Lisukkeet

Joskus parhaat asiat tulevat vastaan ihan vahingossa. Tai siksi, että jääkaapissa uhkaa tapahtua herkuista hävikiksi -ilmiö, jollei asialle vikkelästi tee jotain. Eilinen, ihan mahtava - toistan, ihan mahtava - grillikasvissalaatti on tästä oiva esimerkki. Heittelimme vähän summamutikassa grilliin hävikkiuhan alla olevia kasviksia ja muutamia edellispäivän keitinperunoita ajatuksena lähinnä päästä niistä eroon, mutta päätinkin sitten jatkojalostaa kasvikset jonkunlaiseksi lämpimäksi salaatiksi grillatun lihan rinnalle. Odotin lopputulosta, joka olisi parhaimmillaan hyvänmakuista muhjua ja pahimmillaan, no, pahanmakuista muhjua, mutta salaatti ylitti kaikki odotukseni. Siitä tuli kauniin värikästä, juuri sopivasti kypsynyttä ja erittäin maukasta; tekstuurissa ja mauissa sekoittuivat hauskasti tuoreet ja grillatut komponentit sekä Lähi-idän makumaailman inspiroima, hunajainen kastike. Jos en vielä kehunut ärsyttävyyteen saakka, niin sanotaan vielä, että jopa isäntä, joka ei suhtaudu kasviksiin ihan samalla intohimolla kuin minä, totesi niitä katsellessaan, että ovatpa kauniita, ja taisi olla myös yhtä mieltä kanssani siitä, että pääruokana ollut liha jäi tällä kertaa soittelemaan toista viulua lisukkeelle. ...

Vappuna meillä herkuteltiin ruokaisilla salaateilla, eikä tällä kertaa mukaan mahtunut edes yhtään perinteistä perunasalaattia. Isännän tekemästä chorizo-mustapapusalaatista kirjoitinkin jo, ja toisena salaattina teimme yrttistä kikhernesalaattia, jonka resepti on kuulemma alun perin itsensä supersuositun Ottolenghin käsialaa. Minä nappasin ohjeen Andalusian auringossa -blogista, jonne se oli päätynyt nyt myös niin kovin suositusta Vege! -kirjasta, eli muutaman mutkan kautta se meille matkusti. Mutta samalla tein myös vähän oikopolkuja, sitruunankuori jäi kastikkeesta ihan vaan laiskuuttani ja kardemumma siksi, että sitä on tullut viime aikoina laitettua niin moneen ruokaan. että maku jo hieman kyllästytti. Lisäksi paprikani taisi olla vihreä ja kikherneeni kuivatuista keiteltyjä, eli jääköön teidän lukijoiden arvioitavaksi, onko salaatilla sitten enää mitään tekemistä alkuperäisen kanssa. Tosi hyvä ja raikas salaatista tuli oikaistunakin, joskin sen herkkä mausteisuus jäi kyllä tällä kertaa valitettavasti samassa pöydässä tarjotun, voimakkaamaan makuisen chorizosalaatin varjoon. Mutta ei lasketa sitä tämän salaatin puutteeksi, vaan sen toisen vahvuudeksi. Helppo on suositella tätäkin! ...

Vannon, että kuvan “surullinen hymynaama”-valkosipuli oli puhdas vahinko. Tämä on nyt ihan viimeinen, pikkuinen viime hetken resepti tarkan markan pääsiäiseen liittyen. Tämän jälkeen julkaisen enää jotain liittyen siihen, mitä meillä sitten pääsiäisenä ihan oikeasti syötiin, ja sen jälkeen lupaan vaieta aiheesta ensi vuoteen asti. Tämänkertainen ohje ei erityisesti vaadi juhlapyhää, vaan sopii mihin tahansa hetkeen (paitsi ehkä ensitreffeihin tai työpaikkahaastattelua edeltävään iltaan). Tykkään kovasti valkosipulista, sekä mausteena muussa ruuassa että ihan sellaisenaan. Terveellistäkin se tietysti on. Uunissa paahdettuna valkosipuli on ihan älyttömän hyvää, kun kynnet pehmenevät, pinta saa hieman väriä ja sipuli makua rosmariinista, hyvästä sormisuolasta ja yrteistä. Lisämakua kynsiin saa pikaisesta marinoinnista, joka tekee kynsistä hunajaisen lempeitä. Todella yksinkertaista, sopii tarjottavaksi ihan sellaisenaan esimerkiksi sopivan lammasruuan kylkiäisenä, tai vaikka salaattiin pilkottuna lisämaun antajana. ...

