Muuten-Vaan

Viime vuonna seurasin taloutemme ruokamenoja helmi-maaliskuussa kuukauden ajan. Sen jälkeen moni kulutukseen vaikuttava asia on perheessämme muuttunut, suurimpina asioina varmasti itselläni töihinpaluu ja lapsilla päivähoidon aloitus sekä nuorimmaisten kasvaminen vauvoista kaikkiruokaisiksi (heh, ainakin teoriassa) taaperoiksi. Nyt, kun kotona ei syödäkään kaikkia neljää tai viittä ateriaa päivässä seitsemänä päivänä viikossa, halusin toistaa kuittienkeruuharjoituksen nähdäkseni, mistä ruokamenot tällä hetkellä muodostuvat. Syynä ei ole se, että ruokamenoissa pitäisi varsinaisesti säästää vaan se, että haluan saada niistä ja muuttuneen arkemme vaikutuksista hieman paremman käsityksen. ...

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Henkilökohtainen merkkipaaluni vuodenvaihteessa on aina blogin syntymäpäivä, ja tänä vuonna Kärähtäneet täytti kokonaiset viisi vuotta. Ensimmäisen blogireseptini - hernekeiton - olen julkaissut uudenvuodenpäivänä 2012. Aluksi epäröin, jääkö blogi tyngäksi ja ehdinkö ikinä mitään julkaisemaan, mutta harrastus vei mennessään ja tänä päivänä julkaistuna on yhteensä yli 600 artikkelia. Toistakymmentä roikkuu jatkuvasti myös luonnoksissa odottamassa idean tasolla tai puolivalmiina odottamassa sopivaa julkaisuhetkeä. Jokaiselle ruokablogeja lukeneelle on varmaan tullut selväksi, että blogimaailma on muuttunut hurjasti viimeisen puolen vuosikymmenen aikana. Päällimmäisenä kentän muutoksessa käsitellään usein blogien kaupallistumista, mutta koen, että blogeista on tullut monipuolisempia: yksi on sekasyöjä, toinen kasvissyöjä, kolmas gluteeniton. Yksi perheellinen arkiruoan tuunaaja, toinen ravintoloita ahkeraan koluava. Joku tuottaa runsaasti kaupallista sisältöä ja toinen välttää sitä viimeiseen asti. Mikään edellämainituista ei mielestäni ole kuitenkaan laadullinen mittari bloggaamiselle, vaan se on upea harrastus - tai nykyisin joillekin taitaville jopa ammatti - jota jokainen voi toteuttaa omista lähtökohdistaan. Samoin omia suosikkiblogeja miettiessäni huomaan, että päällisin puolin yhdistäviä tekijöitä on näissä blogeissa yllättävän vähän. Jonkun viehätys minun silmissäni on reseptiikka, toisen inspiroivat kuvat, kolmannen naseva teksti, neljännen arkinen rehellisyys ja viidennen ehkä joku muu ominaisuus tai blogin teema. Osa omista suosikeistani toteuttaa paljon yhteistyökumppaneiden kampanjoita ja osa ei ollenkaan. Ajattelen siis, että hyviä tapoja tehdä blogia on yhtä monta kuin bloggaajiakin. Toivottavasti vanhat suosikit jatkavat julkaisujaan ja joukkoon saadaan edelleen lisää myös uusia! ...

Vuosi vaihtuu muutaman tunnin kuluttua. Usein on tapana julkaista jonkin sortin vuosikatsaus tai omia tai lukijoiden suosikkireseptejä, mutta tänä vuonna ajattelin viihdyttää teitä jollain ihan muulla ja esittelen kulissien takaa kuvia, joita ette ole aiemmin nähneet. Niitä ruokia, joiden valmistus ei mennyt niin kuin Strömsössä ja jotka todennäköisesti eivät kestäneet päivänvaloa blogiinkaan saakka. Jos 2016 ei ole ollut paras vuotesi ruoanlaitossa tai muutenkaan, saanet kuvista hieman vertaistukea. Viime vappuna tein churroja. Perinteisen kuumaan öljyyn pursotuksen sijaan kokeilin netistä löytämääni vinkkiä pursottaa churrot ensin leivinpaperille ja siirtää ne sitten uppopaistettavaksi. Pidättekö lopputuloksesta? Voin kertoa, että churrot eivät päätyneet blogiin eivätkä totta puhuen edes pöytään. Ne jäivät tuohon leivinpaperiin. ...

