Leipa

Olen jo jonkin aikaa hingunnut testata punajuurista pihviä purilaisen välissä. Viime viikonloppuna pyöräytin varta vasten elämäni ensimmäiset hampurilaissämpylät ja pääsin toteuttamaan visiotani. Punajuurta lukuunottamatta päädyin aika klassiseen burgeriin; sämpylän väliin pihvi, cheddaria, tomaattia, juustoa ja suolakurkkua. Majoneesin jätin väliin. Pihvin ohje oli lindström-muunnelmastani, ja tälläkin kertaa käytin possun jauhelihaa. Possupihviä ei voi oikein jättää mediumiksi, mutta se on silti niin mehevää - varsinkin punajuuren kanssa, ettei hamppari jää kuivaksi vähemmilläkään soosilisäyksillä. ...

Olen viimeisen vuoden aikana ruvennut tykkäämään enemmän ja enemmän hyvin yksinkertaisista purilaisista; en erityisemmin kaipaile majoneesia tai edes salaatteja, kunhan pihvi on mehevä ja sämpylä tuore ja maukas. Kaveriksi riittää juusto ja tomaattiviipale tai sopiva tomaattisoosi. Uudehkon mieltymykseni johdannaisena tein viikonloppuna ensimmäistä kertaa itse hampurilaissämpylöitä. Helené Johanssonin Leipä -kirjasta peräisin olevan ohje oli testattu toimivaksi ainakin Jauhot Suussa ja Suolaa ja Hunajaa -blogeissa, joista kopsasin sen itselleni. Luotin muuten kokeneempien leipurien ohjeisiin, mutta hiivan määrää pienensin kolmanneksella, ihan vaan siitä syystä ettei sitä enempää ollut. Jostain muistan joskus kuulleeni, että usein pienempikin hiivamäärä antaa saman lopputuloksen; en tiedä, onko neuvossa mitään tieteellistä perää tai onko muistiinikaan ihan luottaminen, mutta ainakin tällä kertaa sämpylät kohosivat kiltisti juuri halutunlaisiksi. Vaikka se ei ohjeeseen kuulunutkaan, lämmitin myös maidon kädenlämpöiseksi, kun en luottanut hiivan heräämiseen muuten. Lisäksi voitelin sämpylät kanamunalla, vaikka se ei taida kuulua “oikeaan” hampurilaissämpylään". ...

“Mikään ei ole parempaa kuin tuoreen leivän tuoksu aamulla” tai “mikään ei ole parempaa kuin vastaleivottu leipä aamiaispöydässä”. Tottahan se on, mutta otan siitä vähän kodinhengetärpaineita. Ei minusta ole heräämään riittävän aikaisin, että vaivaisin, kohottaisin ja paistaisin ennen kuin muu talon väki edes herää! Ilokseni muffinit - tai muffinsit, kumpia ovatkaan - pystyy tekemään melko vikkelään “sekoita ja paista” -periaatteella, eli ne sopivat myös tällaiselle laiskemmallekin emännälle. Lisäksi niihin saa ujutettua yhteen pakettiin suuren osan aamiaisesta, kun mukaan lisää juustoa, porkkanaa, pekonia, kinkkua, paprikaa… you name it. Brunssit ja ensi kesän piknikit, täältä tullaan! ...

