Paaruoka

Jo nurkan takana kolkutteleva pääsiäinen on aikaisen ajankohtansa vuoksi päässyt tänä vuonna yllättämään ainakin minut. Normaalisti mietin jo ennen juhannusta, mitä jouluna syötäisiin ja aloitan vappuruokien ajattelun heti vuodenvaihteen jälkeen (joo, syömisen lisäksi tykkään myös ajatella ruokia…) , mutta nyt ei menusta ole tietoakaan. Tosin pakastimessa odottaa jo syksyn lammassesongin aikaan hankitusta karitsanpuolikkaasta säästetty viulu, joka pääsee luultavimmin pääsiäispöytään yhdessä erilaisten kasvistahnojen ja salaattien kanssa. Useimmiten ainakin meillä pääsiäisen maut taittuvat hieman itäisen välimeren ja Lähi-idän suuntaan. ...

Ahven on raikkaan makuinen kala, jota itseni tulee syötyä aivan liian harvoin. Välillä kaupassa näkee kuitenkin ns. pannuahvenia, eli (yleensä pieniä) päättömiä, perattuja ja suomustettuja kaloja, jotka ovat kilohinnaltaan reilusti filetavaraa edullisempia. Pannuahvenet vaativat syödessä hieman näpertelyä, koska pienissä kaloissa on verrattain paljon ruotoja, mutta toisaalta, sormin syöminen on hauskaa. Nyt ahvenista valmistui raikkaan keväinen ateria, jossa yksinkertaisesti pannulla paistetut kalat saivat leivityksen sijaan seurakseen yrteillä ja sitruunankuorella höystettyä hapanleipämurua. Muru on maukasta kuin mikä ja siitä näppärää, että sen voi valmistaa etukäteen ja silputa vain yrtit mukaan juuri ennen h-hetkeä. Jos jotain jää yli, voi jämät käyttää muutaman päivänä sisällä vaikkapa leivitykseen. Murun raaka-aineeksi käytin vuokaleivän reunoja, jotka olin sullonut pakastimeen ylijäämänä jostain loppusyksyn voileipäkakkuprojektista (ai miten niin kitupiikki?), mutta yhtä hyvin voi käyttää hieman kuivahtaneita leipäviipaleita. Hapankorppukin käy, jos haluaa päästä vielä helpommalla ja jättää uunitusvaiheen väliin. ...

Vaikka mieli halajaa jo keväisempää ruokaa, on raskaammillekin virityksille vielä pakkaspäivinä tilaa, varsinkin kun pakastimessa odottaa muutama haudutushommiin houkutteleva lihakimpale. Viime syksyn hirviarpajaisissa meitä onnisti muiden kappaleiden ohella niskapalan verran, ja syksyinen hirvi-pho -kokeiluni jätti ajatuksen, että niskasta saisi ihan mainiota nyhtölihaa. Tuolloin ilahduin kovasti, kun lihasta ei tarpeeksi hitaasti keiteltäessä tullut alkuunkaan kuivaa, kun aiempi, ravintolassa maisteltu hirvenniska oli jättänyt mielikuvan mureasta mutta kuivahkosta palasta. Niinpä valitsin nyhtölihankin valmistusmetodiksi pitkän liedellä hauduttelun yhdistettynä loppukypsennyksen maustekastikkeessa. ...

Minulta kysyttiin facebookissa hiljattain, millä ihmeen ajalla loihdin kaikkia näitä blogiherkkuja. Tyhjentävä vastaus olisi niin pitkä, että se vaatisi oman postauksensa (ja aion muuten kirjoittaa sellaisen, koska aihe herätti paljon ajatuksia), mutta sitä odotellessa kuitenkin yksi perheenäidin ihanneruoka, nopeasti ja vähällä vaivalla valmistuva lihapullapannu, johon olen viime aikoina kovasti ihastunut. Ruuassa on oikeastaan kaksi jujua: ensimmäinen on pullien kypsennys uuninkestävällä pannulla ensin liedellä ruskistaen ja sitten uunissa loppukypsentäen, ja toinen on kasvisten tuuppaaminen samalle pannulle uuniin. Itse olen kypsentänyt toistaiseksi ainakin kirsikkatomaatteja, erilaisia paprikoita, sieniä, sipulia ja parsakaalia, mutta oikeastaan mitkä tahansa nopeahkosti kypsyvät kasvikset käyvät. Tiskin määrä pysyy maltillisena ja ruuanvalmistuksen voi tarvittaessa osittaa niin, että sekoittelee taikinan vaikka muutaman tunnin etukäteen ja h-hetkellä vain paistaa pullat, pilkkoo kasvikset ja heittää komeuden uuniin. Ja mainitsinko jo, ettei pullista tarvitse väkertää pieniä, isotkin kypsyvät hyvin uunissa? Pullien kypsyessä voi sitten vaikka korjata pöydällä vielä rehottavat lasten aamiaistiskit sivummalle tai vaihtaa tarvittaessa vaipan jos toisenkin. ...

