Sitruunamousse

huhtikuu 1, 2013

Tänäkään pääsiäisenä meillä ei syöty mämmiä, eikä sitä kukaan kaivannutkaan. Eikä kaipaamisen varaa jäänyt muutenkaan, paitsi että unohdimme hankkia pääsiäismunia. Muuten ollaan saatu syödä enemmän kuin tarpeeksi, vaikka blogiin saakka en ole vielä saanut mitään pääsiäisruokia. Aloitan julkaisut nyt jälkkäristä, ja lisään ne perinteiset lampaat sun muut sitten tulevina päivinä – ovatpahan sitten hyvissä ajoin odottamassa ensi pääsiäistä 😉

Jälkkäristä halusin keväistä, mutta toisaalta suklaatakin teki mieli. Suklaamousse on muutamana pääsiäisenä syöty helppo herkku, jonka pohjalta syntyi nyt ajatus kokeilla tehdä myös sitruunaista moussea lemon curdia käyttäen. Myönnettäköön, että mitään hajua ei ollut siitä, miten lemon curd käyttäytyy moussea tehdessä ja olisiko lopputuloksena juoksettunut litku, mutta sehän ei tietenkään estänyt kokeilemasta 😉 Ja kannatti kokeillakin, sillä moussesta tuli todella hyvää, keväisen raikasta ja väriltään hennon keltaista, juuri pääsiäiseen sopivaa! Paritin sitruunamoussen tarjolle suklaisen serkkunsa kanssa, ja yhdistelmä toimi mainiosti – sitruunamousse oli makeankirpeää, ja suklaamousse taas hyvin täyteläistä, mutta ei erityisen makeaa, joten maut tasapainottivat toisiaan kivasti.

Sitruunamoussen resepti oli muuten sama kuin suklaamoussessa, mutta vaihdoin siis suklaan sitruunatahnaan. Lisäksi halusin mukaan vähän enemmän kirpeyttä, joten jatkoin tahnaa vielä puolikkaan sitruunan mehulla. Kahden moussen vääntäminen yhden sijaan ei tuonut juurikaan lisävaivaa, koska ensimmäistä vaihetta lukuunottamatta kaiken sai tehtyä kerralla tuplasatsina. Allaoleva ohje kuitenkin pelkkään sitruunamousseen, annoksesta riittää kuudelle pienellä santsivaralla.

Sitruunamousse


1,5 dl lemon curdia eli sitruunatahnaa
1/2 sitruunan mehu
50 g voita tai margariinia
2 keltuaista
2 valkuaista
3 dl kuohukermaa

1. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Sekoita mukaan sitruunatahna ja sitruunan mehu. Nosta kattila pois liedeltä.

2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Lisää keltuaiset sitruunaseokseen yksitellen voimakkaasti vatkaten. Anna jäähtyä lähelle huoneenlämpöä, ei jääkaappikylmäksi, ja vatkaa odotellessa loput komponentit.

3. Vatkaa kerma ja valkuaiset erikseen vaahdoksi.

4. Sekoita ensin kermavaahto ja sitten valkuaisvaahto varovaisesti sitruunaseokseen. Jaa mousse annosmaljoihin ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.


No Comments

Leave a Reply