On-the-Road

Perjantai-iltana tyhjensin lapsen päiväkotikassin, täytin sen vaihtovaatekerralla ja hammasharjalla (hiusharjan unohdin) ja otin myöhäisillan lennon Helsinkiin, suuntana What’s Cooking Helsinki -ruokakarnevaali. Ensimmäistä kertaa järjestetyssä tapahtumassa ruokabloggaajat pääsivät tapaamaan toisiaan, oppimaan uutta ja kokkaamaan estradille yleisön eteen. Heti kärkeen suuri kiitos tapahtuman järjestäjille ja kanssaosallistujille, homma toimi hienosti ja oli ilo päästä mukaan! Minua oli arpaonni suosinut näytöskeittiöpaikalla yhdessä Mama Gastron kanssa. Sydänmerkin sponssaamaan, maustamisaiheiseen keittiöön valmistimme teemaan sopivia salaatteja. Jujuna oli, että kolmen salaattimme salaattipohjissa käytettiin lähes samoja raaka-aineita, mutta erilaisilla maustamistavoilla ja valmistusmetodeilla niistä syntyi toisistaan paljonkin poikkeavia makuelämyksiä. Kasvispainotteiset salaatit olivat myös terveellisiä - kapinoimme lähinnä mausteena käytettyjen chorizon ja parmesanin verran, mutta niitä kului annoksiin vain pieni määrä ja chorizostakin oli isoimmat rasvat paahdettu pois. Kokemuksena näytöskeittiö oli superhauska: kokkaus vieraassa keittiössä aikarajoitteineen tuntui hieman kaoottiselta ja kolmen eri kokonaisuuden valmistaminen kunnianhimoiselta, mutta saimme kaiken tehtyä ja ainakin itse olin tosi tyytyväinen makuihin, jotka lautasille päätyivät. Sen sanottuani, en voi kuin ihailla sitä seesteistä toimintatapaa, jolla moni muu bloggaaja hoiti näytöskeittiönsä. Toiset ne osaavat jopa puhua muuta kuin sekavia! ...

 Blogissa on ollut hiljaista, koska viime viikon vietin lasten kanssa “etelänmatkalla” pääkaupunkiseudulla. Muuten ei reissun ruokapuolesta jäänyt kummempaa kirjoitettavaa, mutta pääsin isovanhempien suosiollisella lastenhoitoavulla vihdoin piipahtamaan Mama Gastron kanssa aidoksi meksikolaiseksi tituleeratussa Patronassa, joka on ehtinyt olla paikallaan jo muutaman vuoden. Rennon viihtyisässä ravintolassa riittää asiakkaita edelleen, koska salissa oli arki-iltanakin reilusti porukkaa jo heti avaamisen jälkeen. Saimme aluksi käsiimme ihanan kuuloisia cocktaileja täynnä olevat drinkkilistat, mutta (ehkä vähän tylsästi) valitsimme palanpainikkeeksi viiniä ja olutta. Ruokalistalta alkuruuat houkuttivat kovasti mutta pääruuat tuntuivat hieman turhan tukevilta lähes kesäisenä iltana, joten tarjoilijaa hieman konsultoituamme päädyimme tilaamaan jaettavaksi muutaman alkupalan koko alkuruokalistan alusta loppuun. Sitä valintaan suosittelen muillekin! Annokset olivat raikkaan makuisia, sopivat erittäin hyvin jaettavaksi ja kuudesta eri ruuasta riitti hyvin kahden naisen päivälliseksi. ...

