Browsing Tag

muuten vaan

Muut mietteet

Täällä he ovat

heinäkuu 21, 2015
Ensimmäiset onnittelukukat odottivat kotona mummon ja isoveljen ihan itse poimimina 🙂

Viimeisen viikon ajan on blogissa ollut hiljaista, eikä liene yllätys, että syynä on tuplaperheenlisäyksemme. Ihanat pienet kaksosemme, tyttö ja poika, syntyivät viime viikolla ja pitävät alle kaksivuotiaan isoveljen ja kolmen koiran ohella isän ja äidin kädet kovasti kiireisinä. Mutta suloisia he ovat, kaksi pientä, omanlaistaan persoonaa. Jokainen vanhempi tietää, ettei sitä tunnetta vastasyntyneen kanssa oikein voi edes sanoin kuvailla, ja sama pätee myös kahteen vastasyntyneeseen.

Ruuanlaitto kuitenkin kutittelee ja yritän ehtiä joitain reseptejä julkaisemaan uudenlaisesta arjesta huolimatta. Ja facebookin puolella pyrin pitämään aktiviteettia yllä pienillä, yksinkertaisilla jutuilla, vaikka täällä blogissa olisikin normaalia hiljaisempaa. Käykää siis tykkäämässä niin pysytte mukana menossa!

P.S. Älkää unohtako heinäkuun kirsikka-aiheista ruokahaastetta, johon on vielä muutama päivä aikaa tarttua. Odotan reseptejänne vesi kielellä, 24.7. saakka ehtii!

Heinäkuun ruokahaaste: kirsikka

heinäkuu 1, 2015

Kävi niin hauskasti, että Kärähtäneet nappasi kesäkuun täytetty leipä -aiheisen ruokahaasteen voiton arpaonnen kautta tiukan tasapeliäänestyksen jälkeen. Vielä kerran, kiitos kaikille äänestäneille! Nyt minulla on siis ilo ja kunnia emännöidä toista kertaa bloggaajien kuukausittaista ruokahaastetta, jonka juuret ulottuvat jopa vuoteen 2007 saakka. Kirjanpito koko haastehistoriasta voittajineen löytyy Kulinaarimurulasta.

Mutta pidemmittä puheitta, kajautan ilmoille heinäkuun ruokahaasteaiheeksi kirsikan!  Kirsikka jakaa mielipiteitä (ainakin meillä), mutta reseptejä on parin viime vuoden aikana näkynyt enenevissä määrin, mistä olen ollut kovasti ilahtunut. Raaka-aineena kirsikka onkin yllättävän monipuolinen, taipuen sekä makeisiin herkkuihin että suolaisten ruokien osaksi, helpoista lomajutuista pitkän kaavan projektiruokiin. Ja ainakin omasta mielestäni se on myös yksi niistä raaka-aineista, jotka vaan erottamattomasti kuuluvat kesään.

Jos kirsikka on sinun keittiössäsi toistaiseksi vähemmän käytetty hedelmä tai syöt ne normaalisti sellaisenaan, nyt on loistava hetki aloittaa reseptitestaus osallistumalla haasteeseen! Jos taas kyseessä on tutumpi juttu, jaa meille bravuurisi.

Lopuksi toivotan kaikille bloggaajakollegoille onnea haasteeseen! Vaikka tänä vuonna kesä- ja heinäkuun haasteet ovat erilliset, toivottavasti ehditte osallistumaan lomistanne huolimatta (tai juuri niiden ansiosta)!

Ruokahaastekilpailun säännöt

Ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt, blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi. Osallistua voi vain yhdellä ruualla per blogi. Jos haasteruuan resepti ei ole itse keksitty, mainitsethan ohjeen alkuperän ja lähteen.

Haasteeseen ilmoittautuminen tapahtuu 1.7.- 24.7.  välisenä aikana. Huomioi, että myös haastepostauksen tulee olla julkaistu tuolla jaksolla. Haastepostauksen osoite (URL) ilmoitetaan kommenttina tähän postaukseen.

Haasteeseen osallistuessaan bloggaaja antaa luvan myös lähetetyn linkin takaa löytyvien kuvien käyttöön ja niiden koon muuttamiseen haasteruokien yhteenvedossa.

Haasteeseen määräajassa ilmoitettujen reseptien ja blogien yhteenveto julkaistaan 25.7.2015, jolloin alkaa myös äänestys. Kisan järjestäjänä jäävään itseni siten, etten osallistu kilpailuun enkä äänestykseen.  Äänestysaika on 25.-30.7.2015. Voittaja julkistetaan 31.7.2015 ja hän järjestää elokuun 2015 haastekisan. Voittajan tulee julkaista uusi haaste blogissaan 3.8.2015 mennessä. Jos haastetta ei tuohon päivään mennessä kuulu, niin kilpailussa toiseksi tullut saa kunnian ja vastuun haasteen järjestämisestä.

Turistina Oulun torilla

kesäkuu 2, 2015

Lakkiaispäivänä laitoimme karseassa lievässä muuttokaaoksessa olevan kotimme oven kiinni ja lähdimme nauttimaan kauniista kesäpäivästä Oulun keskustaan. Mitään kummempaa suuntaa tai ohjelmaa ei ollut, ajatuksena oli lähinnä vähän rentoutua yhteensä yli kuukauden muuttorupeaman päälle. Minä toivoin tosin pääseväni kauppahalliin, edellisestä vierailusta kun oli vuosia. Ja halusin myös jossain nauttia pannari-, lettu- tai vohvelikahvit, onneksi muilla perheenjäsenillä ei ollut mitään sellaista ohjelmaa vastaan. Otin myös kameran mukaan, jotta olisin kunnon turisti ja saisin samalla ikuistettua torin ympäristöä niille kavereilleni, jotka eivät ole (vielä) täällä päin Suomea käyneet.