Mietin jossain kohtaa, jos kirjoittaisin jatkoa parin vuoden takaiseen vauvan ja vanhemman ruokailua käsittelevään tekstiin. Varmastihan nuorempien lasten kiinteisiin siirtymisen myötä syntyisi myös uusia, kivoja, koko perheen ruokaideoita jaettavaksi. Syntyisihän? Valitettava totuus on kuitenkin, että siinä missä esikoisen vauvavuonna ruokailuun suhtautui tutkimusmatkan kaltaisesti ja innoissaan, en ole kaksosten kanssa kyennyt samaan. Toki he ovat saaneet opetella kiinteän ruoan syömistä samaan tapaan kuin isoveljensäkin eikä raaka-ainerepertuaarikaan varmasti ole huonompi, mutta itselleni vaihe kiinteiden aloituksesta jonnekin sinne yhden vuoden kieppeille, kun koko perhe pääsee syömään samoja ruokia, on ollut ja on edelleen pakkopullaa. Samalla kun tiedän, että monipuolinen, ajatuksella toteutettu ruokavalio on vauvoille arvokas ja petaa tulevaisuuden ruokailutottumuksia ja hyvinvointia, en voi olla ajattelematta, että jokainen soseutus ja ylimääräinen mutka eri ruokien valmistamisessa eri perheenjäsenille, on pois siitä, että söisimme koko perhe hyvää ruokaa. ...

Perjantai-iltana tyhjensin lapsen päiväkotikassin, täytin sen vaihtovaatekerralla ja hammasharjalla (hiusharjan unohdin) ja otin myöhäisillan lennon Helsinkiin, suuntana What’s Cooking Helsinki -ruokakarnevaali. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa ruokabloggaajat pääsivät tapaamaan toisiaan, oppimaan uutta ja kokkaamaan estradille yleisön eteen. Heti kärkeen suuri kiitos tapahtuman järjestäjille ja kanssaosallistujille, homma toimi hienosti ja oli ilo päästä mukaan! Minua oli arpaonni suosinut näytöskeittiöpaikalla yhdessä Mama Gastron kanssa. Sydänmerkin sponssaamaan, maustamisaiheiseen keittiöön valmistimme teemaan sopivia salaatteja. Jujuna oli, että kolmen salaattimme salaattipohjissa käytettiin lähes samoja raaka-aineita, mutta erilaisilla maustamistavoilla ja valmistusmetodeilla niistä syntyi toisistaan paljonkin poikkeavia makuelämyksiä. Kasvispainotteiset salaatit olivat myös terveellisiä - kapinoimme lähinnä mausteena käytettyjen chorizon ja parmesanin verran, mutta niitä kului annoksiin vain pieni määrä ja chorizostakin oli isoimmat rasvat paahdettu pois. Kokemuksena näytöskeittiö oli superhauska: kokkaus vieraassa keittiössä aikarajoitteineen tuntui hieman kaoottiselta ja kolmen eri kokonaisuuden valmistaminen kunnianhimoiselta, mutta saimme kaiken tehtyä ja ainakin itse olin tosi tyytyväinen makuihin, jotka lautasille päätyivät. Sen sanottuani, en voi kuin ihailla sitä seesteistä toimintatapaa, jolla moni muu bloggaaja hoiti näytöskeittiönsä. Toiset ne osaavat jopa puhua muuta kuin sekavia! ...

Keskimäärin suomalainen kuluttaa ruokaan noin kaksisataa euroa kuukaudessa. Helmikuussa Suolaa & hunajaa -blogin Jonna keräsi talteen ruokamenonsa oman taloutensa ruokakulujen selvittämiseksi, ja samalla ideasta innostui moni muukin bloggaaja. Itse hyppäsin mukaan vähän jälkijunassa ja päädyin aloittamaan keräilyn helmikuun toisella viikolla ja vastaavasti lopettamaan sen maaliskuun toisella viikolla, mutta tässä ne nyt vihdoin ovat, kuukauden ruokakulumme. Työssäkäyvälle aikuiselle kaksisataa kuulostaa mielestäni yllättävän vähältä, jos mukaan lasketaan myös ulkona syöminen ja työpaikkalounaat. Vaikka työpaikkalounaasta selviäisi viitosella (ruokaliput tai lounassetelit maksavat yleensä enemmän, mutta omien eväiden käyttö voi laskea kustannuksia), olisi kulu kuukausitasolla noin sata euroa, mikä on jo puolet keskimääräisestä kulutuksesta. Toisaalta, kaksisataa euroa per henkilö on iso raha pienituloiselle, ja monihenkisessä perheessä jokaisesta parisatasesta kertyy suuri summa. Keskiarvon mukaan mentäessä meidän viisihenkinen perheemme söisi tuhannella eurolla kuussa. ...

