Liha

Varma syksyn merkki on se, kun pataruuat alkavat maistua pitkän tauon jälkeen. Syvät, muhevat maut ja pitkään kypsyttämisen helppous houkuttavat kerta toisensa jälkeen, eikä ainakaan itseäni haittaa myöskään se, että padassa kypsentämiseen sopivat yleensä hieman edullisemmat ruhonosat, kuten tällä kertaa testaamani limousin-naudan etuselkä. Pala oli vähärasvaisempi kuin odotin, mutta muuttui siitä huolimatta pitkän haudutuksen aikana mureaksi ja suussasulavaksi. Vaikka patojen kypsennys on kaukana rakettitieteestä, voi mausteilla leikitellä mielin määrin. Nyt inspiroiduin Pohjois-Thaimaan makumuistoista ja maustoin padan currytahnalla, inkiväärillä ja sipuleilla, jolloin mausta tuli mausteinen muttei varsinaisesti tulinen. Tuore thaibasilika ja minttu valmiin padan päälle silputtuna raikastivat kokonaisuutta mukavasti. Tervetuloa viileät syyskelit, tätä pataa syödessä ei ihan heti ala paleltaa. ...

Nykyään tulee useimmiten tehtyä liharuuat joko jossain määrin raakana tai vaihtoehtoisesti ylikypsänä, sellaiset perinteiset, “normikypsät” lihat ovat jääneet vähän paitsioon. Jokin aika sitten oli kuitenkin hetki, jolloin ylikypsät, revityt lihat tulivat jo korvista ulos ja samaan aikaan pakastimesta ottamani kassler ei ymmärrettävistä syistä oikein sopinut raakanakaan syötäväksi. Tajusin, ettei blogissakaan ollut yhtään ihan perinteisen kasslerpaistin ohjetta (okei, yksi epäonnistunut nyhtöliha josta tuli kuitenkin oikein hyvä paisti), joten päätin tehdä vaihteeksi sellaisen. Paisto-ohjetta googlatessa oli jännä huomata, että lihatalojen reseptejä lukuunottamatta hittejä oli ensimmäisillä sivuilla yllättävän vähän, suurin osa tämän hetken ohjeista todella keskittyy ylikypsään ja usein revittyyn lihaan. ...

En ole aikoihin julkaissut yhtään reseptiä ribseille. Ja syykin siihen on: jostain syystä olen onnistunut ne sössimään kerta toisensa jälkeen, vaikka kyseessä on ruoka, jota olen tehnyt vuosikaudet ja jonka pitäisi valmistua selkäytimestä, yhdellä kädellä ja silmät kiinni. Rehellisyyden nimissä on toki tunnustettava, että vikaa saattaa olla myös minussa (voiko se olla mahdollista?!), kun ruuanlaitto niin usein on moniajoa useamman muun homman kanssa, tai sitä, että asiat vaan jäävät viime tinkaan. ...

Ihan takuulla toistan itseäni, mutta sanon taas, että kassler on suosikkipalani possua. Lapa on suosikkini pulled porkiin ja pitkään haudutettuihin keitto- tai pataruokiin, mutta monipuolisuudessaan kassler on ihan lyömätön, koska se sopii erinomaisesti sekä edellämainittuihin että liutaan muita ruokia. Lisäksi kilohinta on edelleen sangen kohtuullinen. Grillauksessa kassler on luottopalani, koska hyvän maun ja helppouden lisäksi sitä on todella vaikea pilata. Palassa on rasvaa sen verran, että paistolämpötilan ja -ajan saa arvioida ihan huolella väärin, ennen kuin lihasta tulee kengänpohjaa. Eihän siinä ole vaikka tomahawkin kaltaista wow-efektiä, mutta ei sitä aina tarvita, joskus varma vaihtoehto on paras vaihtoehto (myös tai ehkä erityisesti silloin, kun tulee vieraita). ...