Toria ympäröivissä vanhoissa, punaisissa aitoissa on jos jonkinlaista liikettä, bongasin ainakin designia, krääsää, kenkiä ja teekaupan. Osa aitoista on valjastettu kahvila- ja ravintolakäyttöön. Me kahvittelimme niinikään aitan terassilla Pannukakkutalossa, jossa jäätelön kera syödyt valtavat pannukakut tyydyttivät makeanhimot varmaan vuodeksi eteenpäin. Taaperon kanssa liikkuessa yli puolen tunnin odotusaika ilman ennakkovaroitusta oli kuitenkin minusta turhan pitkä, tosin ymmärrän päivän olleen ravintolalle hyvin kiireinen, kun selvästi erilaisista kevätkekkereistä tulossa olevia asiakkaita, varsinkin perheitä, valui terassille melkein jatkuvana virtana.

Ruokatarjontaa torilla ja sen ympäristössä oli muutenkin aika paljon, oli intialaista, perinteisiä muikkukauppiaita, torikahviloita ja grillejä, jo mainitsemiani aittapaikkoja, hallikahvilaa sekä ravintoloita torin laidalla. Tavallisia torimyyjiä ei ainakaan tällä kertaa näkynyt.

Jännänä kontrastina vanhoille makasiineille löytyy torin laidoilta myös hyvin moderneja rakennuksia.

Hinkumaani halliin piipahdimme toki myös. Koska olimme vielä jatkamassa päiväämme kaupungilla, en tällä kertaa tehnyt ostoksia vaan tyydyin ihailemaan hallin tarjontaa. Varsinkin kala- ja leipätiskit ihastuttivat, ja jälkikäteen huomasinkin ottaneeni kuvia vain kalatiskeistä… Uskokaa siis kun sanon, kyllä siellä muutakin myytiin.

Hallista jatkoimme matkaa vielä keskikaupungille, jossa terassilla varustetut, etukäteen varovaisesti pohtimamme lounaspaikat olivatkin hyvin täynnä (mutta kyllä me ruokaa saatiin silti). Kaunis ilma ja koulujen loppuminen oli houkutellut paljon kansaa liikkeelle, joten tunnelma oli hauska sekoitus juhlavaa ja kesäisen rentoa – minä ainakin nautin ensimmäisestä vapaapäivästäni Oulussa!

Ei kai Oulun torilla voi käydä turistina ottamatta kuvaa Toripoliisista?
Ravintolat

Ravintolavinkki Espooseen: Persian Ravintola

toukokuu 24, 2015

Muuttotohinoiden lomassa ehdin toissa viikolla vielä testaamaan vanhan kotikaupungin ravintolatarjontaa, kun kävin kaveritreffien merkeissä Leppävaarassa Persian Ravintolassa (kyllä, tämä on kirjoitusasu, se piti pariin otteeseen tarkistaa). Olen pari vuotta sitten kuullut useammasta suunnasta kehuja paikasta ja ilmeisesti se on aiemmin tunnettu nimellä Vihreä Ravintola, mutta nyt siis vasta pääsin itse testaamaan, kiitos ystävättären, jolle paikka sattui juuri sopivasti muistumaan mieleen treffiemme alla. Ja kiitos myös kännykkäkamera-lainasta, itsehän olin taas vaihteeksi liikkeellä ilman kameraa – ja samalla pahoittelen kuvien laatua, joka ei tee ruualle oikeutta. Minä ja kosketusnäytöt emme vain sovi yhteen.

Joka tapauksessa, ravintola sijaitsee muutaman sata metriä Leppävaaran asemalta pohjoiseen, vähän syrjässä pienen kadunpätkän varrella parin-kolmen muun liiketilan lomassa. Jos en olisi tiennyt osoitetta, myönnän, etten olisi osannut lähteä juuri niiltä nurkilta hakemaan ruokapaikkaa. Sisään astuessa ravintolan yleisilme on melko vaatimaton mutta siisti, keittiöönkin pystyy hieman tirkistelemään salin puolelta avoimen oviaukon kautta. Arvelen asiakaspaikkoja olevan kolmisenkymmentä; sateisena iltapäivänä tilaa oli mutta myös muita ruokailijoita, eikä missään kohtaa tuntunut siltä, että istuisimme tyhjässä ravintolassa, vaikka olimmekin liikkeellä siinä hiljaisessa kohdassa lounasajan jälkeen mutta ennen parasta after work- ja illallisaikaa.

Myönnän iranilaisen tai persialaisen keittiön olevan minulle täysin vieras, jotenkin olen vaan niputtanut sen osaksi Lähi-idän keittiötä, jonka alueellisista eroista minulla muutenkin on sangen rajallinen tuntemus. Ravintolassa tietämättömyys kääntyi ravintolan listan selailuksi ymmärtämättä ihan, miten homma toimii tai miten ruokia on tarkoitus tilata, mutta onneksi ystävällinen tarjoilija auttoi pääsemään hommasta jyvälle. Alkuun tilasimme jaettavaksi kashke bademjan -munakoisoannoksen sekä boraani-nimistä jugurtti-pinaatti-valkosipulitahnaa. Munakoisotahna oli ihan älyttömän hyvää ja sekä minun että ystävättäreni mielestä koko aterian paras annos. Se meni myös välittömästi omalle to-do -listalleni, muutaman reseptin googlasin heti samana iltana varastoon. Myös jugurttitahna oli hyvää ja raikasta, ja sopi mainiosti kylkiäisenä tulleiden lämpimien leipien dipiksi.

Pääruuaksi otimme molemmat annokset grillilistalta, minä kana- sekä jauhelihavartaan ja ystävätär jauheliha- ja kokolihavartaat. Annoksiin kuului sahramiriisi ja grillattua tomaattia. Lisäksi tilasimme pikkelöityjä vihanneksia sekä taas uutta dippiä, jossa oli salottisipulia ja jugurttia, valitettavasti en löytänyt annosten nimiä  tähän hätään. Pääruoka-annoksissa oli kokoa eikä maussa varsinaisesti ollut vikaa, mutta sellaisenaan ne olivat vähän pliisut herkullisiin alkupaloihin verrattuna ja ilman lisukkeena tilattua kastiketta ne olisivat olleet myös aika kuivat. Pikkelöidyt vihannekset olivat hauska kokeilu, suomalaiseen etikkakurkkutyyliin verrattuna kasvikset olivat hyvin happamia ja voimakkaan etikkaisia. Ja toki eri tavalla maustettuja, muistaakseni sahrami oli läsnä niissäkin.

