Liha

Kokeilut hirvenpalojen kanssa jatkuvat. Hirvisoppa tuntuu olevan jotain, mitä moni hirvenlihaa käsiinsä saava tuntuu tekevän, eikä Kärähtäneiden keittiössä toki haluta tehdä poikkeusta. Ensikertalaisen ujosti ihan sellaista peruslihasoppaa, ilman mitään twistejä. Keittolihaksi pääsi pala hirven pohjetta eli kinnertä. Järkeilyni mukaan se on samaa lihanpalaa kuin ossobucco, joskaan leikkausteknisistä syistä käytössäni ei ollut noita luullisia kiekkoja, vaan luun ympäriltä leikattua lihaa. Erilaisia luita oli pakastimessa erikseen. Halusin soppaan kunnon liemen, joten keittelin sen alusta saakka pakastimen luita hyödyntäen (ja köh, pakastin on niin turvoksissa, että tavaraa on pakko saada välillä uloskin ;). Samalla kypsensin kinnerpalan, joka vaatii pitkän haudutuksen. Tiesin, että nopea projekti ei keittoni ole, mutta olisin toki voinut sen verran käyttää matikkapäätä, että jos iltapäivällä laittaa liemen tulille ja haluaa keitellä sitä kymmenen tuntia, ei ole kovin todennäköistä saada hirvisoppaa päivälliseksi. Onneksi on pizzapalvelut. Soppa oli hyvää seuraavanakin päivänä, ja lientä jäi yli vielä tuleviin tarpeisiin :) ...

Ilokseni olen huomannut, että vastoin odotuksiani olemme viime päivinä saaneet ruokaa eteemme vastasyntyneen kanssa elämisestä huolimatta, ja vain kerran on tarvinnut turvautua pakastimessa valmiiksi odottavaan ateriaan - silloinkin lähinnä siksi, että olimme poissa kotoa muutaman tunnin ennen päivällistä possunpuolikasta hakemassa (toim. huom. söimme tuona iltana sitten vielä toisenkin päivällisen, kun emme malttaneet pitää näppejämme irti kyljyspaketeista :D). Näin reposteltuani täytyy kuitenkin todeta, että ruuanlaitto on keskittynyt aterioihin, jotka ovat joko supernopeita tehdä, tai kestävät taukoja valmistuksen aikana. Joka tapauksessa aktiivinen ajankäyttö ruokaan on ollut pientä. ...

Hyvää, vaikkei ehkä maailman visuaalisinta ruokaa. Mitä sinulle tulee mieleen termistä palapaisti? Minulle sana tuo mieleen parhaimmillaan kasariretron sunnuntaipäivällisen, mureita lihapaloja ruskeassa, vehnäjauhosuurustetussa kastikkeessa sipulin ja maustepippureiden kera. Ja huonoimmillaan kehnon lounasruokala-annoksen, ei-alkuunkaan-mureita lihapaloja aromivahvennekyllästetyssä, ruskeassa soosissa. En ole palapaistia tainnut itse aiemmin tehdä, mutta se parempi muisto mielessäni halusin lähteä ruokaa kokeilemaan. Valmistusmetodeja ja tarkkoja reseptejä kyselin Googlelta, mutta päädyin lopulta soveltamaan takamustuntumalta, vähän eri resepteistä vinkkejä katsellen ja äidiltä joskus vuosia sitten kuullut ohjeet enemmän tai vähemmän korvan takana. Lihana käytin hirven paistipaloja, jotka isäntä taannoin kotiutti hirvireissultaan. Saamamme pienemmät paistipalat ovat juuri omiaan tällaisiin ruokiin (isoja, esim. paahtopaistiin sopivia paloja meille ei tullutkaan). Nauta olisi toki hyvä vaihtoehto hirven tilalle. ...

Isäntä kotiutui hirvimetsältä reilu viikko sitten, ja toi tullessaan valikoiman lihapaketteja, joita olen saanut nyt ihastella ja ihmetellä. Mitään kokonaisia hirvipaisteja ei mukana tullut, mutta hyvännäköisiä pienempiä paistipaloja sain jokusen paketin ja kastike/patalihaa vähän enemmänkin. En ole aiemmin hirveä kokannut, koska en ole sitä raaskinut kaupasta ostaa siinä toivossa, että joskus meidän talouteen saadaan vielä itsekin pyydettyä lihaa. Ei siinä sinänsä ole mitään järkeä, koska eihän se hirvenlihan ostaminen saaliittomana vuonna ole pois seuraavan vuoden itse pyydetystä, mutta jostain syystä minulla on sama juttu myös esim. sienten kanssa, en vaan niitä suostu ostamaan kun kerran metsästäkin saa haettua. No, sivuraiteet sikseen, hirvenkokkauskokemuksen puutteessa halusin aloittaa kokeilut jollain helpolla ja “varmalla” ruualla, joten päädyin pitkään haudutettuun hirvipataan. Lihaksi valikoitui pakastimesta jännittävä kinnerpala, eli suomeksi ymmärtääkseni hirven pohjetta. ...