Kevättalvella tein hurjan herkullista kattilaleipää ja vannoin, että tulen sitä tekemään useasti jatkossakin. Vannomatta paras, sain vasta nyt tehtyä toisen otoksen samaisesta ihanasta leivästä. Resepti oli sama kuin edelliselläkin kierroksella, mutta lopputulos ihan erilainen, siksi oikeastaan siitä nyt kirjoittelen. Ehkä joku muukin on ihmetellyt samoja asioita, tai ehkä joku osaa kommentoida siihen, mitä tein tietämättäni eri tavalla kuin viimeksi. Edellisellä kierroksella käytin 10 dl vehnä- ja 4,5 dl grahamjauhoja, nyt taas koko 14,5 dl hiivaleipäjauhoja. Lisäksi nakkasin sekaan jämät pussillisesta auringonkukansiemen. Lieneekö johtunut jauhoista, kohotuslämpötilasta tai jostain muusta, mutta taikina olisi ilmeisesti koriin kohotukseen siirrettäessä kaivannut enemmän jauhoja, kohotusliinana käytetty astiapyyhe imaisi itseensä niin paljon märkää taikinaa, että en enää edes yrittänyt pestä sitä vaan leipäni koitui pyyhkeen kohtaloksi. Myös lopputuloksesta näkee, että jauhottaa olisi voinut enemmänkin - jotenkin se leipä vaan imaisi kaiken jauhon. Hyvää leivästä tuli kuitenkin, ja ehkä vähän ensiversiota kauniimpaakin, huolimatta kaikesta säädöstä märän taikinan kanssa, sekä siitä, että lämmitin kattilaani vahingossa tunnin. Hups :)

Tein pitkästä aikaa sämpylöitä. Olen ennenkin toitottanut, että kaupan leipä on niin kallista leivontatarvikkeisiin verrattuna, että mielelläni leivon osan kotikäytössä kuluvasta leivästä itse. Mutta kuinkas taas on käynytkään, viime talven leivontainto on lopahtanut ja huomasin leiponeeni leipää edellisen kerran maaliskuussa. Koska leivontataitoni on vähän kyseenalainen, Pastanjauhajista löytynyt pomminvarmojen sämpylöiden ohje vetäisi oikeista naruista. Kun en osaa, tartun mielelläni sellaiseen, minkä sanotaan onnistuvan aina ja kaikilta, ja toivon sitten vaan, ettei kirjoittaja ole mennyt lupaamaan liikoja ;) Tällä kertaa lupaukset pitivät, ainakin tuoreeltaan maistellut sämpylät olivat oikein herkullisia. Tein itse sen verran muutoksia, että lisäsin mukaan porkkanaraastetta (sitä olisi voinut käyttää enemmänkin) ja vaihdoin osan jauhosta ruisjauhoihin, muutoin ohje on alkuperäisessä muodossaan. Jauhoja käytin ohjeen minimimäärän, ja sitten vähän reilummin sämpylöitä pyöritellessä, jotta löysähkö taikina ei olisi kaikki kiinni sormissani. ...

Perässähiihtäjälinja jatkuu, sillä tätäkään tuotosta en ole itse keksinyt, vaan napannut sen Terveiset ravintoketjun huipulta -blogista, jossa kerrotaan leivän olevan metsästäjän eväs nimeltään shooter’s sandwich. Niin herkullisen näköistä! Perheemme on evästänyt roiskeläppäpitsoilla koko metsäkanalintukauden, joten kauden päätteeksi tein ihan oikeaa ruokaa - eli tällaisen leivän - retkieväiksi. Ei ollut kamalan yllättävää, että isäntäkin ilahtui lihalla täytetystä limpusta. Koska mitään saalista ei ollut käytettäväksi, päädyin tekemään täytteen paahtopaistista; tekeekö se leivästä dairy farmer’s sandwichin? ...

Joskus jää pihviäkin tähteeksi. Se ei oikeastaan kerro siitä, ettemme söisi paljon, vaan siitä, että mopo on karannut taas vaihteeksi kaupassa käsistä. Tällä kertaa olin ostanut kahden hengen grillitarpeiksi noin kilon entrecotea, josta ison osan grilliin veistettyäni totesin, että jotain taitaa jäädä vielä jääkaappiinkin. Seuraavana päivänä pihvinjämän ja hampurilaishimon risteytyksestä kuoriutui ajatus steak sandwicheistä - onkohan niille muuten oikeaa suomenkielistä käännöstä, kenties “pihvileipä”? Laiskana ostin kaupasta paistovalmiit ciabattat, mutta muuten leipiin sai hyvin upotettua kaikenlaisia kanttuja, jämiä ja pullonpohjia. Mainiota ja nopeaa perjantairuokaa, mutta kehitysajatuksena, ensi kerralla näen sen verran vaivaa, että teen itse jonkun chutney-tyyppisen soosin. Ja sitä seuraavalla kerralla ehkä leivätkin itse. Laitan alle listan tämänkertaisista aineksistani, mutta joka kodista löytyy varmasti omat sovelluksensa jääkaapin perukoilta :) Loppuun varoitus, annoskoko on ohjeessa valtava! ...