Jälkkärille minulla ei ollut tilaa, mutta maistoin kaverin sahramilla, pistaasilla ja ruusuvedellä maustetusta jäätelöstä, joka olikin taas hauska kokemus. Lisäksi hörpimme niinikään maukkaat teet.

Laskua jouduimme odottelemaan tovin ja maksoimme lopulta suoraan ravintolan kassalle. Hieman epäselväksi jäi, oliko muita vaihtoehtojakaan. Muutoin palvelu pelasi kuitenkin tosi hyvin, herttainen tarjoilija kävi ruokalistaa kärsivällisesti läpi kanssamme ja kertoi eri ruuista, ja opastipa hän vielä teenkin sekoittamisessa ruokailun päälle. Hintaa kahdelle alkuruualle, kahdelle pääruualle ja kahdelle lisukkeelle tuli yhteensä todella kohtuulliset 55 euroa, ja siihen sisältyi vielä pieni alkusalaattipöytä, leivät sekä tee.

Kokonaisuutena Persian Ravintolasta jäi ehkä hieman epätasainen vaikutelma, mutta paljon laitan kyllä sen piikkiin, etten juurikaan tunne iranilaista ruokakulttuuria enkä tiedä, mitä kannattaa tilata tai mitä on tapana tilata. Kenties pelkkiä alkupaloja ja pikkuruokia jaettavaksi, tai vaikkapa jotain listan herkullisen kuuloisista pataruuista? Kaiken kaikkiaan ravintolasta jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva ja mieliteko käydä uudestaankin, kun vaan Espoon leveysasteille tulee seuraavan kerran (miksi tuleekin mentyä johonkin uuteen, kivaan paikkaan juuri ennen kuin muuttaa toiselle puolelle Suomea?). Plussaa myös palvelualttiudesta, ateriamme oli sekä opettavainen että nautittava!

Hirvensydäntä ja elämänmyllerrystä

toukokuu 12, 2015

Me tyhjennämme nyt pakastinta melko kovalla kiireellä. Suurin osa tykötarpeista menee ihan arkiruokaan, mutta välillä käteen osuu jotain vähän erikoisempaa, nyt viimeksi hirven sydäntä. Tiesin kyllä, että sydän odottaa edelleen valmistamistaan, mutta vähän olen pelännyt, että onnistuisin pilaamaan sen. Possun sydäntä olen tehnyt joskus ja se olisi voinut olla parempaakin, poron sydäntä taas olen maistanut ja se on ollut ihan älyttömän hyvää. Hirvi on joka tapauksessa ihan oma elukkansa, enkä ole sen sydäntä maistanut missään muodossa, kuullut vain, että sekin on erinomaista. Siitä valmistuspaineet siis.

Kun pakko oli jotain kuitenkin keksiä, päätimme yksinkertaisesti laittaa puolet sydämestä savustimeen, katsoa, mitä tapahtuu, ja valmistaa loput sitten toisella kertaa keittämällä tai kuivaamalla. Isäntä ystävällisesti hoiti putsauksen ja savustuksen ja maistellessamme lopputulosta tulimme siihen tulokseen, että sydän olikin ihan yllättävän onnistunut. Vielä ilahtuneempia olimme kuitenkin seuraavana päivänä, kun viipaloimme jäähtynyttä ja jääkaapissa levännyttä sydäntä leivän päälle – tosi, tosi hyvää! Siitä inspiroituneena tein nuo alkukuvan naposteltavat, joihin tuli savustetun sydämen alle Myllyn Parhaan ruislastu (ruisnapit, hyvä näkkäri tai muutkin lastut sopivat, meillä nyt vaan sattui olemaan näitä) sekä piparjuurella maustettua voita, ja päälle kesäisenä komponenttina hieman makeaa, marinoitua retiisiä, jonka reseptin julkaisen täällä blogissa myöhemmin. Superyksinkertainen, sähkösavustimessa onnistuva sydämen savustusohje taas löytyy tämän tekstin lopusta.

Mutta mistä paine pakastimen tyhjennykseen? Pitkä juttu, mutta koittakaa kestää. Vuodenvaihteessa mainitsin täällä blogissakin, että elämä on ollut oudon tuulista viime aikoina, niin hyvässä kuin pahassakin. Varsinkin loppuvuoteen mahtui jos jonkinlaista pientä ja suurempaa mullistusta. Silti, vähänpä tiesin tuolloin siitä, että 2015 olisi vielä edellisvuottakin jännittävämpi.

Ensinnäkin, joulu-tammikuussa oli jo hyvin tiedossa, että saisimme perheenlisäystä tämän vuoden loppukesästä, ja nyt puhun siis ihmislisäyksestä, koiria meillä on tietääkseni ihan riittävästi nykyiseen elämäntilanteeseen. Yllätys oli kuitenkin suuri – ja ensikommenttini sairaalassa ultrausreissulla jotain sen suuntaista kuin ”et oo tosissas” – kun selvisi, että meille onkin tulossa kaksoset. Olimme isännän kanssa kyllä toivoneet ihmispoikaselle sisaruksia pienellä ikäerolla, mutta en kyllä rehellisesti ollut alkuunkaan varautunut siihen, että sisaruksia voisi tulla sillä samalla pienellä ikäerolla useampikin.

Toiseksi, kaikenlaisia kuvioita asumiseen ja töihin liittyen on ollut ilmassa jo kuukausikaupalla, eikä vähiten tuon edellämainitun perheenlisäyksen vuoksi. Asumme nykyisellään kaksiossa. Vaikkakin kohtuullisen suuressa sellaisessa, niin lievällä paniikilla mietimme ajatusta edes väliaikaisesta asumisesta nykyisessä huushollissa kolmen pienen lapsen ja kolmen koiran kanssa. Isompaan vuokra-asuntoon emme enää halunneet, koska tuntui hullulta maksaa reippaasti lisää vuokraa asuntolainan lyhentämiseen verrattuna. Talvikuukausina kiersimmekin ahkerasti asuntonäytöissä etsimässä sitä toivottavasti seuraavan parinkymmenen vuoden kotia, mutta ihan täydellistä paikkaa ei löytynyt, ja toisaalta pelotti myös sitoutua pitkän aikavälin asuntoon, kun perheen (tai siis lähinnä isännän, sattuneesta syystä minulla ei ole nyt lähitulevaisuudessa suunnitelmia tehdä palkkatöitä) työkuvioihin liittyi jos jonkinlaista avointa vaihtoehtoa.

