
5 salottisipulia
1 valkosipulin kynsi
1/2 purjo
2 rkl kokojyvädijonia
lasillinen valkoviiniä
2,5 dl kuohukermaa
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria
(tuoretta sileälehtistä persiljaa silputtuna)

1. Poista simpukoista parrat ja harjaa ne huolellisesti juoksevan veden alla. Nakkaa pois avoimet yksilöt, jolleivat ne mene kiinni pienellä naputtelulla. Käsittelystä löytyy lisätietoa esim. tästä kirjoituksesta.

2. Pese ja viipaloi purjo ja hienonna salottisipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä hetki kuumassa pannussa, lisää sitten valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää vielä kerma ja dijon-sinappi ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Tuo uudestaan kiehuvaksi ja lisää simpukat. Sekoita ja anna kypsyä kannen alla viitisen minuuttia, kunnes simpukat ovat kaikki auenneet. Jos joku yksilö ei aukea, se kannattaa nakata roskikseen.

2 Comments

  • Reply Iituntiltu maaliskuu 1, 2013 at 8:37 pm

    Ensin meinasin, etten edes lue sun simpukkajuttuja, mutta pakkohan mun on. En mä niitä boikotoi siksi etten tykkäisi, vaan päinvastoin! Kateudesta vihreänä kuolaan näppikseni pilalle :DDD Ehkä mun täytyy joskus tehdä näitä ihan vaan itselleni ja hakea muille pizzat.

  • Reply Heidi - Kärähtäneet maaliskuu 2, 2013 at 6:29 am

    Voi ei 😀 Kuulostaa kyllä vahvasti siltä, että muulla perheellä olisi pizzapäivä tiedossa!

  • Vastaa käyttäjälle Iituntiltu Cancel Reply