“Rustiikkinen” on sana, jolla kuvataan paljon kivoja, maanläheisiä asioita, mutta joka on myös aikamoisen ylikäytetty kuvaamaan kaikkea ei-niin-viimeisen-päälle-siistinnäköistä. Jälkimmäinen sopii ehkä minun kattilaleipääni, siitä tuli ulkonäöltään rustiikkinen ;) Mutta pirun hyvää siitä tuli myös möykkyisestä ulkomuodostaan huolimatta. Kattilaleivästä on saatu lukea eri blogeissa vaikka kuinka, joten olihan sitä kokeiltava minunkin. Leipä, josta tulee kuohkea ja rapeakuorinen ilman vaivaamista vaan kuulosti liian hyvältä ollakseen totta: sen jälkeen, kun puolisen vuotta sitten päätin ryhtyä leipomaan enemmän - koska kaupan paperipussileivän 3-4 euron hinta syletti - olen oppinut tekemään ruislimpuista juuri mieleisiäni, mutta vaalea leipä takkuilee vielä. Voisiko sellaista leipää olla, joka onnistuisi noin helposti? ...

Koska ruisleipä on onnistunut jo muutamaan otteeseen, testasin nyt myös vaaleamman leivän tekoa. Kaltaiseni jauhopeukalottoman näkökulmasta leivän leipomiseen liittyy vähintäänkin mystisiä voimia ja jonkin sortin magiaa. Kun sitten vihdoin 1) saa aikaiseksi leipoa ja 2) onnistuu siinä, on koukku valmis ja täytyy päästä yrittämään uudestaan jotain muutakin. Sitäkin suurempi syy leipomisintooni on kuitenkin, että leipä kaupassa on mielestäni ihan hiivatin kallista. Vaikka mopo lähteekin marketissa säännöllisesti käsistä, vanha kitupiikki sisälläni herää kassalla kiroilemaan, kun maksan moninkertaisen hinnan jostain, mitä voi kohtuupienellä vaivalla tehdä itse ja paljon edullisemmin. ...

Leipähulluutta näyttää olevan nyt bloggaajien keskuudessa liikkeellä. Itse kärsin totaalisesta jauhopeukalon puutteesta, joten isäntä hoitaa meillä yleensä leipomispuuhat. Loppuvuodesta päähäni iskostui kuitenkin romanttinen ajatus itsetehdystä ruislimpuista ja kenties jopa sellaisten antamisesta pahaa-aavistamattomille sukulaisille lahjaksi vuoden lahjontasesongin ollessa käsillä. Olihan siksi ruislimpun tekoa lopulta kokeiltava. Yllätyksekseni puuha olikin yllättävän helppoa, ja lopputulokset sangen palkitsevia! Hapanleivän kaksi osaa, taikinajuuren teko ja varsinainen leipominen, ovat molemmat sinänsä nopeita toimituksia, mutta taikinajuuren valmistumiseen menee vuorokaudesta kahteen. Ensimmäisen kerran tein limput vuorokauden odottaneella taikinajuurella, jolloin lopputuloksena oli oikein hyviä ja hapanlimpuksi tunnistettavia, mutta ei erityisen happamia limppuja. Toisen kokeilujuuren annoin olla kahden yön yli, ja lopputuloksena oli selvästi happamampi leipä. Suosin jatkossa jälkimmäistä vaihtoehtoa. ...