Keväämmällä totesimme, että asunnonetsintä saa jäädä tauolle, lapset syntyköön ja asukoon alkuun kaksiossa, ja kun ollaan hieman alusta toivuttu, jatketaan etsintöjä. Mieli ehti juuri rauhoittua ajatukseen, kun työrintamalta kuuluikin muutama viikko sitten uutisia, jotka heittivät taas suunnitelmat päälaelleen. Eräs meidän kovasti jännittämämme työpaikka tärppäsi, ja sen myötä varmistui, että Kärähtäneiden talous joutuisi sittenkin muuttohommiin jo ennen kaksosten syntymää – eikä minnekään ihan naapuriin vaan pääkaupunkiseudulta kohti Oulua. Tiedämme jo ennestään olevamme hieman hulluja ja olimme myös etukäteen päättäneet, että lähdetään, jos tilaisuus tulee, mutta kieltämättä piti pari kertaa hengittää syvään ja arvioida järkensä määrää sen ajatuksen edessä, että kuukauden varoitusajalla tulisi löytää asunto, pakata kimpsut ja kampsut ja muuttaa aika monen sadan kilometrin päähän, varsinkin huomioiden viimeisellä kolmanneksella olevan raskauteni sekä arkielämäämme työllistävän puolitoistavuotiaan ja kolme koiraa.

Mutta nyt pari viikkoa myöhemmin meillä on asunto ja muuttofirma buukattuna, parin viikon kuluttua pakkaamme itsemme autoon yökamppeiden kera ja ajamme Ouluun sillä aikaa kun muuttomiehet tulevat kantamaan tavaramme pois nykyisestä asunnosta ja tuovat ne uuteen paikkaan seuraavaksi päiväksi. Neuvola- ja sairaala-asiat ovat hoidossa ja sukulaisten kanssa on jo ehditty pohtia turvaverkkojärjestelyjä tulevien tulokkaiden syntymää silmälläpitäen. Jotenkin asiat vaan lutviutuvat ja palaset tuntuvat loksahtelevan kohdalleen. Enää muutama pikku juttu, kuten pakkaaminen ja siivoaminen ja siirtyminen paikasta toiseen koirien ja taaperon kanssa, ja ja ja…

Silti tuntuu, että nyt aletaan olla voiton puolella. Jotenkin on aina hankalinta miettiä, mitä pitäisi tehdä, mutta sitten kun suunta on selvä, varsinainen tekeminen onkin yllättävän suoraviivaista. Sanon kuitenkin jo nyt, että jos vuodelle 2016 saa jo esittää toiveita, olisin tosi tyytyväinen ihan tylsän tavallisesta ja tasaisesta vuodesta. Kiitos.

Niin ja jos joku luki näin pitkälle, niin se lupaamani, helppo ohje hirvensydämen savustukseen – kas tässä, olkaa hyvät.

Savustettu hirvensydän 

1/2 hirvensydän (sulatettuna, jos ollut pakkasessa)
suolaa
(mustapippuria)

1. Putsaa sydämestä kalvot ja isot suonet veitsellä leikaten. Leikkaa puolikas pitkittäin neljään osaan (ositusta voi tehdä jo putsatessa, jos se helpottaa työtä). Hiero osiin suolaa ja halutessasi mustapippuria ja anna levätä jääkaapissa yön yli tai esim. aamusta iltapäivään.

2. Laita savustimen alemmalle pellille kourallinen kevyesti kasteltuja puulastuja (meillä perinteistä leppälastua). Laita sydämen palat ylemmälle pellille / ritilälle ja savusta niitä noin 30 min. Anna valmiiksi savustetun lihan levähtää hetki ennen viipalointia, jos käytät lihan leikkeleenä, jäähdyttäisin sen kokonaan ja antaisin olla vaikka yön yli jääkaapissa vetäytymässä. Viipaloi liha poikkisyin (eli käsittele pitkulaisia paloja vähän kuin filettä) mahdollisimman ohuelti.

Ravintolat

The Cock – mekin käytiin

huhtikuu 24, 2015

Nimekkäiden ravintoloitsijoiden ruokapaikkojen avajaiset herättävät lähes aina jonkin verran huomiota, mutta harvan ravintolan olen nähnyt keräävän yhtä paljon kiinnostusta, kuin Richard McCormickin ja Ville Relanderin uutukaisen. The Cock on konseptiltaan rento ruokapaikka ja baari, jossa tarjoillaan aamiaista, lounasta, pikkusyötäviä, a la cartea ja drinkkejä. Ravintola itse kuvailee olevansa ”an eatery, rotisserie and bar”. Hintataso on perustajiensa filosofian mukaisesti kohtuullinen, ihastusta ovat herättäneet erityisesti kahden euron kappalehintaan myytävät osterit, joita en ole itse testannut, mutta joita on kehuttu oikeaoppisen tuoreiksi ja raikkaiksi.

Oma ravintolakäyntini osui arki-illan kaveritreffeille Mama Gastron kanssa. Alun perin oli tarkoitus mennä ihan vain keskittymään syömiseen ja seurusteluun, mutta kun kolmas seuralaisemme oli estynyt pääsemästä paikalle, tuli otettua muutama pikaräpsäisykin ”ihan vain varoiksi, jos nyt kuitenkin sanoisi paikasta muutaman sanasen. Edes facebookissa”. Koska en ole hyvä sanomaan vain muutamaa sanasta, niin aiheesta syntyi lopulta ihan kokonainen blogiteksti.