Ja salaateilla jatketaan. Kikherneistä ei ole vähään aikaan tullut tehtyä mitään, joten niitäkin oli nyt saatava. Lääkkeeksi edelleen kalvavaan salaatinhimoon kaivelin kaapeista valmiiksi löytyvistä aineksista sellaisen “mitä meillä nyt tänään sattuu olemaan” -tyylisen salaatin, josta tuli oikein maukas arkilounas, ja myöhemmin vielä päivällinenkin. Toisin kuin linssisalaatti, tämä salaatti ei valitettavasti ihmispoikaselle maistunut, hän maisteli raaka-aineita tyytyväisenä valmistusvaiheessa mutta lautaselta poimi vain muutaman kikherneen, puristeli sen jälkeen avokadonpalat käsissään muusiksi, tuuppasi lautasen kaikin voimin niin kauas edestään kuin mahdollista ja heitti lopuksi ruokalapun teatraalisesti perään. Ei väkisin. Minä kuitenkin pidin salaatista; kikherneet toivat siihen ruokaisuutta, kurkku ja sipuli mehevyyttä, avokado pehmeyttä, salaattisekoitus keväisyyttä ja feta mukavaa suolaisuutta. Harmi, ettei kaapissa ollut tomaatteja, niitä salaatti olisi ehkä vielä kaivannut. Helppoa ja (itselleni) maistuvaa arkiruokaa tästä tuli joka tapauksessa, ainut muistettava juttu on, että kikherneitä pitäisi liottaa kahdeksan tuntia ja keittääkin vielä tunnin - jos haluat salaattisi nopeammin, voi herneet ostaa purkissa käyttövalmiina. Menee joko sellaisenaan tai lisukkeena! ...

Varma vuoden vaihtumisen merkki on, että minun alkaa tehdä mieli kaikkea sitruunaista ja yrttistä erilaisten joulumakujen jälkeen. Vaikka on varmasti todella out keventää joulun jälkeen, huomasin tänä vuonna, että huolimatta sangen maltillisesta joulusyömisestä tekee nyt joka tapauksessa mieli ihan erilaisia, raikkaita makuja. Eli vaikkei varsinaista keventämistä ole suunnitelmissa, taitaa vaihtelu virkistää täälläkin. Jo monena vuonna yksi alkutalven suosikkilisukkeistani on ollut tabboulehia muistuttava salaatti, jossa käytetään bulgurin sijasta linssejä. Ruokaisa, raikas salaatti menee ihan sellaisenaan tai jos jonkinlaisen lihan tai kalan lisukkeena. Tabboulehin “viralliset” reseptit vaihtelevat aika paljon lähteestä riippuen enkä ole kovin kova huutelemaan ns. oikeaoppisten reseptien perään (minusta ruuanlaittoon kuuluu tietty luovuus ja se, että jokainen saa tehdä itselleen sopivia muunnelmia), mutta minun mielessäni tabboulehin kulmakivet ovat sitruunasta ja oliiviöljystä tehty kastike, persilja, minttu ja bulgur-vehnä. Silti, tuo linssiversio on minusta jopa alkuperäistä parempaa, koska pidän hurjasti palkokasveista. Linssien värillä ei ole niin väliä, nyt käytin punaisia mutta esim. mustista beluga-linsseistä saa hauskan, vähän näyttävämmän lopputuloksen, ja linssit pysyvät myös punaisia paremmin kasassa. ...

Maistelin taannoin jossain ravintola-annoksessa savustettuja juureksia ja tykästyin niihin kovasti, minun kun yleensä tulee savustettua lähinnä kalaa ja lihaa. Erityisesti innostuin ajatuksesta savustaa punajuuria. Olin ajatellut niitä lämpimäksi lisukkeeksi johonkin tukevaan liharuokaan, mutta näin jouluherkuttelun lomassa (ja apua, vastahan ne oikeat jouluherkut odottavat nurkan takana) tekikin mieli jotain vähän raikkaampaa. Niin innostuin tekemään savustetuilla punajuurilla höystetyn yrttisalaatin, josta tulikin lähes kesäinen. Salaatti oli myös ihan superhelppo tehdä, ainut valmistusta vaativa komponentti olivat itse punajuuret. Jos kotonasi ei ole savustinta, voi punajuuret paahtaa uunissakin savustetun suolan kera, paahtoaika 180 asteessa on puolisen tuntia lohkojen koosta riippuen. Punajuuret voi käyttää lämpiminä tai kylminä oman maun mukaan. ...

Vahingossa hyvä tulee, kuten myös summamutikassa ja hetken mielijohteesta. No okei, ei nyt ihan aina, mutta tällä kertaa onnisti. Kaikki lähti siitä, kun jääkaapissa oli ihana, tuore siikafile, jolle en osannut päättää käyttöä. Graaviin? Pannulle? Uuniin? Ehdin jo päätyä viimeiseen ja olin aikeissa tehdä perinteistä tai paketoitua piparjuurikalaa, kun mieli muuttui vielä kertaalleen. Ehkä sittenkin paistaisin sen pannulla ja tekisinkin kylkeen jonkun kylmän piparjuurikastikkeen. Tykkään raastetusta omenasta kermaviilikastikkeissa ja muissa kylmissä, kalojen kylkeen tarkoitetuissa sooseissa. Omenan kaveriksi punasipulia ja tällä kertaa, kun sitä kerran oli, piparjuurta. Ja kastikkeesta tuli ihan tosi hyvää! Vähän makeaa, vähän hapanta ja mukavan tujakkaa, ranskankerman pehmeydellä taitettuna. Paistetun siian kanssa se maistui sekä äidille että pojalle - minähän olen voimakkaan piparjuurisesta ruuasta vain onnessani, mutta yllätyksekseni omena ei ollut pudonnut kauas puusta tässä asiassa ;) ...

