Taannoin kolahti sähköpostiluukkuun Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi:n kutsu Suomen paras kotiruoka -kilpailuun. Kilpailun ideana oli kehittää kotiruokaresepti, jossa käytetään vähintään kolmea Hyvää Suomesta -merkattua tuotetta.
Minä lähdin mukaan näillä muikkupihveillä, jotka ovat perinteisten silakkapihvien päivitystä vuoteen 2014: tomaattinen pekoni-yrtti-tuorejuustotäyte tuo mukavaa, savuisaa makua ja mehevyyttä ja silakan sijaan pääraaka-aineena on Puruveden muikku. Toki silakkakin on hieno kala ja sopisi tähän reseptiin, mutta dioksiinipitoisuuksien vuoksi (varsinkaan isompaa) silakkaa ei juuri suositella tietyille erityisryhmille, kun taas muikku on kaikille sopiva, turvallinen ja taatusti kotimainen vaihtoehto. Muikun perkaamista pihviksi ei kannata säikähtää; homma sujuu nopeasti, kun jutun ideasta saa kiinni. Jos olet traumatisoitunut kouluaikojen silakkapihveistä, tämä resepti saattaa olla juuri se juttu liennyttämään pelkojasi!
Reseptiin käytettyjä Hyvää Suomesta -tuotteita olivat Valion maustamaton Viola-tuorejuusto, Järvikylän tuore basilika sekä Atrian kypsä suomalainen pekoniviipale. Lisäksi tomaatti, purjo, paistoon käytetty voi sekä pääraaka-aine muikku olivat kotimaista alkuperää. Kirjoitus ja resepti on toteutettu yhteistyössä Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi:n kanssa; kisajärjestäjä tarjosi osallistujille kymmenen euroa raaka-ainekustannusten kattamiseksi.
Ruoan suomalaisuudesta
Kilpailun ohjeisiin kuului myös suoda muutama ajatus sille, mitä suomalainen ruoka itselle merkitsee. Kun puhutaan raaka-aineista, suomalaiseen ruokaan yhdistetään usein paljon lähiruoan, luomun ja sesonkisuuden kaltaisia termejä, jopa niin paljon meidän ruokainnostuneiden keskuudessa, että ne ovat alkaneet kokea pientä inflaatiota; siksi ei tee pahaa muistuttaa myös itseään termien merkityksestä, vaikka ajatukset tuntuisivat välillä itsestään selviltä.
Itselleni puhdas, tuore, sesongissa oleva raaka-aine tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että voin tehdä parempaa ruokaa. En ole koskaan joutunut karsastamaan tillilihaa, jauhemaksapihvejä tai kesäkeittoa, vaan oppinut, että mikä tahansa ruoka on hyvää, kun sen tekee huolella ja hyvistä raaka-aineista. Maut ovat parhaimmillaan ja hinta yleensä taloudellisin, kun valitsen raaka-aineita, jotka ovat sesongissa. Luomumerkintä tuotteessa puolestaan takaa minulle sen, etten joudu syömään ylimääräisiä lisäaineita, vaan ruoka on mahdollisimman puhdasta ja turvallista. Valitsemalla raaka-aineeni nimenomaan kotimaisista vaihtoehdoista tuen kotimaisia tuottajia, auttaen meidän kuluttajien mahdollisuuksia tulevaisuudessakin valita lähellä tuotettua ruokaa. Ja miksi lähituotantoa sitten? Koska tuotteen alkuperän tunteminen, jopa tuotantotilan tietäminen, tarkoittaa ainakin minulle, että tuotteella on tietty laadullinen lupaus lunastettavanaan. Luotan tuottajien ammattiylpeyteen siinä, että tuskin kukaan haluaisi tulla yhdistetyksi kehnoon tuotteeseen. Viime vuosina – kiitos valveutuneiden kuluttajien ja tuotantopuolen yhteistyön – myös tuotantoketjun läpinäkyvyys tuottajalta kauppiaalle ja kuluttajan ruokapöytään on parantunut niin, että kuluttaja voi paremmin tehdä ihan tietoisia valintoja laadukkaamman ja eettisemmän tuotteen puolesta.