Kellarikrouvin vanhoihin tiloihin Kasarmitorin kulmaan avatun ravintolan ensivaikutelma oli viihtyisä, valoisassa yläkerrassa jopa klassisen kahvilamainen. Koska olimme tehneet pöytävarauksen, luulin ennakkotietojen perusteella, että meidät sijoitettaisiin alakertaan, mutta pöytämme olikin yläkerrassa, mikä sopikin mainiosti aurinkoisena alkuiltana hämyisempien kellaritunnelmien sijaan. Myös monen muun varaukset osuivat yläkerran pöytiin sen perusteella, mitä sivukorvalla kuuntelin. Ravintolaan voi ymmärtääkseni tulla myös ilman varausta ja odotella (nimenomaan yläkerran) pöydän vapautumista baarin ääressä. Yläkerta olikin käytännössä täynnä koko visiittimme ajan, kellarissa näytti olevan ainakin alkuillasta väljempää. Vaikka ravintolan konsepti on monipuolinen, ruokalista ei (onneksi) ole erityisen pitkä, hetken sitä tutkailtuamme ja tarjoilijan avulla vielä systeemiä selviteltyämme päädyimme molemmat valitsemaan paljon ylistetyt kanan- tai kukonsiivet sekä kylkeen caesar-salaatin puoliksi.

Pikaotos siivistä, jossain tuolla alla piileksii hyvä, majoneesipohjainen kastikekin.

Ruuat saapuivat ripeästi ja otimme mieluusti vastaan myös ehdotetut lisälautaset helpottamaan salaatin syömistä, se kun ei olisi millään sopinut samaan kippoon siipien kanssa. Siivet oli jätettu kokonaisiksi, mikä toi niille sekä kokoa että näköä, ja erotti ne selvästi ketjuravintoloiden usein kuivakasta, nivelittäin leikatusta pakastebulkkikamasta (jep, käyn toisinaan myös ketjuravintoloissa). Siivet näyttivät paistoltaan verrattain vaaleilta, mutta lihan kypsyys ja mehevyys oli oikein hyvin kohdillaan ja oletettavasti marinadin ja/tai valelun ansiosta nahkakin hieman rapsakoitunut. Silti, lieneekö syynä kovat ennakko-odotukset vai melkoisen mausteinen makuni, minun kohdallani siivet eivät ihan saavuttaneet maailman parhaiden siipien statusta. Olisin ehkä myös ottanut kastikkeeni mieluummin vanhanaikaisesti erillisessä kipossa, nyt sen ollessa siipikasan alle jemmattuna meni tovi, ennen kuin huomasin koko soosia. Caesar-salaatin kohdalla tykkäsin kovasti siitä, ettei salaatista oltu tehty ihan klassista, vaan salaattipohjassa oli mm. lehtikaalia ja avokadoa. Kastikkeen olisin ehkä siinäkin suonut olevan hieman tujakamman.

Palvelu oli ehkä vielä himpun epävarmaa vaikkakin minusta ihan riittävän sujuvaa, huolimatta siitä, että välillä täydessä salissa joutui ymmärrettävästi hetken odottelemaan. Pienenä epäselvyytenä, nettivarauksen yhteydessä ilmoitettiin sen olevan voimassa kaksi ja puoli tuntia päivällisaikaan, mutta ainakin meidän pöytäämme oli tehty seuraava varaus jo kaksi tuntia omamme jälkeen. Aika oli meille kyllä riittävä ja asiasta kerrottiinkin erittäin ystävällisesti ja hyvissä ajoin, mutta jos olisimme olleet aikeissa iskeä vielä jälkkäribuffettiin, olisi saattanut tulla silti hieman kiire. Luulen epäselvyyden kuitenkin liittyvän siihen, että alkumetreillä on aina hienosäätöä tehtävänä, eli homma varmasti hioutuu kuntoon, kun ensimmäisten aukiolokuukausien rytäkästä on selvitty.

”Dessert ping pong table” eli jälkkäribuffa, kuvassa esiintyy vain murto-osa antimista. Voi, jos vatsassa olisi ollut  ylimääräistä tilaa…

Muihin pöytiin vilkuillessani vaikutti, että The Cock on helppo paikka poiketa toviksi tai useammaksikin, ja kävijäkunta vaihteli ihan kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Uskon, että tulevien kuukausien aikana ravintola vielä parantaa juoksuaan, ja toivon sille pitkää ikää!

P.S. Kuten alussa mainitsin, ravintola on herättänyt paljon kiinnostusta. Blogiraportteja ovat julkaisseet ainakin Hannan soppa, Punavuori Gourmet ja Suolaa & hunajaa. Oman ravintolareissun jälkeen huomasin, että Hesarin Nyt-liitteestäkin löytyy arvostelu.

Vinkkejä stressittömiin kodin juhliin

huhtikuu 19, 2015

Kevät ja kesä ovat kodin juhlien sesonkia. On pääsiäistä, vappua ja muita juhlapyhiä, äitienpäivää, sekä usein lakkiaisia, valmistujaisia, rippijuhlia ja kokoontumisia ihan muutenkin vaan. Usein kuitenkin homma on vähän ylösalaisin vielä viime tipassa jollei h-hetkelläkin, emäntä hikikarpalot otsalla (ja jos emäntä olen minä, niin usein vielä verkkarit jalassa ja hiukset kampaamatta) ja verenpaine koholla. En ole kovin harjaantunut juhlien järjestäjä, mutta viime vuosina meillä on kuitenkin vietetty perhejuhlia aiempaa enemmän, ja muutenkin kokoonnuttu vähän useammin porukalla pienen ruokapöytämme ääreen.

Alle olen koonnut muutamia, vasta lyhyehkön matkan varrella kertyneitä ajatuksia syömäpuolen suunnitteluun ja toteutukseen liittyen. Eihän se ruoka tietenkään ole juhlien (ainut) pointti, mutta itse keskityn niin paljon tarjoiluihin, että ne näyttelevät aika merkittävää osaa järjestelyissä. siksi niitä on mukava myös pohtia. Muut järjestelyvinkit ja etikettiasiat jätän suosiolla muille, ainakin Marttojen sivuilta löytyy kelpo lista. Minun listani pätee parhaiten pienehköihin kodin tilaisuuksiin, joihin tulee korkeintaan se parisenkymmentä henkeä.