Olen joskus ennenkin kertonut, että kun ruokahimo iskee johonkin tiettyyn juttuun, sitä tulee tehtyä tosi monta kertaa lyhyen ajan sisällä, kunnes himotus menee ohi ja seuraava juttu astuu tilalle. Jotkut näistä himotuksista toistuvat toki uudestaan ja uudestaan. Välillä ne kohdistuvat lämpimiin voileipiin, välillä riisipuuroon, välillä tiettyihin salaatteihin ja niin edelleen. Tämänhetkinen kohteeni on thaityylinen kalakastike-chilidippi melkein minkä tahansa kanssa. Homma alkoi täysin viattomasti, kun isäntä sattui löytämään - kaikista paikoista - Kuusamon Prismasta irtomyynnistä tuoreita jalapenoja. Emme olleet niitä tuoreena ennen käyttäneet, joten keräsimme muutaman koriimme. Lomareissulla ne jäivät kuitenkin käyttämättä, kun mieli teki enemmän metsän antimia ja perinteistä suomalaistyylistä ruokaa, mutta kotiin palattua ne alkoivatkin huudella minulle jääkaapista, ja muutenkin teki mieli taas jotain mausteista ja ehkä vähän keveämpää parin tuhdisti eletyn lomaviikon jälkeen. Niinpä tein niistä thaityylistä chilidippiä yksinkertaisen uunikanan pariksi, ja jäin tulistekoukkuun saman tien. Eiväthän ne jalapenot mitään periaasialaisia chilejä ole, mutta hirmu hyvää tulistetta niistä tuli silti. Hauskaa oli myös, että jalapenon happamahko maku, joka oli minulle tuttu lähinnä niistä suolaliemeen säilötyistä viipaleista, tuli selvästi myös tuoreessa chilissä esiin. Minä olen nimittäin luullut maun olevan sen säilöntäliemen ominaisuus… no, näin se junttikin sivistyy. ...

Syyskuussa huomasin ihastuneena, että kotimaisia ruusukaaleja on taas saapunut kauppoihin. Mutta mutta, teen ruusukaalit aina samalla tavalla: keitän tai höyrytän puolikypsiksi suolalla maustetussa vedessä, kaadan vedet suurinpiirtein pois ja nakkaan kattilaan tilalle ison klöntin voita, sitruunamehua ja mustapippuria, joiden kanssa haudutan ruusukaalit sopivan al denteksi. Nyt inspiroiduin kuitenkin uudessa Mama Gastro -blogissa olleista tahmeista ruusu- eli brysselinkaaleista, ja päätin tehdä jotain muuta. Kyseinen gastromamma on hyvä ystäväni, sielunsisko ruoka-asioissa ja kenties paras tuntemani kotikokki. Niin ja mainitsinko jo, että hän on myös ihan huipputyyppi? Kun hän kertoi vihdoin uskaltautuvansa ruokabloggaamisen pariin, tiesin jo etukäteen, että tulen hänen blogistaan löytämään inspiraatiota. Ja niin olen löytänytkin. Ihan samanlaisia kaaleja en tehnyt, mutta ideasta jäi ajatus vaihteeksi paahtaa ruusukaalit uunissa. ...

Nyt kun vihdoin tohtii laittaa uunin taas päälle, on tehnyt mieli muutakin, kuin höyrytettyä uutta perunaa; sitä on nimittäin syöty, syöty ja syöty kesän mittaan sillin ja muiden kalalisukkeiden parina. Olen ennenkin paahtanut uusia perunoita uunissa ja etsin blogin reseptiarkistosta ohjetta, mutta sellaista ei tullut vastaan. Niinpä googlasin muistini virkistykseksi sopivat lämpötilat ja arvioidut paistoajat ja tein pottuja yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Valmiita pottuja katsellessani mietin, josko hieraisisin vähän valkosipulia niiden tarjoiluastian reunaan. Ja sitten mietin, että valkosipulinkynnethän olisivat ihana lisä perunoiden kanssa uunissa. Ja sitten tuli deja vu, ihan varmasti olen tehnyt sellaisia pottuja ja blogannutkin niistä! Asia hämmensi minua niin, että oli pakko avata blogiarkisto kuukausi kerrallaan ja etsiä potut. Ja löytyiväthän ne lähes päivälleen vuotta aiemmin kirjoitetusta tekstistä, olin vain unohtanut lisätä perunatunnisteen tekstiin (nyt on muuten sekin asia korjattu). Paahtopottujen “vuosipäivän” kunniaksi laitan uudenkin version nähtäväksi, perunoista tuli nimittäin tälläkin kertaa todella hyviä! ...