Lakkiaispäivänä laitoimme karseassa lievässä muuttokaaoksessa olevan kotimme oven kiinni ja lähdimme nauttimaan kauniista kesäpäivästä Oulun keskustaan. Mitään kummempaa suuntaa tai ohjelmaa ei ollut, ajatuksena oli lähinnä vähän rentoutua yhteensä yli kuukauden muuttorupeaman päälle. Minä toivoin tosin pääseväni kauppahalliin, edellisestä vierailusta kun oli vuosia. Ja halusin myös jossain nauttia pannari-, lettu- tai vohvelikahvit, onneksi muilla perheenjäsenillä ei ollut mitään sellaista ohjelmaa vastaan. Otin myös kameran mukaan, jotta olisin kunnon turisti ja saisin samalla ikuistettua torin ympäristöä niille kavereilleni, jotka eivät ole (vielä) täällä päin Suomea käyneet. ...

Ravintolan vihreä huone on kaunis ja rauhallinen, tarjotin kannattaa kiikuttaa sinne. Pari vuotta sitten jäi hieman kaihertamaan, ettei tullut testattua Valamon luostarin lounaspöytää, vaikka olin reissannut ihan lähiseudulla. Viime viikolla liikuimme taas samoilla hoodeilla, joten päätin, että tällä kertaa on mentävä. Ja menimme. Luostari on varmasti Suomen tunnetuin ja ylläpitää hengellisen päätehtävänsä ohella monenlaista matkailu- ja yleisötoimintaa, houkutellen vierailijoita kansainvälisestikin. Ainakin meidän vierailupäivänämme parkkipaikalla oli vilkasta, mutta suurehkolle alueelle kyllä mahtuu. Koiria ei alueelle saa tuoda ja pukeutumisessa tulee luonnollisesti huomioida, missä ollaan, eli bikineissä ei Valamoon ole asiaa. Meidänkin koirakolmikkomme jäi toisaalle päivälepoa viettämään vierailumme ajaksi. ...

Kerroin aiemmin teetauostamme Juvan englantilaisella teehuoneella. Samaisella reissulla testasimme paluumatkalla myös Heinolan Heilan ruokapalvelut, mutta siitä jäi aiemmin kirjoittamatta (miten niin päivitykset lagaavat? ;). No, parempi myöhään… Itse olen toistaiseksi osunut paikalle vain aukioloaikojen ulkopuolella, mutta Heinolan ABC: kupeessa sijaitseva lähiruoka- ja luomukauppa/ravintola Heila on saanut säännöllisesti mainintoja ja kehuja kanssabloggaajien keskuudessa. Yleensä esiin nousee kuitenkin lähinnä myymäläpuolen tarjonta. Nyt kävimme jo menomatkalla tankkauksen yhteydessä pistämässä nenämme ovesta sisään ja toteamassa, että ravintolapuolen harmaahirsi - olkoonkin ehkä kliseistä - näytti huomattavasti ABC:n vastaavaa viihtyisämmältä, ja päätimme ottaa asiaksemme ehtiä takaisin aukioloaukojen puitteissa ja nimenomaan syömään. ...

Viikonloppuna tuli harrastettua hieman maakuntamatkailua viitostietä pitkin. Normaalisti teemme pitkätkin autoreissut aika määrätietoisesti kohteesta A kohteeseen B, mahdollisimman lyhyillä ja vähillä stopeilla. Olemme huomanneet, että sekä me että koirat väsymme tällä taktiikalla vähemmän, kuin silloin, jos pidämme reilut tauot mutta joudumme viipymään tien päällä pidempään. Määränpäässä on sitten mukava rentoutua. Tällä kertaa olimme kuitenkin harvinaisesti isännän kanssa ihan kahdestaan liikkeellä. Seisojat olivat päivähoidossa ja meillä ei ollut matkalla sellaista määränpäätä, johon tarvitsisi kiirehtiä jäädäkseen. Niinpä yksi retken ajatuksista oli poiketa muutamassa hyväksi kehutussa pysähdyspaikassa, kun reissun luonne hyvin sellaiseen sopi. ...