Isäntä ei noin päällisin puolin vaikuta henkilöltä, joka ei söisi lihaa. Eikä hän sellainen olekaan, mutta silti vieraille ja monille tutummillekin saattaa tulla yllätyksenä, että suurimman osan viikosta hän syö kasvisruokaa. Reilusti proteiinipitoista on ruuan kuitenkin oltava, joten erilaisia kasvikunnasta peräisin olevia proteiininlähteitä käytetään keittiössämme ahkerasti. Harvemmin kuitenkaan niistä mitään kirjoitan, koska aihealue ei varsinaisesti kuulu omiin vahvuuksiini. Isännän tekemiin, helposti valmistuviin seitanpihveihin olen kuitenkin tykästynyt niin, että haluan laittaa niiden ohjeen tännekin. ...

Laskiaiseen kuuluu perinteen mukaan tukeva ruoka ennen paastoon laskeutumista. Sellainen on tämä naudanlihastroganoff, jossa ei säästellä voita eikä smetanaa. Stroganoffilla on sikäli hieman huono maine, että maustekurkkukuutioita minkä tahansa kastikkeen seassa käytetään monesti tekosyynä kutsua mitä karmeimpia sotkuja stroganoffiksi (tai nakkistroganoffiksi, jos kurkulla jatketaan nakkikastiketta), mutta tämä rautapadassa hautunut herkku ei ole sellaista nähnytkään. Hienoinen pettymys stroganoff kuitenkin oli: maku oli herkullinen, mutta toivomaani ruokaprojektia en siitä onnistunut saamaan. Yritin nimittäin googlata stroganoffin salaisuutta, jotain yhdistävää ainesosaa tai metodia, jonka avulla voisin sanoa tehneeni ruuasta mahdollisimman autenttisen version. Kävi kuitenkin ilmi, että tämänkin ruuan ohjeita on yhtä monta kuin kokkejakin, eikä edes stroganoffin tavaramerkkinä pitämääni suolakurkkua kuulunut jokaiseen reseptiin. Noh, myönnän, että yhteisenä piirteenä stroganoff-resepteissä käytettiin yleensä vähintään paistia, jopa filettä - jota en itse koskaan kehtaisi laittaa pataruokaan- kun taas minulla oli käytettävissäni ylämaankarjan lihasuikaletta, joka arvatenkaan ei ollut peräisin arvopalasta. Allaolevaa ohjetta voi siis kuvailla minun näkemyksekseni stroganoffista, vaikea arvioida, kuinka autenttista siitä tuli. Rakkaudella valmistettua ja lämmittävän hyvää siitä tuli joka tapauksessa. ...

Ajatus lähti siitä, kun päätin tehdä yleistyviä haukipullia. Tarkoitan siis, että koska pyörittelin kalapullia reilun satsin, arvelin niistä riittävän useaan eri käyttötarkoitukseen, jos mausteet vain olisivat sellaiset, etteivät ne pahasti lähtisi sotimaan erityyppisissä ruuissa. Vielä vähän tylymmin sanottuna, mausteita tuli noin kahta sorttia, ja toinen niistä oli suola. Mutta se ei haitannut, sillä tuore kala maistui hyvältä pullissa melko sellaisenaan ja kuten toivoin, pääsin tarjoamaan pullia sekä taaperoystävällisen konservatiivisesti perunamuussin kera että enemmän itselleni mieleiseen tapaan aasialaishenkiseen nuudelisoppaan upotettuna. Joten oikeastaan tämä onkin tarina nuudelisopasta, tai sen liemestä. ...

