Browsing Tag

juusto

Päärynä-briejuustotornit

elokuu 14, 2012

Minulle tuli jostain visio lämpimästä jälkkäristä, johon tulisi briejuustoa ja päärynää. Pikku suuruudenhulluuskohtauksessa päärynät siinsivät silmissäni vielä hienoina torneina niin, että ne olisi ensin viipaloitu ja sitten kasattu vuoroin päärynä-, vuoroin brieviipaleista uudestaan ”kokonaisiksi” päärynöiksi. Mopo ja lapaset ja niin edelleen…

Ihan kelpo jälkkäri ajatuksesta kehkeytyi, joskin tornit vaativat vähän uudelleenkasaamista uunista tullessa 😉 Sen saa kyllä seuraavan kerran korjattua pujottamalla vaikkapa tikun päärynän läpi pystysuunnassa ennen uuniin laittamista. Maku muistutti jo mieleen syksyn tummista illoista – ehkä näin elokuussa voi vielä hetkeksi laittaa reseptin kesäteloille, ja ottaa sen uudestaan esille ennen pikkujouluaikaa. Ennen kokkaamista ajatus kehittyi vielä sen verran, että lisäsin mukaan puolukoita ja kauramurua. Puolukan ajattelin tuovan vähän pirteyttä ja kontrastia, ja muutenkin puolukka on minusta ihanaa päärynän kanssa. Voin ja sokerin kanssa pannulla pyöräytetyt kaurahiutaleet toivat vähän tekstuuria jälkkäriin, jonka suutuntuma voisi muuten olla vähän niljakas. Ja kaurakin sopii minusta melkein mihin makeaan juttuun vaan.

Allaoleva resepti on hyvin summittainen, mutta kovin paljon ei kauraa, puolukkaa ja brietä tarvitse esim. neljälle hengelle varata. 

Uunipäärynät briejuustolla

1 päärynä per ruokailija
vajaan sentin paksuisia brieviipaleita
pakastepuolukoita
kaurahiutaleita
nokare voita
muutama rkl sokeria

1. Sulata voi paistinpannussa. Sekoita mukaan kaurahiutaleet ja n. ruokalusikallinen sokeria. Pyöräytä muutaman kerran mutta älä anna ruskistua.

2. Viipaloi päärynät. Ota päärynän leveämmässä päästä pieni ylimääräinen viipale pois, jotta päärynä pysyy uudelleenkoottaessa pystyssä.

3. Viipaloi brie. Kasaa  päärynät uudelleen kokoon matalaan, uunin kestävään astiaan latomalla vuoron perään päällekkäin päärynäviipale, brieviipale, puolukoita ja kauraseosta. Tue valmiit tornit pujottamalla esim. puinen varrastikku niiden läpi pystysuunnassa. Kaada ylimääräiset puolukat astian pohjalle ja  ripottele niiden sekä päärynöiden päälle sokeria. Paista 180-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia, kunnes päärynäviipaleet pehmenevät.

Makeansuolainen feta-melonisalaatti

toukokuu 31, 2012

Vesimeloni on niin ihanan kesäistä! Ja toimii loistavasti salaatissa fetan kanssa, varsinkin helteellä grilliruokien raikkaana kylkiäisenä. Alkujaan asia valkeni minulle työpaikan virkistystilaisuudessa, jonka tarjoiluihin kuului vesimelonista, fetasta, katkaravuista ja saaristolaisleipäkrutongeista tehty salaatti. Tilaisuudesta on jo vuosia, mutta salaatin feta-meloniyhdistelmä on jäänyt mieleen ja sitä on tehty sittemmin muutamia kertoja.

Neljästä kuuteen hengen lisukesalaattiin tarvitset noin 1/4 vesimelonia ja 200-300g. Loppu onkin sitten jääkaapin sisällön soveltamista. Katkaravut ja saaristolaisleivän olen korvannut milloin milläkin asialla, joskus käyttänyt tuoreita yrttejä ja yksinkertaisimmillaan laittanut salaattiin pelkkää fetaa ja melonia. Tämänpäiväinen versio oli yksinkertaisemmasta päästä, melonia, fetaa ja kurkkua. Melonin mehevyys pitää huolen, että kastiketta ei varsinaisesti tarvitse, mutta sitruunaa tai limettiä voi hieman tirauttaa päälle.

Kymmenen minuutin jälkkäri

huhtikuu 18, 2012

…Jos sitäkään. Siskoni perhe toi tuliaisiksi pienen munajuustokiekon (ruska-juustoa), jota säästelin jääkaapissa pari viikkoa odottamassa sopivaa käyttöä. Olen joskus syönyt leipäjuustoa kanelikermassa paistettuna, joten halusin testata sitä myös munajuustoon. Tämä jälkkäri on varmasti kiireisen emännän toiseksi nopein vaihtoehto jäätelöpaketin avaamisen jälkeen, ja vaiva-palkintosuhde vielä paljon parempi (ooh, ihan itse tehtyä jälkkäriä 😉 Valehtelematta, paistettu juusto valmistui alusta loppuun alle kymmenessä minuutissa. Ja oli myös ihan sairaan hyvää. Ja mainitsinko, että juuston paistamisessa ei oikeastaan voi mitenkään edes epäonnistua? 🙂

Paistettu munajuusto (kahdelle)

n. 150g munajuustoa
1,5 dl kuohukermaa
pari hyppysellistä jauhettua kanelia
1-2 tl sokeria
ripaus suolaa
hilloa tai survottuja marjoja tarjoiluun
voita paistamiseen

1. Laita pannu kuumenemaan. Viipaloi munajuusto sopiviksi suupaloiksi (minä tein n. sentin paksuisia viipaleita) ja paista viipaleita kuumassa pannussa molemmin puolin, kunnes viipaleet hieman ruskistuvat.

2. Lisää kerma, sokeri, suola ja kaneli ja anna kiehua hieman kasaan. Tarjoile hillon tai survottujen marjojen kera.