“Ollaanko me liian vanhoja lähtemään tällaiseen reissuun..?” Joulupukki oli lahjonut muutama viikko aiemmin keikka- ja lentolipuilla Lontooseen, ja lähtöä edeltävänä iltana yritin miettiä, mitä ihmettä pakkaisin matkalaukkuun. Seisoimme isännän kanssa vaatehuoneessa potemassa ikäkriisiä, kun hyllyistä löytyi työvaatteita ja koti/ulkoiluvaatteita, mutta hyvin vähän mitään siltä väliltä. Muutenkin matkaan lähtö oli harvinaisen hankalaa; kaksi tuntia ennen lähtöä to-do listallani oli vielä käydä suihkussa, pukea, hoitaa kotitoimistopäivä joten kuten pakettiin, pakata omat sekä hoitopaikkaan menevän seisojan matkatavarat ja koittaa saada huusholli sellaiseen jamaan, että kotiinkin olisi mukava palata. Keikkalippujamme ei ollut myöskään kuulunut, joten olimme viime hetkellä sopineet lippuyrityksen kanssa sähköpostitse, että voisimme lunastaa liput ovelta. Lisäksi Britanniaa kiusasivat lumisateet, ja lennot myöhästelivät pahasti, joten hirvitti, pääsemmekö ylipäänsä matkaan. Niin, ja lompakko meinasi unohtua lentokentän vessaan. ...

Viime keväänä Skotlannissa saimme tutustua jälkkäriin, joka kaikesta tuhtiudesta huolimatta vei kielen mennessään: sticky toffee pudding, mitä se suomeksi lieneekään - pehmeä karamelli-taatelikakku? Terveiset vaan Dornoch Castle -hotellin tarjoilijalle, joka sitä tajusi mainostaa :) Muutenkin Dornochista ja hotellistamme jäi aivan ihanat muistot. Dornochin kylässä sinänsä ei ollut suuresti tekemistä, jollet ole golf- tai viskituristi, tai satu pitämään rantaelämästä muutaman asteen plusasteessa myrskytuulen puhaltaessa melkein pääsi irti. Mutta se hotelli. Jos joku sattuu eksymään Invernessistä reilun tunnin ajomatkan verran pohjoiseen, suosittelen lämpimästi kodikasta linnahotellia, missään muualla en ole saanut niin osaavaa mutta samalla lämminhenkistä palvelua. Vaikka hotelli oli tasokas, saivat asiakkaat olla siellä ihan omana hienona tai epähienona itsenään, ja jokaisen olo tehtiin hyvin kotoisaksi ilman, että ketään katsottiin nenänvartta pitkin. Juuri sellaista vieraanvaraisuutta arvostan! ...

Mitään suurta ja ihmeellistä ei lomilla nähty, mutta muutamassa pienessä mutta mainitsemisen arvoisessa paikassa pysähdyttiin. Mökkeilimme siis Savossa Heinäveden suunnalla (teknisesti ottaen kuitenkin kunnanrajan toisella puolen), ilman erityisiä suunnitelmia nähdä mitään muuta mökin välittömän järviympäristön lisäksi. Matkalla kuitenkin piti pysähtyä ruokailemaan, ja myöhemminkin viikolla käväistiin kauppareissun yhteydessä parissa mukavassa taukopaikassa. Menomatkalla Varkaudessa päädyimme pienen ruokapaikan etsiskelyn jälkeen keskustan kauppakadun nepalilaiseen ravintolaan. Nepalilaista ruokaa ja suomalaista kahvia, kuului mainoslause. Paikan nimeä en muista, mutta hinta-laatusuhde oli erinomainen. Ruoka ei ollut Helsingin nepalilaisten tasolla, mutta se oli silti oikein hyvää, sitä oli erittäin paljon, ja pääruoka-annosten hinta oli haarukassa 8,50-11 euroa. Samaan hintaan sai salaatin noutopöydästä, naan-leivän sekä kahvin tai teen. Plussaa ihanasta, todistetusti uunituoreesta naan-leivästä, joka oli parhaasta päästä maistamiani. Nälkäisenä en muistanut kuvata syömisiäni, mutta tämä paikka tarjosi toisaalta enemmän vatsanruokaa kuin silmänruokaa. ...