Edulliset

Leipää en ole leiponut aikoihin, jollei nopeita sämpylöitä tai vastaavia lasketa. Inspiraatio iski kuitenkin Mama Gastron pähkinäisestä ruisleivästä, ja innostuin tekemään leipäjuuren hänen ohjeellaan, aiemmat ruisleipäni olen tehnyt sellaiseen parin päivän “pikajuureen”, jonka pohjana on ollut muutama hapanleipäviipale. Itse pähkinäleipää en kuitenkaan (vielä) leiponut vaan halusin kokeilla ihan perinteistä ruisreikäleipää, joka on ollut isännän toivomuslistalla jo pitkään. Itseäni kiinnosti, miten leipätaikina kohoaisi pelkän hapatusprosessin kautta ilman hiivaa, isäntä taas vaan sattuu kovasti tykkäämään länsisuomalaiseen tyyliin tehdystä ruisleivästä. Opin prosessissa, että ruisreikäleivät ovat länsisuomalainen tapa, kun taas limput ovat tyypillisemmin itäsuomalaista tavaraa. ...

Nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, etten ollut ihan varma uskallanko kajota siihen ollenkaan. Janssonin kiusaus on nimittäin anoppini bravuuri. Hänelle se on vaivattomasti syntyvää luottoruokaa, jonka hän saa poikkeuksetta maistumaan hyvältä. Minä taas en koskaan onnistu tekemään janssonin kiusauksesta vaivattomasti hyvää sitten millään. Siksi meillä tehdään janssonia aika harvoin, mutta silloin kun teen, teen sen sitten pidemmän kaavan kautta, jolloin onnistumista ei tarvitse jännittää. Pidemmän kaavan mukaan tehtynä homman jujuna on kullankeltaiseksi ja ihanan makeaksi kuullotettava sipuli, josta on vaikea olla tykkäämättä. Ja nesteenä käytän kuohukermaa. Kolmas juttu on kiinteän perunalajikkeen käyttäminen, mutta se taitaa aika lailla päteä kaikkiin kiusauksiin. Aktiivista työtä tulee pilkkomisen myötä mukaan aika paljon, joten tuplasatsin tekeminen on harkitsemisen arvoista, kun työn kerran aloittaa. Mutta vaivannäkö ei sinänsä haittaa, kun ei niitä perunoita ja sipuleita tarvitse joka päivä pilkkoa yhtä paljon, ja lopputuloskin palkitsee. Siskot Kokkaa -blogista bongasin muuten vielä yhden jansson-vinkin, possunkylkisiivujen lisäämisen kiusauksen pintaan. En ole kokeillut, mutta rapeaksi paahtuneet viipaleet paistovuoan päällä kuulostavat todella, todella herkullisilta! ...

Varoituksen sana, alustus on pitkä mutta pääsen jossain kohtaa asiaankin. Jos haluat hypätä suoraan ytimeen lukematta selontekoa joskus sangen polveilevasta ajatuksenjuoksustani, kannattaa hypätä suoraan neljänteen kappaleeseen. Teille, jotka edelleen jatkatte lukemista, voin kertoa miettineeni taannoin, mitä tekisimme pääsiäisenä ruuaksi. Kenties hieman aikaista, mutta en oikein voi itselleni mitään. Rupean joulun jälkeen miettimään, mitä juhannuksena syötäisiin ja vapun korvilla jo seuraavan vuodenvaihteen ruokalistaa. Ruuan ajatteleminen vaan on niin mukavaa. Pääsiäisruokia pohtiessani kävin läpi erilaisia lammasvaihtoehtoja sekä esimerkiksi Lähi-idän ja Kreikan makuja, joita tykkään muutenkin valmistaa tähän aikaan vuodesta, kun kevätaurinko alkaa kunnolla paistaa. Ajatukseni siirtyivät kuitenkin myös pääsiäisperinteisiin ja siihen, mitä syötiin silloin, kun lammas ei vielä ollut pääsiäispöydän vakkarivieras. Muistelen, että omassa kantakodissani lammas tuli pääsiäispöytään joskus ysärillä, mutta valitettavasti en muista, mitä ennen sitä tarjottiin, vaikka muuten pääsiäiseen kuuluivatkin tietyt, tutut perinteet. Sen muistan kyllä, että mämmiä oli. Ja luulen, että olimme siinä suhteessa aika tavallisia, kaiken kaikkiaanhan monessa suomalaistaloudessa juhlavampi pääsiäisruokailu ja lampaan tarjoaminen on tainnut alkaa vasta parikymmentä vuotta sitten, vaikka nykyisin viimeisen päälle oleva pääsiäispöytä on jo hyvinkin vakiintunut tapa, ja rahaakin siihen voi laittaa melkoisesti. ...