  • Vältä tarjoilujen sekamelskaa! Minusta tämä on juhlastressin välttämiseksi kenties se oleellisin juttu ymmärtää. Mieluummin joko tai kuin sekä että. Yritä saada tarjoiluista yhteensopiva kokonaisuus ennemmin kuin ruotsinlaivan seisova pöytä – onhan siinäkin ehdottomasti oma viehätyksensä, mutta sekava runsaus on ehkä enemmän aiheuttamaan vieraissa hämmennystä kuin ihastusta. Tarkoitan, että tarjolla ei tarvitse olla lämmintä ruokaa JA suolaisia piirakoita JA voileipäkakkua JA salaattibuffaa (toki esim. suolaisia piirakoita tarjottaessa vihreä salaatti lisukkeena on täysin toimiva juttu). Kapasiteettiongelmiakin tulee vähemmän, kun mopo pysyy hanskassa. On ehkä kulunut sanonta, että yksinkertainen on kaunista, mutta totta se kuitenkin on. 
  • Ruokaa vai pientä syötävää? Vaikka pikkunaposteltava saattaa tuntua helpommalta ajatuksena, voi ns. oikea ruoka olla usein lopulta kuitenkin näppärämpi (ja monesti edullisempi) toteuttaa eikä lajejakaan tarvita kovin montaa. Varsinkin kauempaa saapuvat vieraat arvostanevat, jos saavat vatsansa täyteen eikä päivän ruokailu matkojen jälkeen jää pullan ja voileipäkakun varaan. Lohikeiton tai karjalanpaistin kaltaiset klassikot ovat edelleen ihan toimivaa juhlaruokaa, kesälämpimillä taas voi toimia etukäteen valmistuva kalapöytä tai kylmänä tarjoiltava paahtopaisti. 
  • Tee sitä, mihin kapasiteettisi riittää. Jos normaalisti kokkaa korkeintaan neljälle hengelle, voivat jo kymmenen hengen tarjoilut vaatia vähän erilaista varustusta. Löytyykö taloudesta tarpeeksi suuria ruuanvalmistusastioita? Entä riittävätkö hellan levyt ja uuni? Esimerkiksi useampaa uuniruokaa voi olla hankala tehdä samaan aikaan. Varustelukapasiteetin puolesta käännyn salaattien puoleen, niihin kun ei tarvita juuri muuta kuin leikkuulautoja, veitsiä ja kulhoja. Jos taas kortilla on aika, ovat etukäteen valmistettavat ja/tai pakastettavat ruuat näppäriä. Varmista kuitenkin, miten tarjottavat kestävät pakastusta, esim. tavallinen leipä pakastuu yleensä hyvin mutta monet makeat leipomukset lässähtävät ja imaisevat itseensä ”pakastepussin maun”.
  • Selvitä huomioitavat ruokavaliot etukäteen ja suunnittele sen mukaan. Pienissä perhejuhlissa nämä ovat usein tiedossakin, joten on helppo miettiä, miten tarjoilut saisi optimoitua koko porukalle. Riippuen rajoitteista, joskus voi olla helpointa tehdä kaikille sopivaa, yhteistä apetta, joskus taas varata erityisruokavalioille omat herkkunsa. Kaikkien tarjottavien ei tarvitse sopia kaikille, mutta jokaiselle tulisi olla riittävästi sopivaa suolaista ja makeaa. Minun patenttiratkaisuni tähän on usein salaattipöytä, jossa on muutama erilainen, kaikille sopiva salaattipohja sekä liha-, kala-, ja kasviskomponentteja valittavana erillisissä astioissa. 
  • Tee muistilista tai useampikin. Kun olet päättänyt, mitä tarjoat, kirjoita ylös, mitä tarvitsee ostaa ja kuinka paljon etukäteen (älä unohda servettejä), samoin laita kalenteriin, mitä valmisteluja aiot milloinkin tehdä. Ainakaan teoriassa mikään ei estä tekemästä esim. koristeluita jo hyvissä ajoin. Jos siis olet riittävän järjestelmällinen – minä harvemmin olen, siksi meillä ei juuri koristella. 
  • Pyydä apua ja lainaa. Minä olen keskimäärin huono pyytämään apulaisia keittiööni, mutta yleensä muistan sentään viime tingassa tarkistaa, onko kahvilusikoita riittävästi. Yleensä ei ole, jolloin soitan joko äidilleni tai siskolleni ja pyydän lisävarusteita lainaksi. 
Stressitöntä juhlasesonkia kaikille!

#ruokakuvantarina

maaliskuu 17, 2015

Prinsessakeittiö heitti jo useampi viikko sitten ilmoille hauskan #ruokakuvantarina -haasteen kaikille bloggaajille (vai onko termi nykyisin blogaajille?). Ruokien valokuvaus on niitä asioita, joissa haluaisin kovasti tulla paremmaksi, mutta käytännössä kuvat tulee meillä räpsittyä yleensä aika pikaisesti; kolmijalkana toimii tukeva kyynärnoja samalla, kun ihmispoikanen koittaa saada kameraa kädestäni tai sormiaan kuvattavaan annokseen. Taustalle saattaa ilmestyä yllättäviä koirankuonoja tai ihan tosi nälkäisiä silmäpareja. Olen myös jo monta talvea ollut aikeissa hankkia raksa- tai muuta kirkasvalolamppua pahimman kaamosajan valotusta helpottamaan, mutta valo on edelleen ostoslistalla ja nyt kevätauringon jo paistaessa vaikuttaa siltä, että valo siirtyy jälleen ensi syksyn jutuksi. Valoisalla kaudella saan otettua kuvia olohuoneen tai keittiön ikkunan ääressä, talviaikaan koitan taas haalia kuviin luonnonvaloa kiikuttamalla sapuskat terassille. Pimeimpänä aikana on välillä tyydyttävä myös keittiön työvaloon.

Ylläolevasta voinee päätellä, että meillä ruokakuvien tarinat ovat siis melko lyhyitä. Itseäni se ei kuitenkaan haittaa – vaikka ihailen korunkauniita, inspiroivia ruokakuvia, pidän myös aika simppelistä tyylistä, jota omat kuvani edustavat. Joitain pieniä tarinoita sain kuvien takaa kuitenkin kaivettua, alla parikin esimerkkiä meille tyypillisistä kuvanottotilanteista.