Minua jouluttaa jo, oikeastaan on jouluttanut jo viikkoja. Nyt ei olekaan siis luvassa reseptiikkaa, vaan muuta joulu- ja jouluruoka-aiheista fiilistelyä sekä muutamia linkkivinkkejä arkistojen aarteisiin. Vaikka aika menee vuosi vuodelta nopeammin ja koko ajan tuntuu olevan joko joulu tai juhannus, en valita. Tykkään joulusta kovasti ja nautin sesongista täysin rinnoin. Takavuosina naureskelin ihmisille, jotka laittoivat joulukoristeet mielestäni liian aikaisin esille, mutta nykyisin olen jo luovuttanut ja rupean ripustamaan jouluvaloja jo marraskuussa. Viimeisetkin koristeet ovat yleensä esillä jo itsenäisyyspäivän kieppeillä, ainoastaan joulukuusi odottaa lähemmäs aattoa. ...

Valokuva nimenantojuhlista kotimme pihalta: on siististi pukeutunut isä, jolla on aamutossut jalassa. Äiti, joka on unohtanut meikata (ja jolla on myös aamutossut jalassa). Taapero, jonka uudessa, sinisessä paidassa on suklaata ja joka pysyy kuvassa vain paidankauluksesta pitämällä, hän seisoo totisena kädessään äsken maasta löytämänsä keppi. On kolme koiraa, jotka ovat kaikki jotenkin päin kaikki aloillaan, eivät kuitenkaan kameraan päin. Ja kaksi pientä vauvaa, joiden kasvoja ei oikein kuvassa edes näy. ...

Kuluttajaliiton järjestämä hävikkiviikko on taas meneillään - vaikka hävikkiin soisi normaalistikin kiinnitettävän huomiota, on teemaviikko minusta hyvä muistutus ja tilaisuus seurata ruokajätteen kertymistä, jos sitä ei muuten tule tehtyä. Suomessa kotitaloudet kun tuottavat Kuluttajaliiton mukaan ruokajätettä vuosittain noin 500 miljoonan euron arvosta. Marthaförbundet eli ruotsinkielinen Marttaliitto puolestaan arvioi, että kiloissa laskettuna keskivertosuomalaisen vuosittainen hävikkimäärä on 23 kg. Melkoisen paljon! Olin aihetta pohtiessani jo aikeissa taputtaa itseäni olkapäälle hyvästä hävikinhallinnasta, meillä kun on tapana käydä kaupassa vain kerran viikossa ja yritän suunnitella ruuat mahdollisimman hyvin etukäteen, jotta en ostaisi mitään turhaa, kitupiikki kun olen. Lisäksi koirat auttavat tähteiden tuhoamisessa hyvinkin tehokkaasti. Teemaviikon inspiroima pikainen jääkaapinputsausoperaatio paljasti kuitenkin karuja totuuksia. Pelkästään eilen jäteastiaan lensi noin kilo parsakaalia (heräteostos, ihanaa kotimaista - vaikka vähemmän ihanaa unohduttuaan jääkaappiin riittävän pitkäksi aikaa), herkullisen munakoisodipin jämät (ensin ei muka ollut sopivaa leipää sen kaveriksi, sitten unohdin koko dipin), viitisen luumua (jotka olivat menneet muussiksi niiden parsakaalien alla jääkaapissa) ja pari käyttämättä jäänyttä tuoreyrttiä (noh, niitä tuli kaupasta vahingossa pari liikaa, mutta yleensä kaikki menee). Yritän olla huushollausasioissa säästäväinen, joten tuhlaavaisuus harmittaa sekä kukkaron että ympäristön näkökulmasta. Jos tuossa on yhden päivän hävikki, mitä kaikkea viikossa kertyykään? ...

Blogiani seuraavat tietävät, etten juurikaan puhu kaloreista tai kiloista, tai ylipäänsä erityisemmin keventele. Toki arvostan ruuan terveellisyyttä ja uskon sen olevan suuressa roolissa minun ja perheeni terveyteen, mutta siinäkin nojaan lähinnä monipuolisuuteen, ajatuksella kaikkea riittävästi muttei mitään liikaa, paitsi ehkä kasviksia. Kevyttuotteita en juuri harrasta ja tunnustan suhtautuvani niihin hieman skeptisesti, mutta en myöskään normaalioloissa ole voin, kerman ja sokerin suurkuluttaja. Pyrin käyttämään niitä harvakseen, mutta kun käytän, valitsen maku edellä ns. oikeaa tavaraa enkä kitalakeen kiinni liimautuvaa kevytversiota. ...