“Täällä olisi tällaisia naudan tomahawkeja, jotka näyttävät hauskoillta”, kertoi isäntä minulle puhelimesssa. En ole lihanleikkuun asiantuntija, joten googlasin puhelun aikana nopeasti, miltä pala näyttää ja mitä sille mahdollisesti pitäisi tehdä. Luullinen kyljys, joka sopii grillattavaksi. “Joo, ota vaan”, vastasin, koska pois se minusta, että rajoittaisin toisten ruokamielitekoja, vaikka olinkin hiukan skeptinen sen suhteen, että myytiinköhän meille nyt joku ylihintainen lihanpala, jonka ainut arvo on erikoisuus. Hieman tarkemmalla googlauksella selvisi, että tomahawk-kyljykset ovat nyt rantautuneet Suomen marketteihin ainakin Tammisen tuottamana rotukarja-merkin alla, meidän palamme oli limousin-nautaa. Kun tomahawkin näkee, ei ole epäselvää, mistä sen nimi tulee, muoto on nimittäin samanlainen kuin tomahawk-kirveellä. Luu ja rasva tuovat lihaan makua, mikä käänsi epäluuloni enemmän pieneksi jännitykseksi siitä, onnistuisinko kypsentämään lihan pilaamatta sitä. ...

Löysin itseni tänään ajattelemasta joulua. Sitä, että tänä vuonna saatamme viettää joulun ihan keskenämme kotona, ensimmäistä kertaa koskaan. Mistä juontui mieleeni mukava ajatus: silloinhan voin tehdä joulupöytään entistä useampaa sorttia tarjottavaa, aiemmin kun olen koittanut toppuutella sen takia, että osa pyhistä on mennyt valmiissa pöydissä. Mistä taas juontui mieleeni, että isäntä saa varmaan taas harmaita hiuksia kuullessaan suuruudenhullut suunnitelmani, mutta se ei liene ensimmäinen kerta… Mutta saatamme tietysti hyvin päätyä vielä valmiisiinkin pöytiin ja jouluun on onneksi joka tapauksessa aikaa. Hieman ajankohtaisempi juhla onkin juhannus. Me olemme viimeiset juhannukset viihtyneet parhaiten kotona leppoisasti grillaillen ja ruuhkia vältellen, ja lisäksi kolmeen päivään on mahtunut ainakin jonkin sortin perinteistä kalapöytää ja usein myös mezejä. Tuleva juhannus kuluu luultavimmin samoissa merkeissä, vaikka ihan tarkkaa ajatusta ei menusta vielä ole. Edellisvuosilta on kuitenkin kertynyt niin paljon kivoja ja rennon vaivattomia reseptejä, että halusin jakaa muutamia suosikkejani teille jo etukäteen! ...

Lupasin tai uhkasin vielä tehdä jotain tiliä siitä, mitä meillä syötiin pääsiäisenä. Totta puhuen en ole moneen vuoteen tehnyt näin vähän ruokaa pääsiäiseksi, emme oikeastaan edes valmistaneet varsinaista pääsiäisateriaa. Pitkä viikonloppu tuntui lähinnä häviävän jonnekin, kotona oli enemmän ja vähemmän tärkeää tehtävälistaa mietittävänä ja hoidettavana ja toisaalta oli tarkoitus vähän rentoutuakin. Lopputuloksena en ole ihan varma, teimmekö kunnolla kumpaakaan. Tein kuitenkin mielestäni yhden erittäin hyvän ratkaisun, kun päätin olla menemättä ruokakauppaan lauantaina. Olimme nimittäin viikolla käyneet hakemassa perjantain ruokavieraille kasvisvoittoisen meze-tarjoilun raaka-aineet, ja kun perjantailta jäi ruokaa reilusti yli, arvelin, ettei nälkäkuolema meitä korjaisi vaikka en juuri tänä viikonloppuna hakisikaan ylimääräistä jääkaapin täytettä, päinvastoin saattaisimme onnistua hieman pienentämään potentiaalista hävikkiä. Ja niin varmasti kävikin, pakastimen antimiin yhdistämällä ruokaa riitti koko pääsiäiseksi. Tietysti kokkaamisen ilo jäi pitkälti väliin, mutta se ei ollut täysin huono asia sekään, koska ikivanha ja uskollinen tiskikoneemme sattui sanomaan sopimuksensa irti juuri lauantaina. ...