Kuvattavat olivat vaarassa päätyä parempiin suihin…
…mutta tuon räpsäisin nopeasti käyttökuvaksi ennen, kuin munista tuli munakokkelia.
Tätä kuvaa en ole käyttänyt mihinkään, mutta pidin siivilää toisessa ja kameraa toisessa kädessä, taustalla lattia…
…ja vähän muutakin.

Pääsiäisen blogiteema sekä ajatuksia säästäväisyydestä

maaliskuu 10, 2015

Varoituksen sana, alustus on pitkä mutta pääsen jossain kohtaa asiaankin. Jos haluat hypätä suoraan ytimeen lukematta selontekoa joskus sangen polveilevasta ajatuksenjuoksustani, kannattaa hypätä suoraan neljänteen kappaleeseen. Teille, jotka edelleen jatkatte lukemista, voin kertoa miettineeni taannoin, mitä tekisimme pääsiäisenä ruuaksi. Kenties hieman aikaista, mutta en oikein voi itselleni mitään. Rupean joulun jälkeen miettimään, mitä juhannuksena syötäisiin ja vapun korvilla jo seuraavan vuodenvaihteen ruokalistaa. Ruuan ajatteleminen vaan on niin mukavaa. 

Pääsiäisruokia pohtiessani kävin läpi erilaisia lammasvaihtoehtoja sekä esimerkiksi Lähi-idän ja Kreikan makuja, joita tykkään muutenkin valmistaa tähän aikaan vuodesta, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa. Ajatukseni siirtyivät kuitenkin myös pääsiäisperinteisiin ja siihen, mitä syötiin silloin, kun lammas ei vielä ollut pääsiäispöydän vakkarivieras. Muistelen, että omassa kantakodissani lammas tuli pääsiäispöytään joskus ysärillä, mutta valitettavasti en muista, mitä ennen sitä tarjottiin, vaikka muuten pääsiäiseen kuuluivatkin tietyt, tutut perinteet. Sen muistan kyllä, että mämmiä oli. Ja luulen, että olimme siinä suhteessa aika tavallisia, kaiken kaikkiaanhan monessa suomalaistaloudessa juhlavampi pääsiäisruokailu ja lampaan tarjoaminen on tainnut alkaa vasta parikymmentä vuotta sitten, vaikka nykyisin viimeisen päälle oleva pääsiäispöytä on jo hyvinkin vakiintunut tapa, ja rahaakin siihen voi laittaa melkoisesti.

Ja toki paastoajan päättymistä saa juhlistaa juuri niin fiinisti ja juuri sillä budjetilla, kuin haluaa. Jäin kuitenkin miettimään vielä vaihtoehtoja ja erityisesti sitä rahankäyttöä; mitä jos rakentaisinkin pääsiäisen juhlapöydän hieman edullisemmin? Vaikka niitä parin-kolmenkymmenenvuoden takaisia ruokia päivittäen ja hyödyntäen. Perulaiset parsat ja karitsan kareet saisivat jäädä juhlapyhiksi kauppaan ja valmistaisin jotain ihan muuta, mausta ja juhlan tunnusta kuitenkaan tinkimättä. Olisikohan se edes mahdollista?

Pois se minusta, etten kokeilisi, ja niin syntyi pääsiäisen blogiteema pääsiäinen budjetilla. Toisin sanoen, aion julkaista tulevina viikkona muutamia reseptejä sekä menuideoita pääsiäisen viettoon ilman suurta rahanmenoa. Osa vinkeistä on koottu Kärähtäneissä aiemmin julkaistuista ohjeista, osa taas uusia. Alustavasti olen myös ajatellut, että ainakin uusiin ohjeisiin laittaisin näkyviin myös kustannukset summittaisena arviona. Mielellään kuulen myös lukijoiden vinkkejä teemaan sopivista pääsiäissuosikeista!

Taloudellinen vai kitupiikki? 

Blogiteema vei minut ajattelemaan taloudellisuutta oman huushollin ruokakontekstissa vähän enemmänkin. Yritän olla monessa asiassa säästäväinen ja koen onnistumisen tunnetta, kun kitupiikkeily onnistuu. Enkä puhu monen kuukauden kaurapuuro- ja tonnikalamakaroonikuureista vaan siitä, että koko perhe saa järkevää ja monipuolista ruokaa edullisesti sekä mieluiten myös niin, ettei vaiva ole kohtuuton. Melkein kaikessahan pystyy säästämään, jos aikaa on loputtomasti, mutta ei se kovin monelle meistä ole realiteetti. Nuorempana olin myös vähän sellainen ”kyllä aika vähälläkin pärjää jos on hiukan kekseliäisyyttä” -tyyppi. Ylpeä, kun ei tarvinnut ostaa kaulinta vaan sai sen korvattua vaikkapa tyhjällä viinipullolla. Joopa joo. No, ajat olivat toiset, ulkomailla enemmän ja vähemmän väliaikaisesti asuessa ei kannattanut haalia ylimääräistä tavaraa ja rahatkin olivat aika usein loppu (viinipulloon oli toki aina varaa, olihan se monikäyttöisyydessään suoranainen sijoitus). Nykyisin meillä harrastetaan kaulimen, sähkövatkaimen ja monitoimikoneen kaltaisia ylellisiä turhakkeita, mutta olen usein edelleen vastarannankiiski monen keittiövälineen hankinnan kohdalla, ihan vain sen takia, että inhoan tavaraa pursuavia komeroita eikä keittiössämme ole tilaa pitää kaikkia välineitä työtasoilla. Ja tuntuisi hirveältä tuhlaukselta hankkia jotain, mikä saattaisi jäädä käyttämättä. Kenties sitten olen hieman kitupiikkikin.