Leivontaa lukuunottamatta olen huono seuraamaan reseptejä. Etsin niitä kyllä mielelläni, saatan inspiroitua kuvasta ja lukea ohjeen, jonka jälkeen teen ulkomuistista jonkun oman sovellukseni. Eli enemmän käytän ehkä ideoita kuin reseptejä. Toisinaan reseptin käyttö taas on yksinkertaisesti liian hidasta, kun monia asioita kokkaa nopeammin selkäytimestä, puntissa (tai veitsilaatikolla…) roikkuvan taaperon kanssa ei tee mieli pysähtyä etsimään silmälaseja ja tarkistamaan, missä järjestyksessä mausteet olikaan tarkoitus lisätä. Sen sanottuani, minun pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän reseptejä. Tiedättehän sen tunteen, kun syö vaihteeksi jonkun toisen tekemää (koti)ruokaa, miten se maistuu niin erilaiselta vaikka ruokalaji olisi täysin sama? Ja se on niin virkistävää. Saman tunteen saan myös silloin, kun teen ruokaa reseptiä käyttäen, koska silloin kyse on jonkun toisen ruuasta, enkä mene maustamaan sitä vapaalla kädellä. ...

Otsikossa piti lukea manteli_kala_, mutta kävikin niin, että isäntä soitteli kaupan kalatiskiltä kertoakseen, ettei lähimarketissa ollut mitään (!) alle kolme päivää sitten pyydettyä kalaa. En sillä hetkellä ollut kykeneväinen ajattelemaan jaloillani ja miettimään uutta kokkaussuuntaa, joten pyysin jättämään kalan kauppaan ja tuomaan muut listalla olleet tavarat. Niin sain sitten mm. pussin mantelilastuja, jotka oli tarkoitus käyttää siihen kalaan. Mutta onneksi sain myös kanaa, ja vahingossa jopa kahta eri sorttia. ...

Naudanrinnan sivuprofiili Kaikenlaiset, suussasulavilta vaikuttavat Texas BBQ brisket -reseptit ovat vilisseet netissä taajaan viime vuosina, mutta minun on kestänyt ryhtyä tuumasta toimeen. Taannoin ostin palan luullista naudanrintaa ajatuksena kypsentää se hitaasti grillissä ja/tai savustimessa. Luullinen naudanrinta ei teknisesti ottaen ole sama asia kuin brisket, joka ymmärtääkseni tarkoittaa naudanrinnan palaa, joka on leikattu luun yläpuolelta ja jossa yleensä kai tulisi olla mukava rasvakerros päällä (köh, minähän alkujaan luulin, että brisket viittaa ruokalajiin, mutta se viittaakin siis siihen lihanpalaan). Joka tapauksessa, ajattelin, että kokeillaan luullista rintapalaa, kun sellaista sattui tulemaan vastaan. ...

Tykkäsitkö sinä lapsena veriletuista? No minä en todellakaan. Niitä ei meillä taidettu kotona edes valmistaa, ja koulussa ne menivät varmasti “kiitos niin vähän kuin mahdollista” -osastolle. Aikuisena olen oppinut tykkäämään muista verta sisältävistä ruuista kuten veripaltusta tai peribrittiläisestä black puddingista, joten halusin antaa veriletuillekin mahdollisuuden. Ja onhan se hyvä, että teuraaksi kasvatettavasta eläimestä käytetään kaikki syömäkelpoinen. Nykyisin edullisemmat ruhonosat ovat nose to tail -hengessä jo tosi suosittuja, mutta - ei niin kovin yllättäen - tietyt sisäelimet, pää ja veri eivät edelleenkään nostata kovin lämpimiä tunteita. Ja myönnän, ei niitä meilläkään ihan alvariinsa valmisteta, kunhan silloin tällöin tehdään projektiluontoisia kokeita. ...