Uuniruuat jäivät kesällä aika lailla tekemättä, turhaa lämmittämistä välttääkseni yritin maksimoida ulkokokkauksen ja salaattien osuuden perheen ruokavaliosta. Siksipä viilenneiden ilmojen myötä on ollut aivan ihana saada perinteisiä, syksyisiä patoja uuniin, kyllä ne taas maistuvat hyvältä pitkästä aikaa! Lomareissua varten tein etukäteen pakkaseen tämän helpon lammaspaistin, joka valmistui hyvin pitkälti samaan tyyliin kuin perinteinen karjalanpaisti, ihan muutamin lisämaustein. Laiskurin paisti valmistui tällä kertaa yön yli, jälleen tyyliin “tuuppaa uuniin ja unohda”. Lihana käytin lampaan lapaa sekä potkaa (koska lapapaketistani löytyikin positiivisena yllätyksenä myös vähän enemmän etujalkaa :), jotka olivat omiaan hitaaseen kypsytykseen. ...

Blogia seuraava on saattanut huomata, että olen välttänyt uunin päälle laittamista kuin ruttoa viime aikoina; en koskaan valittaisi liian kuumasta kesäkelistä, mutta sisäilmaa en viitsi turhaan lämmittää kolmeenkymppiin ;) Eilen vähän viileämmän kelin vallitessa tehtiin vaihteeksi kuitenkin uuniruokaa: ihan klassista, sisältä kauniin punaista paahtopaistia, perunoita sekä kermaista viherpippuri-konjakkikastiketta. Ja miten hyvältä ne maistuivatkaan pitkästä aikaa! Paahtopaistin ohje löytyy vanhemmasta tekstistä, tällä kertaa jätin vain jälkimarinoinnin pois ja viipaloin paistin sellaisenaan, kun se oli uunista tultuaan hieman jäähtynyt ja vetäytynyt. Siitä ei vaan pääse mihinkään, että yksinkertainen on kaunista, ja sama pätee myös paahtopaistiin. Suolaa, pippuria, ja ainoana ekstrana hieman valkosipulirouhetta. ...

Muistatteko shooter’s sandwichin, jonka arvelin löytävän paikkansa myös tämän kesän piknikeväissä (onhan vappuna toki jo kesä)? Ennustukseni osui sikäli oikeaan, että tein leivästä version heti kauden ensimmäiselle piknikille. Alkuperäisen, lihaisamman vedoksen sijaan lähdin hakemaan voileipäkakuille tyypillisiä makuja; tuorejuustoa, majoneesia, kinkkua, maksamakkaraa, paprikaa, maustekurkkua ja juustoraastetta. Lopputuloksesta tulikin sitten enemmän eräänlainen sisäänrakennettu voileipäkakku kuin se alkuperäinen ampujanleipä. Leipä toimi odotusten mukaan loistavasti piknikillä; miettikääpä, miten hyvältä voileipäkakku maistuu ulkoilmassa, mutta miten hankala se on kuljettaa ehjänä takapihaa kauemmas suuntautuvalle retkelle. Oman leipäkuoren sisällä matkustava malli sen sijaan on todella vaivaton, ja paperiin käärityn leivän voi jopa leikata avaamatta itse pakettia, paperista on kiva pitää syödessä kiinni niin sormetkaan eivät suttaannu. ...

Kun muut elävät jo pitkälti huhtikuuta, minä palaan vielä pääsiäiseen muutaman kirjoituksen ajaksi. Sangen mielikuvituksettomasti lmeillä(kin) syötiin ampaanviulua, mutta siitä tuli kuitenkin aika hyvää, joten kannattaa repostella vähän vaikka jälkikäteen! Ohjeesta en voi ottaa kunniaa, vaan se on Mysi Lahtisen tunnettu lampaanviuluohje ties kuinka monen vuoden takaa. Minä nappasin sen Kulinaarimurulasta. Muistan, kuinka joskus ysärillä paikallisen kaupan lihamestari neuvoi tekemään kahvikastiketta lampaanviulun kanssa, mutta vasta nyt tuli testattua - ja kannatti, miksi odotinkaan niin pitkään? ...

Kuinka ollakaan, tilaamastamme possunpuolikkaasta pää ja sorkat ovat edelleen niiden muutaman palan, jota emme ole saaneet käytettyä, joukossa. Eipä sillä, halusin ihan ehdottomasti pään ja sorkat mukaan settiin ja niille on ollut suunnitelmakin, mutta ilmeisesti sen verran olen jännittänyt niiden valmistusta, että odottivat nyt ihan loppumetreille saakka. Itselleni olen tietysti hokenut, että kyse on enemmän siitä, että on ollut vaikeaa järjestää rauhallista aikaa savotalle, jonka hankaluudesta ja ajanmenosta ei ole oikeastaan mitään hajua. ...

Pitkään haudutetut pataruoat ovat ihania talvella, ja valmistuvat omia aikojaan kun itse huitelee muissa puuhissa. Kevättä kohden alkaa kuitenkin ainakin minun - ja mikäli raportit pitävät paikkansa, monen muunkin - tehdä mieli raikkaampia, tuoreita makuja. Salaattihammastakin kolottaa enenevissä määrin. Näissä ajatuksissa teimme tänään vastahankitusta karitsasta parikyljyksiä pikaisesti sitruunalla maustettuna, kaverinaan raikasta vihreää salaattia sekä tsatsikia, joka sai lisämakua lipstikasta (sopi muuten ihan älyttömän hyvin - koska oltiin kotona, kehtasin myös nuolla viimeiset tsatsikit kulhon pohjalta). Vähävaivaisuudessaan nopea karitsa päihitti jopa ne kuuluisat pataruuat, ja kokonaisuus oli keväisen raikas. Ihanteellisesti kyljykset olisivat ehtineet marinoitua pidempäänkin, mutta ne ehtivät saada makua näinkin. Kyllä se kevät sieltä vielä tulee! ...