Samaan aikaan tiedostan, etten todellakaan voi (tai edes halua) kehuskella olevani esimerkillisen taloudellinen. Vaikka pidänkin tarjouksista, edullisista ruhonosista ja sesonkituotteista, olen myös juuri se tyyppi, jolla karkaa mopo käsistä kaupassa. Erityisesti jos koen saavani rahalle vastinetta, ei minua haittaa maksaa jostain tietystä, hyvälaatuisesta tuotteesta, vaikka tiedän hyvin, ettei vaikkapa tuore kala ole itseään takaisin maksava investointi. Mutta mieluummin maksan hyvästä vähän enemmän kuin huonosta yhtään mitään. Rahankäyttö harmittaa (ok, kaduttaa) lähinnä silloin, jos kyse on enemmän varsinaisesta tuhlauksesta: jos olen vaikka tehnyt suunnitelmalliset ja järkevät viikko-ostokset, mutta keksinyt lennosta (yleensä illalla ja valmiiksi nälkäisenä) jonkun ruokamieliteon ja lähtenyt kalliista lähisiwasta hakemaan aineksia  jollain pettämättömällä tekosyyllä. Tai jos soitan isännälle työpäivän päätteeksi ja pyydän tuomaan sushia sillä seurauksella, että jääkaapissa olevaa ruokaa menee hävikkiin. Niinpä, lihani on heikko. Mutta varmaan monelle ihan tutun kuuloista.

Silti, vaikka parantamisen varaa löytyy paljonkin, haluan yrittää  tehdä ruokaa myös kukkaroystävällisesti, ja siksi julkaisen usein myös täällä blogissa reseptejä edulliset -kategorian alla. Ennen Kärähtäneitä harkitsin jopa kokonaan edullisiin ruokiin keskittyvän blogin aloittamista. Olen kuitenkin päätynyt siihen, että voin silloin tällöin pitää blogissa penninvenytysteemoja ja muutoin kirjoittelen ruokajuttuja laajemmalla otteella.

Miten sinä säästät ruokamenoissasi, vai säästätkö ollenkaan? Kärähtäneiden aiempien vuosien kitupiikkiikokemuksia voit lukea ainakin täältä ja täältä. Tervetuloa seuraamaan myös pääsiäisen blogiteemaa!

Kertauskurssi sinisimpukoiden käsittelyyn

tammikuu 21, 2015
Kuva on arkistojen aarteita, allekirjoittaneen onnistuttua hukkaamaan tähän tekstiin otetut simpukkakuvat…

Sinisimpukat eivät millään muotoa ole harvinaisuus suomalaisessa nykyruokapöydässä, mutta tiedän edelleen paljon ihmisiä, joihin ruokamyrkytyskauhutarinat on juurrutettu niin hyvin, etteivät he uskalla niitä syödä tai ainakaan valmistaa itse. Mutta uskokaa, ei simpukoiden pilaantumisesta tarvitse olla huolissaan, kunhan ne on oikein käsitelty. Ja se oikein käsittely ei ole mitään rakettitiedettä, vaan edellyttää ainostaan muutaman yksinkertaisen periaatteen noudattamista.

Olen jonkun aiemman sinisimpukkaohjeen yhteydessä jo julkaissut käsittelyohjeet ja viitannut niihin sitten myöhemmissä resepteissä, mutta ajattelin kertauskurssina nostaa tämän aiheen nyt omaksi tekstikseen, niin löytyy jatkossa helpommin. Äyriäisiä rutiininomaisemmin käsitteleville tässä ei varmasti ole mitään uutta, mutta noviisille toivottavasti apua. Eikä kannata säikähtää, vaikka ohjeet ovat pitkät – yritän olla perusteellinen, mutta mistään vaikeasta jutusta ei ole kyse, ihan oikeasti! Aikaa putsaamiseen hiukan menee, mutta sitten itse kypsennys onkin hyvin nopeaa. Meillä tällä kertaa käsitellyt simpukat päätyivät täyteläisentuliseen chipotle-kermakastikkeeseen, josta luvassa lisää ihan lähipäivinä.
Sinisimpukoiden käsittely
  • Meillä kahdelle aikuiselle riittää yleensä 1kg simpukkapussi puoliksi, jos lisukkeena käyttää esim. leipää tai ranskalaisia eikä simpukoiden hävikkiprosentti ole kovin suuri. Isompaan nälkään (tai pienempien lisukkeiden / kevyen liemen kanssa) saattaa mennä kilokin per syöjä.
  • Osta simpukat samana päivänä, kun aiot ne käyttää, mieluiten niin, että niiden tie tiskiltä pataan on mahdollisimman lyhyt. Pyydä kalatiskin myyjää seulomaan huonot yksilöt pois jo valmiiksi ja varmista, ettei simpukoita pakata liian tiiviisti. Minusta simpukoiden läpikäynnin pitäisi kuulua automaattisesti palvelutiskiltä ostettavan simpukkasatsin kilohintaan jo sen takia, että raaka-ainemäärää on hurjan vaikea arvioida, jos hävikkipotentiaali vaihtelee kovasti. Mieluummin sen selvittää alustavasti jo kaupassa, niin säästyy ylimääräiseltä simpukanhakureissulta (jep, on tapahtunut minulle). Valitettavan monessa kaupassa ei seulontaa tehdä nykyisin pyytämättä tai se tehdään korkeammalla kilohinnalla, jolloin olen yleensä äänestänyt jaloillani toisen kaupan suuntaan. Oma lukunsa ovat sitten kylmätiskin muovipaketissa myytävät sinisimpukat, niitä en ole uskaltanut edes kokeilla. Kuulen muuten mielelläni, jos jollain on niistä kokemuksia!
  • Ennen pataan laittoa käy simpukat vielä kotona läpi ja heitä pois rikkoutuneet ja auenneet yksilöt. Auenneita voi vähän koputella ensin vaikka työtason laitaan, ja jos ne sulkeutuvat, ovat ne edelleen hengissä ja käyttökelpoisia. Nyhdä simpukoista lisäksi sormin irti mahdollinen ”parta” (se ei ole vaarallista, mutta ei mitään syötäväksi tarkoitettuakaan ja suutuntuma on tosi ikävä) ja harjaa simpukat hyvin esim. juuresharjalla juoksevan veden alla. 
Simpukan parta.
  • Laita simpukat aina kypsymään pannuun tai kattilaan, joka on kiehuvan kuuma. Liemesstä riippuen se voi olla valmiina kattilassa tai ainekset voi lisätä simpukoiden jälkeen, mutta simpukoiden täytyy päästä kuumiin oloihin, jotta ne taintuvat nopeasti. Kypsennä simpukoita kannen alla noin viisi minuuttia. Kypsät simpukat aukeavat.
  • Jos joku simpukoista jää aukeamatta kypsentäessä, älä syö sitä.