Ylämaankarjan yllätyskassi? Hetken ajatukselle hihiteltyäni halusin ehdottomasti sellaisen, kun niitä paikallisen REKO-ryhmän kautta oli muutama tarjolla. Ennakkotietona oli vain luettelo paloista ja tuotteista, joista osa löytyisi kassista, mutta lista kuulosti niin hyvältä, ettei kovin huono tuuri ollut edes mahdollinen. Niinpä kiikutin innoissani kotiin muovikassin, josta löytyi ainakin maksaa, suikalelihaa, ydinluukiekkoja, osso buccoa ja naudanlihasäilykettä. Listan viimeisen tuotteen viipaloin ruisleivän päälle, muut pääsivät pakastimeen odottamaan jatkokäsittelyä. Ensimmäisenä kaivoin pakkasesta osso buccon. Jostain syystä sitä tulee tehtyä harmillisen harvoin, rinta- ja häntäpalojen pitäessä meillä lihapatasuosikin asemia. Nyt lähdin hakemaan lihaan mausteisuutta ja käänsin ajatukset aasialaisia keittiöitä kohden. Mielessäni oli sellainen etäinen “olen joskus jossain maistanut jotain sentapaista” -makuhaihattelu kastikkeesta, jota söin vuosituhannen vaihteen kieppeellä eräässä ainakin siihen aikaan hyvässä kiinalaisessa ravintolassa setsuanilaisen kastikkeen nimikkeellä. Silloin sen kanssa tarjoiltiin rapuja, mutta arvelin naudanlihan sopivan samantyylisen kastikkeen kaveriksi myös, tai ainakin voivani taittaa makumaailman myös naudalle sopivaksi. Sitäpaitsi makumuistoni oli sen verran kaukaa ja lihani valmistumassa kastikkeella hitaasti hauduttamalla, että tuskin ihan samasta kastikkeesta puhuttaisiin kuitenkaan. ...

Pitkästä aikaa teimme kotona pizzaa, tällä kertaa pannupizzaa, jonka valmistusta en ole aiemmin kokeillut. En arvellut etukäteen siitä syntyvän mitään kerrottavaa jälkipolville, mutta vähän varkain onnistuimmekin kyhäämään kotiin eräänlaisen pizzalaboratorion, josta jäikin muutama huomio korvan taakse. Jos olet leivinuunin onnekas omistaja, eivät nämä ehkä ole relevantteja, mutta meille karvalakkimallisten tavissähköhellojen kanssa taisteleville saattavat huomiot auttaa paremman pizzan valmistuksessa, vaikkeivät mitään valtionsalaisuuksia tai rakettitiedettä olekaan. Pannupizzaa voi ajatella (ainakin) kahdella tapaa: pannulla saa tehtyä sellaisen hieman paksumman, pullavan mutta rapeapohjaisen luomuksen, perinteisen amerikkalaistyylisen pannupizzan. Toisaalta taas lätyn voi jättää ohueksi jolloin teknisesti ottaen kyseessä on edelleen pannupizza mutta ihan eri juttu kuin se edellä mainittu. Tällöin pannu toimii vähän kuin kiviarinan korvikkeena. Sen edellämainitun kiviarinan puutteessa esikuumennettu pannu, pizzakivi tai pelti paistaa pizzaa myös pohjasta ja tekee siitä rapean. Pannupizzan voi tehdä pannulla uunissa, mutta myös kannen alla liedellä (me teimme nyt uunissa). Kahdesta käyttämästämme pannusta luulin rautapannun vievän pelin 6-0, mutta ihan tavallinen, pinnoitettu mutta uuninkestävä paistinpannu toimikin yllättävän hyvin. Kuumennetun alustan lisäksi uunin tulee olla kuuma, vähintään 225 astetta mutta usein enemmänkin. Tämänkertaisen pizzapohjan ohje löytyy alta. Toinen kokeilemisen arvoinen ohje on juuritaikinapizza, jota keittiössämme valmistui keväällä. Pannupizzan ehdoton etu on se, että kun niitä kuitenkin hairahtuu tekemään useampia, voi täytevaihtoehtojakin olla monia. Meillä kahteen pizzoista täytteeksi meni jauhelihaa ja cheddaria, kahteen mozzarellaa, saksanpähkinöitä, punasipulia ja rucolaa ja kahteen mozzarellaa, parmankinkkua ja rucolaa. Kaikkiin tuli pohjalle perinteinen tomaattikastike. ...

Mikä on sinun mielikuvasi minestronekeitosta? Minä yhdistän sen aina koulu- ja työpaikkaruokaloihin, mieleen tulee sellainen teollisen makuinen oranssi liemi, jossa killuu ylikypsiä makarooneja sekä hieman epämääräisempiä sattumia, jotka kuulemma ovat lihaa. Ei erityisen houkuttelevaa. Silti, minestrone tuli mieleeni kun mietin tässä joku kerta, mitä taaperolle syöttäisi, hän kun pitää kovasti kaikesta pasta- ja tomaattipitoisesta. Vähän kyseenalaisesta kouluruokala-assosiaatiosta huolimatta minestronehan on perusidealtaan oikein passeli, pastaa, kasviksia ja vähän lihaa tomaattisessa liemessä. Innostuin tutkimaan, mitä keittoon pitäisi ihan oikeasti laittaa, ja selvisi, että kyse ei ole mistään kovin spesifistä tieteenlajista; kyseessä on jälleen yksi kiitollinen ruoka, johon jokainen laittaa sitä, mitä on. Sopii minulle! ...