Leivontaa lukuunottamatta olen huono seuraamaan reseptejä. Etsin niitä kyllä mielelläni, saatan inspiroitua kuvasta ja lukea ohjeen, jonka jälkeen teen ulkomuistista jonkun oman sovellukseni. Eli enemmän käytän ehkä ideoita kuin reseptejä. Toisinaan reseptin käyttö taas on yksinkertaisesti liian hidasta, kun monia asioita kokkaa nopeammin selkäytimestä, puntissa (tai veitsilaatikolla…) roikkuvan taaperon kanssa ei tee mieli pysähtyä etsimään silmälaseja ja tarkistamaan, missä järjestyksessä mausteet olikaan tarkoitus lisätä. Sen sanottuani, minun pitäisi ehdottomasti käyttää enemmän reseptejä. Tiedättehän sen tunteen, kun syö vaihteeksi jonkun toisen tekemää (koti)ruokaa, miten se maistuu niin erilaiselta vaikka ruokalaji olisi täysin sama? Ja se on niin virkistävää. Saman tunteen saan myös silloin, kun teen ruokaa reseptiä käyttäen, koska silloin kyse on jonkun toisen ruuasta, enkä mene maustamaan sitä vapaalla kädellä. ...

Naudanrinnan sivuprofiili Kaikenlaiset, suussasulavilta vaikuttavat Texas BBQ brisket -reseptit ovat vilisseet netissä taajaan viime vuosina, mutta minun on kestänyt ryhtyä tuumasta toimeen. Taannoin ostin palan luullista naudanrintaa ajatuksena kypsentää se hitaasti grillissä ja/tai savustimessa. Luullinen naudanrinta ei teknisesti ottaen ole sama asia kuin brisket, joka ymmärtääkseni tarkoittaa naudanrinnan palaa, joka on leikattu luun yläpuolelta ja jossa yleensä kai tulisi olla mukava rasvakerros päällä (köh, minähän alkujaan luulin, että brisket viittaa ruokalajiin, mutta se viittaakin siis siihen lihanpalaan). Joka tapauksessa, ajattelin, että kokeillaan luullista rintapalaa, kun sellaista sattui tulemaan vastaan. ...

Me emme tehneet joulukinkkua (vielä, 12-kiloinen kinkku odottaa pakastimessa paistajaansa), joten possukiintiö ei ole tällä hetkellä aivan täysi. Olen kerran aiemmin jo tehnyt 64-asteista possunfilettä Liha-kirjan ohjeella (Readme, toimittanut Mika Remes) ja pidin siitä sen verran paljon, että nyt tuli tehtyä uusintakierros pienin variaatioin. Possun fileestä tulee helposti vähän kuivaa, mutta tällä ohjeella se jää rauhassa kypsytettynä juuri sopivan roseeksi ja meheväksi sisältä. Me teimme possun kaveriksi lohkoperunoita uunissa, kypsentäen niitä ensin hieman korkeammassa lämmössä noin puolivalmiiksi ja laskien uunin lämpötilaa, kun possun oli aika päästä mukaan. Laitoin fileen kypsymään samaan astiaan perunoiden kanssa, mutta omassa foliopaketissaan. Perunoiden lisäksi lisukkeina toimivat simppeli salaatti sekä salsa verde. Alkuperäisessä ohjeessa ei ole annettu paistoaikaa, mutta meillä possun valmistumiseen meni vajaat kaksi tuntia sekä parikymmentä minuuttia vetäytymiseen, kun ruskistetun fileen sisälämpötila uuniin mennessä oli noin 25 astetta. Minun uunini ei ole kuitenkaan tarkin mahdollinen, joten aika on tässäkin lähinnä suuntaa antava. ...