
Fasaania, omenaista jallukastiketta ja röstiperunoita
Minulle tuli yllättäen tilaisuus kokata fasaania, kun seisoja sai viikonlopun treeneissä ensimmäisen saaliinsa hienosti onnistuneen riistatyön päälle. Vaikka emme olleetkaan metsällä, vaan kasvattajan kanssa ihan kontrolloiduissa treeniolosuhteissa fasaanipelloilla, olimme sekä minä, isäntä että erityisesti seisoja haljeta ylpeydestä :) Olen aiemmin tehnyt riistalinnuista vain sorsaa, ja kanalinnuista vain kalkkunaa, helmikanaa ja kanaa, josta suurin osa tietysti broileria. Uuden raaka-aineen kanssa en halunnut lähteä näin ensimmäisellä yrityksellä kikkailemaan, vaan pitää paketin yksinkertaisena tutustumalla sen omaan makuun ja tekstuuriin. Homma oli sikäli tehty minulle helpoksi, että linnusta oli otettu lihat valmiiksi irti ennen sen saapumista keittiöön, joten minun ei tarvinnut puuttua perkaamiseen. ...