Pari päivää ovat olleet jotenkin hässäkkäpitoisia ilman, että mitään olisi varsinaisesti tullut edes tehtyä. Eilen juostiin aamulla asioille, sitten suoraan leikkipuistoon, hölkäten kotiin samalla toivoen, ettei lapsi nukahtaisi ennen kotiinpääsyä ja lounasta (ei onnistunut), sitten pikaiset ja pakolliset kotihommat ja omat syömiset (lapsi kenties nukahti mutta äidillä oli sudennälkä), lapsi herää, syö lounaansa, lähdetään koiria ulkoiluttamaan, tullaan kotiin, kas onkin taas ruoka-aika, syödään, puetaan päälle ja lähdetään kauppaan. Kotona ollaan puolisen tuntia ennen mukulan iltapuuroa. Sarkastisesti voi toki todeta, että yhyy, onpa hoitovapaalla rankkaa, kun piti selvitä sekä leikkipuistoon että kauppaan, mutta kyse ei oikeastaan ole siitä. Enemmän vaan hämmentää, että johonkin tyhjiöön se päivä hävisi, ja muistikuvat siitä sisältävät enimmäkseen ulkovaatteiden pukemista ja riisumista. ...

Vuosi vaihtui ja samalla Kärähtäneet täytti kolme vuotta, hui miten aika vierii! Toissapäivänä yhtä vanhaa valokuvaa etsiessäni selasin kansioitani vuodesta 2012 alkaen ja oli aika huikeaa nähdä, miten paljon sisältöä on blogiin ehtinyt jo kertyä. Vaikka välillä tuleekin sellainen olo, ettei mitään oikein saa aikaiseksi, löytyy vanhoista arkistoista onneksi runsaasti päinvastaista todistusaineistoa. Vuodenvaihteen syömisistä ei jäänyt juuri raportoitavaa jälkipolville, olimme seisojien kanssa fasaanihommissa oikeastaan koko päivän, joten tein jo edellisenä päivänä ison vadin lasagnea, josta söivät sekä ihmispoikanen, lapsenvahtina ystävällisesti toiminut äitini sekä minä ja isäntä sitten kotiin päästyämme salaatin kera. Muitakin herkkuja olin varannut jääkaappiin, mutta aikainen aamu vaati veronsa ja nukahdin sohvalle ennen vuoden vaihtumista. Riittipä herkkuja sitten uudenvuodenpäivällekin ja kuohuvatkin saatiin kilistellä vasta vuoden ensimmäisenä iltana. ...

Viime vuonna ihastuin kovasti Pumpkin Jamin joulukalenteriin (ja jee, sellainen aukesi tänäkin vuonna) ja erityisesti siinä olleeseen saaristolaisleivän ohjeeseen. Saaristolaisleipä oli tuolloin ollut pitkään leivontalistalla ja jouluksi sitä sitten teinkin. Leivistäni ei tullut erityisen kauniita ja jouduin esimerkiksi käyttämään rumaa foliovuokaa leipävuokana, mutta maku oli todella hyvä, joten päätin jo tuolloin tehdä leipiä myös tänä vuonna. Nyt teinkin niitä jo hyvissä ajoin ennen joulua ja ostin myös paperiset leipävuoat, joissa lopputuloksista tuli ihan leivän näköisiäkin. Kommelluksitta en kuitenkaan selvinnyt, ensin jännitin, olisiko parasta ennen -päiväyksensä aikaa sitten ohittanut piimä vielä käyttökelpoista ja sittemmin, kohoaisiko leipä kunnolla kun en tajunnut laittaa sitä leipävuokiin kohoamaan vaan kohotin taikinakulhossa ennen vuokiin laittamista (juu, ohjekin kannattaa toisinaan lukea). Hyvin ne leivät kuitenkin kohosivat ja ennen kaikkea, maku oli yhtä hyvä jollei parempi kuin edellisvuonna. Suosittelen! ...