Vielä parempaa tietysti on, jos ruoka ihan oikeasti tulee läheltä, vaikkapa oman maakunnan alueelta, ja pääsee nopeasti tilalta ruokapöytään kulkematta pitkiä välimatkoja. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa ihan tavallinen varhaisperuna; oletteko koskaan sokkotestanneet vaikkapa Välimereltä rahdattuja pottuja ja suomalaista, vastanostettua sisartuotetta rinnakkain? Minä olen, ja ero on huikea. Vaikka emme kaikki asu otollisesti sellaisessa paikassa, että porkkanat tuottaisi naapurin isäntä, on Suomi kuitenkin sen verran harvaan asuttu maa, että jopa pääkaupunkiseutulaisella on mahdollisuus päästä käsiksi ihan oikeaan lähiruokaan, ja vaikka kasvattaa, kerätä tai pyytää sitä itse.
Mutta mitä suomalainen ruoka sitten meidän suomalaisten ruokapöydissä merkitsee? Siihen en osaa suoraan vastata. Läskisoosin aika ei varmastikaan ole ohi, mutta enää ei ole ihan helppoa määritellä, mitä suomalainen kotiruoka on, se kun elää ja kehittyy aikamme mukana – joskus eksoottisiltakin tuntuneet pitsat, pastat ja wokit ovat nyt hyvinkin tyypillistä arkiruokaa, kun taas samaan aikaan mummojemme perinteiset kaalilaatikot ja silakkapihvit ovat myös saaneet uutta arvostusta. Makaroonilaatikot ja lihapullat taas pitävät pintansa vuodesta toiseen. Nykypäivän suomalainen kotiruoka on arkista ja juhlavaa, mietoa ja mausteisempaa, nopeaa ja hidasta. Sitä on yhtä monenlaista kuin on suomalaisia kotikokkejakin, ja jokaisessa taloudessa se ottaa oman kotinsa kasvot.
Pekoninmitan paremmat muikkupihvit (kahdelle)
300g tuoreita muikkuja
1 dl korppujauhoja (minä käytin hienonnettua hapankorppua) leivitykseen
100g maustamatonta tuorejuustoa
1 valkosipulinkynsi
muutama kypsä pekoniviipale
pieni nippu basilikaa
5 cm pätkä purjoa
1/2 tomaatti
1 tl tomaattipyrettä
ripsaus sitruunapippuria
ripsaus sokeria
ripsaus suolaa
voita paistamiseen
1. Valmista täyte: sekoita keskenään tuorejuusto ja tomaattipyre. Hienonna sekaan pekoni, basilika, purjo ja tomaatti, ja purista vielä valkosipulinkynsi mukaan. Ripsauta mukaan hieman suolaa, sokeria ja sitruunapippuria.
2. Perkaa muikut fileiksi: leikkaa saksilla pää pois ja avaa vatsa sekä poista sisälmykset. Laita sitten toinen peukalo selkäruodon ja kylkilihan väliin, ja vedä peukalo kalan pyrstöä kohden selkäruotoa myöten niin, että se aukeaa ”levyksi”. Laita sitten peukalo selkäruodon alle toiselle puolelle ja irrota ruoto myös toiselta kyljeltä. Huom. varsinkaan pienemmissä muikuissa ei selkäruodon poistaminen ole välttämätöntä, vaikka minä ne tällä kertaa poistinkin. Jos taas satut käyttämään silakkaa, voit ostaa fileet myös valmiina. Järjestele fileet suurin piirtein samankokoisiksi pareiksi leivinpaperin päälle.
3. Levitä korppujauhot lautaselle ja sekoita niihin hieman suolaa. Pyöräytä muikkufileet korppujauhoissa, lusikoi joka toiselle fileelle nokare täytettä ja nosta joka toinen file päälle ”kanneksi”. Paista paistinpannulla voissa keskilämmöllä (voin tulee vaahdota) muutama minuutti molemmin puolin, kunnes pihvit saavat kauniin värin.
